Sirpa Kähkönen: Graniittimies

Kirjan nimi: Graniittimies  
Kirjoittajat: Sirpa Kähkönen  
Julkaistu: 2014    
Sivuja: 334 
Kustantaja: Otava  
Mistä minulle: Kaukolaina kirjastosta Suomi-lomalla 

Sirpa Kähkösen Kuopio-sarja on kuulunut viime vuoden yllättäviin kirjasuosikkeihini. Kun kuulin, että Kähkönen on julkaissut sarjaan kuulumattoman kirjan, piti sekin tietysti saada luettavaksi. Graniittimies olikin helppo valita listalle, jonka mukaan sain kirjaston kirjoja joululomalleni.

Graniittimiehen päähenkilöt ovat Ilja ja Klara. He ovat idealistisia kommunisteja, jotka hylkäävät kotimaansa Suomen kommunistisen utopian eteen ja lähtevät rajan yli itään. Mitään syytä palata ei pitäisi koskaan olla. 

Graniittimies jakautuu kahteen osaan: Ensin kommunistisessa utopiassa elämiseen, sitten aikaan, jossa kaikki alkaa hajota palasiksi. Jälkimmäinen osa on ehdottomasti mielenkiintoisempi, varsinkin kun kirjan sivuilla avataan yksittäisten ihmisten suhtautumista siihen. 

Kurjuuden kuvausta kirjassa riittää, mutta minä en ainakaan tarttunut Graniittimieheen mitään hyvän mielen romaania odottaen. Kähkönen onnistuu taas herättämään menneen ajan henkiin yksittäisten ihmisten kautta, mutta toisaalta... En kiinny Klaraan samaan tapaan kuin Kuopio-sarjan henkilöihin aina jo sen kirjan aikana, jossa heidän on marssitettu esiin. Ehkä siksi, että Klara on tehnyt minulle vieraan, "tyhmän" ratkaisun, ehkä siksi, että hänen historiaansa ei juurikaan avata.  

Graniittimies olikin minulle melkein enemmän opettavainan kuin viihdyttävä romaani. Ja hyvin kirjoitettu se on, ehdottomasti. Ei siis ihan mieletön lukukokemus, mutta lukemisen arvoinen, ja esimerkki siitä, miten kirjan kautta voi sukeltaa sellaisten ihmisten mieliin, joita ei muuten ymmärtäisi vähääkään. Ja samalla kirja on jonkinlainen utopian rakentamisen ja sortumisen kuvaus, tosin hyvin todellisella tasolla.

Aikamatka positiivisten yllätysten maailmaan: Anne of Green Gables

Kiitos lukuisista edellisen postauksen kommenteista! Asunto ei ole vieläkään ihan siinä kunnossa, etä haluaisin varsinaisesti ottaa mitään laajakulmakuvia, joten saatte ihailla ulkomaisemia.

Kirjan nimi: Anne of Green Gables Kirjailija: L.M. Montgomery Julkaistu: 1908 Sivuja: 280 Mistä minulle: Heräteostos kauan kauan sitten

Anne of Green Gablesin (Annen nuoruusvuodet) juoni on varmaan useimmille tuttu: Orpokodissa asunut tyttö muuttaa vanhahkojen sisarusten luo. Miljöö on idyllinen Prinssi Edwardin saari. Sisarukset Marilla ja Matthew Cuthbert halusivat oikeastaan adoptoida orvon pojan, melkein kuin pieneksi rengiksi luokseen, mutta juna toikin heidän luokseen tytön, punahiuksisen Annen. Jo pienenä orvoksi jäänyt Anne on tottunut viihdyttämään itseään äärimmäisen vilkkaalla mielikuvituksellaan.

Vuosina bloggauksen aloittamisen jälkeen olen törmännyt tasaisesti L.M. Mongomeryn hehkutukseen. Harvinaista kyllä, muistan ainakin yhden ihmisen suositelleen tätä jopa aivan oikeassa elämässä. Itseltäni ns. tyttökirjavaihe jäi nuoruudessa kokonaan välistä, sillä taisin hypätä suoraan hevoskirjoista ja Neiti Etsivistä dekkareihin.

Muistan ostaneeni kirjan jo suunnilleen ennen kuin osasin englantia tai ainakaan nautin englanniksi lukemisesta. Siksi Anne saikin jäädä vuosiksi pyörimään kirjahyllyyn, varastoon ja varaston kaappiin. Lukemisen jälkeen voin onneksi kuitenkin todeta, että en muista, mikä kirja on ollut yhtä positiivinen yllätys kuin Anne of Green Gables. Suosituksista huolimatta olin varautunut vähän pitkäpiimäiseen kerrontaan ja kiemuraiseen kieleen, mutta sainkin jotain ihan muuta.

Vähän huvittavaa kyllä, juuri kirjan hieno alkukieli toi lukemiseen todella kivan ja vivahteikkaan lisän. Osaan kuvitella Annen lärpättelevän vain hienolla vanhalla englannilla.


Pidinkin kirjassa eniten juuri Annen tajunnanvirtamaisista höpötyksistä. Ne koskivat milloin luonnon kauneutta, milloin pohdiskelua piknikin ihanuudesta ja milloin omista kamalista punaisista hiuksista.

Kirja kävi samalla jonkinlaisena kevyenä aikamatkana 1900-luvun henkeen. Pieni kirja onnistui olemaan yhtä aikaa sekä viihdyttävä että vähän vakava. Lukisin mielelläni Anna-sarjan muutkin osat.

John Steinbeck: Hiiriä ja ihmisiä (äänikirja)

Jäätävät säät pakottivat minutkin usein parilla viime viikolla kulkemaan työmatkat polkupyörän sijasta bussilla. Koska bussimatka on periaattessa ihan lyhyt, noin 10 minuuttia, tavalliseen kirjaan ei oikein kannata tarttua. Käytännössä matka on kuitenkin ajallisesti paljon pidempi: Bussipysäkille lampsimiseen, odotteluun ja lopuksi työhuoneelle kävelyyn kuluu niin paljon aikaa, että matkaan menee 30 minuuttia. Erinomainen aika äänikirjalle annettavaksi!

John Steinbeck, kuva Wikimedia Commons

Kirjan nimi: Hiiriä ja ihmisiä

Kirjoittaja: John Steinbeck

Kustantaja: Tammi
Julkaistu: 2007
Aika: 4 h xx min: Unohdin napata tiedon kotelosta ja nyt en löydä sitä mistään... 
Mistä minulle: Kirjasto
Muuta: Äänikirja, lukija Esko Salminen, suomentaja Jouko Linturi 

John Steinbeck oli minulle ennestään tuttu jostain yläasteella tai lukiossa "pakkoluetusta" kirjasta. Traumoja ei siis jäänyt, ja tulipa tutustuttua ennestään vieraaseen kirjailijaan. Steinbeckin tarinat ovat siinä mielessä hyviä varmaan monenikäisille koululaisille, että ainakaan nämä, joihin minä olen tutustunut, eivät ole mitenkään pitkiä, mutkikkaita tai vaikeita, mutta niissä on silti syvällisyyttä ja kirjoista voi taatusti esittää kysymyksiä monesta eri näkökulmasta. 

 Kova työmies ja parivaljakon aivot
Kyseessä on itse asiassa traaginen pienoisromaani. Päähenkilöitä voidaan sanoa olevan kaksi, George ja Lennie. Parivaljakko (miesten suhteelle ei oikein ole oikeaa sanaa: Mikään pariskunta he eivät ole, varsinaisista ystävistä puhumattakaan) kiertää ilmeisesti lähinnä Kalifornian alueella tilalta toiselle ja tekee töitä siellä missä käsipareja kulloinkin tarvitaan. George on välkky ja ovelakin, Lennie sen sijaan hyvin yksinkertainen. Ilmeisesti hän on jollain tavalla kehitysvammainen, ja käytännössä George velvollisuudentunnosta huolehtii Lenniestä. 

Onneksi Lennie on kuitenkin kelpo työmies, ja selvät ohjeet saatuaan heittelee säkkejä sellaista vauhtia, että muut työntekijät taatusti hyytyvät. Lennietä kiinnostaa lähinnä pörröiset eläimet, kuten hiiret ja etenkin kanit. George haaveilee toisinaan elämästä ilman Lennien painolastia, kimpaantuukin riippakivelleen. Toisaalta taas George alkaa suunnitella mahdollista yhteisen maatilan ostoa Lennien ja kolmannen työmiehen kanssa. 

Ääni auttaa kuuntelijaa
Georgen ja Lennien tausta paljastuu hitaasti mutta varmasti. Tarina etenee ainakin nyt kuuntelun jälkituntuman mukaan ennen kaikkea henkilöiden repliikkien kautta. Siinä Esko Salmisen äänityö pääseekin oikeuksiinsa, hän suorastaan näyttelee repliikit! Mistään ylinäyttelystä ei mielestäni ollut kyse, vaan esimerkiksi Lennien yksinkertaisuus välittyy tämän puhetyylistä mainiosti. Toisaalta vahva äänenkäyttö auttoi myös erottamaan henkilöt toisistaan. 

Steinbeck oli Amerikan Huovinen
Kirjassa on mielestäni jotain samaa kuin Veikko Huovisen tuotoksissa, tietenkin ympäristö on 1900 -luvun alkupuolen Suomen sijaan saman aikakauden Kalifornia. Yksittäisten henkilöiden kokemukset ovat kuitenkin keskeisiä. Kumpikaan ei kaihda taloudellisesti muista riippuvaisen  työväenluokan kuvaamista. Toisaalta Steinbeck kuvaa myös yksinäisyyttä, rotusortoa ja amerikkalaisen unelman tavoittelua, sitä, miten aina voi haaveilla ja yksilöllä on mahdollisuuksia vaikka hetkellisesti tilanne näyttäisikin vaikealta. 

Kirjavalinta vähän yllätti itsenikin, mutta Steinbeckistä jäi niin positiivinen tunnelma, että voisin lukea häneltä vielä jotain muutakin. Ei turhaa kikkailua tai venytettyä tarinaa, mutta silti tapahtuu ja juoni on rakennettu taitavasti. Huomaa, että kirjailija on tehnyt työnsä ennen liian helppoa tekstinkäsittelyä. 

Kirjan kuunteleminen toimi erinomaisesti, jatkossakin suurin äänikirjahaaste on varmaan se, että en oikein koe löytäväni niille aikaa. Sofi Oksasen Puhdistus on kuitenkin päässyt täyttämään työmatkoja Steinbeckin jälkeen.