Kirjan nimi: Kissani Jugoslavia
Kirjoittaja: Pajtim Statovci
Julkaistu: 2014
Sivuja: 286
Kustantaja: Otava
Mistä minulle: Kaukolaina kirjastosta Suomi-lomalla
Vasta 24-vuotiaan (hahha, tunnenpa muuten itseni vanhaksi, kun kirjoitan "vasta 24-vuotiaan...) Pajtim Satovcin esikoinen Kissani Jugoslavia on yhtä erikoinen kuin nimensä. Maagisella tavalla. Kirjaa on vaikea lokeroida, ja juuri siitä pidänkin siinä todella kovasti. Se on seksuaalivähemmistöromaani, maagista realismia, pakolaisromaani, poika-isäromaani, vaimo-miesromaani... Nopealukuinen, erikoinen kirja.
Päähenkilö, poika tai mies, opiskelee yliopistossa, on maahanmuuttaja, kokee olevansa vähän yhteiskunnan tai ainakin sen ydinpiirien ulkopuolella, ottaa boakäärmeen ja tapaa kissan. Toisaalta kirjassa kerrotaan entisen Jugoslavian alueella järjestetystä avioliitosta naisen kautta, siitä, kuinka tytöstä tulee vaimo ja millaista elämä vaimona on kun kaikki on päätetty valmiiksi ja rooli on kuin käsikirjoitettu.
Mutta mitä tapahtuu, kun perhe muuttaa maalta kaupunkiin, ja kun alkaa vaikuttaa järkevimmältä muuttaa kaupungista johonkin kauas, muualle, jonnekin missä ei tarvitse pelätä, nyt Suomeen. Miltä tuntuu lapsista, mitä isä tekee, kun lasten roolit eivät enää olekaan selviä.
Kirjassa on hengästyttävän monta teemaa, ja kun niitä on otettu mukaan niin monta, jää melkein toivomaan, että joitain niistä avattaisiin enemmän. Miltä tuntuu tapailla miehenä miehiä sopimattomissa oloissa, entä onko isä todella vain niin paha paha kuin annetaan ymmärtää. Varsinainen antisankari. Miksi, voi miksi kirjaan oli tuotu boakäärme? Entä kissa, miksi tähän oikeastaan otettiiin koko maaginen elementti mukaan...
Kaikesta silpusta huolimatta kirja pysyy silti mainiosti kasassa. Minulle jäi siitä kovin hämmentynyt olo, mutta... Ehkä kaikkia lankoja ei aina tarvitse päätellä.
Matkailu avartaa, kirjat auttavat saamaan samantapaisia kokemuksia kotonakin
lauantai 27. joulukuuta 2014
perjantai 26. joulukuuta 2014
Sirpa Kähkönen: Graniittimies
Kirjan nimi: Graniittimies
Kirjoittajat: Sirpa Kähkönen
Julkaistu: 2014
Sivuja: 334
Kustantaja: Otava
Mistä minulle: Kaukolaina kirjastosta Suomi-lomalla
Sirpa Kähkösen Kuopio-sarja on kuulunut viime vuoden yllättäviin kirjasuosikkeihini. Kun kuulin, että Kähkönen on julkaissut sarjaan kuulumattoman kirjan, piti sekin tietysti saada luettavaksi. Graniittimies olikin helppo valita listalle, jonka mukaan sain kirjaston kirjoja joululomalleni.
Graniittimiehen päähenkilöt ovat Ilja ja Klara. He ovat idealistisia kommunisteja, jotka hylkäävät kotimaansa Suomen kommunistisen utopian eteen ja lähtevät rajan yli itään. Mitään syytä palata ei pitäisi koskaan olla.
Graniittimies jakautuu kahteen osaan: Ensin kommunistisessa utopiassa elämiseen, sitten aikaan, jossa kaikki alkaa hajota palasiksi. Jälkimmäinen osa on ehdottomasti mielenkiintoisempi, varsinkin kun kirjan sivuilla avataan yksittäisten ihmisten suhtautumista siihen.
