Lomalta: Paholaisen paluu eli Revenge wears Prada: The Devil Returns

Vietin mahtavan syys-lokakuisen lomaviikon Suomessa. Aurinko paistoi melkein joka päivä ja ruska oli kauneimmillaan. Nukuin pitkään ja vietin paljon aikaa perheen ja ystävien kanssa. Ulkoilin ja luin myös muutaman mielenkiintoisen kirjan. Sain monta uutta bloggausideaakin. Voin siis vain suositella kaikille Järvi-Suomen ja Helsingin yhdistelmämatkaa ;). Tässä kuitenkin nyt ensimmäinen lomalla luetuista kirjoista!

Kirjan nimi: Revence wears Prada: The Devil Returns  

Kirjoittaja: Lauren Weisberger  

Julkaistu: 2013 

Sivuja: 420

Mistä minulle:  Kaveri lainasi

Loman oleelliset eli ulkoimaa, vettä, kahvia, koira ja rannalle sopiva kirja.

Kolmella lauseella

Paholainen pukeutuu Pradaan on kuin varaventtiili hirmupomon määräysvallasta joskus kärsineelle. Samaistumispinta on kuitenkin ohut, kun ottaa huomioon, että Paholaisessa päähenkilö oli vasta yliopistosta valmistunut tyttönen. Paholaisen paluussa Weisberger näyttää, kuinka vanhan auktoriteetin läsnäolo vai suorastaan lamauttaa aikuisenkin epävarman pikkutytön tasolle ja kuinka elämässä voi suurista takaiskuista huolimatta selvitä onneen.

Pidemmin

Suosittelen Revenge wears Prada kirjaa niille, jotka pitivät Paholainen pukeutuu Pradaan -kirjasta. Paluu on Paholaisen suora jatko. Aikaa on harpattu kymmenen vuotta eteen päin, ja päähenkilö Andyn elämä on ensimmäisen kirjan lopusta huolimatta itse asiassa oikein mukavissa kantimissa. Hän on perustanut entisen vihanaisensa Emilyn kanssa menestyvän lukustyylin häälehden. Andy elää ihanan, vaikutusvaltaisen ja varakkaan kihlattunsa kanssa New Yorkissa. Elämä on kiireistä, mutta toisaalta hän elää unelmaansa.

Kirjassa on todella paljon erilaisia takaumia joissa käydään läpi niin Adyn ja Emilyn ystävystymistä, Andyn ja tämän miehen Maxin ensimmäistä tapaamista ja montaa muuta asiaa.

Ja sitten kaikki muuttuu, yhdellä, kahdella, kolmella tavalla. Tapahtumat eivät etene äärimmäisen intensiivisesti, mutta takaumien ansiosta lukija saa jatkuvasti tietää jotain uutta ja kiinnostus pysyi yllä. 
Toisaalta taas Weisberger tekee mielestäni melko laiskoja kerronnallisia ratkaisuja monessa kohtaa kirjaa: Hän yksinkertaisesti hyppää monen jännittävän ja ehkä vähän haastavampaa kuvausta vaativan kohtauksen ohi. Tämä harmitti ainakin minua kirjaa lukiessa useamman kerran.

Silti: Tykkäsin kirjasta, kovasti. Mutta olenkin aikamoinen Paholainen pukeutuu Pradaan -fani. Ymmärrän, että kirja ei välttämättä kaikkiin uppoa, loppua voi pitää lällynä jne, mutta silti. Kivassa Andyssa vaan on paljon samaistuttavaa.

Desperate in Dubai - Dubain täydelliset naiset

Tästä kirjasta olisin voinut blogata jo paljo, paljon aikaisemmin, hupsis! Luin Desperate in Dubain teemaan sopivasti huhtikuussa Persianlahdella risteillessä. Jo kirjan katsominen saa minut haistamaan uima-altaalla käyttämäni aurinkorasvan ja tuntemaan porottavan auringon. Leppoisista lukuolosuhteista huolimatta tämä chick lit -teos sai minut katsomaan ympäristöäni ihan uusin silmin.

Kirjan nimi: Desperate in Dubai  
Kirjoittaja: Ameera Al Hakawati (Peitenimi) 
Julkaistu: 2011 
Sivuja: 551 
Mistä minulle: Dubain Kinokuniya -kirjakauppa

Jos olet matkalla Dubaissa, asut Dubaissa tai olet joskus käynyt siellä, lue Desperate in Dubai!

Kirja perustuu samannimiseen blogiin. 

Salanimellä Ameera Al Hakawati kirjoittava nainen onnistuu tunkemaan yhteen kirjaan 
erilaiset Dubaissa asuvat vähänkään länsimaista elämää viettävät naistyypit. Leila metsästää aviomiestä, Sugar pakenee ongelmiaan, Lady Luxella on kaikkea paitsi onnea ja oikeaa vapautta, Nadia tasapainoilee parisuhteensa kanssa. Kaikki naiset ovat yllättävän syvällisesti kuvattuja ja sympaattisia.

Kirjan parasta antia ei kuitenkaan ollut sen henkilösuhteet tai juoni, mikä sekin oli yllättävän värikäs, vaan kaikenlainen tapahtumien sekaan sijoitettu pieni knoppitieto. Tiesitkö Arabiemiraattien yhteiskunnan sanattomasta arvojärjestyksestä? Siitä, millaista elämää monet dubailaiset Lontoossa viettävät? Entä autojen rekisterilaattojen merkityksestä? Siitä, miten paikalliset tutustuvat elämänkumppaneihinsa ja miten he viettävät iltaa? Kaikki ei tietenkään ole aivan totta, mutta kivan lisävivahteen kirjaan tuo se, että se itse asiassa oli jonkin aikaa Dubaissa kiellettyjen kirjojen listalla. 

