Jørgen Brekke: Armon piiri

Kirjan nimi: Armon piiri  
Kirjoittaja: Jørgen Brekke 
Sivuja: 333 
Kustantaja: Johnny Kniga 
Julkaistu: 2011 
Mistä minulle: Kustantajalta

Kuva WSOY

 Hyvä jännitysvireeni sai jatkoa! Brekken kirja on sekoitus Ruusun nimeä, Jø Nesboa ja Hammerien Saastoja. Ensimmäisestä on lainattu munkki, toiselta kirjailijalta kotimaa ja kolmannesta tunnelma - mitään oikeaa yhtymäkohtaa en kirjojen välillä keksi, mutta silti juuri Saastat tuli Armon piiriä lukiessa mieleen. Mitään kauhua kirja ei ole, mutta nyljetyt ihmiset ovat silti ällöttäviä. 

Armon piirissä kuljetaan kolmea juonilinjaa. Ensimmäinen alkaa keskiaikaisesta Norjasta, toinen nykyajan USA:n Richmondista ja kolmas nykyajan Trondheimista. Richmondia ja Trondheimia yhistävät omituiset, suorastaan sarjamurhamaiset murhat.

Tässä kohtaa voisin sanoa, että mielestäni juuri dekkareista ja trillereistä on aina kaikkein vaikeinta kirjoittaa blogipostausta tai yleensäkään sanoa mitään: Jos lukija tai keskustelukumppani ei ole niitä vielä lukenut, juonesta ei viitsi kertoa juuri mitään, ja yleensä dekkarit ja trillerit eivät herätä mitään erityisen henkeviä ajatuksia joita haluaisi päästä jakamaan. 

Osaan siis sanoa vain, että Armon piiri on vähän halvasta nimestään huolimatta oikein taitavasti kirjoitettu ja hyvä trilleri. Esikoiseksi se on suorastaan ihaileva, ja kirjasta pitävät varmasti etenkin historiallisia knoppeja ja "vähän fiksumpia dekkareita" arvostavat. Brekke julkaisee 

Armon pirii on luettu myös ainakin Kirjasfäärissä.     

Brekken toinen kirja, Uneton, on juuri julkaistu suomeksi, ja Leena Lumi on ehtinyt jo lukemaan kirjan ja bloggaamaan siitä. Hänen mukaansa toinenkin kirja on lukemisen arvoinen!

Viikonloppu, jona luetaan mitä sattuu

Tänä(kin) viikonloppuna on luettu ahkerasti, muun muassa...

Naistenlehtiä. Ko. sarjan saksalaissuosikkini on keskellä näkyvä Cover, jossa on muotijuttujen lisäksi aina paljon mielenkiintoisia henkilöhaastatteluja ja yleensä myös matkareportaasi. InStylen ostin ihan töitten puolesta (krhm...) kun mukana sai myös InStyle Menin.

Jørgen Brekken Armon Piiriä. Luin sen jo loppuun, kirja saa oman postauksensa myöhemmin. Sain kirjan arvostelukappaleen, sillä Brekken toisen teoksen suomennos on ilmestymässä pian!

Teemaan sopien kaverini lainasi minulle Jussi Adler-Olsenin Mercyn (Vanki). Itse asiassa en ole vielä aloittanut kirjaa, sillä kaverini kertoi aloittaneensa sen sunnuntaiaamuna kymmeneltä eikä muka ollut liikkunut sängystään ennen ilta kahdeksaa ja viimeistä sivua. Adler-Olsen on minulle ennestään vieras kirjailija, mutta odotukset ovat luonnollisesti korkealla. 

The Rules of Work etenee hitaasti mutta varmasti. Kirja on toinen kosketukseni self-helppiin, ja tuntemukset sitä kohtaan ovat ristiriitaisemmat kuin hyvää The Happiness Projectia. 

Kuvan alalaidasta pilkistää J.G. Ballardin Kuivunut maailma. Kirja kuulosti esittelyn puolesta mielenkiintoiselta, ja ensimmäisten sivujen perusteella se on lupaava. 

Ylälaidassa häämöttävä Puumala-lehti kuuluu jokaviikkoiseen ohjelmaan. Torstaina ilmestyvä lehti on Berliinissä - hämmästyttävää kyllä - yleensä aina jo perjantaina. Joskus matka on ollut mutkaisempi ja se saapuu vasta lauantaina, kerran vasta tiistaina ja kerran lehti katosi kokonaan. Matkatahti on kuitenkin todella kunnioitettava esimerkiksi Kodin Kuvalehteen verrattuna, se kun suvaitsee saapua aina vasta reilu viikko virallisen ilmestymispäivänsä jälkeen. 

