Matkailu avartaa, kirjat auttavat saamaan samantapaisia kokemuksia kotonakin

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Kirjoista Berliiniin muuttivat...

Kirjojen massa-adoption jälkeen niitä jäi vielä vanhempien varastoonkin. Lähtiessäni kerroin tietysti tarkasti, mihin kirjat olin jättänyt, ja painotin, että niitä saa, suorastaan pitää, tuoda muutama mukanaan kun syksyn pimetessä tulee käymään. 

Ajatus matkasta ja kuukausien oleskelusta ilman kirjoja vaikutti kuitenkin jo ajatuksena niin ahdistavalta, että muutama oli tungettava pakaaseihin heti.. Nyt kassien purkamisen jälkeen täytyy todeta, että 2 x 23 kg ruumalastiin ja ehkä ihan vähän ylipainoisiin käsimatkatavaroihin mahtuu kyllä aivan hämmästyttävän paljon tavaraa. Tai hei, tämä on sitä kuuluisaa priorisointia...


Kirjat pääsivät mukaan seuraavilla kriteereillä:
Jo Nesbon Punarinta on juuri aloittamani Harry Hole -sarjan kakkososa. Onneksi oli käynyt niin hyvä tuuri, että olin joskus aikoja sitten hamstrannut Punarinnan pokkariversion antikvariaatista, eikä minulla siis ollut kiusausta ryöstää kirjaa mukaan vanhempien viiden ensimmäisen kirjan uudesta kokoelmasta.

Hilja Valtosen Nuoren opettajattaren varaventtiili on alun perin bongaus kirjaston poistopöydältä. Kirjasta tulee tietenkin mieleen Turun Tildan blogi, mutta onhan Valtonen ilmeisesti lukemisen arvoista muutenkin. Olen muuten haudutellut pitkään dystopiavertailun kaltaista opettajavertailua: Siinä verrattaisiin Nuoren opettajattaren varaventtiiliä Kotiopettajattaren romaaniin. Koska kotiopettajattaren romaani minulla oli vain kovakantisena ja sen taitaa saada jo ilmaiseksikin lukulaitteille, jäi se kuitenkin kasasta nyt pois. 

Italo Calvinon Kosmokomiikan koko nousi yhdeksi sen suurimmista ansioista mukaan lähteviä valittaessa. Edellisen Calvino -luvun jälkeen jäi jotain hampaankoloon, joten siksikin ajattelin lukea vielä miehen klassikkoteoksen.

Takeshi Kaikon Kesän pimeys on lahja veljeltä, ihan kuten Paulo Coelhon Alkemistikin. Molemmat kirjailijat ovat minulle ennestään tuntemattomia, tosin Coelhoon minulla on huono asenne jo valmiiksi. Luin jostain kuvauksen "vähän limainen mies, jolla on taakse suitut hiukset, kertomassa itsestäänselvyyksiä suurina tarinoina takan edessä nuorelle tytölle" enkä ole päässyt mielikuvasta vieläkään irti. En ole kyllä rehellisesti sanottuna hirveästi yrittänytkään. Kesän pimeyden lieveteksti oli aika erikoinen, enkä vielä ihan tiedä mitä saan kirjasta irti.

Johanna Sinisalon Linnunaivot lunasti paikkansa jopa kovakantisena, ihan vaan siksi, että olen pitänyt Sinisalosta aiemmin niin paljon. Oikeastaan yritin myös valita mukaan suomen kielistä suomeksi kirjoitettua kaunokirjallisuutta, mutta lopputulos niiltä osin on aika surkea kuten näette. Sinisalo puolustaa kuitenkin paikkaansa siksikin.

Mukaan pääsivät myös kaikki lukemattomat pokkari-Murakamini. Jätin tosi katkerana 1Q84:n taakseni: Olin lukenut ensimmäisestä, tai 1 ja 2 osasta puolet, ja 3 osa odottaa koskemattomana. Jäin aina odottamaan kirjan arvoista uppoutumishetkeä, jota ei koskaan tullut. Kirjat olivat niin painavia, että niiden tunkeminen kovakantisina laitoksina mukaan olisi ollut vielä sulempaa hulluutta kuin seuraavan kuvan raahaukset.