Kirja oli puhdas heräteostos, mutta harvaan kirjaan olen sijoittanut dirhameita näin fiksusti! 

Marian Keyes: Under the Duvet

Kirjan nimi: Under the Duvet

Kirjoittaja: Marian Keyes

Kustantaja: BCA

Julkaistu: 2001

Sivuja: 272
Mistä minulle: Friedrichshainin sunnuntaikirppari

Lukublokki hellitti ainakin hetkeksi. Vaikka kesken olevia kirjoja olisi ollut muutenkin, innostuin viimeviikonlopun värikkäästä pokkarisaaliistani niin, että otin heti yhden iltalukemiseksi. Muistin enimmäkseen kirjailijan lehteen kirjoittamista lyhyistä jutuista kootun Under the Duvetin tulleen julkaistuksi suomeksi nimellä Peiton alla.

Keyes on kirjoittanut kirjaan, joka on oikeastaan tarinakokoelma, hykerryttävän esipuheen siitä, millaista hänen kirjailjaelämänsä yleensä on. Se on kaukana suuresta glamourista ja vapaista päivistä: Sen sijaan hän käyttää päivästä kahdeksan tuntia kirjoittamiseen, sängyssään, peiton alla. Mikäs siinä, voisin väittää tuon kyllä voittavan eräiden työolot. 

Muuten kirjan tarinat on niputettu teemojen mukaan yhteen: Osansa saavat niin henkisyys, perhe ja ystävät, aikuistuminen, vuoden kierto, Irlanti ja matkustaminen. 

Kuvittelin vasta noin vuosi sitten suomennetun kirjan olevan edes jollain tasolla ajankohtainen, mutta valitettavasti näin ei ole. Monet varsinkin kirjan alkupuolen tarinoista ovat kyllä ihan toimivia, mutta moni tarina on julkaistu irlantilaisessa lehdessä jo 1990-luvulla ja tuntuu näin jo lähes esihistorialliselta. Joissain tarinoissa ajallinen etäisyys hieman häiritsi, ja ihmettelenkin kustantajan päätöstä julkaista kirja näin kauan ensipainoksen jälkeen.

Ihan mukava tarinakokoelma se silti oli. Enimmäkseen. Monista tarinoista saattoi tunnistaa jotain ihan oikeasta elämästä, samalla tavalla kuin Keyesin fiktiivisistä kirjoistakin. Huumoriakin oli mukana niin, että välillä ihan hihitytti. Harmi vaan, että tarintat tuntuivat jostain syystä vähän haalenevan loppua kohti. Olisin lukenut alussa kuvaillusta kirjailijaelämästä mielelläni enemmänkin. Odotan nyt vielä enemän kirjailijan varsinaisten tarinoiden eli kirjojen pariin sukeltamista. Suosittelen Keyes -faneille, en juuri muille. 

Peiton alla ovat lukeneet ainakin Mari A. ja Järjellä ja tunteella.

Jemma Forte: From London with Love

Eilen kirjan ja ruusun päivän kirjaostosten kylkiäisenä saadun Tuomas Kyrön Miniän on tässä taloudessa ahminut jo kaksi ihmistä. Koska molemmat lukivat kirjan yhden vuorokauden kuluessa, kirjasta oli jopa mahdollista keskustella ihan järkevästi. Tarkempia kommentteja myöhemmin, mutta voivoi niille jotka eivät kirjaa käsiinsä saaneet - parempi onni ensi kerralla ja toivottavastsi joku kaveri lainaa ainakin pahimmille Mielensäpahoittajan fanittajille.

Jatkan kuitenkin nyt luettujen mutta bloggaamattomien pinon purkamista. Seuraavaksi pitää varmaan oikeasti aloittaa joku pitkä kirja, varastossa on nyt ihan kokonaiset kolme bloggaamatonta vielä tämänkin jälkeen. Kuulostaa vähältä, mutta taitaa olla suurin määrä koko blogihistoriassani. 

Asiaan: 

Kirjan nimi: From London With Love

Kirjoittaja: Jemma Forte

Kustantaja: Penguin Fiction
Julkaistu: 2011
Sivuja: 474
Mistä minulle: Heräteostos Amazon.co.uk

"Everyone wants to be famous, don't they? Not Jessica Granger. Her father is the movie star who played the world's favourite James Bond and, worse, her mother was voted sexiest-ever Bond Girl for her role as Heavenly Melons. Like it or not, fame is in her blood."

Kirjan takakansi vihjailee halvalla tavalla viihdyttävästä ja vähintäänkin bimbosta kirjasta. Kumpikaan ei kuitenkaan ihan täsmälleen pidä paikkaansa. Kirja oli kerrassaan mainio ja kapusi erikoisesta alkuasetelmastaan huolimatta chic lit -suosikkieni joukkoon. 

Jessica Granger, 26 v, on syntynyt monellakin mittapuulla kultalusikka suussa: Vanhemmat ovat suprstaroja, joilla rahaa riittää. Välit äitiin eivät ehkä ole parhaat mahdolliset, mutta se ei suuremmin isän Los Angelesin kartanossa asuessa haittaa. Työpaikkoja järjestyy suhteilla, ja ura taiteen parissa starttaa hyvin, kun salaperäinen ostaja, siis oma isä, tyhjentää gallerian setellitukku kourassa.

 Jessica alkaa kuitenkin potea parikymppisille tyypillistä "mikä on elämän tarkoitus?" -kriisiä, mutta ei saa enää vastaukseksi ikävän karkoitusta. Isän nurkissa hengaaminen ei enää sytytä, ja nainen kokee tarvetta vihdoin erkaantua niin parhaasta pinnallisesta ystävästään kuin LA:n bilepiireistäkin. Hän haluaa oman elämän, jossa kukaan ei arvosta häntä vain hänen taustansa takia. 