Kurjuuden kuvausta kirjassa riittää, mutta minä en ainakaan tarttunut Graniittimieheen mitään hyvän mielen romaania odottaen. Kähkönen onnistuu taas herättämään menneen ajan henkiin yksittäisten ihmisten kautta, mutta toisaalta... En kiinny Klaraan samaan tapaan kuin Kuopio-sarjan henkilöihin aina jo sen kirjan aikana, jossa heidän on marssitettu esiin. Ehkä siksi, että Klara on tehnyt minulle vieraan, "tyhmän" ratkaisun, ehkä siksi, että hänen historiaansa ei juurikaan avata.
Graniittimies olikin minulle melkein enemmän opettavainan kuin viihdyttävä romaani. Ja hyvin kirjoitettu se on, ehdottomasti. Ei siis ihan mieletön lukukokemus, mutta lukemisen arvoinen, ja esimerkki siitä, miten kirjan kautta voi sukeltaa sellaisten ihmisten mieliin, joita ei muuten ymmärtäisi vähääkään. Ja samalla kirja on jonkinlainen utopian rakentamisen ja sortumisen kuvaus, tosin hyvin todellisella tasolla.
Kirjoittajat: Sirpa Kähkönen
Julkaistu: 2014
Sivuja: 334
Kustantaja: Otava
Mistä minulle: Kaukolaina kirjastosta Suomi-lomalla
Sirpa Kähkösen Kuopio-sarja on kuulunut viime vuoden yllättäviin kirjasuosikkeihini. Kun kuulin, että Kähkönen on julkaissut sarjaan kuulumattoman kirjan, piti sekin tietysti saada luettavaksi. Graniittimies olikin helppo valita listalle, jonka mukaan sain kirjaston kirjoja joululomalleni.
Graniittimiehen päähenkilöt ovat Ilja ja Klara. He ovat idealistisia kommunisteja, jotka hylkäävät kotimaansa Suomen kommunistisen utopian eteen ja lähtevät rajan yli itään. Mitään syytä palata ei pitäisi koskaan olla.
Graniittimies jakautuu kahteen osaan: Ensin kommunistisessa utopiassa elämiseen, sitten aikaan, jossa kaikki alkaa hajota palasiksi. Jälkimmäinen osa on ehdottomasti mielenkiintoisempi, varsinkin kun kirjan sivuilla avataan yksittäisten ihmisten suhtautumista siihen.
Kurjuuden kuvausta kirjassa riittää, mutta minä en ainakaan tarttunut Graniittimieheen mitään hyvän mielen romaania odottaen. Kähkönen onnistuu taas herättämään menneen ajan henkiin yksittäisten ihmisten kautta, mutta toisaalta... En kiinny Klaraan samaan tapaan kuin Kuopio-sarjan henkilöihin aina jo sen kirjan aikana, jossa heidän on marssitettu esiin. Ehkä siksi, että Klara on tehnyt minulle vieraan, "tyhmän" ratkaisun, ehkä siksi, että hänen historiaansa ei juurikaan avata.
Graniittimies olikin minulle melkein enemmän opettavainan kuin viihdyttävä romaani. Ja hyvin kirjoitettu se on, ehdottomasti. Ei siis ihan mieletön lukukokemus, mutta lukemisen arvoinen, ja esimerkki siitä, miten kirjan kautta voi sukeltaa sellaisten ihmisten mieliin, joita ei muuten ymmärtäisi vähääkään. Ja samalla kirja on jonkinlainen utopian rakentamisen ja sortumisen kuvaus, tosin hyvin todellisella tasolla.
maanantai 15. joulukuuta 2014
Venäläisklassikko jouluisella KaDeWellä
Tiedättekö, mikä on yksi lempipaikoistani Berliinissä? Se on aika helppo arvata otsikon lukemisen jälkeen, mutta kyllä, Berliinin epäberliiniläisin paikka, läpeensä kaupallinen tavaratalo KaDeWe, Kaufhaus des Westens. Huvittelen mieluusti silloin tällöin kiertämällä alakerran luksusosaston (merkkilaukut, Tiffany, meikit), ylemmän kerroksen kodinosaston (Tiedättekö miten monia erilaisia laseja on olemassa? Tai silityskeskus, joka maksaa yli 2000 euroa? Tai miten upeita keittiökoneita isoon keittiöön voisi hankkia? Tai että sellaisia sulkaisia pölyhuiskia on OIKEASTI olemassa?!?), kirjat ja mahdollisesti vielä herkkupuolen jonka shampanjabaarit ovat aina täynnä kauniita ihmisiä. Usein tunnelmaan sopii siististi pukeutuminen, kuin olisi ostoksilla kaupassa, osana jokapäiväistä näytöstä.