Myös The Lord of the Rings -boksin olen saanut lahjaksi veljeltä. Kirja on tuttu ja turvallinen, ja koska kaikki muut kirjat ovat minulle uusia, myös jokin tuttu ja turvallinen puolustaa paikkaansa. 

Tuo Song of Ice and Fire taas lähti mukaan ristiriitaisin tuntein. Ai miksikö? No, se on painava ja kaiken lisäksi tietenkin Kindle Storesta olisi saanut neljä ekaa osaa sopuhintaan. Kivakiva... Otin mukaan silti, koska pystyin. 

Ipadissa on tietysti myös pari kirjaa, niistä joku toinen kerta

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Jo Nesbø: Lepakkomies

Kuva WSOY
Kirjan nimi: Lepakkomies
Kirjoittaja: Jo Nesb
ø
Kustantaja: Tasku-Kniga
Julkaistu: 1997/2012 (alkuperäinen/tämä)
Sivuja: Ainakin pokkarissa niitä oli paljon
...
Mistä minulle: Suomalainen kirjakauppa

Saksalainen tuttavani sai minut taas kiinnostumaan Jo Nesbosta. Olen lukenut aiemmin, jo ennen blogin aloittamista, Harry Hole -sarjaan kuuluvan Lumiukon ja vuonna 2010 Kukkulan kuninkaan. Kukkulan kuningas on myös filmatisoitu.

Miksi kirjojen järjestystä ei esitetä selkeästi?

Tuttavan suosituksen perusteella päätin lähteä lukemaan Nesbon Harry Hole -sarjaa nyt aikajärjestyksessä alusta loppuun. Vaikka kirjoja voi periaatteessa lukea yhden sieltä ja toisen täältä, jää kirjojen laajempi kaari silloin vähän hämäräksi.

Äiti päätti ottaa hyllyynsä sarjan muutaman ensimmäisen osan, joten marssin niitä Suomalaiseen kirjakauppaan noutamaan. Jatkossa niistä tulee siis selvästi lomalukemista! Pokkarit olivat hyvin esillä kesän myydyimpien joukossa, mutta kirjojen ilmestymisjärjestystä selvitellessäni sain hieman ihmetellä: Vaikka Harry Holet oli isketty samaa tyyliä noudatteleviin kansiin, kaikkien kirjojen sisäsivuiltakaan ei löytynyt listaa kirjojen ilmestymisjärjestyksestä! Kummallista, sanon minä. Eikö sarjaa vähän reippaammin sarjana markkinoimalla voisi kuitenkin saada useamman ostamaan kaikki kirjat?

Saksalaisen tuttavan pokkarien sisäkansiin oli painettu sarjan kirjojen ilmestymisjärjestys. Se olisi minusta hyvä systeemi monen muunkin kirjan kohdalla. Muistaakseni ainakin Twilightin ja Harry Potterin englanninkielisissä pokkareissa käytettiin samaa kikkaa.

Norjalainen Australiassa

Kirjan alkuasetelma oli minulle aikamoinen yllätys: Karski, vähän yksinäinen ja erittäin viinaanmenevä norjalaispoliisi Harry Hole lennähtää Australiaan norjalaistytön tappoa selvittämään. Kaikki tapahtuu siis down under, ja onpa mukaan heitetty vielä aussienglantiakin. Ratkaisusta voi olla montaa mieltä, mutta ei anneta sen nyt häiritä enempää.

Tappo on tietysti murha, kaikki ei ole kuten alussa näyttää, hommassa on jotain outoa ja yksi murha tuntuu kietoutuvan toiseen. Joku haluaa selvästi peittää jälkiään, mutta kuka? Harry tietenkin tapaa myös kiinnostavia naisia ja retkahtaa viinaan. Ehkä kirjan sijoittuminen Australiaan korosti jonkinlaista anti-James Bond -vaikutelmaa.

Kirja oli viihdyttävä. Mitään syvempää pohdittavaa se ei jättänyt, mutta sitä en tämän tyyppisiltä kirjoilta odotakaan. Sen verran paljon kirja miellytti, että tartuin heti sarjan seuraavaan osaan, Punarintaan.