Jessica ratkaisee ongelman ostamalla pelkän menolipun Lontooseen. Isä on ex-britti ja täti asuu kaupungissa. Ottamalla isänsä oikean sukunimen käyttöön Jessica voi sulautua miljoonakaupungin massaan ilman jatkuvia ennakkoluuloja. Työpaikkakin on saatava, ja vaikka se ei ei-kenään ole helppoa, irtoaa Jessicalle viimein minipalkkainen apulaisen tehtävä BBC:ltä. Tehtävä vain ei ole ihan sitä, mitä omilla ansioillaan menestystä kaipaava nainen haluaisi. Jessican on buukattava julkkiksia yhteen Iso-Britannian suosituimmista keskusteluohjelmista.

Forte ei hihityttänyt lukijaansa samaan tapaan kuin Kinsella parhaimmillaan, mutta kirjaa lukiessa hymähteli silti usein. Jessica Granger on kuitenkin mielestäni todella virkistävä luomus chic littin päähenkilöksi: Ei paikoilleen jämähtänyt, ehdottoman fiksu ja miellyttävä, erikoisesta taustastaan huolimatta jopa samaistuttava ja sympaattinen. Forte onnistui mielestäni myös hyvin rakentamaan kevyen mutta mielenkiintoisen, tosin vasta kirjan lopussa paljastuvan vakavamman, Keyes -tyyppisen tarinan. Keyesistä poiketen Forte piti kuitenkin henkilöskaalan rajatumpana ja tarina kulki ehkä vielä paremmin eteenpäin.

Pakollinen rakkaustarina on tietenkin mukana, samoin kuin se bimbo ystävä.

Kaiken muun lisäksi kirjassa mielenkiintoista oli tuotantoyhtiön tai oikeastaan BBC:n yhden ohjelman tuotannon kuvaaminen. Meni sitten ihan metsään verrattuna todellisuuteen tai ei, mutta juttuja ohjelman tekemisestä oli ainakin minusta kiva lukea.

Sophie Kinsella: Soitellaan, soitellaan!

Tajusin, miksi edellisessä postauksessa mainittu Amanda Hocking kuulosti niin tutulta. Hän on yksi uuden ajan kirjailijailmiöistä, miljoonia omakustanteilla myyneistä naisista. Tunnustan, että jo ensimmäisen 70 sivun aikana kohotin pari kertaa kulmiani asioille, joihin olisin luullut kustannustoimittajan puuttuneen, mutta voi siis hyvin olla, että minkään sortin kustannustoimittaja ei kirjoja ole koskaan vilkaissutkaan. Silti, myönnän jo nyt, addiktoivaa kamaa. 

Nyt alan kuitenkn purkaa jo aiemmin luettujen pinoa.

Kirjan nimi: Soitellaan, soitellaan!

Kirjoittaja: Sophie Kinsella
Kustantaja: WSOY
Julkaistu: 2012
Sivuja: 372  
Mistä minulle: Kirjastosta varaamalla

Sophie Kinsellan on kirjoittanut muutaman mainion chick littin: Ensimmäiset Himoshoppaajat -naurattivat, Can you keep a secret oli hauska, The Undomestic Goddess mainio, Remember me? hyvä ja Twenties girl vielä jotenkin siedettävä. Nyt tämä Soitellaan, soitellaan!... Eieiei!

Lyhyesti: Poppyn, n. 30-vuotiaan fysioterapeutin elämä näyttää ottaneen iiiihaaanaaan suunnan, kunnes eräs iltapäivä päättyy vähemmän ihanasti antiikkisen vihkisormuksen ja puhelimen kadottamiseen. Sormus pitäisi löytää, ja kadonneen puhelimen Poppy korvaa nokkelasti nappaamalla roskapöntöstä konsulttitoimiston sihteerin sinne nakkaaman työkännykän. Työkännykän kautta on tietysti hoidettu komean mutta ah-niin-ärsyttävän itsekkään uramiehen asioita.

Näistä aineksista ja mielettömän ärsyttävistä henkilöhahmoista Kinsella sitten yrittää kursia asiaa melkein 400 sivuksi. 

Kaikki edellisten kirjojen huonot puolet oli kerätty yhteen: Avuton, köyhä ja vähän yksinkertaiseksi kuvattu tyttö, rikas mies, toinen rikas mies, hassu sattuma ja voi argh. Kaikkein eniten, alusta loppuun, minua ärsytti päähenkilön Poppyn yksinkertaisuus ja jonkinlainen ylikiltteys. 

Minä niin olen luottanut Kinsellaan, mutta tämän jälkeen en enää voi. Hupia kaipaavat, tarttukaa mihin tahansa Kinsellaan edellisistä kirjoista, mutta älkää tähän. 

En ymmärrä, miksi Kinsella ei voi kirjoittaa enemmän The Undomestic Goddessin kaltaisia kirjoja, joissa päähenkilölläkin tuntuu olevan aivot.

Kirjan ovat lukeneet myös Norkku/Nenä kirjassa (huomaan tehneeni Poppyn älykkyydestä ihan erilaiset havainnot - luultavasti kirja alkoi ärsyttää minua liikaa jo ensimmäisillä sivuilla), Sanna/Luettua ja  Kata/Luettuja maailmoja.

Plum Sykes: Bergdorf Blondes

Bongasin Bergdorf Blondesin ensin vain purjehtimisesta bloganneen, sittemmin aiheitansa laajentaneen Norpan blogista. Kiitos siis kaikkien aikojen kirjat -postauksesta!

Uusia chick lit -kirjoja googlaillessani löysin Lurun vuosi sitten helmikuussa tekemän mainion "Kootut chick lit -kokemukset" jutun. Sieltä löytyy paitsi paljon pohdintaa ko. genreen liittyen, myös pitkä lista suosituksia. Useimmat niistä ovat minulle jo tuttuja, joten otan erittäin mielelläni uusia suosituksia vastaan vaikka kommenttiboksissa :). 

