Piti tulla kirja ja elokuva, tuli vain kirja - City of Bones

Tästä piti tulla postaus, jossa kerron innoissani kirjasta ja siihen pohjautuvasta elokuvasta. Tällainen kuvitelma mielessäni luin kirjaa vielä kuukausi sitten, kunnes huomasin, että ei oikeastaan huvita. Lukea City of Bonesia siis. Eikä ekhä sittenkään maksaa yli kymppiä elokuvasta, jonne miehen houkutteleminen seuraksi olisi luultavasti vain mahdottoman hankalaa. Näin sitäkin huolimatta, että ehdin intoilemaan elokuvasta mielessäni siitä saakka, kun näin sen ensimmäsien trailerin jossain toisessa elokuvassa yli puoli vuotta sitten. Tällä kertaa kirja siis pilasi elokuvakokemukseni - en antanut sille edes tilaisuutta.

Luettu-luettu-luettu-luettu(huh!)-kesken-kesken

Kirjan nimi: City of Bones  Kirjoittaja: Cassandra Clare Julkaistu: 2007 Sivuja: 442 Mistä minulle: Dubai, Kinokuniya Bookstore

City of Bones on yhä vahvasti porskuttavaa nuorten aikuisten paranormaalit romanssit -genrekirjallisuutta. Tällä kertaa seikkaillaan New Yorkissa demoneita metsästämässä. 

Keskipisteenä on hieman höpsähtäneeltä vaikuttavan äitinsä kanssa asuva teini-ikäinen tyttö Clary Fray. Clary on onnistunut houkuttelemaan nörtin kaveripoikabestiksensä klubille, kun hämmentävä näky muuttaa Claryn käsityksen maailmasta. Hän näkee hahmoja ja tapahtumia, joita muut eivät näe. Clary on astunut demoninmetsästäjien maailmaan vampyyrien ja ihmissusien keskelle.

City of Bones on outo twisti Harry Potteria, Twilightia ja Buffy vampyyrintappajaa (viimeinen on arvaus, koska en ole koskaan nähnyt yhtään jaksoa ko. sarjasta). Tahkosin kirjaa pieninä, oikeastaan hyvin pieninä ja katkonaisina palasina huhtikuusta alkaen. Vaikka pidän niin ihmissusista, vampyyreista, New Yorkista kuin paranormaaleista rakkaustarinoista, kirjoissa siis, tuntui, että tämän kirjan menestysreseptistä jäi nyt vain puuttumaan jotain. 

Heräsin jopa miettimään, olenko tullut jo niin vanhaksi, että olen liukumassa young adult -genrestä "oikeiden aikuisten" realistisempaan lukumaailmaan. Raskas ajatus, sillä innostuin tämän tyylisuunnan vanavedessä lukemisesta uudestaan. 27 ikävuotta eivät tule vain keskenään. Haaveilen itse asiassa tälläkin hetkellä John Irvingin tai jonkin muun Keltaiseen kirjastoon kuuluvan kohtuullisen korkeakirjallisen teoksen lukemisesta, mutta eihän minulla taida olla mitään siihen viittaavaakaan suomeksi. 

Taidan siis pian palata Murakamin pariin. Sitä ennen saatte luultavasti faktaproosaa The Power of Habitin muodossa, ihmettelyjäni Totuus taivaasta -nimisestä kirjasta ja blogihistorian pisimpään roikkuneen postauksen positiivisesti yllättäneestä Desperate in Dubai -kirjasta.

Nuorten aikuisten dystopiaa, kohta riittää... Lauren Oliver: Delirium

Kirjan nimi: Delirium
Kirjoittaja: Lauren Oliver
Sivuja: 401
Julkaistu: alkuperäinen 2011
Mistä minulle: Amazon.com

Kansi, jossa ei ole juuri näyttämistä

Nuorten aikuisten kirjallisuuden jatkumossa

 Delirium kuuluu viiden viime vuoden aikana räjähtäneeseen, nyt jo pahimman suosiopiikin taittaneeseen Young Adult paranormaalilla twistillä -genreen. Kovin scifi Delirium ei varsinaisesti ole, mutta jotkin ajatukset siinä ovat lähellä Twilightin, Nälkäpelin ja esimerkiksi Amanda Hockingin Switched ja Torn -kirjoissa esiintyneitä epärealistisia piirteitä. Muodikkaasti se sijoittuu kuitenkin lähitulevaisuuteen. 

Mitä, missä?