Häiritseekö teitä se, että periaatteessa sarjoihin sijoittuvia kirjoja tarjotaan helposti sekalaisessa järjestyksessä mukaan napattavaksi? 

Lepakkomies on luettu myös ainakin Kuuttaren lukupäiväkirjassa, Sanasulkia -blogissa ja Kirjavinkeissä.   
 

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Anna Jansson: Vaitelias Jumala

Kirjan nimi: Vaitelias Jumala (Stum sitter guden)
Kirjoittaja: Anna Jansson
Kustantaja: Gummerus
Julkaistu: 2000/2007
Sivuja: 269
Mistä minulle: Löytyi (todella) 

Dekkarinälkä jatkui, joten tartuin heti perään toiseen ohukaiseen. Ruotsalainen Anna Jansson oli minulle uusi tuttavuus, ja Vaitelias Jumala jätti vähän ristiriitaiset fiilikset.

Vaiteliaan jumalan alku on synkkä: Puusta riippumasta löytyy teurastettu mies, ja tapahtumapaikka somistuksineen viittaa vanhaan mytologiaan. Puusta riippuu myös tapettuja eläimiä. 

Sotkua pääsee selvittämään Janssonin sankaritar, Maria Wern. Uusia johtolankoja löytyy, mutta looginen selitys puuttuu.

Janssonin kirjasta ei oikeastaan kannata kertoa kovin pitkästi. Jansson on ehkä halunnut tehdä päähenkilöstään Wernistä saman tapaisen perhe- ja muun elämän haasteiden kanssa painivan arkipäivän naisen kuin Liza Marklund Annika Bengzonista, mutta Janssonin ongelma on, että kirja on niin tiivis, että oikein mitään ei ehditä käsitellä kunnolla. Vauhti on siis hurjassa kiidossa, ja varsinkin kotielämän haasteet ja ongelmat käsitellään todella hutaisten. 
 
Vaiteliaan jumalan lisämausteena on vielä pohjoismainen mytologia, mutta myös se jää vain pintaraapaisuksi kirjassa. 

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Agatha Christie: Kymmenen pientä neekerinpoikaa

Kirjan nimi: Kymmenen pientä neekerinpoikaa
 Kirjoittaja: Agatha Christie
Suomentanut: Helka Varho
Kustantaja: Suuri suomalainen kirjakerho (ensin suomeksi "Eikä yksikään pelastunut" Werner Söderström Osakeyhtiö)
Julkaistu:1939/1971 (alkuperäinen/luettu painos)
Sivuja: 178
Mistä minulle: Helsingin kirjamessujen myynnistä 

"Ai et ole lukenut Kymmentä pientä neekerinpoikaa?!?" Olen syyllistynyt ilmiselvään rikokseen kenellekään vähänkään enempää lukeneelle. Ei, en ole lukenut, koska ei vaan koskaan tullut vastaan. Ei kotona, ei kirjastossa, ei mistään. Kun löysin kirjan viime syksynä Helsingin kirjamessuilla, ostin sen heti. Kohta olisi lukijavika minussa korjattu. Tartuin siis, koska pitää, vaikka ajattelin tämänkin olevan hyvä. Ja olihan se.

En ole lukenut aiemmin Agatha Christieltä yhtään mitään. Hercule Poirotin ja Miss Marplen sovituksia televisioruutuun olen kyllä katsonut ihan mielelläni, mutta Ruumis kirjastossa -äänikirja jäi yhdellä automatkalla kesken oman kärsimättömyyden ja liiallisen väsähdyksen takia. Christie taitaakin sopia kärsimättömälle lukijalle paremmin luettuna kuin kuunneltuna, vaikka ainakin Sallalla on hyviä kokemuksia myös kuuntelemisesta. 

Agatha Christien kirjoittamat dekkarit taitavat olla murhamysteereitä lajityypin klassisimmasta päästä. Joku kuolee, ja sitten etsitään murhaajaa. 

Oletan, että kaikki tietävät Kymmenen pienen neekerinpojan perusidean, mutta jos se on hämärän peitossa, suosittelen lopettamaan lukemisen tähän. 