Tänä lauantaina reippaasti seitsemän jälkeen illalla sitten tajusin, että en ole käynyt KaDeWellä hetkeen. Ja että kyseinen lauantai saattaisi hyvinkin olla viimeinen tilaisuuteni nähdä KaDeWen tämänvuotinen joulukoristelu. Erittäin pikaisen, hetken hartauteen nähden suorastaan vähän vajavaisen, siistiytymisen jälkeen karautinkin metrolla syvää länttä kohti.
Ja kyllä se oli sen arvoista. Salakuuntelin Tiffanyllä, kuinka 40+ vuotias mies kysyi myyjältä, voisiko tämä "myydä hänelle vielä jotakin", näin mahtavan ison joulukuusen, ihastelin melkein sen juurelle aseteltuja todella kauniskantisia Kalevala-teoksia, tutkin Célinen uudet laukkumallit ja luin yhden kirjan. Kyllä! Kuten tiukasta aikataulusta - KaDeWe oli auki yhdeksään - voi päätellä, kirja ei ollut paksunpaksu, mutta oikein jouluinen.
The Night Before Christmas on venäläisen Nikolai Gogolin pienen pieni novella jonka ahmaisee hetkessä. Tarinassa seikkailee paholainen ja siinä on myös pieni rakkaustarina, joten itse asiassa kyseessä paljon kevyempi teos kuin Dickensin A Christmas Carol. Jos et halua itkeä tai masentua tänä jouluna, valitse Gogol! Uusi jouluklassikko minulle, voi kyllä.
Tänä lauantaina reippaasti seitsemän jälkeen illalla sitten tajusin, että en ole käynyt KaDeWellä hetkeen. Ja että kyseinen lauantai saattaisi hyvinkin olla viimeinen tilaisuuteni nähdä KaDeWen tämänvuotinen joulukoristelu. Erittäin pikaisen, hetken hartauteen nähden suorastaan vähän vajavaisen, siistiytymisen jälkeen karautinkin metrolla syvää länttä kohti.
Ja kyllä se oli sen arvoista. Salakuuntelin Tiffanyllä, kuinka 40+ vuotias mies kysyi myyjältä, voisiko tämä "myydä hänelle vielä jotakin", näin mahtavan ison joulukuusen, ihastelin melkein sen juurelle aseteltuja todella kauniskantisia Kalevala-teoksia, tutkin Célinen uudet laukkumallit ja luin yhden kirjan. Kyllä! Kuten tiukasta aikataulusta - KaDeWe oli auki yhdeksään - voi päätellä, kirja ei ollut paksunpaksu, mutta oikein jouluinen.
The Night Before Christmas on venäläisen Nikolai Gogolin pienen pieni novella jonka ahmaisee hetkessä. Tarinassa seikkailee paholainen ja siinä on myös pieni rakkaustarina, joten itse asiassa kyseessä paljon kevyempi teos kuin Dickensin A Christmas Carol. Jos et halua itkeä tai masentua tänä jouluna, valitse Gogol! Uusi jouluklassikko minulle, voi kyllä.
sunnuntai 14. joulukuuta 2014
Jonas Jonasson: The Hundred-year-old man who climbed out of the window and disappeared (Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi)
Jonasson on todella osannut nimetä kirjansa uteliaisuutta herättävällä tavalla - ja onnistunut myymään sitä tolkuttoman määrän! Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi on roikkunut jo päälle vuoden jokaisen näkemäni lentokentän kirjakaupan bestseller-listojen kärjessä, ja miehen toisen kirjan, Lukutaidoton joka osasi laskea, huhutaan kasvavan samanlaiseksi menestykseksi.
Luin Satavuotiaan Balin-lomalla mätsäävällä aurinkosohvalla.
Kirja alkaa juuri kuten nimi antaa ymmärtää: Sata vuotta täyttävä Allan ei halua juhlia syntymäpäiväänsä nuivasti vanhainkodissa, vaan päättää avata ikkunan ja kadota.
Pakomatka rahattomana ja satavuotiaana ei tietenkään ole helppo, mutta vie hurjiin seikkailuihin. Tapahtumat muuttuvat yhä uskomattomammiksi ja uskomattomammiksi, mutta kuten olettaa voi, kaikesta selvitään.
Lukemisen jälkeen mieleen kirjasta jäi aika tavalla mitä odotinkin: Ei ihan kamalasti mitään. Satavuotias on kyllä hauska lukupaketti, jossa karautetaan koomisesti jopa historiallisten tapahtumien läpi yhden paljon kokeneen satavuotiaan näkökulmasta, mutta muutamaa naurunhörähdystä lukuun ottamatta lukukokemus oli vähän - tyhjä. Tunnen olevani melkein pahoillani mielipiteeni puolesta, sillä eihän kirja, jota "kaikki" pitävät kovin hyvänä ja joka satoja tuhansia ja on käännetty kolmellekymmenelle kielelle voi jättää näin latteaa tunnelmaa! Tai ehkä kyse on juuri siitä, helposti isoina paloina nieleskeltävästä viihdekirjasta.
Oletan, että Eläinten syömisestä ja Poika raidallisessa pyjamassa olivat sen verran väkeviä lukukokemuksia, että menee hetki, ennen kuin mikään kirja tuntuu taas miltään. Voivoi, hyvien kirjojen aiheuttamat haavat....
Suosittelenkin tätä loman ensimmäiseksi kirjaksi. Jos tuntuu, että haluat tyhjentää päätä ja olla ajattelematta liikaa, tartu satavuotiaaseen. Älä kuitenkaan odota muuta kuin ajantappoa.
Lue muita mielipiteitä:
Amman kirjablogi
Kirsin kirjanurkka
Luin Satavuotiaan Balin-lomalla mätsäävällä aurinkosohvalla.
Kirja alkaa juuri kuten nimi antaa ymmärtää: Sata vuotta täyttävä Allan ei halua juhlia syntymäpäiväänsä nuivasti vanhainkodissa, vaan päättää avata ikkunan ja kadota.
Pakomatka rahattomana ja satavuotiaana ei tietenkään ole helppo, mutta vie hurjiin seikkailuihin. Tapahtumat muuttuvat yhä uskomattomammiksi ja uskomattomammiksi, mutta kuten olettaa voi, kaikesta selvitään.
Lukemisen jälkeen mieleen kirjasta jäi aika tavalla mitä odotinkin: Ei ihan kamalasti mitään. Satavuotias on kyllä hauska lukupaketti, jossa karautetaan koomisesti jopa historiallisten tapahtumien läpi yhden paljon kokeneen satavuotiaan näkökulmasta, mutta muutamaa naurunhörähdystä lukuun ottamatta lukukokemus oli vähän - tyhjä. Tunnen olevani melkein pahoillani mielipiteeni puolesta, sillä eihän kirja, jota "kaikki" pitävät kovin hyvänä ja joka satoja tuhansia ja on käännetty kolmellekymmenelle kielelle voi jättää näin latteaa tunnelmaa! Tai ehkä kyse on juuri siitä, helposti isoina paloina nieleskeltävästä viihdekirjasta.
Oletan, että Eläinten syömisestä ja Poika raidallisessa pyjamassa olivat sen verran väkeviä lukukokemuksia, että menee hetki, ennen kuin mikään kirja tuntuu taas miltään. Voivoi, hyvien kirjojen aiheuttamat haavat....
Suosittelenkin tätä loman ensimmäiseksi kirjaksi. Jos tuntuu, että haluat tyhjentää päätä ja olla ajattelematta liikaa, tartu satavuotiaaseen. Älä kuitenkaan odota muuta kuin ajantappoa.
Lue muita mielipiteitä:
Amman kirjablogi
Kirsin kirjanurkka
maanantai 8. joulukuuta 2014
Daniel Kahneman - Thinking fast and slow
Kirjan nimi: Thinking, fast and slow
Kirjoittajat: Daniel Kahneman
Julkaistu: 2011
Sivuja: 511
Mistä minulle: Amazon.com
En ole lukenut kovin montaa kirjaa tänä vuonna, mutta painotus on ollut erittäin... Faktapitoinen. Kahnemanin Thinking, fast and slow on ollut yksi kaikkein faktapitoisimmista, ja onhan kirjoittaja saanut Nobelin, joten akateemisen tason pitäisi olla kunnossa. Thinking onkin erinomainen esimerkki kirjasta, jossa tiedettä on popularisoitu niin, että siitä tulee ymmärrettävää, mutta se on kuitenkin vielä selvästi luotettavalla tasolla!