Tässä tulevaisuusskenaariossa rakkaudesta on tullut Pohjois-Amerikassa kiellettyä. Romanttisen rakkauden, ja siinä samalla kaikenlaisen muunkin, on havaittu aiheuttavan huomattavia haittoja yhteiskunnalle. Ihmiset eivät pysty keskittymään töihin ja kaikenlaiseen suorittamiseen, minkä lisäksi (romanttiset) rakkaussuhteet vielä usein päättyvät ikävään eroon, joka aiheuttaa viikkojen ja kuukausien surua ja pahaa mieltä. 

Kun rakkaus on julistettu ihmisiä tuhansia vuosia riivanneeksi pandemiaksi ja sen taltuttamiseksi on keksitty pieni aivoihin kohdistuva kirurginen operaation, on maassa rauha. Maan rajan ulkopuolella kyllä velloo vastarintaliike, mutta se pysyy sähköaitojen avulla kätevästi poissa näkyvistä ja mielestä. Jokainen 18-vuotias käytännössä pääsee tai joutuu leikkaukseen, jonka avulla he eivät tunne liian suurta kiintymystä enää koskaan mihinkään. Yhteiskunta järjestää avioliitot, ja parit sovitetaan toisilleen pisteyttämällä 17-vuotiaat nuoret heille tehdyssä haastattelussa.

Kirjan päähenkilö on 17-vuotias Lena. Lena elää sukulaistensa luona, koska hänen äitinsä on tehyt itsemurhan - minkäpä muunkaan kuin kurjasti päättyneen rakkauden takia - Lenan ollessa vasta viisi. Lena huomaa itsessään kuitenkin äitinsä kaltaisia tunteellisia piirteitä, ja odottaa kiivaasti 18-vuotiaana koittavaa leikkausta. Eräänä päivänä hän tapaa kuitenkin Alexin, jolla on kyllä niskassaan leikkauksesta kertova arpi, mutta joka on kummallisen mukava. Siitä lähtien päivä päivältä lähenevä leikkaus ei tunnu enää odottamisen arvoiselta asialta. 

Sitten Lenan elämässä alkaa tietysti tapahtua. Salaisia tapaamisia, ajatuksia muusta maailmasta, internetin porsaanreikiä... Miltä leikatuista ihmisistä tuntuu ja mitä omalle äidille oikeastaan tapahtui?

Luettu, mutta olisin selvinnyt ilmankin 

Vaikka en young adult -genreä mielettömästi ole ahminut, on minun nyt myönnettävä, että jonkinlainen stoppi ko. genren kanssa taitaa jo pian tulla. Vaikka esimerkiksi Hockingin ja Oliverin kirjoissa on periaatteessa ihan hyvät, vahvat kantavat ideat, tuntuvat ne silti linkittyvän jonkinlaiseen Twilightin ja Näkäpelin (ja monen muun) jatkumoon, jossa ne puuroutuvat yhdessä kuorossa suuren ihastuksen perään huokailulle. Niin, rakkaus tietysti on nuorten aikuisten kirjoissa varmasti ajankohtainen teema, mutta silti... 

Ostin jo aiemmin myös kirjan jatko-osan Pandeloumin joten lukenen kuitenkin senkin. Ja FOX on jo varannut näytteliöitä kirjasta tehtävään sarjaan, joten ainakin Lauren Oliverilla on hyvin pullat uunissa.

Kustannusalan tulevaisuus ja omakustanteiden kuningatar Amanda Hocking: Switched ja Torn

Tässä postauksessa on paljon asiaa: Kirjaergonomiaa, kommentit kirjoista, pohdintaa e-kirjojen antamista mahdollisuuksista omakustanteille ja koko kustannusalan tulevaisuudesta. Ja ei, en tietenkään halua jakaa tätä useampaan postaukseen :). 

 

Kirjojen nimet:  Switched ja Torn

Kirjoittaja: Amanda Hocking

Kustantaja: TOR

Julkaistu: molemmat 2010/2012 (e-kirja/TOR) ja
Sivuja: 293 (+ekstranovelli + seuraavan kirjan alku + kirjailijan haastattelu) ja 295 (+ekstranovelli + seuraavan kirjan alku)
Mistä minulle: Heräteostoksia riikalaisessa kirjakaupssa

Mainitsin pikaisesti taannoisen matkaltapaluu -postauksen yhteydessä ostaneeni oikeastaan ihan vaan nättien kansien ja The Multimillion Copy International Bestseller -läiskien takia kaksi kirjaa. 