Nyt kuitenkin New Yorkiin, jonnekin Park Avenuen ja kalliiden luksustavaratalojen kulmille.

Kirjan nimi: Bergdorf Blondes 
Kirjoittaja: Plum Sykes 
Kustantaja: Penguin Fiction  
Julkaistu: Alkuperäinen USA:ssa 2004, pokkari Isossa-Britanniassa 2005 
Sivuja: 308 
Mistä minulle: Amazon.co.uk

 Nyt uidaan syvällä chick litissä, mutta siitähän minä pidän jos siinä onnistutaan. Laji on mielestäni siinä mielessä äärimmäisen vaikea, että toisaalta kirjoihin kuuluu tietyntyyppinen överiys, mutta jos se ei toimi, pääsee helposti ainakin minun vuoden inhokki -listalleni. Niin, Ahern ja Giffin... Joka tapauksessa, nyt ollaan suurkaupungissa, maailmassa jossa raha ei ole este ja vähän paremmissa piireissä on liikuttu koko elämä. 

Päähenkilö on itse asiassa Englannissa nuoruutensa viettänyt, amerikkalaisen äidin ansiosta New Yorkia palvomaan kasvanut nainen. Paras ystävä on Julie Bergdorf, Bergdorf -tavaratalojen sukua oleva paatunut näpistelijä, tosin ehkä New Yorkin 30- naispiirien suurin prinsessa. Kirjan juonesta voi kertoa sen verran, että... No, kirjassa tehdään asioita. Juonianalyysiä tai edes -kuvausta minun ei nyt ehkä vain kannata esittää.

Kuitenkin, jos tv-sarja Gossip Girl on tuttu ja olet pitkään miettinyt, millaista elämää sarjan nuoret naiset mahtavat noin 25 vuotiaina viettää, tässä kirjassa löytyy taatusti juttu jos toinenkin joka rikkaille lapsille olisi voinut tapahtua: Ehkä opiskelua huippuyliopistossa, muutto takaisin kaupunkiin, shoppailua, mahdollisesti ihan kiva työ, joka kuitenkin vie liikaa tunteja vuorokaudesta vapaa-ajalta (tämä taitaakin olla ainut minua ja kirjan henkilöitä yhdistä asia...), juhlintaa ja mieshuolia, jatkuvasti. Pikapyrähdykset eurooppaan tehdään luonnollisesti miesystävän yksityisjetin kyydissä. 

Totta kai näilläkin ihmisillä on ongelmansa: Miehet, kuinka pysyä pinnalla, kuinka löytää parhaat kasvohoidot, kuinka ehtiä töihin ja juhliin ja pitää epäluotettavilta vaikuttavat, läheisimmät ystävyyssuhteet kunnossa. Huhhuh.

Kirjan päähenkilö ei ole samalla tavalla samaistuttava ja lähelle tuleva kuin esimerkiksi jotkut Marian Keyesin sympaattisista irkkutytöistä tai Sophie Kinsellan sähläävistä tehopakkauksista. Tämä kirja on ennemminkin yhdistelmä Sinkkuelämää ja jo sitä aiemmin mainittua Gossip Girliä. Kirja tuo palan jotain ihan vierasta toista maailmaa silmien eteen, ja sitä tutkii oikein miellellään kolmen sadan sivun verran.

Emily Giffin: Rakkaus lainassa

Ei, ei ja vielä kerran ei. Jos aiheessa riittää ideaa novelliin, siitä ei kannattaisi venyttää kirjaa. Emily Giffin halusi kuitenkin tehdä sen, mihin ei olisi kannattanut ryhtyä, ja on varmaan vielä netonnut kirjallaan ihan törkeästi.

Kirjan nimi: Rakkaus lainassa

Kirjoittajat: Emily Giffin (miksi se on kirjoitettu kanteen "emily giffin"?)

Kustantaja: WSOY

Julkaistu: 2004/2007

Sivuja: 334

Kansi: "Alkuperäispäällys Anne Twomey"

Mistä minulle: Kirjastosta varaamalla, kyllä, valitettavasti sijoitin tähän euron.

Kirjan juoni on todella, todella yksinkertainen: Päähenkilö on Rachel, joka tekee tunnollisesti pitkää päivää hirveän pomon alaisuudessa asianajotoimistossa New Yorkissa. Hänen paras ystävänsä on kaikkien miesten mielestä ihana, kaikkien naisten mielestä äärimmäisen itserakas ja vähän tyhmäkin Darcy, jolla on aina kaikessa parempi tuuri kuin Rachelilla. Darcy saa aina kaken haluamansa, jopa Rachelin unelmamiehen, R:n opiskelukaverin Dexin. Tilanne muuttuu kuitenkin Rachelin 30-vuotispäivän aattona kiperäksi - tuleeko vanhoista opiskelukavereista kuitenkin rakastavaiset? Ja kyllä, tilannetta vatvotaan 300 sivua ja arvatkaapa vaan miten käy ja onko Rachel koko ajan yhtä sympaattinen ja Darcy yhtä inhottava.  Niin, ja Darcylla ja Dexilla on tietysti häät tulossa ja Rachel on kaaso jota niin-ei-kiinnosta.

Onnistuin lyttäämään lukukokemuksen täydellisesti osin omaa tyhmyyttäni. Lainasin Giffinin akuuttiin hömpäntarpeeseen, ja kirjan ollessa vielä kesken, tutkiessani kirjaston palautushyllyä (selvästi paremman hömpän toivossa) bongasin tutun näköisen kannen. Luin takakannen ja kaikki "jännitys" luettavana olleen kirjan juonenkäänteistä katosi. 