Kymmenessä pienessä neekerinpojassa kuolee yksi, toinen, kolmas, neljäs jne. Tilanteen tekee kinkkiseksi se, että joukko on saarella, jossa on vain kymmenen henkeä. Kukaan ei tunne muita entuudestaan, ja paljastuu, että joukko on houkuteltu paikalle juonikkaasti. 

Samaa tahtia murhien kanssa särkyy pieniä neekeripatsaita. Lisäksi murhat noudattelevat jokaisen makuuhuoneen seinällä olevaa lasten lorua kymmenestä pienestä neekerinpojasta. 

"Kävi kymmenen pientä neekeripoikaa yhdessä pöytähän,
vaan yksi kun ruokaan tukehtui, on jäljellä yhdeksän.

Vietti yhdeksän pientä neekeripoikaa illan niin rattoisan, 
vaan aamun tullen avaa vain silmänsä kahdeksan.

Lähti kahdeksan pientä neekeripoikaa onneaan etsimään,
yksi kun sille tielle jäi, joukko väheni seitsemään.

...." Runo sivulta 23.
 
Täytyy myöntää: Minulla ei ollut murhaajasta aavistustakaan ennen loppuratkaisun paljastamista! Syyllisen arvailu oli silti hauskaa. 
 
Kirjassa yhdistyvät myös peribrittiläiset, arvokkaat käytöstavat ja 70-luvun suomennoksessa vielä ajoittain oikeastaan hauskalta kuulostava kieli. Käy selväksi, että britit kovin pahasti kohahtavat missään tilanteessa, kun suunnilleen pahin kirjassa sanottu solvaus on "Kirottu hupsu!". 

Voisin lukea Christieltä muutakin. Vaikka yleensä olen lähinnä ruotsalaisten ja norjalaisten dekkarien ystävä, Christieltä saa lukemisen ohessa hauskaa tapatietoutta.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

David Nicholls: One Day

Kirjan nimi: One Day
Kirjoittaja: David Nicholls
Kustantaja: Hodder
Julkaistu: 2009/2010 (ensijulkaisu/pokkari)
Sivuja: 437
Mistä minulle: Amazon.co.uk

"What ar days for? 
Days are where we live. 
They come, they wake us
Time and time over.
They are to be happy in:
Where can we live but days?

..."
Philip Larkin, "Days", runo kirjan alussa

Tiesin pitkään, että One Day on hyvä kirja. Tai uskoin tietäväni. Toivoin.

Katselin sitä ohimennen monessa kirjakaupassa, luin takakantta, selasin, tilasin sen Amazonista ja seurasin ihastumista monessa blogissa. 

Silti kirjan aloittaminen jotenkin vain jäi ja jäi ja jäi. Luin sitä kyllä jo vuosi sitten, ajattelin, että tämän täytyy olla hyvä kirja, mutta varsinainen aloittaminen jäi silti kesäkuulle. En lukenut kirjaa sen jälkeenkään ihan ahmien, vaan ennemminkin tarkasti mutustellen, vaikka tarina onkin hyvin kiinnostava.

One Day kuvaa Edinburghissa (!! Heti lisäpisteitä kirjalle !!) opiskelleiden Emman ja Dexterin elämää yhtenä päivänä vuodessa alkaen heidän valmistumisestaan yliopistosta 1988. Elämä vie ja tuo henkilöitä miten milloinkin haluaa. Juonesta en halua kertoa hirveästi enempää, mutta kirjassa on kyllä monta asiaa, joihin haluan silti tarttua.

Haluan onnitella Nichollsia erinomaisesta kerrontateknisestä ratkaisusta. En ole niin lukenut, että osaisin kertoa, onko kirjassa käytetty päivä vuodesta -tekniikka käytössä muuallakin, mutta ainakin tässä tarinassa se antaa erinomaisia, luonnollisia mahdollisuuksia kertoa vain välttämättömästä ja jättää paljon pois. Elämään pääsee kiinni päivästäkin, eikä kaikkea tarvitse kuvailla ja kertoa kovin tarkkaan. Kirjailijalle ei suutu, vaikka hän jättäisi mehukkaita yksityiskohtia vähän pimentoon, kun jokaisen vuoden kerrontapäivän taustoitus kuitenkin toimii. 

Minun mielestäni kirja ei ole lainkaan hyvän mielen kirja. Koin sen enemmän haikeaksi kuin iloiseksi, synkäksi kuin kepeäksi. Vaikka henkilöillä meni välillä hyvin, jäljellä oleva sivumäärä antoi osviittaa siitä, että vuoristoradalla ehdittäisiin vielä matkustaa niin alas kuin ylöskin. 

En oikein samaistunut kumpaankaan päähenkilöön, Emmaan tai Dexteriin. Emma oli valitettavasti varsinkin alussa saamaton, jopa itsesäälissä kylpevä nahjus, joka ei tehnyt elämäänsä mitään muutoksia, vaikka oli selkeästi tympääntynyt kaikkiin ja kaikkeen. Dexter taas oli välillä vähän liiankin karikatyyrinen rikkaan perheen kusipääpoika. Kuvaus oli kuitenkin ihan onnistunutta. Harmi, että Dexterin hahmo ei ihan nopeasti kehittynyt kamalasti fiksummaksi, vaikka ulkoisesti aikuistuikin. Sekin jätti tietysti lukijalle pohdittavaa. 

Kirja oli oikein, oikein hyvä. Ei sellainen, että se olisi jäänyt pyörimään jälkikäteen päähän, vaan hyvä ja vaivaton lukea. Tarina oli mielenkiintoinen. Kirjassa oli myös paljon hyviä, yksittäisiä lauseita, mielestäni mielenkiintoista dialogia ja jotain oleellista... Niin, en tiedä mistä. Vaikka juuri haukuin Emmaa saamattomaksi nahjukseksi, mielestäni Nicholls onnistui silti tanssittamaan hahmojaan niin, että siitä sai jonkinlaista lohtua. Vaikka kaikki ei aina olisi juuri kuten itse haluaa, vielä on aikaa, elämä voi muuttua, elämää voi muuttaa, jos ei vuodessa, niin sitten kahdessa, tai kymmenessä. Toisaalta, vaikka elämä ulkoisesti muuttuisi, omiin ongelmiinsa saattaa kompastua yhä uudelleen ja uudelleen. Silti sattumallakin on sijansa.
 

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Kesäkuulumisia

Heipä hei!
Viime aikoina tämmöistä tänne:
- Etsi uusi koti
- Käy vanhempien varasto läpi omien tavaroiden osalta, että saat tilaa uudelle varastoitavalle
- Käy tavarat vielä kerran läpi, mieti mitä annat pois ja mitä varastoit
- Sovi vuokrasopimuksen allekirjoittamisesta ensimmäiseen asuntoon
- Myy auto
- Vie kani uuteen kotiin
- Hanki 100 000 erilaista paperia ja selvitä mihin ne pitää toimittaa(tai toisin päin)
- Varaa yksisuuntaiset lentoliput
- Hoida kesken olevat projektit
- Lomaile

Lisää saksalaista kirjakauppameininkiä: Paranormal romance -luokka on keksitty nimetä ihan uudella tavalla!
 Listalta karsiutuivat valitettavasti jo suunnitteluvaiheessa kivat kirjalliset tapahtumat kuten blogimiitit ja esim. viikonlopun Finncon. Luotan siis kanssabloggaajien kattaviin raportteihin! Varsinainen lomailu jää tältä kesältä pois lähdön koittaessa jo ensi viikolla, mutt olen viettänyt onnistuneita minilomia kirjojen seurassa, kuinkas muuten.

Kirjoitan muutamasta kirjasta ajastetut postaukset varastoon. Olen viimein saanut luettua mm. Nichollsin mielenkiintoisen One Dayn, Agatha Christien Kymmenen pientä neekerinpoikaa ja pari muuta dekkaria.

Päivät alkavat olla sen verran luetut, että seuraavaksi pitäisi päättää, mitä kirjoja yrittää mahduttaa matkalaukkuunsa. Gulbs.