12. internationales literaturfestival berlin, uusia sarjakuvatuttavuuksia ja kirjailijan moraali

Tästä bloggauksesta taisi tulla yksi blogihistoriani pisimmistä. Tarkoitus oli kirjoittaa yleisesti Berliinin Literaturfestivaalista, mutta käsittely eksyikin nyt yksittäisiin sarjakuvataiteilijoihin ja kirjailijan moraaliin - aineksia taideteoksiin on osattu ammentaa toden teolla lähipiiristä myös suuressa maailmassa.  

Nämä jäi käteen.

Jättimäiset kirjamessut - tai jotain ihan muuta

Berliinin Literaturfestivalia (miksi ihmeessä nuo kaikki sanat on pitänyt painaa ohjelmalehtiseen pienellä?) on mainostettu ainakin kirjafanin silmiin sangen näkyvästi. Koska Helsingin kirjamessuilla vuosi sitten oli huippuhauskaa, vastaavaksi kuvittelemani tapahtuma miljoonakaupungissä piti tietenkin päästä kokemaan. 

Berliinin kirjafestivaalit ovat lähes kaksiviikkoiset, mutta ihan käytännön syistä valitsin omaksi vierailupäiväkseni lauantain. 8.9 ohjelmaluettelossa näytti olevan suomalaistakin väriä, kun sarjakuvillle omistetussa ohjelmapätkässä oli puhumassa Anna Sailamaa. 

Ihmettelin jo vähän etukäteen, miksi en löytänyt Literaturfestivalin sivuilta minkäänlaista messualueen karttaa.  Kun katsoin tapahtuman yhteistyökumppaneiden luetteloa, ajattelin, että tapahtuman on pakko olla iso, varsinkin kun siihen oli listattu jopa lukuisia hotelleja ja ravintoloita. 

Omat odotukseni ja tapahtuman toteutus eivät ihan kohdanneet, mutta siitä lisää lopuksi.

Mielenkiintoiset messuesiintyjät

Saavuin literaturfestivaliin iltapäivällä noin yhden aikoihin, joten en seurannut sarjakuvaosuutta alusta alkaen. Olisi ehkä pitänyt, sillä (melkein) kaikkien näkemieni sarjakuvataiteilijoiden haastattelut olivat supermielenkiintoisia! Perehtyneemmät sarjakuvaharrastajat voivat bongata tuttuja ehkä ohjelman alkupäästäkin, lihavoin itse näkemäni haastattelut joista kerron alla tarkemmin. 

10.00 - 10.35 Uhr: Talk 1 - Marzena Sowa & Sylvain Savoia

10.35 - 11.10 Uhr: Talk 2 - Rafal Skrazycki & Tomasz Lesniak

11.10 - 11.20 Uhr Pause

11.20 - 11.55 Uhr: Talk 3 - Veronica Solomon

11.55 - 12.30 Uhr: Talk 4 - Igort

12.30 - 13.20 Uhr: Mittagspause

13.40 - 14.15 Uhr: Talk 5 - Camille Jourdy

14.15 - 14.50 Uhr: Talk 6 - Fabienne Loodts

14.50 - 15.00 Uhr: Pause

15.00 - 15.35 Uhr: Talk 7 - Judith Vanistendael

15.35 - 16.10 Uhr: Talk 8 - Tasos Maragkos

16.10 - 16.20 Uhr: Pause

16.20 - 16.55 Uhr: Talk 9 - Anna Sailamaa

16.55 - 17.30 Uhr: Talk 10 - Max

Camille Jourdy, värikkäitä yksityiskohtia oikeasta elämästä 

Suoraan sanottuna esitysten seuraaminen ei alkanut ihan parhaalla mahdollisella tavalla. Asettauduin istumaan monen sadan hengen auditorioon, jossa lisäkseni oli noin 30 muuta ihmistä. Portinvartijat sulkivat ovet ja haastattelu alkoi. Camille Jourdy on huhtikuussa erittäin mielenkiintoisen sarjakuva-albumin julkaissut ranskalaistaiteilija, joka, noh, puhuu ranskaa. Vuolaasti. Mutta siis vain ranksaa. Esitys oli tulkattu englanniksi, mutta Jourdyn pitkiä ranskankielisiä puheita kuunnellessani kiitin itseäni jo pari kertaa siitä, että en raahannut miestä tähän tapahtumaan mukaan. 