Kyseessä on siis ajattelun kulttiteos. Lyhyesti: Ihminen on siitä erilainen kuin muut eläimet, että me pystymme ajattelemaan metatasolla, eli tutkimaan omia ajatteluprosessejamme. Juuri siitätässä kirjassa onkin kyse - Kahneman avaa niitä prosesseja, jotka ovat ajattelumme taustalla! Hän selittää, miksi jatkamme tuhoontuomittuja projekteja, epäonnistuvia ihmissuhteita, syömme väärää ruokaa ja unohdamme asioita.
En tiedä, tekeekö omien ajatusten ymmärtäminen kriisitilanteessa tai akuutin vaaran uhatessa niiden tulkitsemisesta yhtään helpompaa (empiiristen kokeideni perusteella sanoisin nyt kuitenkin kyllä), mutta ainakin niistä lukeminen oli äärimmäisen viihdyttävää. Tämä on kuitenkin varsinaista self helpiä sanaparin hyvässä mielessä. Parhaimmillaan tai pahimmillaan se voi muuttaa jopa kuvaa omasta itsestä ja auttaa näkemään aiemmin tehtyjä päätöksiä uudessa valossa. Suorastaan alentaa omaa itseluottamusta ja uskoa omaan objektiiviseen päätöksentekokykyyn.
Kirjaa voisi referoida tolkuttoman paljon ja voisin kerätä siitä paksun nipun esimerkkejä jotka jokaisen tulisi tietää, mutta oikeastaan kehotan vain lukemaan koko kirjan.
Tämän voisi antaa erinomaisesti myös miksi tahansa lahjaksi - joululahjaksi, ylioppilaslahjaksi, valmistujaislahjaksi, synttärilahjaksi... Mielellään paperisena, sillä joihinkin kappaleisiin palaisin mielelläni nopeasti uudelleen ja uudelleen.
Kirjoittajat: Daniel Kahneman
Julkaistu: 2011
Sivuja: 511
Mistä minulle: Amazon.com
En ole lukenut kovin montaa kirjaa tänä vuonna, mutta painotus on ollut erittäin... Faktapitoinen. Kahnemanin Thinking, fast and slow on ollut yksi kaikkein faktapitoisimmista, ja onhan kirjoittaja saanut Nobelin, joten akateemisen tason pitäisi olla kunnossa. Thinking onkin erinomainen esimerkki kirjasta, jossa tiedettä on popularisoitu niin, että siitä tulee ymmärrettävää, mutta se on kuitenkin vielä selvästi luotettavalla tasolla!
Kyseessä on siis ajattelun kulttiteos. Lyhyesti: Ihminen on siitä erilainen kuin muut eläimet, että me pystymme ajattelemaan metatasolla, eli tutkimaan omia ajatteluprosessejamme. Juuri siitätässä kirjassa onkin kyse - Kahneman avaa niitä prosesseja, jotka ovat ajattelumme taustalla! Hän selittää, miksi jatkamme tuhoontuomittuja projekteja, epäonnistuvia ihmissuhteita, syömme väärää ruokaa ja unohdamme asioita.
En tiedä, tekeekö omien ajatusten ymmärtäminen kriisitilanteessa tai akuutin vaaran uhatessa niiden tulkitsemisesta yhtään helpompaa (empiiristen kokeideni perusteella sanoisin nyt kuitenkin kyllä), mutta ainakin niistä lukeminen oli äärimmäisen viihdyttävää. Tämä on kuitenkin varsinaista self helpiä sanaparin hyvässä mielessä. Parhaimmillaan tai pahimmillaan se voi muuttaa jopa kuvaa omasta itsestä ja auttaa näkemään aiemmin tehtyjä päätöksiä uudessa valossa. Suorastaan alentaa omaa itseluottamusta ja uskoa omaan objektiiviseen päätöksentekokykyyn.
Kirjaa voisi referoida tolkuttoman paljon ja voisin kerätä siitä paksun nipun esimerkkejä jotka jokaisen tulisi tietää, mutta oikeastaan kehotan vain lukemaan koko kirjan.
Tämän voisi antaa erinomaisesti myös miksi tahansa lahjaksi - joululahjaksi, ylioppilaslahjaksi, valmistujaislahjaksi, synttärilahjaksi... Mielellään paperisena, sillä joihinkin kappaleisiin palaisin mielelläni nopeasti uudelleen ja uudelleen.
sunnuntai 7. joulukuuta 2014
Kesken jäi: Marisha Pessl: Special topics in calamity physics
Kirjan nimi: Special topics in calamity physics
Kirjoittajat: Marisha Pessl
Julkaistu: 2006
Sivuja: liian monta, yli 500
Mistä minulle: Mauerpark -kirpputorilta
Joskus ennen kirjan aloittamista luulee, että nyt käsissä on kirja, johon sitä ihan todella rakastuu. Kaikki merkit viittaavat siihen, teknisesti kaikki on valmista varsinaista "match made in heaven" -tilannetta varten. Esimerkiksi silloin, kun löytää Marisha Pesslin Special topics in calamity physicsin todella söpönä pokkariversiona ja lukee takakannesta, että jos pitää Donna Tartin kirjasta Jumalat juhlivat öisin, tulee rakastamaan tätä. Juoni kuulostaa jännittävältä, henkilöhahmot fiksuilta, ensimmäiset sivut kääntyvät joutuisasti, sitten hitaammin, sitten hitaammin, sitten sitä käyttää kirjaa vain kuvausrekvisiittana, nukahtaa aurinkotuoliin, ja äh... Kun oli aika pakata reppu Balilta kohti kotia, Special topics in calamity physics sai jäädä surfficampin kirjahyllyyn vaikka olin lukenut siitä jo yli puolet.
Tämän opin Daniel Kahnemanin loistavasta kirjasta Thinking, fast and slow, josta aion muuten kirjoittaa vähän myöhemmin - ihmisille on luontaista kieltäytyä myöntämästä, että projekti, johon on pumpattu aivan mielettömästi rahaa, aikaa ja energiaa, voisi epäonnistua, ja jatkaa rahan, ajan ja energian pumppaamista. Soveltaen: Jos kirja vaikuttaa tylsältä vielä sivun 300 kohdalla, se kannattaa jättää kesken, vaikka olisi selvinnyt jo sivulle 300. Ei auttanut, vaikka kyseessä miten oli kansainvälinen arvostelu- ja myyntimenestys. Parhaimmillaan se oli minulle kuvausrekvisiittana.
Selvisikö joku loppuun asti?
Kirjoittajat: Marisha Pessl
Julkaistu: 2006
Sivuja: liian monta, yli 500
Mistä minulle: Mauerpark -kirpputorilta
Joskus ennen kirjan aloittamista luulee, että nyt käsissä on kirja, johon sitä ihan todella rakastuu. Kaikki merkit viittaavat siihen, teknisesti kaikki on valmista varsinaista "match made in heaven" -tilannetta varten. Esimerkiksi silloin, kun löytää Marisha Pesslin Special topics in calamity physicsin todella söpönä pokkariversiona ja lukee takakannesta, että jos pitää Donna Tartin kirjasta Jumalat juhlivat öisin, tulee rakastamaan tätä. Juoni kuulostaa jännittävältä, henkilöhahmot fiksuilta, ensimmäiset sivut kääntyvät joutuisasti, sitten hitaammin, sitten hitaammin, sitten sitä käyttää kirjaa vain kuvausrekvisiittana, nukahtaa aurinkotuoliin, ja äh... Kun oli aika pakata reppu Balilta kohti kotia, Special topics in calamity physics sai jäädä surfficampin kirjahyllyyn vaikka olin lukenut siitä jo yli puolet.
Tämän opin Daniel Kahnemanin loistavasta kirjasta Thinking, fast and slow, josta aion muuten kirjoittaa vähän myöhemmin - ihmisille on luontaista kieltäytyä myöntämästä, että projekti, johon on pumpattu aivan mielettömästi rahaa, aikaa ja energiaa, voisi epäonnistua, ja jatkaa rahan, ajan ja energian pumppaamista. Soveltaen: Jos kirja vaikuttaa tylsältä vielä sivun 300 kohdalla, se kannattaa jättää kesken, vaikka olisi selvinnyt jo sivulle 300. Ei auttanut, vaikka kyseessä miten oli kansainvälinen arvostelu- ja myyntimenestys. Parhaimmillaan se oli minulle kuvausrekvisiittana.
Selvisikö joku loppuun asti?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)