Kirjaergonomiaa

Ihan ensin pari sanaa näiden pokkareiden ulkoasusta: Voi kun ne ovatkin luonnossa kauniita! Kirjan ja kirjailijan nimi on kohokuvioitu, perhoset ja lehdet ovat kiiltäviä ja kansi muuten ihan vähän nahkea. Kiiltävien yksityiskohtien ja matan kannen ansiosta kansi näyttää luonnossa yllättävän kolmiulotteiselta. Nahkeaa kantta on helppo pitää kädessä vai lukemiseen uppoutuisi pidemmäksikin aikaa. Kirjaergonomiaa parhaimmillaan!

Kevyet pokkarit oli helppo pakata mukaan. Teksti oli sopivasti sommiteltua ja paperi kivasti vähän huokoisen tai haperon oloista. Minä pidän. Vaikka kovakantisia kirjoja yleensä arvostetaan enemmän, ja näyttäväthän ne tietysti paremmilta hyllyssä, luen kyllä mieluummin pokkareita. Kädet eivät rasitu ja lukuasentonsa voi valita vapaammin kuin kovakantista järkälettä kannatellessa. 

Toisaalta esimerkiksi pehmeäkantinen Tuulen Viemää -on ihan överi: Se on ollut minulla vuosikausia hyllyssä, mutta ilmeisesti olkapäitä ei ole vielä treenattu tarpeeksi, kun kirja vaikuttaa edelleen ihan mahdottomalta kannatella pidempiä aikoja. Ehkä pitää siirtyä lukemaan ruoka- tai työpöydän ääreen... 

Kirjakaupan kassi, pointsit suunnittelijalle!

Swithed ja Torn - hienostuneet peikot ovat täällä!

Switced aloittaa Amanda Hockingin Trylle -trilogian. Päähenkilö, 17-vuotias Wendy Everton, on jo pitkään aavistanut olevansa vähän erilainen. Hänen kuusivuotissyntymäpäivänsä huipentuivat siihen, että äiti tökkäsi veitsen tyttärensä kylkeen, kiljui tämän olevan hirviö ja väitti että Wendy ei edes olisi hänen lapsensa . Siitä lähtien äiti on elänyt suljetussa laitoksessa. 

Wendyn elämä ei ole sujunut kamalan hyvin hirveän tapahtuman jälkeenkään, mutta onneksi täti ja veli ovat huolehtivaisia. Wendy on tosian vähän huolissaan kummallisesta kyvystään vaikuttaa ihmisten päätöksiin pelkällä tahdonvoimalla. Taidosta on kuitenkin usein hyötyä, joten Wendy ei viitsi pitää siitä turhan kovaa meteliä. 

Eräänä iltana Wendyn liikkeitä hartaasti seurannut tarkkailija käy hakemassa hänet paikkaan, jonka olemassaolosta ihmisillä ei ole tietoakaan. Paitsi, että Wendy ymmärtää äitinsä olleen ainakin osittain oikeassa, hän ei olekaan vain yksi monista peikkolaisista (tryll), vaan yhteisön vastuullisempi jäsen. 

Torn jatkaa tapahtumia täsmällisesti siitä, mihin Switched jäi. 

Kaikenlaiset "olinkin ihan muuta kuin vain tavallinen ihminen" -tarinat ovat olleet muutaman viime vuoden todella pinnalla angloamerikkalaisessa nuorten aikuisten kirjallisuudessa. Ainakin minun tietoisuuteni ne ovat paukahtaneet vasta Twilight -huuman jälkeen, liekö kyseisen saagan läpimurto sitten syy vai seuraus. 

Switchediin oli sarjojen avausosien tapaan tungettu paljon kaikenlaista pohjustamista, mutta silti se tuntui paikoin vähän hidastempoiselta. Koska olin kuitenkin ostanut jo Tornin samalla kortinvingahduksella, luin seuraavankin osan ilman mutinoita melko pian ensimmäisen perään. Onneksi luin, koska tarina, tai oma keskittymiskykyni, parani ja muuttui mielenkiintoisemmaksi. 

Kun näin pitkälle on päästy, pitää viimeinenkin osa, vasta TOR:n kustantamana paperilla ilmestynyt Ascend vielä lukea. Jos tähdittäisin kirjoja, niin nämä olisivat sitä ihan kivaa kolmen tähden sarjaa. 

Miljoonia myytyjä e-kirjoja: Mikä on kustannusalan rooli tulevaisuudessa?