Jourdyn sarjakuva vaikutti kuitenkin hyvältä. Rosalie Blum kertoo naisesta, jota eräs mies alkaa seurata päivästä toiseen. Mies ei kuitenkaan tule ajatelleeksi, että samalla myös hän tulee jatkuvasti seuratuksi. Kahden henkilön elämät kietoutuvat omituisella tavalla toisiinsa. Sarjakuvan piirrosjälki on kaunista, värikästä ja yksityiskohtaista. Vaikuttaa siltä, että Jourdy on onnistunut kertomaan todella mielenkiintoisen tarinan, joka on myös kuvitettu kauniisti. 

Jourdy kertoi paljon myös työskentelytavastaan, kuten siitä, kuinka hän ottaa piirroksiinsa paljon yksityiskohtia oikeasta elämästä. Esimerkiksi yksi ystävä oli huomannut erään sarjakuvahenkilön asunnon olevan täynnä hänen omia tavaroitaan.

Rosalie Blumin voi lukea ainakin ranskaksi ja saksaksi.

 

Fabienne Loodts, suurisilmäinen Berliini-haahuilija

Ranskankielisestä Belgiasta kotoisin oleva, Brysselissä asuva Fabienne Loodts on viimeisimpänä työnään tehnyt sarjakuvan Chloe Aridjisin kirjasta Le Livre des Nuages. Loodts törmäsi Aridjisin romaaniin työskennellessään kirjastossa ja lukiessaan siellä paljon. Berliiniin sijoittunut tarina muualta muuttaneesta, yksinäisestä tytöstä oli koskettanut häntä niin paljon, että hän tiesi heti haluavansa tehdä tarinasta sarjakuvan. Tämäkin sarjakuva jäi kiinnostamaan, vaikkakin vaikutti aika raskaalta.

 

Judith Vanistendael, tätä pitää lukea!!

 Etukäteen odotin tietysti eniten Sailamaan esitystä, mutta Vanistendael oli päivän ehdoton yllättäjä ja sai todellisen tätä-on-pakko-lukea efektin aikaan. Vanistendaelin esikoinen Dance by the Light of the Moon näyttää löytyvän myös englanniksi. 

Kuva amazon.co.uk

Pelkästä Vanistendaelista voisin tehdä vaikka oman postauksensa, mutta tässä pääkohdat lyhyesti: Ensiksikin, nainen on äärimmäisen hauska esiintyjä, joka sai jopa tiukahkon saksalaisyleisön nauramaan monta kertaa. Toiseksi, Vanistendaelin esikoinen ilmestyi alun perin suunilleen nimellä Neitsyt ja neekeri, mutta poliittisest korrektimmille markkinoille nimi on tietysti pitänyt muuttaa. Kolmanneksi, Vanistendael onnistui nyt tuomaan esimerkin kirjailijan moraalista yms. Suomessa velloneesta kirjailijaetiikasta ihan omalle tasolleen. 

Jo 2008 ilmestynyt sarjakuva-albumi kertoo kirjoittajan erittäin vaikeasta parisuhteesta pakolaismiehen kanssa. Pari oli yhdessä neljä vuotta, avioitui ja erosi kaksi kuukautta avioliiton solmimisen jälkeen. Vanistendael oli tässä vaiheessa 24. Hän asui Espanjassa, ja muutti takaisin hollanninkieliseen Flanderiin. Mitäpä tyttö huomasi kotimaahansa palattuaan? Noh, tytön erittäin kuuluisa kirjailijaisä oli kirjoittanut teoksen, jonka aineksena oli käytetty mitäpä muuta kuin tyttären erittäin vaikeaa ja kivuliaasti päättynyttä parisuhdetta!

Ilmeisesti isän ja tyttären suhde ei ole ollut aivan helpoimmasta päästä muutenkaan, ja tapauksesta käytiin sittemmin useita keskusteluja. Vanistendael kertoi, että ei aluksi pystynyt reagoimaan tilanteeseen mitenkään, mutta kun hän alkoi opiskella sarjakuvia ja piirtämään niitä itse, hän koki, että sai viimein tilaisuuden taas tehdä tarinasta "oman" eli kertoa sen omalla äänellään. Sain sellaisen käsityksen, että nainen ei juuri ollut kysellyt mieheltään lupaa tehdä hänestä teoksensa toista päähenkilöä. Lainatuksi tulleetkin osaavat siis näköjään lainata. 

Vanistendael on julkaissut myös muita teoksia. 

Tasos Maragkos ja vähän oudot fiilikset

Miehen sarjakuvat tuntuivat käsittelevän lähinnä Kreikan tämänhetkistä tilannetta, joten suosittelen siitä kiinnostuneelle. Jonkun sarjakuvan henkilönä oli myös kondomi.

Anna Sailamaa ja Suomen sarjakuvaympyrät esiin!

Sailamaa vaikutti todella sympaattiselta henkilöltä ja edusti hienosti koko Suomen nousevaa sarjakuvakulttuuria. Torniosta kotoisin oleva nainen asuu nykyisin Helsingissä ja tekee omien sarjakuvien lisäksi myös opetustöitä.

Sailamaan ensimmäinen sarjakuva-albuminsa Ollaan nätisti perustuu tarinoihin tämän omasta perheestä. Sailamaa kertoi, että hänellä ei kaikkia tarinoita luodessaan vielä ollut tietoa, että ne tulisivat albumiin, ja siksi piirrosjälki vaihtelee välillä kovastikin henkilöstä toiseen. 

Paimen taas on alusta asti albumiksi suunniteltu teos. Sen piirrosjälki näytti ainakin haastattelussa näytettyjen kuvien perusteella osin todella kiehtovalta, pidin erityisesti kuvasta, jossa näytettiin tummaa, öistä metsää. Haastattelija mainitsi, että albumissa tuntuu olevan paljon suomalaisia stereotypioita, kuten saunomista ja lunta. Sailamaa vastasi tähän mielestäni fiksusti kertoen, että hänelle juuri ne asiat ovat oikeaa Suomea. Vastauksesta ja piirrosnäytteistä tuli heti kotoisa olo, joten Paimenkin kuuluu nyt vielä luettavien teosten listalle :).

Haastateltavana Anna Sailamaa

Lopputunnelmat

Kuten edellä kirjoittamastani pätkistä toivottavasti käy ilmi, haastateltavat olivat äärimmäisen mielenkiintoisa. Minua ilahdutti myös se, että haastattelija, Lars von Törne tuntui ihan oikeasti tutustuneen perusteellisesti jokaisen haastateltavan teoksiin ja tekemisiin.

Tapahtumana Berlin Literaturfestival oli kuitenkin muuten, varsinkin 15 euron itse maksetulla lipulla, vähän pettymys. Tämä johtuu kyllä pääosin ihan vaan omista vääränlaisista odoutksistani: Siinä, missä Helsingin kirjamessut ovat messut täynnä iloista hulinaa, Literaturfestival on selvästi enemmän vakava kirjallisuustapahtuma, johon saavutaan kuuntelemaan esityksiä ja haastatteluja auditorioihin suljettujen ovien taakse pimennettyihin saleihin. 

Shoppailumahdollisuudet rajoittuivat rakennuksen aulassa olleisiin kahteen pöytään, paikalla ei siis ollut minkäänlaista messualuetta, jossa esimerkiksi kustantajat olisivat pitäneet ständejä tai pyörittäneet omaa ohjelmaansa. 