Kuten Lonely Planetista voi päätellä, reissukevääni on jatkumassa (toivottavasti) todella suotuisien tähtien alla. Sitä ennen on kuitenkin aikaa lukea Dubain ja Abu  Dhabin matkavinkit vielä monen monta kertaa.

Hyvää viikonloppua! Miltä teidän lukuviikonloppunne näyttää?

Mitä onni on ja mistä sitä saa?

Luin onnellisuuskirjan. En olisi tätä vielä muutama viikko sitten itsekään uskonut, huhhuh. Amerikka taisi siis napsauttaa päässäni jotain lopullisesti. Tai sitten vakuutuin viimein siitä, että ihmiset uudessa maailmassa eivät ole iloisen, suorastaan onnellisen näköisiä vain jatkuvan kofeiiniyliannostuksen ja sokerihumalan ansiosta. Niin tai näin, päätin tutustu onnellisuus-teemaan bestsellerlistan kärjen kautta. Luin Gretchen Rubinin The Happiness Projectin.  

Kirjan nimi: The Happiness Project Kirjoittaja: Gretchen Rubin Sivuja: 315 Kustantaja: Harper Julkaistu: 2009 Mistä minulle: Lentokentän kirjakaupasta

Onni on aika laaja käsite. Tuntuu, että uppoan jo ihan aluksi käsitteenmäärittelyyn, mutta yritän silti. 

Anna Perho tokaisi Olivia-lehdessä ja sittemmin useamman monella FB-seinällä "Onni ei ole pienissä asioissa. Jos raha-asiat, terveys ja ihmissuhteet eivät ole kunnossa, ei paljon auta, jos näkee ulkona söpön oravan." Mielestäni rouva Perho yrittää tunkea suuhunsa liian ison palan piirakkaa kerralla. Minä olen sitä mieltä, että jos hyvää ja onnea ei onnistu näkemään pienissä asioissa, ei sitä koskaan näe isoissakaan. Vai tarkoittaako Perho, että kaikki köyhät ja velkaantuneet ovat automaattisesti nyt, aina ja ikuisesti onnettomia? Entä pitkäaikaissairaat? Entä avioeroa läpikäyvät tai vanhempansa tai lapsensa menettäneet? 

En väitä, että onnellisuusoppaan lukeminen tekisi syöpäsairaan ylivelkaantuneen avioeroa läpikäyvän henkilön onnelliseksi, mutta eikö tämäkin saisi olla edes hetken onnellinen söpön oravan nähtyään? Vai luodaanko suomenkielisestä sanasta onni jotain niin mahtipontista, että siitä tulee katonrajassa leijaileva heliumilmapallo, joka joka tavoittamisella liukuu vain kauemmas ja kauemmas? 

Sitten vielä onnen toinen puoli: Ei se "ilmesty" kaikille automaattisesti silloin, kun raha-asiat, ihmissuhteet ja terveys on kunnossa. Se kai onkin jonkinlainen aikamme tragedia, ja juuri siksi tällaisia kirjoja on mielenkiintoista ja joillekkin jopa avuliasta lukea. Onnellisuus tulee, kun sitä vähän vaatii käymään. Jokaisen tulisi miettiä, kuinka saa itsensä onnelliseksi. Sen yksi osa-alue voi toki olla rahan oikeanlainen säästäminen ja oikein käyttäminen, ihmissuhteista huolehtiminen ja terveyden ylläpito.

Gretchen Rubinin The Happiness Project onkin parhaimmillaan juuri melko onnellisten ihmisten parissa. Kuten kirjailija itse totesi, hänen tavoitteensa oli tulla onnellisemmaksi muuttamatta elämäänsä. Ei siis pakoa kolmanteen maailmaan, ei uutta asuntoa, parisuhdetta, lasten hylkäämistä tai edes uran vaihtoa. Uraloikan Rubin oli ehtinyt tekemään jo aiemmin juristista kirjailijaksi.

Sen sijaan Rubin otti onnellisuusprojektiinsa käytännönläheisen ja tavoitteellisen otteen. Hän määritti projektin alkupituudeksi vuoden ja kirjoitti jokaiselle kuukaudelle oman teemansa ja lupauksensa. Tammikuussa hän keskittyisi kasvattamaan energiatasoaan, helmikuussa avioliittonsa parantamiseen, maaliskuussa työelämään, huhtikuussa vanhemmuuteen, toukokuussa vapaa-aikaan ja niin edelleen. 

Rubin ei siis suinkaan lähde meditoimaan kohti onnellisuutta ja jää odottamaan sen iskemistä, vaan alkaa työskennellä hyvin, hyvin määrätietoisesti onnea kohti. Ja tiedättekö mitä? Se vaikuttaa toimivan! 

Rubin jakaa pitkin kirjaa todella käyttökelpoisia vinkkejä: Älä nalkuta, urheile, tee työtä joka sopii arvoihisi, pidä yhteyttä ystäviisi, käytä rahaa niin että se tekee elämästäsi mukavampaa ja niin edelleen. Vinkeistä tulee kuitenkin vielä käyttökelpoisempia, kun Rubin konkreettisesti näyttää, kuinka hän pystyy ne pitämään: Tarkkojen lupauksien avulla. Hän ei suosittele tavoitteita, vaan kehottaa tekemään lupauksia. Tavoitteet erottaa lupauksista niiden kertaluontoisuuden takia. Hänen tavoitteensa ei ole siis käydä jollain viikolla kolmea kertaa salilla, vaan käydä jatkuvasti joka viikko kolme kertaa viikossa salilla. 

Kirjan alkupuoli oli välillä hieman hidastempoinen ja epäilin jo pienen hetken, jaksanko kirjaa koskaan loppuun saakka. Taustatietojen sijoittelu kuitenkin sujuvoitui kirjan edetessä tai minä innostuin projektin vaihesta sen verran paljon, että kirjan luki oikein mieluusti. Teoriatausta oikeastaan vain ohjasi mukavasti Rubinin omia onnellisuuskokeiluja. 

Kirjan jokaisesta luvusta voisi kirjoittaa helposti kokonaisen blogipostauksen verran, mutta jätän nyt tarkemman referoinnin sikseen. Sen sijaan voin vain suositella The Happiness Projectia jokaiselle onnellisuus-teemasta kiinnostuneelle! 

The Happiness Project on ihastuttanut viime aikoina muuallakin, muun muassa Eevan blogissa. 

Lopputulos: Suosittelen kaikille, jotka haluavat olla vähän onnellisempia, mutta eivät kaipaa kirkasta valaistumista vaan uskovat enemmän suoraviivaiseen työntekoon. Rubinin ajatuksiin voi tutustua tarkemmin tämän suosittua The Happiness Project -blogia seuraamalla. 

Vuoden 2013 paras on tässä - Gillian Flynn: Gone Girl

Kuva Gillian Flynnin kotisivut

Kirjan nimi: Gone Girl 
Kirjoittaja: Gillian Flynn 
Sivuja: 412 
Kustantaja: Crown Publishing Group  
Julkaistu: 2012 
Mistä minulle: Amazon.com

Anteeksi, olen itsevarmalla asenteella liikkeellä. Mutta luulen, että olen jo lukenut parhaan kirjan, jonka vuonna 2013 tulen lukemaan. Se on selvästi Gilliane Flynnin Gone Girl. Kirja on jo ollut iso hitti Amerikassa, ja oletan, että se vielä suomennetaan. Kirja kannattaa kyllä lukea jo ennen sitä. Amazon.com kuvaa kirjaa näin: THE ADDICTIVE No.1 US BESTSELLER THAT EVERYONE IS TALKING ABOUT eikä kyllä ole väärässä. Siis: Jos olet yhtään dekkareiden ja jännitysromaanien ystävä, kiidä jo lukemaan!

Teille ei-vielä-ihan-vakuuttuneille juoni lyhyesti: Amy ja Nick rakastuvat, viettävät upeaa New York -elämää, joutuvat muuttamaan maalle ja eräänä päivänä Amy katoaa. Silitysrauta on päällä ja ulko-ovi auki. Mitä on tapahtunut? Flynn aloittaa kirjan viemällä lukijan menneisyyteen niin Amyn kuin Nickinkin kertomusten kautta.

En tiennyt kirjasta kovin paljon ennen lukemista. Olin nähnyt siellä mainintoja ja kehuja siellä täällä, noteerannut Minnan ja Norkun ylistävät arviot ja ladannut sen Kindleen odottamaan suuren Amerikanmatkan alkamista. Tiesin kirjan olevan hyvä, mutta hämmästyin silti, millä tavalla. En halua paljastaa liikaa. Tämä on niitä kirjoja, jotka olisivat parhaita, kun ei tietäisi niistä yhtään mitään.

Kerron silti, että kirja on psykologinen trilleri. Se ei kuitenkaan ole pelottava (ellei sitten pelkää univelkaa, kuten Minnakin varoitti) vaan vetävä. Flynn laittaa lukijalle hirttosilmukan kaulaan ja alkaa taluttaa perässään. Silmukka ei kiristy niin, että tuntuisi pahalta, mutta kirjailijan kannoilla kävelee silti juuri sitä tahtia, kuin hän haluaa tarinaa kuljettaa.

Gone Girlin on sanottu olevan myös tarina avioliitosta, jossa kaikki menee kaamealla tavalla pieleen. Se on tarina myös asioista X, Y ja Z, mutta sori, haluan keskustella X:stä, Y:stä ja Z:sta vain kirjan jo lukeneiden kanssa. 

Kun kirja loppui, olin harmissani. Pidän Flynniä nyt suunnilleen kirjallisena nerona, ja ilahduin todella paljon huomatessani, että hänen aiemmat kirjansa Dark Places ja Sharp Objects ovat saaneet ainakin Amazon.com:ssa vielä paremmat tähtiarviot kuin Gone Girl. Ensimmäinen on kuitenkin aina paras, joten tuskin ne minun mittapuullani enää tämän yli pääsevät. 

Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja

Kirjan nimi: Onnen koukkuja
Kirjoittaja: Grégoire Delacourt
Sivuja: 164
Kustantaja: WSOY  
Julkaistu: 2013
Mistä minulle: Postilaatikosta, pyytämättä ja yllättäen

Kuva WSOY

Pieni kirja, iso blogijulkisuus. Onnen koukkujen lukukappale (kuten kansi minulle kertoi), oli miellyttävä yllätys. Välttelin kuitenkin aiemmin julkaistujen blogiarvioiden lukemista, kunnes pääsin itse tarttumaan kirjaan.

Elämä ranskalaiskylässä on onnea

Kirjan päähenkilö on keski-ikäinen ranskalaisnainen, Jo. Arki on onnellista, kiitos oman ompelutarvikeliikkeen ja käsityöblogin. Juoruilevat kaksoskaverukset, aviomies ja ranskalaisen pikkukylän arki luovat turvalliset puitteet hyvälle elämälle. 

Elämä alkaa kuitenkin tuntua aivan erilaiselta kuin ennen, kun Jo voittaa lotossa päävoiton. Hän ei kerro siitä kenellekään, edes miehelleen. Hän käy kuitenkin mielessään läpi, mitä kaikkea tarvitsemaansa, tarpeellista tai ihan vaan mukavaa, voisi nyt ostaa. James Bond -boksin miehelle, paremman silitysraudan itselle, ehkä jopa hienomman auton. Mutta... Mitä jos joku muu saisi tietää? Elämä tuntuu kuitenkin hyvältä juuri sellaisena, kuin se nyt on. Ovatko uusi silitysrauta ja auto kyläläisten kateuden ja mahdollisesti aviomiehen omituisen suhtautumisen arvoisia?

Niin naiivia että naurattaa

Onnen koukkuja on hyvin herttainen kirja. Silti se lähestyy minusta maallista aihetta ja monen unelmaa vähän liiankin maata pitkin ja todella mustavalkoisesti. Eihän lottovoiton käyttämisen ainut tapa ole ostaa ostaa mahdollisimman paljon materiaa itselleen.

Miksi Jo ei miettinyt nousevan kulttuurilupauksen sponsorointia, kummilasten lauman ottamista afrikasta, köyhän mutta fiksun nuoren yliopisto-opintojen rahoittamista, enkelisijoittajaksi ryhtymistä, aurinko- ja tuulivoiman tutkimusryhmiin investoimista... Jos kaikki, mitä suurin osa ihmisistä valtavan rahakasan päällä istuessaankin haluaa tehdä, on jatkaa arkeaan aivan kuten se on tähänkin saakka jatkunut, maailma ei kamalan hyvään suuntaan tule kehittymään. 

Ymmärrän, että kirja yrittää kertoa, että raha ei tuo onnea. Yksilötasolla totean tähän vain että rikkaiden on helppo huudella, vaikka asia onkin niin että iso kasa rahaa ei välttämättä tuo isoa määrää onnea. Jotkut elävät onnellisina vaatimattomasti, mutta ovat yleensä tyytyväisiä vain, jos "köyhyys" on oma valinta - aika harva sanoo ei palkankorotuksille. Laajemmin ympäristöään tarkkailemalla tai vähän uutisia lukemalla taas pitäisi huomata, että rahalla voisi saada myös hyvää aikaan. Silti Onnen koukkujen näkökulma oli vähän liian naiivi makuuni, vaikka tykkäsinkin kirjan lukemisesta.