Henkilöt ovat joka tapauksessa niin törkeän yksiulotteisiksi kuvattuja, että moisen ihmissuhdesopan syntymistä on kyllä mahdotonta käsittää. Kuka muka haluaisi olla missään tekemisissä Darcyn kaltaisen, jatkuvasti muita huijaavien ja ympäristöään alistavan ketkunaisen kanssa? 

En todella tiedä, mikä masokismi minua vaivaa, kun yleensäkään luin kirjan loppuun. Yleisesti pidän kyllä kaikesta New Yorkiin sijoittuvasta hömpästä, mutta tässä ei oikein ollut edes sitä kaupungin kuvausta. 

Kirjan pohjalta on tehty myös elokuva Something Borrowed, jonka voin kuvitella toimivan ihan hyvin siinä vaiheessa kun haluaa upottaa aivonsa hetkeksi suohon. Kirja oli siihen hommaan vähän turhan aikaa vievä.

Marian Keyes: Enkelit

Kirjan nimi: Enkelit (Angels)

Kirjoittaja: Marian Keyes

Kustantaja: Tammi

Julkaistu: 2005/2002

Sivuja: 400

Mistä minulle: Kirjastosta

Muuta: Suomennos on tehty lyhentäen

Kuva: Tammi.fi

Muutaman raskaamman tai ainakin totisemman kirjan jälkeen kaipasin kunnon hömppää. Kirjaston hömppähylly on aina melkein tyhjä, ja ilman sen kummempia etukäteissuunnitelmia palautushyllystä tarttui käteen Marian Keyesin Enkelit. Jo kirjaa lukiessa minua häiritsi se, minkä Kuuleeko kukaan? kirjaa lukiessani kesällä huomasin: Keyes suomennetaan syystä tai toisesta lyhentäen. Nyt sitten olin bongailevinani ehkä lyhennettyjä kohtia tai pois jätettyjä asioita koko kirjan ajan. 

Keyesin tyylissä minulla ei silti ole valittamista. Juoni on aluksi kepeä, mutta kirjan edetessä myös synkempää taustatarinaa aletaan kertoa lukijoille. Se avautuu ja syvenee vähä vähältä.

Kepeä tarina menee suunnilleen näin: Lakiasioiden parissa alipalkattuna työskentelevä Maggie tajuaa, että hänen yhdeksän vuoden avioliittonsa on lopullisesti pilalla. Kun työpaikkakin häviää alta, aina aiemmin elämässään pärjännyt Maggie ei saa raavittua elämänsä sirpaleita edes vanhempien luona lepäillessä kasaan.

Olemattoman suostuttelun jälkeen matka parhaan ystävän, Emilyn luo Los Angelesiin alkaa houkutella. Vaikka aurinko tuntuu aina paistavan, kauniita ihmisiä ja juhlia riittää, paljastuu Emilyn elämä yhä aloittelevana käfsikirjoittajana raadolliseksi. 

Los Angelesin ja kaupungin pintaliidon kuvaaminen toi mielestäni kirjaan tosi mukavan uuden puolen verrattuna muihin Keyesin kirjoihin. Ehkä sen takia kirja pysyi alun alavireisyydestään huolimatta jollain tavalla hilpeänä yllättävän pitkälle. Toisaalta, kun samassa kaupungissa pääsi itse käymään viime kesänä, samoista paikoista lukeminen toi ehkä minullekin lomatunnelman takaisin. 

Joka tapauksessa: Enkelit on mielestäni lajityyppinsä erittäin hyvä edustaja vaikka vähän erilainen Keyesin muihin kirjoihin verrattuna. Suomennos -asia kalvaa mieltä kyllä vieläkin, melkein tekisi mieli lukea sama kirja joskus englanniksikin...  

Sophie Kinsella: The Undomestic Goddess

Kirjan nimi: The Undomestic Goddess

Kirjoittaja: Sophie Kinsella

Kustantaja: Black Swan

Julkaistu: 2006

Mistä minulle: Yliopiston kirjanvaihtohyllystä. Tämä ei kuitenkaan palaa enää sinne, vaan jäi los angelilaisen hotellin kirjanvaihtohyllyyn :). Hauskana sattumana löysin sieltä itselleni suomenkielisen kirjan. 

Olen jo aiemminkin maininnut, että Kinsellan kirjat kuuluvat kevyen osaston suosikkeihini (Keyes on kyllä tehnyt viime aikoina hyvää nousua sinne). Valitettavasti alussa mainio Shopaholic -sarja on kuitenkin alkanut vähän toistaa itseään - pelkästä shoppailuaddiktiosta ei kuitenkaan saa ikuisesti revittyä huumoria - joten olen toistaiseksi jättänyt ko. sarjan lukemisen ja tarttunut innolla Kinsellan yksittäisiin teoksiin.

The Undomestic Goddess on suomennettu nimellä Varsinainen talousihme. Suomennettu nimi viittaa mielestäni vähän liikaa himoshoppaaja -sarjan taloudellisiin ongelmiin, vaikka kyseessä tosiaan on siitä sarjasta aivan erillinen kirja. Juoni on yksinkertainen: 29-vuotias huippujuristi, isossa lakiasiantoimistossa osakkuutta havitteleva Samantha tekee elämänsä työmokan. Virhe paljastuu tietenkin samana päivänä kun osakkuus oli tarkoitus julkistaa. Samantha on rakentanut koko elämänsä vahvasti uran varaan ja myös hänen perheensä (äiti ja veli) ovat äärimmäisen urasuuntautuneita. Virheen tultua julki Sam kokee ainoaksi vaihtoehdokseen paniikinomaisesti paeta. 

Pakomatkansa seurauksena hän joutuu vahingossa kodinhoitajan työhaastatteluun - ja pienellä valehtelulla saa paikan. Sam ei ymmärrä itsekään mitä on tekemässä, sillä tiukan opiskelu- ja työputken seurauksena hänen kotityötaitonsa ovat jääneet yksinkertaisemmiltakin osin olemattomaksi, eikä aina töissä ollut äitikään ole auttanut asiaa. 

Kunnianhimo ei kuitenkaan anna periksi lopettaa työtä tai myöntää virheitä, ja kekseliäs nainen keksii kyllä keinot luoda mahtavia voileipänaposteltavia tai korjata värjäytyneen villapaidan. Myös kokkaaminen alkaa ajan myötä sujua.

Kirjassa on sitä samaa hauskuutta ja päähenkilössä samaa sympaattisuutta kuin ensimmäisessä himoshoppaajassa. Koska kyseessä ei ole sarja jossa vemputettaisiin samaa ongelmaa, Sam pysyy paljon himoshoppaaja -sarjan päähenkilöä miellyttävämpänä, koska hän oppii virheistään ja pyrkii kehittymään. 

Kirja sopii mahtavasti laiturin nokkaan tai altaan laidalle ja on nopeasti luettu. Ihanaa kertakäyttöviihdettä siis.

Ally O'Brien, eli kaksi miestä: Agentti

Blogger on taas hengissä ja hyvä niin. Edellisen postauksen kommentit ovat edelleen karkuteillä, sääli. Ikäviä nämä ilmaiset palvelut, joiden toimimattomuudesta valittaessa ei voi kiristää eikä uhkailla... Muttamutta, sitten uusimpaan luettuun. 

Kahden synkeähkön (siis hyvän, mutta tummavärisen) dekkarin jälkeen halusin tarttua johonkin kepeämpään, ja kirjastopinossa pitkään maannut Agentti pääsi luettavaksi. Ei mikään huono valinta.

Kirjan nimi: Agentti

Kirjoittaja: Ally O'Brien. Peitenimen taakse käykeytyvät kuitenkin Brian Freeman ja Ali Gunn.

Kustantaja: Otava

Julkaistu: 2008/2010

Sivuja: 383

Mistä minulle: Kirjastosta

Joskus sitä sitten pystyykin käsittämään asiat ihan eri tavalla kuin mitä ne oikeasti ovat. Olen lukenut Agentista aiemmin arvostelun jostain kirjablogistakin, mutta silti en tajunnut, että kyse ei ole ihan sellaisesta agenttiseikkailusta kuin mitä minä ajattelin. 

Minä kuvittelin jotain tällaista:

Mutta kysehän olikin sitten kirjallisuusagentista. Eipä tullut mieleen, ja takakansikin olisi voinut viitata Aliaksen Sidney Bristow -tyylisiin seikkailuihin, ainakin kun sen kovasti niin yritti tulkita. Oma väärinkäsitykseni ei kuitenkaan laske kirjan arvoa, päin vastoin!

Agentti on kepeä seikkailu, joka miellyttää taatusti kaikkia, jotka pitävät trillereistä ja  perinteisemmästä chick litistä. Päähenkilö on lontoolainen kirjallisuusagentti Tess Drake, jonka kiireistä elämää sotkee kyltymätön seksihimo. Muutama ystävyyssuhdekin on mennyt pilalle harkitsemattomien sänkyhyppelyiden seurauksena. Tess saakin kokea perinteisen niin makaa kuin petaa -ilmiön, eli taakse jätetyt ongelmat ja (entiset) ystävät joutuu kyllä kohtaamaan myöhemminkin. 

Kirjan alku olisi voinut olla lupaavampikin, ja varsinaisesti vauhtiin päästään vasta muutaman kymmenen sivun jälkeen. Tess sotketaan ex-pomonsa murhatutkintaan mahdollisena syyllisenä.  Samaan aikaan uusi pomo ja muiden pillin mukaan juokseminen kyllästyttävät ja Tess haaveilee oman toimiston perustamisesta. Mukaan juoneen mahtuu useita tappeluita entisten kavereiden kanssa, monta miestä, yksi epätoivoinen nerokas kirjailija ja Tom Cruise.

Tapahtumat sijoittuivat hyvin lyhyelle, ehkä viikon tai kahden aikajanalle. Päähenkilön kintereillä juostiin siis taukoamatta, ja vauhdikasta elämäntyyliä seuratessa alkoi melkein väsyttää itseäkin. Kirjan toteutus on silti todella onnistunut: Pointsit kirjoittajamiehille! Tarina kulki loistavasti eteenpäin ja sitä oli kiva lukea. Perinteisistä trillereistä tai dekkareista poiketen päähenkilö ei kuitenkaan nyt ollut juoppo poliisi ja tapahtumapaikka oli suurkaupunki, ja hyvä niin. 

Klassikkoputki katkesi

Heipä hei vähästä aikaa, luettu on vaikkakin hitaasti ja kevyttä. Pitkälle klassikkoputkelle tuli katkos, lienenkö kärsimässä jostain lukemisen yliannoksesta kun menneenä viikkona olen lähinnä katsellut Täydellisiä naisia jakso jaksolta eteenpäin (menossa 5. tuotantokausi...) ja lukenut lisää Himoshoppajan toilailua.

Vaikka valittelin edellisen lukemani himoshoppaajan tylsyyttä, Sophie Kinsellan Shopaholic and Sister palautti kyllä uskoni Kinsellaan ja koko chick-littiin.  Ongelmia kirjaan oli onnistuttu sen pelkän shoppaamisen lisäksi sovittamaan niin monta, että mielenkiinto säilyi eikä kyllästymisen vaaraa ollut. 

Shopaholic and Sister (suom. Himoshoppaajan sisko) on Kinsellan luoman Himoshoppaaja-sarjan neljäs osa. Becky Brandon (neé Bloomwood) on palaamassa miehensä Luken kanssa kuukausien häämatkalta maailman ympäri. Matkalta on tarttunut mukaan melkoinen kasa välttämättömiä matkamuistoja. Seuraavassa kohteessa voikin jo unohtaa edellisestä ostetut roinat kun lähettää ne aina suoraa päätä kotiin ja shopata hieman lisää. Ostosmania ei siis ole katkennut miehen kanssa vietetystä laatuajasta ja uudesta joogaharrastuksesta huolimatta.

Kotiinpaluu ei suju aivan Beckyn odotusten mukaisesti: Aika on edennyt muuallakin. Parhaasta ystävästä on tullut entinen paras ystävä, työpaikkaa ei enää ole kun pariskunta asettuu New Yorkin sijasta Lontooseen, vanhemmat ovat muuttuneet ja tuntuvat kaiken lisäksi piilottelevan jotain.

Kuten kirjan nimikin paljastaa, piilossa pidetään tietysti siskoa. Becky on ainoana lapsena aina halunnut sisarta. Mikä olisikaan parempaa kuin shoppaaminen ja yleinen tyttöily yhdessä? Mutta sujuukohan kaikki ihan kivuttomasti, jos siitä on kirjoitettu kokonainen kirja?

Beckyn ongelmina yhdistyivät pelkän shoppaustuuban lisäksi miehen työpaineet, parhaan ystävän menettäminen toiselle, valtavat siskoon kohdistetut odotukset ja oma toimettomuus. Vaikka Becky on vieläkin kuvattu äärimmisen naiivina ja aikamoisena bimbona, tätä kirjaa ei sen runsaiden tapahtumien takia tarvinnut lukea myötähäpeä mielessä. Kirjasta sai monet hyvät naurut.

Sophie Kinsella: Shopaholic Ties the Knot

Kirjan nimi: Shopaholic Ties the Knot

Kirjoittaja: Sophie Kinsella

Kustantaja: Black Swan

Julkaistu: 2002

Sivuja: 394

Mistä minulle: Kirjastosta. Englanninkielisten hylly yllätti jälleen positiivisesti!

Hyppäsin sitten vahingossa Himoshoppaaja -sarjassa ensimmäisestä suoraan kolmanteen osaan. Toinen kirja, Shopaholic Abroad, saa nyt sitten odotella vuoroaan niin pitkään kunnes ymmärtää kävellä minua ilmaiseksi (tai puoli-ilmaiseksi) vastaan. 

Sarjan kolmannessa osassa seikkaillaan Lontoon sijaan New Yorkissa ja Manhattanilla. Becky Bloomwood on saanut erinomaisen työn suuren tavaratalon naistenvaateosastolta ja saa käyttää päivänsä uusia kolttuja hiveltäen ja niitä muille sovitellen. Ongelmia aiheuttaa vain tulevien häiden ristipaine: Oma äiti järjestää häitä innoissaan kotoisessa Oxshottissa, kun taas ilkeä anoppi on ulkoistanut kilpailevien häiden järjestämisen kalliille hääsuunnittelijalle Plaza -hotelliin New Yorkiin. Koska kahdet häät kuulostavat vielä paremmilta kuin yhdet ja Becky ei menneisyydessäkään ole ollut kaikkein mallikkain päätöksentekijä, tilanne alkaa ryöstäytyä käsistä kun aika ei hoidakaan kaikkia ongelmia. 

Pidin oikein kovasti sarjan ensimmäisestä osasta, Confessions of Shopaholicista. Tätä kirjaa lukiessa kuinkin vuorottelivat hieman liioittellen kuvaten haukotukset ja myötähäpeä. Äidileen olisi tietysti vaikeaa tuottaa pettymys, ilkeääkään anoppia ei haluaisi kieltää jos on saamassa huikeat prinsessahäät ja on täysi materialisti, mutta silti... Päähenkilöä olisi tehnyt mieli ravistaa pariinkin otteeseen, mutta sehän se kai on tarkoituskin. 

Melko aaltoilevaa menoa tällä chick-litt -rintamalla siis. Välillä viihdytään, välillä osuu huteja useampikin peräkkäin. Pari viikkoa sitten jätin muuten suosiolla kesken Diane Johnsonin teoksen Le Divorce - avioero ranskalaisittain. Luin melkein pari sataa sivua, mutta meno oli tahmeaa eikä draamaakaan löytynyt ei sitten ollenkaan. 

Tiesittekö muuten, että todellisuudessa Sophie Kinsellan nimi on Madeleine Wickham? Nainen on oikeasti ollut taloustoimittaja, ja opiskellut sitä ennen Oxfordissa. Varsin hyvät alkuasetelmat sen erinomaisen ensimmäisen Himoshoppaaja -kirjan kirjoittamiseen mielestäni siis.

Viimein ihanaa hömppää ja hyvää jännitystä

Joulunaika oli ihanaa, mutta kääntyi tänä vuonna ihan liian pian pitkiksi välipäiviksi. Ensi vuonna vietän tavalla tai toisella pidemmpän joulun!

Pelailun, syömisen ja muiden joulujuttujen lisäksi ehdin mukavasti lukemaankin. Sivut kääntyilivät vinhasti niin pitkästä aikaa hyvässä hömppäkirjassa kuin jännässä trillerissäkin. 

Kirjan nimi: Twenties Girl

Kirjoittaja: Sophie Kinsella

Kustantaja: Bantam Press

Julkaistu: 2009

Sivuja: 432

Mistä minulle: Kirjastosta, englanninkieliseltä osastolta.

Olen blogissa tainnut haukkua kaikki kaksi tämän olemassaoloaikana lukemaani chick littiin kuuluvaa kirjaa, Marian Keyesin Sushia vasta-alkajalle ja Cecilia Ahernin Ihmemaa. Twenties Girl onnistui kuitenkin viihdyttämään paljon noita kahta paremmin. Rupesin tosin taas epäilemään, että ehkkä kielivalinnalla on merkitystä: Tämän luin englanniksi, joten mahdollisesti kökkö kieli tai yleinen naiivius eivät varmasti ärsyttäneet niin paljon kuin suomeksi kahden aiemmin mainitun kohdalla kävi.

Ymmärrän, että chick litt -kirjailijoilla on Bridget Jonesin jälkeen vaikeuksia keksiä juonta: Bridget Jonesin olivat mielestäni kaikkea sitä, mitä viihdyttävän naishömpän pitääkin olla, kaikki muu on kalpeaa jäljennöstä siitä. 

Twenties Girlin päähenkilönä seikkailee kakskyt- tai kolkytjotain -ikäinen Lara. Hän on markkinointiosastolla työskentelyn jälkeen päättänyt perustaa parhaan ystävänsä kanssa rekryfirman, joka headhunttaa ihmisiä yritysten johtaviin asemiin. Ystävällä on alalta kokemusta aiemminkin, Laralla ei, mutta ei hätää, ystävän pitäisi opettaa. 

Mutkia matkaan tulee siinä vaiheessa, kun ystävä rakastuu Goan matkallaan rantapummiin ja jää niille teille. 

Loogisena jatkumona edelliselle Laran on mentävä 105 vuotiaana kuolleen tätinsä hautajaisiin, vaikka ei tuntenut koko tätiä. Homma ei mene ihan putkeen, ja kummitteleva täti alkaa seurata Laraa. 

Absurdista asetelmastaan huolimatta kirja oli hauskaa luettavaa, seuraavaksi tekisi melkein mieli aloittaa hyllyssä odottava Himoshoppaajan ratkaiseva askel....

Jännittävästä trilleristä ja vapaasti tulkittuna kirjallisesta joululahjasta lisää huomenna, tsemppiä kaikille arkeen palanneille/palaaville ja ihania vapaapäiviä lomailijoille :).

Cecelia Ahern: Ihmemaa

Kirjan nimi: Ihmemaa

Kirjoittaja: Cecelia Ahern

Kustantaja: Gummerrus

Julkaistu: Alkuperäinen 2006, Suomessa 2008

Sivuja:455

Mistä minulle: Kirjastosta palautettujen joukosta

Yksi sana: Kamalaa. 

Olen aiemmin lukenut Ahernin P.S. Rakastan sinua, mikäaiheutti surkean kielensä ansiosta jo ihan tarpeeksi myötähäpeää kirjoittajaa ja kaikkia kirjan henkilöitä kohtaan. Ko. kirjassa juoni oli sentään järjellinen, ainakin verrattuna Ihmemaahan. Siinä nimittäin pakkomielteinen, kadonneita etsivä entinen poliisi, Shandy Shortt (joka muuten on pitkä ja jolla on mustat hiuksetkin, "voi-mitä-kohtalon-ironiaa") katoaa itse ja "joutuu paikkaan jossa kaikki kadonneet ovat". 

Ja kyllä, luin silti kirjan kokonaan. Miksi, miksi oi miksi?

Marian Keyes: Sushia vasta-alkajille

Kirjamakuni vaatii eri tyylisten ja eri vaativuusasteisten teosten tasaista sekoitusta. Kahta scifikirjaa ei jaksa koskaan lukea peräjälkeen, useampi venäläinen klassikko ei uppoa peräperää ja hömppäkin on parasta palasina silloin tällöin. Zombivampyyriklassikon jälkeen piti siis olla hyvä idea hypätä onnettomien kolmekymppisten kaupunkilaisnaisten kyytiin. Olin napannut kirjaton romantiikka -hyllystä Marian Keyesin Sushia vasta-alkajille, joka oli sitten vähän... Tylsyyttä pitkäksi aikaa?

Lisa on avioliitossaan epäonnistunut, mutta urallaan menestynyt naistenlehden päätoimittaja. Elämä romahtaa, kun nainen lähetetään ihanasta Lontoosta tuppukylä-Dubliniin lanseeraamaan uutta aikakauslehteä. Ashley potkitaan ulos entisestä työpaikasta ja sattumien kautta hän joutuu ilkeän Lisan alaiseksi. Ashleyn vuosia kotiäitinä viettänyt ystävä Clodagh kyllästyy elämäänsä, vaikka kaikki on hyvin. Alkuasetelma on siis melko lupaava.

"Hömppäkirjaksi" teos on aikamoinen järkäle, sivuja on 511. Päälle viidestäsadasta sivusta huolimatta varsinaiset tapahtumat tuntuvat alkavan vasta 400 ensimmäisen sivun jälkeen. Ei voi mitään, ei vaan iskenyt. Itse koin suurimmaksi ongelmaksi ikävät henkilöhahmot, joiden tarinat eivät kietoutuneet erityisen mielekkäästi tai yllättävästi yhteen.

Siinä, missä Sophie Kinsellan (Confessions of s Shopaholic, Can you keep a secret?, Remember me?) henkilöt ovat jossain määrin samaistuttavissa ja herättävät myötätuntoa, Sushia vasta-alkajille kirjan henkilöt herättävät lähinnä ärtymystä. Kirjan kolme päähenkilöä piehtaroi alusta loppuun itse kehittämissään ongelmissa. Yksi päähenkilöistä on robottimainen uraohjus, toinen nössykkä, kolmas onneton (ilman syytä) kotiäiti.

Ovatko Marian Keyesin teokset uponneet lukioihin paremmin kuin minuun? Mitkä ovat teidän parhaat suosituksenne kirjaston romantiikka (chick litt kuuluu sinne ainakin omassa kirjastossani) –osastolta? Itse suosittelen tämän tyyliseltä osastolta The Nanny Diaries:ia, joka vie Manhattanin Gossip Girl –maailmaan lastenhoitajien näkökulmasta.