 Aloittaessani Switchedin lukemista en vielä tiennyt sen taustoista mitään. Ennen sivua 100 törmäsin kyllä pariin kummalliseen juttuun, ja ajattelin mielessäni, että kustannustoimittaja olisi voinut tehdä vähän tarkempaakin työtä.

En siis varsinaisesti yllättynyt, kun etäisesti tuttua kirjailijan nimeä googlettaessani huomasin Wikipedian kertovan Hockingsin olevan ensimmäinen tai ensimmäisiä miljoonia euroja kirjoillaan tienanneita e-omakustannekirjailijoita. Ennen vuotta 2010 nainen oli kirjoittanut päivätyönsä ohessa peräti 17 eri e-kirjaa. Alkuvuodesta 2011 Hocking myi keskimäärin 9000 kirjaa päivässä. (Wikipedia: Amanda Hocking) 

Nyt nainen on kuitenkin julkaissut kirjoja paperilla ainakin yhdysvaltalaisen Macmillanin ja brittiläisen TOR:in kautta. Miksi ihmeessä?

Tornin lopussa on mielenkiintoinen Hockingin haastattelu, jossa käsitellään juuri näitä asioita. Vastaus on ehkä vähän yllättäväkin: "Koska rakastan kirjoittamista". Hocking selittää, että pitää kirjoittamisesta, kirjojensa editoinnista ja kanssakäymisestä lukijoidensa kanssa, mutta ei kirjoihin muuten liittyvästä bisnesspuolesta. Naisen aika alkoi kulua itse kirjoittamisen sijaan editorien etsimiseen, kannen ja sen fonttien valitsemiseen, ja edellisten kaltaiset toissijaiset asiat veivät aikaa kaikkein tärkeimmältä. 

Vastaus on mielenkiintoinen ja sopii toisaalta niin uransa alussa oleviin kuin toisaalta hyvin menestyneisiinkin kirjalijoihin: Uransa alussa olevat tarvitsevat tukea, pidemmällä olevat haluavat keskittyä siihen mitä todella osaavat.

Voisin kuvitella Hockingin olleen mahtava diili kustantajilleen. Kirjoista ollaan todistetusti kiinnostuneita, ja niitä on elektronisessa muodossa valmiina hillitön pino. Sitä, onko alkuperäisiä kirjoja jotenkin muokattu kustantajan mukaan tulon jälkeen, en tiedä. Kuvittelisin, että kirjoihin liitetyt novellit ja haastattelut on lisätty vain paperiversioon.  

Joissain e-kirjakeskusteluissa kustantajien on kuvattu olevan jopa tarpeettomia välikappaleita kirjailijoiden, lukijoiden ja rahojen ansainnan välissä. Minä en todella usko, että että kustannusala tulee kuihtumaan tai etenkään putoamaan kirjallisuuden kelkasta kokonaan, löivät e-kirjat läpi millä voimalla tahansa. Uskon, että freelance -editorien, graafikoiden jne ammattikunta saa paljon uusia asiakkaita e-kirjoilla entistä helpommin markkinoille hyppäävien wannabe-kirjailijoiden kautta. Omakustanteena voi julkaista mitä tahansa, mutta uskon, että valitsen jatkossakin uutuusluettavaa ensin kustantamojen uutuusluetteloja selattuani. Kustantamoon pääseminen antaa kirjalle jonkinlaisen laatuleiman. E-omakustanne voi olla loistava tai alittaa riman. 

Hockingin tarinaan jäin nyt sen verran kiinni, että viimeinenkin osa on luettava, eli iPadilla on taas pian aktiivista lukukäyttöä. 

Hockingin tapaus, eli omakustannekirjailijan hyppääminen kustantamon kelkkaan on mielenkiintoinen esimerkki ja herättää paljon uusia kysymyksiä: Missä vaiheessa esimerkiksi e-kirjojen oikeudet siirtyivät "pelkältä Hockingilta" myös kustantamolle? Miten paljon kirjojen hinta nousi? Millaisen sopimuksen miljoonia myynyt Hocking on saanut neuvoteltua? Onko tämä yksittäistapaus, vai tulemmeko jatkossa näkemään runsaasti omakustanteilla kuuluisuuteen hypähtäviä kirjailijoita? Tapahtuuko tämä vielä myös Suomen markkinoilla? Jos, niin mitä kautta kirjailija myisi suomenkielistä kirjaansa? 

Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia.