Matkailu avartaa, kirjat auttavat saamaan samantapaisia kokemuksia kotonakin

torstai 29. joulukuuta 2011

Ensimmäinen kokonainen sähkökirja: Nalle Puh englanniksi

Kirjan nimi: Winnie-the-Pooh
Kirjoittajat: A.A. Milne
Kustantaja: Egmont
Julkaistu: "First e-book edition 2010"
Sivuja: 139
Kansi: ?
Mistä minulle: Jotenkin ilmaiseksi, varmaan iBookin yhteydessä? 

Käsittelen varsinaisen kirjan sisällön aika lyhyesti, sähkökirjaseikkailujen osa II sen sijaan saa enemmän tilaa.
Nalle Puh ei valloittanut sydäntäni lapsena (muistaakseni en sitä kyllä koskaan lukenutkaan...), mutta hunajalle perso karhu oli kyllä jo ennestään tv-sarjasta tuttu. Kirjaa oli kiva lukea ja siihen oli helppo keskittyä, mutta no, en nyt kutienkaan mitään kovin raikuvia ilonvingahduksia sitä lukiessa päästellyt. Lukekaa tätä siis ennemmin lapsille kuin itse, jos tunneside Puhiin ei ole ennestään vahva :). 

Sen sijaan suosittelen aikuisimmellekin ja etenkin työelämässä pyöriskeleville (tosin neuvot soveltunevat vaikka lasten kasvatukseen) kirjaa Nalle Puh ja johtamisen taito. Luin kirjasta osan eräälle töihin liittyvälle kurssille, ja kirjassa Puh pääsi sellaiselle konkretian tasolle, että niin Puh kuin motivaatioteoriatkin vaikuttivat järkeviltä.
Sitten e-kirjaan:
Vaikka e-kirjoista olen usein meuhkannutkin, luin vasta nyt ihan ensimmäisen. Ja niin, senkin sain muistaakseni ilmaiseksi iBook sovelluksen lataamisen yhteydessä.
E-kirjan, ja itse asiassa varsinkin iPad -version lukemisen edut konkretisoituivat syksyn pimeillä automatkoilla: Kansissa olevaa iPadia pystyi lukemaan helposti etupenkilläkin kuskia häiritsemättä, valaistus on riittävä ja akku riittää pitkiinkin lukutuokioihin! 

Olen lukenut satunnaisesti pätkinä myös Jane Austenin Pride and Prejudicea. Tällöin iPad -version lukemisessa on ollut vielä yksi hyvä puoli: Jos sanan täsmällinen merkitys on hukassa ja sen haluaa tarkistaa, saa sanaa näppäämällä esiin The New Oxford American Dictionaryn selityksen sanalle. Halutessaan eteenpäin voi seikkailla Googleen ja Wikipediaan johdattavien linkkien kautta, tai katsoa vielä perusteellisemman merkityksen sanalle. Kätevää! 


 Mm. iPadin tarjoamat mahdollisuudet ovat luoneet myös jo jonkinlaisia kirjojen ja muun viihteen hybridejä: Ensimmäiseksi minulle tulee tietenkin mieleen Alice for the iPad, jota olen jo aiemminkin ihastellut.
Raatteen tie -kirjaan perustuen on sittemmin tehty käsittääkseni vieläkin huolellisemmin rikastettu versio Frozen Hell. Minä en ole kirjaan (vai pitäisikö puhua nyt sovelluksesta?) tutustunut, mutta kuulisin mielelläni, jos joku muu on.  Uskon, tai ainakin toivon, että jatkossa vastaavia sovelluksia tulee paljon lisääkin. Ne olisivat taatusti esimerkiksi opiskelukäytössä erinomaisia!

Sitten vielä lopun loistouutiset: Sain vihdoin, kovan yrityksen jälkeen, Elisa Kirja -projektini vietyä niin pitkälle, että sain jo kirjan lunastamiseen oikeuttavan koodin itselleni. Elisahan siis vetäisi tuossa kuukausi-kaksi sitten sangen näyttävän mainoskampanjan uuden e-kirjakauppansa puolesta: Liikeeseen tuodusta perinteisestä kirjasta luvattiin koodi, jolla pystyisi lataamaan e-kirjan valitsemaansa laitteeseen. Korkeintaan yksi per asiakas, ja vanhat kirjat luvattiin lahjoittaa hyväntekeväisyyteen joten niiden toivottiin olevan hyväkuntoisia.

Kun olin sunnuntaina nähnyt Hesarissa sivun kokoisen ilmoituksen kyseisestä kampanjasta, kävin tietenkin jo maanantaina kirjahyllyäni kriittisesti läpi, viekoittelin miehen osallistumaan suunnitelmaan ("jos me molemmat mennään kauppaan, niin sit saadaan kaks e-kirjaa, se oli yks per henki") ja tiistaina kirjoja jo kiikutettiinkin lähimpään Elisa Shopitiin. 

Harmi vaan, että vuorossa ollut työntekijä ei tiennyt, missä kampanjakoodeja säilytettiin, kun kampanja alkoi "vasta eilen" ja myymäläpäällikkö ei vastannut puhelimeen. Ystävällinen myyjä olisi kyllä luvannut toimittaa koodit kotiin, mutta silloin ajattelin, että "tästähän mennään niin usein ohi että ei kuule tarvitse". Toinen yritys ei onnistunut yhtään paremmin: Liikkeessä oli tavalliset aukioloajat kumoava inventaario, siis ei taaskaan toivoakaan koodeista. 

Kampanjan toiseksi viimeisenä päivänä sitten matkaseuralla oli sattumalta asiaa Elisaan, minulla oli muutama kirja matkalla äidille ja hädissäni nappasin niistä yhden sähkökirjaan vaihdettavaksi (uskon, että tämä ei äitiä haitannut). Ja tadaa: Siinä se tärkeä lappu on!

 Raportoin myöhemmin, millainen seikkailu itse kirjan lataaminen mahtaa olla.

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Haruki Murakami: Dance Dance Dance

Kirjan nimi: Dance Dance Dance
Kirjoittajat: Haruki Murakami
Kustantaja: Vintage
Julkaistu: 1988/2003
Sivuja: 393
Kansi: ?
Mistä minulle: Amazon

“Unfortunately, the clock is ticking, the hours are going by. The past increases, the future recedes. Possibilities decreasing, regrets mounting."

Haruki Murakamin kuudennella kirjan alkuperäinenkin nimi on riemastuttava: Dansu dansu dansu. Oletan englanninkielisen käännösnimen olleen uskollinen alkuperäiselle. 

Dance Dance Dancen takakansi kuulostaa niin omituistelta, että tuskin innostuisin kirjaa lukemaan, ellen olisi hankkinut sitä juuri kirjailijan perusteella. 
"High-class call girls billed to Mastercard. A psychic thirteen-year-old dopr-out wit a passion fort Talking Heads. A hunky matinee idol doomed to play dentists and teachers. ..." Erikoisesta henkilökaartista huolimatta DDD:stä löytyy Murakamia aiemmin lukeneille paljon tuttuja elementtejä: Itse asiassa kirjan alun tunnelma oli mielestäni hyvin vahvasti samanlainen kuin elokuussa loppuun lukemani The Wind-up Bird Chroniclessa. Myös tässä kirjassa miespäähenkilön asuinkumppani on lähtenyt miehen luota. Mies arvostaa yksinkertaista elämää, tekee työnsä perusteellisesti, kokkaa yksinkertaisia aterioita ja iltaisin lukee, kuuntelee ehkä musiikkia ja juo oluen.

Parempi todellakin puhua vain Miehestä, sillä päähenkilön nimeä, jonka kuvaamana tarina kauttaaltaan etenee, nimeä ei mainita missään vaiheessa! Kirja etenee kirjaimellisesti päähenkilön nahoissa. Lukija pääsee samaistumaan niin yksinäisiin hetkiin, vapaan kirjoittajan työrupeamiin kuin surrealistisiin tapahtumiin ja murhatutkintaan yhden epäillyn kautta.

Kirjan alun päätapahtumapaikaksi nousee salaperäinen Dolphin Hotel. Mies kävi siellä vuosia sitten silloisen asuinkumppaninsa kanssa, ja nyt jokin saa hänet palaamaan sinne. Hämmästys on kuitenkin suuri, kun entisestä, vaatimattomasta ja kummallisesta Dolphin Hotelista ei näy jälkeäkään. Tilalla on vain korkeinta laatuluokkaa kelpuuttavien matkailijoiden luksushotelli, jonka edeltäjästä liittyviin uteluihin henkilökunta suhtautuu oudon nuivasti - joskin tietysti japanilaisen kohteliaasti. Miehen mielenkiinto ei kuitenkaan hellitä.

Kirja on yhdistelmä murakamimaista kerrontaa, rikoksen ratkomista ja outoa, surrealistista maailmaa johon omituinen lammasmies kuuluu. Henkilöitä kirjassa on Murakamille harvinaisen paljon. Kaikilla on kuitenkin selkeästi mietitty tehtävänsä, ketään ei olisi voinut jättää pois. Ihmissuhteet, erilaiset uudet tuttavuudet ovat kuitenkin osa kirjan kantavaa voimaa.

Kerronta on jälleen äärimmäisen vaivatonta, toisaalta samaan aikaan yksinkertaista, todella täsmällistä ja hyvin, hyvin elävää. Erityisesti kirjan alkupuolella ollut kuvaus hotellin tyhjään, pimeään kerrokseen päätymisestä nostatti niskavillat pystyyn.

Päähenkilö kuvailee ammattiaan mielestäni hyvin hauskalla ja nykyään aika moneenkiin ammattiin sopivalla tavalla: Hän kertoo kaikille työnsä olevan eräänlaista "shoveling cultural snow" eli kulttuurisen lumen mättämistä. Työ ei ikinä oikein tule valmiiksi ja sitä tulee aina lisää.

Jonkinlainen haikea yksinäisyys heijastuu tämän, kuten mielestäni kaikkien muidenkin Murakamin teosten läpi. Dance dance dance jollain tavalla pakottaa lukemaan tarkasti ja keskittyneesti, jokaisen sanan tärkeys jollain tavalla huokuu tekstistä. Silti myös tämä kirja on kaikessa surumielisyydessään äärimmäisen hauska ja äärimmäisen viihdyttävä.

lauantai 24. joulukuuta 2011

Hyvää joulua!

Aamulla sai herätä kovin odotettuun maan pinnan värin muutokseen.



Jouluvalmistelut alkavat olla hyvässä vaiheessa, joten kohta ehtii syventymään (toivottavasti) pariksi tunniksi näihin....



Oikein hyvää, rauhallista ja rentouttavaa joulua kaikille!

tiistai 20. joulukuuta 2011

Emily Giffin: Rakkaus lainassa

Ei, ei ja vielä kerran ei. Jos aiheessa riittää ideaa novelliin, siitä ei kannattaisi venyttää kirjaa. Emily Giffin halusi kuitenkin tehdä sen, mihin ei olisi kannattanut ryhtyä, ja on varmaan vielä netonnut kirjallaan ihan törkeästi.

Kirjan nimi: Rakkaus lainassa
Kirjoittajat: Emily Giffin (miksi se on kirjoitettu kanteen "emily giffin"?)
Kustantaja: WSOY
Julkaistu: 2004/2007
Sivuja: 334
Kansi: "Alkuperäispäällys Anne Twomey"
Mistä minulle: Kirjastosta varaamalla, kyllä, valitettavasti sijoitin tähän euron.



Kirjan juoni on todella, todella yksinkertainen: Päähenkilö on Rachel, joka tekee tunnollisesti pitkää päivää hirveän pomon alaisuudessa asianajotoimistossa New Yorkissa. Hänen paras ystävänsä on kaikkien miesten mielestä ihana, kaikkien naisten mielestä äärimmäisen itserakas ja vähän tyhmäkin Darcy, jolla on aina kaikessa parempi tuuri kuin Rachelilla. Darcy saa aina kaken haluamansa, jopa Rachelin unelmamiehen, R:n opiskelukaverin Dexin. Tilanne muuttuu kuitenkin Rachelin 30-vuotispäivän aattona kiperäksi - tuleeko vanhoista opiskelukavereista kuitenkin rakastavaiset? Ja kyllä, tilannetta vatvotaan 300 sivua ja arvatkaapa vaan miten käy ja onko Rachel koko ajan yhtä sympaattinen ja Darcy yhtä inhottava.  Niin, ja Darcylla ja Dexilla on tietysti häät tulossa ja Rachel on kaaso jota niin-ei-kiinnosta.

Onnistuin lyttäämään lukukokemuksen täydellisesti osin omaa tyhmyyttäni. Lainasin Giffinin akuuttiin hömpäntarpeeseen, ja kirjan ollessa vielä kesken, tutkiessani kirjaston palautushyllyä (selvästi paremman hömpän toivossa) bongasin tutun näköisen kannen. Luin takakannen ja kaikki "jännitys" luettavana olleen kirjan juonenkäänteistä katosi. 

Henkilöt ovat joka tapauksessa niin törkeän yksiulotteisiksi kuvattuja, että moisen ihmissuhdesopan syntymistä on kyllä mahdotonta käsittää. Kuka muka haluaisi olla missään tekemisissä Darcyn kaltaisen, jatkuvasti muita huijaavien ja ympäristöään alistavan ketkunaisen kanssa? 

En todella tiedä, mikä masokismi minua vaivaa, kun yleensäkään luin kirjan loppuun. Yleisesti pidän kyllä kaikesta New Yorkiin sijoittuvasta hömpästä, mutta tässä ei oikein ollut edes sitä kaupungin kuvausta. 

Kirjan pohjalta on tehty myös elokuva Something Borrowed, jonka voin kuvitella toimivan ihan hyvin siinä vaiheessa kun haluaa upottaa aivonsa hetkeksi suohon. Kirja oli siihen hommaan vähän turhan aikaa vievä.

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Tuomas Milonoff ja Riku Rantala: Mad World, Seikkailijan Atlas

En ole Madventures TV-sarjan suuri fani: Sillä oli hyvät hetkensä, mutta sitten myös aika paljon niitä, joiden takia en läheskään kaikkia jaksoja ole katsonut.

Miesten kirjoista olen sen sijaan innostunut paljon enemmän. 

 
Kirjan nimi: Mad World, Seikkailijan Atlas
Kirjoittajat: Tuomas Milonoff ja Riku Rantala
Kustantaja: Johnny Kniga
Julkaistu: 2011
Sivuja: 352
Kansi: Sami Saramäki/Agent Pekka
Mistä minulle: Kirjastosta varaamalla
 
Jo kaksikon edellinen reissukirja, Madventures, Kansainvälisen seikkailijan opas oli mielenkiintoista luettavaa ainakin pahan matkustuskärpäsen puraisemalle. Siinä, missä Kansainvälisen seikkailijan opas tarjosi hyvin käytännönläheisiä vinkkejä reissun, tai oikeastaan yleensä matkalle pääsyn suunnitteluun ja erilaisiin tilanteisiin matkan aikana, Seikkailijan Atlas roihauttaa reissukipinän rovioksi. 

Seikkailijan Atlas ei tosiaan ole mitään reissulla mukana raahattavaa kokoa - sähkökirjaa odotellessa...


Oikeasti, kenen muka kannattaa koskea tällaiseen kirjaan, jonka kevyen selailunkin jälkeen haluaa matkustaa Kambodzaan, Kameruniin, Kanadaan, Kap Verdeen ja Kazakstaniin (kyllä, kohteet on esitelty aakkosjärjestyksessä)? Sanoisin, että kaikkien, jotka ovat kiinnostuneita vähääkään takapihaansa suuremmasta alueesta, ja varsinkin niiden, jotka eivät vielä ole. Tosin, viime päivien "Voitasko alkaa miettiä lomaa vähän enemmän" ininästä päätellen minä olisin voinut jättää kirjan heti muiden lainattavaksi. 


Kyseessä ei siis ole kohdeopas, vaan fiilistelyyn ja matkojen suunnitteluun keskittyvä opus, oikeastaan hipsteriversio Geographicasta. Kirjan alkuosa keskittyy eri matkakohteiden - ei siis vain maiden, mukana ovat esimerkiksi Alankomaiden Antillit - 1/2-1 sivun esittelyihin, joita seuraavat 57 oikein asiallista karttaa. Tämän jälkeen kirjassa on vähän lukion maantiedon oppikirjan kappaleita muistuttavia artikkeleita, tietenkin paljon päräyttävämmällä otteella kirjoitettuna.  Lopuksi esitellään vielä 11 reitti-ideaa, maaiman festareita ja seikkailijan 10 käskyä. Hauskoja lisiä ovat myös tekijöiden (tekijäkaarti on paljon Milonoffia ja Rantalaa laajempi) esittelyt ja kirjan lopusta omasta taskustaan löytyvä juliste.  

Kap Verdelle olen halunnut aina enkä näe mitään syytä olla matkustamatta Kazakstaniin. Matkaseuran houkuttelu jälkimmäiseen voi tosin olla ns. haastavaa.
 Kirja on alusta loppuun laadukasta työtä. Matkakohteisiin on selvästi perehdytty ja jokaiselta sivulta löytyy paljon uutta tietoa. Kuvat ovat mielettömän upeita. Loppuosan artikkelit ovat myö erittäin huolella taustatoimitettuja, tietolähteitä on käytetty hyvin ja ne on myös luetteloitu artikkelien perään. 


Aivan täydellinen kirja siis, vai? 

Yksi keskisuuri miinus on pakko antaa. 



Milonoffin ja Rantalan kirjoitus kantaisi eteenpäin letkeänä ja kiinnostavana vaikka kirjasta ei löytyisi jatkuvasti flekkaamista, tsajuja, spliffejä, sufettelua jne jne jne. Siitä revin tuon vähän halventavan hipsteri-Geographica -nimityksenkin. Kuulostan varmaan tosi tylsältä ja nipolta, mutta en todellakaan vaadi kirjakieltä, rento mutta silti huolellisesti toteutettu kirjoitusasu toimii hyvin, mutta en välttämättä haluaisi joutua googlettamaan jatkuvasti sattuneesta syystä itselleni vieraita sanoja ainakaan kun luen suomeksi. Jotkin maaesittelyistä tuntuivat aavistuksen virallisemmin kirjoitetuilta, ja mietinkin, näkyykö laajan tekijäjoukon käden jälki tässä.

Silti:  Jos joululahja jollekin (esimerkiksi itselle, tai vinkvink, jollakulla minulle...) on vielä hommaamatta, suosittelen opusta todella lämpimästi. Vaikka kirjalla ei vielä vakipaikkaa omassa hyllyssä olekaan, pelasti se myös jo yhden 30-vee synttäreiden lahjapulman. 

Kirjasta löytyy runsaasti hyvälaatuisia maistiaisia täältä

Minä jatkan keltakuumeen tartuntakarttojen tutkimista, ihmettelen Namibian historiaa ja buddhalaisuuden mysteerejä. Nuo alun houkuttelevat kohdesivut isoine värikuvineen voisin vaikka liimata yhteen kunnes olen päässyt Kap Verdelle ja Kazakstaniin.

Kertokaa te sillä välin, millaisten matkakirjojen ystäviä te olette?

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Kari Väänänen I Päivi Alasalmi: Taivaan tulet, Punainen kukko

Kirjan nimi: Taivaan Tulet, Punainen kukko
Kirjoittaja: Kari Väänäsen käsikirjoituksen pohjalta Päivi Alasalmi
Kustantaja: Mäntykustannus
Julkaistu: 2011
Sivuja: 253
Kansi: Vesa Särkelä/Yle
Mistä minulle: Arvostelukappale


Äitini yhdisti kirjan heti jo kannen perusteella samannimiseen televisiosarjaan; Kyseessä on siis ilmeisesti laajasti seurattu sarja muutenkin kuin kirjan takakannen mukaan.


Taivaan tulet, Punainen kukko perustuu Kari Väänäsen käsikirjoittamaan televisiosarjaan jota YLE esittää. Lisää tuotantokausia on vielä tiedossa. Lukemani kirja perustuu sarjan toiseen tuotantokauteen. Kirjan lupailtiin kuitenkin toimivan myös itsenäisenä lukuelämyksenä. 


Tarina keskittyy poliisien Rauni Väänäsen ja Aimo Peltoniemen rikoksenratkonnan ympärille. Rauni on palannut etelästä kotiseudulleen Lappiin, Kemijärvelle. Viihtyvyyttä lisää uusi rakkaus. Aimon parisuhde on kiemuraisempi: Naisystävä johdattaa tämän jatkuvasti vähän omituisiin tilanteisiin. Raunin ja Aimon lisäksi kirjan juonta vie eteenpäin kokonaisuudessaan todella laaja henkilöjoukko.


Koska Rauni on tottunut toimimaan poliisina Ruuhka-Suomessa, joutuu hän yhä välillä tehokkuudentavoittelussaan ristiriitatilanteisiin työkavereidensa kanssa. Rauni ei aina tunnu varsinaisesti haluavan laukaista tilanteita, vaan ottaa silloin tällöin yhä korostetun eteläsuomalaisen puhetyylin käyttöönsä.


Tarinan sijoittaminen Kemijärvelle tuo kirjaan (ja varmasti myös sarjaan) oikeanlaista ekstraa: Kuten Rautasydämenkin postauksessa mainitsin, luen hyvin mielelläni Suomen nykymaaseudulle sijoittuvia romaaneja. Kai niissä on jotain etäisesti tuttua ja tavallaan kotoisaa: Auto on pakko olla vaikka työtä ja oikeastaan rahaakaan ei olisi, kaikki 18-vuotiaasta eläkeläisiin käyvät humaltumassa samoissa baareissa ja kielikuvat ovat välillä sen verran rankkoja, että niitä jossain muualla kuin alle 10 000 asukkaan kunnassa niitä jonkun suusta kuulleessaan kääntyisi kannoillaan ja juoksisi karkuun. Niin, ja rikolliset eivät hipsi siellä vain omissa porukoissaan vaan enemmänkin kaikkien keskellä.


Pitkä, tai ehkä oikeammin runsas tarina on tiivistetty erittäin kohtuulliseen sivumäärään. Valitettavasti sarjan kehuttu ympäristön kuvaus kärsii tästä. Myös henkilöiden kuvailu jää varmaan juuri jatko-osamaisuudesta johtuen niukaksi. Luulen, että kirjasta olisi saanut vielä enemmän irti, jos televisiosarja olisi ollut ennestään tuttu. Nyt henkilöitä tuntui vilisevän kirjan sivuilla todella runsaasti, ja minulla oli välillä vaikeuksia pysyä kaikkien heidän mukanaan.


Etukäteen pelkäsin Punaisen kukon olevan nopeasti kasaan parsittu tv-viihteen jatko(rahastus)kappale, mutta onneksi erehdyin: Hyvästä kielestä kannattaa varmaan kiittää Alasalmea, jonka teos on ollut 1996 Finlandia -ehdokkaanakin. Dialogia on paljon ja se on sujuvaa ja ymmärrettävää, vaikka osittain murretta onkin.


Taivaan tulet sopii taatusti joululahjaksi henkilölle, joka yleensä tylsistyy kirjan ääressä. Toivottavasti kuitenkin sarja on silloin jo ennestään tuttu. Jos lukija on nykyinen tai entinen maalainen, kirja luultavasti sykähdyttää vielä vähän enemmän. 


Minua alkoi heti kiinnostaa sarja, jota en aiemmin ole noteerannut ollenkaan: Henkilökaarti on niin monipuolinen, että voin kuvitella pitäväni sarjasta, vaikka viime vuosina olen syystä tai toisesta jättänyt kaikki kotimaiset sarjat huomiotta.

tiistai 6. joulukuuta 2011

Michael Cunningham: Illan tullen

Ihan aluksi tietenkin hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
 
Kirjan nimi: Illan tullen
Kirjoittaja: Michael Cunningham
Kustantaja: Gummerus
Julkaistu: 2010/2011
Sivuja: 301
Suomentaja: Laura Jänisniemi
Kansi: ? Ehkä tieto oli jonkun tarran alla...
Mistä minulle: Kirjastosta varaamalla






Michael Cunninghamin Tunnit on yksi kaikkien aikojen lempikirjojani. Siitä on tehty myös erittäin onnistunut elokuvasovitus. Aikaisempia kommenttejani Tunteihin liittyen voi lukea esimerkiksi täältä. Kun muut bloggaajat vielä ovat antaneet Cunninghamin uutukaiselle erittäin positiivisia arvioita, paineet kirjalle kasvoivat suuriksi.

Kirjan päähenkilö on newyorkilainen galleristi Peter Harris. Hän rakastaa kaikkea kaunista, elää tasapainoisessa, joskin aika vakiintuneessa parisuhteessa ja kärsii jollain tapaa pysähtyneestä elämän vaiheesta. Maailma järkkyy, kun vaimon pikkuveli muuttaa pariskunnan luo asumaan ja Peter huomaa itsessään tunteita jotka eivät sovi tilanteeseen. 

Siinä se lyhyesti. Cunningham kirjoittaa edelleen äärettömän hienosti, suorastaan järkyttävän hyvin. Ei pulkkismaisen koukeroisesti ja rasittavasti (sori, taas!), vaan niin vaivattomasti ja kauniisti että... Ehkä tässä pitäisi käyttää vertauksia perhosten lennon keveydestä, delfiinien hyppyjen helppoudesta ja jostain muusta sellaisesta. Joka tapauksessa, Cunningham osaa kirjoittaa ja suomentaja on onnistunut tehtävässään erinomaisesti. 


En silti pitänyt kirjasta. Kovin paljon. Miksi? 


En missään vaiheessa oikein päässyt tarinan sisään. En siksi, että kaunis kieli olisi pakottavalla tavalla vienyt kaiken huomion, vaan koska tarina ei tuntunut kovin merkittävältä. Kyllä, kirja kertoo hienosti tarinan yhdestä miehestä, mutta niin, vain yhdestä miehestä. Tai, tottakai yksilönkin tarina voi olla merkittävä, mutta ei, kirja ei saanut minua ajattelemaan oikeastaan yhtään mitää. Ihailin vain kieltä lause lauseelta (vau, taas se sanoi noin hienosti...) ja seurasin mitä tapahtui. Tajusin, että keväällä lukemani Siri Huvstedtin Kaikki mitä rakastin oli minulle jollain tavalla ihan samanlainen lukukokemus vaikka tarina olikin aivan erilainen ja onneksi koskettavampi. Koska Kaikki mitä rakastin oli kuitenkin ensimmäinen lukemani tällainen kirja ja tarina toimi paremmin, se tuntui joltain uudelta ja ihmeelliseltä, toisin kuin Illan tullen. 


Kirja opetti minulle nyt vähän vahingossa itsestäni lukijana aika paljon: Arvostan suurta tarinaa ja sitä, että kirja esittää hienoja tai jopa häiritseviä uusia ideoita. Siksi minä nostan esimerkiksi Johanna Sinisalon Enkelten verta paljon paremmaksi teokseksi kuin Illan tullen vaikka niiden ansiot ovat aivan erilaiset. Haluan siis mieluummin lukea vieraista universumeista joissa teknologia on edennyt vähän liian pitkälle, parin kymmenen vuoden päähän sijoittuvista dystopioista kun maapallolla ei saatu tehtyä yhteisiä päätöksiä ajoissa tai edes siitä millaista elämä on jossain kaukana, ihan toisenlaisissa olosuhteissa, joissa naiset kulkevat hunnuissa ja vain miehet käyvät töissä... Tiedän, tämä on päärynöiden ja appelsiinien vertailua, mutta silti. Minä koin, että tässä kirjassa ei ollut mitään asiaa, tietenkin keski-ikäisen miehen ristiriitaiset tunteet voi halutessaan yleistää mihin vain, mutta... Ei. Tämä oli minulle silti tarina ihmisestä, jolla ei ole mitään oikeita ongelmia, ja joka ainakin osittain vain ja ainoastaan siksi alkaa kokea ongelmia.


Silti, on tämä hieno kirja.

perjantai 2. joulukuuta 2011

Neil Jordan: Ilmetty

 Mikä on kun ei taidot riitä... Liken sivuilla Ilmettyä kuvataan seuraavasti: "Ilmetty on hämmentävän taidokas romaani identiteetin hämärtymisestä ja samalla myös mysteeritarina." Minulle se ei valitettavasti auennut ollenkaan.

Kirjan nimi: Ilmetty
Kirjoittaja: Neil Jordan
Kustantaja: LIKE
Julkaistu: 2011
Sivuja: 377 
Suomentaja: Tarja Kontro
Kansi: Tommi Tukiainen, valokuva Jeanne Conte/Gallerystock
Mistä minulle: Kirjastosta varaamalla

Paikkailin lukutaukoa nopeaan tahtiin ja luin jo kauan sitten aloittamani, ja hyvin hitaasti edistyneen Neil Jordanin Ilmetyn loppuun. Kyseisen kirjan uumoilin ainakin joskus lukevani jo elokuussa, kun tein listausta minua kiinnostavista syksyn uutuuksista.

Kirja perustuu "klassiselle" doppelganger -ilmiölle ("klassiselle, koska en muista lukeneeni mitään muuta doppelganger -kirjaa. Koko sanaan tutustuin vasta jonkun fb-kampanjan aikana). Kevin Thunder asuu Dublinin työläiskortteleissa, ja tapaa aivan erilaisissa oloissa eli vauraassa perheessä kasvavan Gerard Spainin. He näyttävät toistensa kaksoisolennoilta. Takakannen mukaan "Tutustuttuaan toisiinsa Kevin ja Gerard ymmärtävät, kuinka paljon he voivat hyötyä yhdennäköisyydestään. Pikku hiljaa heidän elämänsä kietoutuvat solmuun traagisin seurauksin." 

Sanon suoraan, että tämä kirja oli minulle pettymys. Odotin jännittävää, nopeatempoista tarinaa, sain hieman koukeroisen ja vaikeaselkoisen kasvukertomuksen. Ei siis ihan sitä mitä odotin. 

Kirjasta jäi päällimmäisenä mieleen hassu tunnelma, ehkä se oli jotenkin... Irlantilainen? Vähän surumielinen joka tapauksessa. Jos minun pitäisi nyt kertoa, mitä tässä kirjassa tapahtui, en ihan oikeasti osaisi, vaikka tarina kuulostikin tosi yksinkertaiselta.  

Tämä kirja oli siis minulle pettymys. Plussaa kuitenkin hienosta Dublinin kuvauksesta, ja mietin koko ajan, luinko tätä jotenkin väärin: En keskittynyt tarpeeksi, en miettinyt joka hetki mitä tapahtuu. Ehkä siis vain paikan ja ajan valinta tälle oli väärä.

torstai 1. joulukuuta 2011

Kuukauden tilinpäätös: Marraskuu

Eilisen tuulettelun jälkeen tässä ei kyllä ole kovin pitkää tilinpäätöstä tehtävänä, mutta...  Lukukuukausi oli siis määrällisesti ennätyksellisen huono.

Kuten jo aiemmin kirjoitin, molemmat olivat ihan jees, mutta eivät mitään tajunnanräjäyttäviä. Päiväkirjaan suhtauduin vähän nuivasti, kun se Finlandia -ehdokkuuksia jaettaessa vei paikan monilta ennakkosuosikeiltani. No, hautaan sotakirveet ja totean että kirja on ihan lukemisen arvoinen. Mutta edelleen, vähän huono hinta/aikasuhde... 
Tässä kuussa en löytynyt mitään huippuhauskaa hakusanaa. Huomasin kuitenkin, että Yandexin eli venäläisen hakukoneen kautta oli tultu blogiin useamman kerran: Näinköhän Patrakovan ystävät olisivat etsineet tätä? 

Nyt hyökkään pitkästä aikaa kirjojen pariin!