Illalla vuorossa olisi ollut vielä muutaman krijailijan haastattelu ja keskustelua Bulgakowin uudestaan saksaksi käännetystä Meister und Margaritasta. Passasin kuitenkin muun ohjelman tällä kertaa. Sarjakuvavinkkejä tuli kuitenkin nyt koko loppuvuoden tarpeisiin.

Fables, Legends in Exile

 Kirjan nimi:  Fables, Legends in Exile

Kirjoittaja:  Bill Willingham, Medina, Leialoha, Hamilton

Kustantaja: Vertigo
Julkaistu: 2002
Sivuja: 119
Mistä minulle: Kirjastosta 

Nyt se sarjakuvainnostus alkaa tarttua toden totta minuunkin. Pienet, ainakin kahdesta suunnasta leijailevat signaalit Fablesin upeudesta valtasivat minut niin, että kun näin kirjaston palautushyllyssä sekä sarjan ykkös- että kakkososat, suunnilleen hyökkäsin niiden kimppuun. Heikoilla signaaleilla tarkoitan Sallan ja Booksyn jatkuvaa pientä vihjailua: Jos laitatte ko. blogeissa hakusanaksi "Fables", tuloksia tulee Sallalla monta sivullista, Booksyllakin useampi. Joka tapauksessa, noin se mielipidevaikuttaminen sujuu...

Legends in Exileen tartuttuani olin haltioissani. Vaikka olin lukenut sarjakuvista mainintoja sieltä täältä, en silti ollut painanut mieleen edes sitä, mistä ne kertovat. 

Fables on satuhahmojen New Yorkiin sijoittuva salainen yhteisö. Fablesin, eräänlaisen valtion valtion sisällä, jäseniä ovat niin Pinokkio, Prinssi Hurmaava, Iso paha susi ja moni muu.  

Draama lähtee pyörimään, kun Rose Redin (kuka tämä onkaan suomeksi?)  kotoa löytyy bileiden jälkeen verinen kaaos. Onko Rose Red murhattu vai onko kyse jostain muusta? Mikä on motiivi?

Siinä, missä Guy Delislen sarjakuvat tarjosivat todella mielenkiintoisia tarinoita sarjakuvamuotoisesti esitettyinä, mutta eivät yksittäisissä ruuduissa juuri katselemista, ovat taas Fablesin ruudut täynnä pieniä yksityiskohtia. Tätä sarjakuvaa ei todella pidä vain lukea, voisin oikeastaan jo nyt vain katsoa ruudut vielä uudelleen. Mainiota. 

Ruuduista vasta vilkaisun jälkeen löytyvät yksityiskohdat olivat hienoja, mutta pidin myös kirjan dialogista. Tähän minulla piti olla hieno esimerkkikuvakin, se vaan ei suostu kääntymään oikein päin... 


Fablesit ovat ihan erilaisia sarjakuvia kuin ne, joita olen aikaisemmin lukenut. Piirrosjälki on pikkutarkkaa, mutta hahmot näyttävät sellaisilta Andy Warhool -tyylisiltä, vai mites päin se menikään... Joka tapauksessa, joitain näistä kuvista voisi ripustaa vaikka seinälleen. 


Sarjakuvien lukemisessa minulla on vielä opettelua, nyt nimittäin huomaan vielä ahmivani tarinaa upeiden kuvien kustannuksella. En halua vielä edes ajatella, miten monta juttua minulla on mennyt niin kuvissa kuin tarinassakin ohi.

 

Guy Delisle: Shenzhen

Ihan aluksi hyvää kirjan ja ruusun päivää kaikille! Täällä tapahtui niin miellyttävästi, että hyvin suorien (eilen esitettyjen, ettei vaan pääse unohtumaan) vihjeideni jälkeen sohvapöydällä on kirja ja tulilatva!

Varsinainen ostoskirja oli itse asiassa George R.R. Martinin Tulen ja jään laulu -sarjan viides pokkari (vaikka en ole lukenut vielä edellisiäkään, uups....), mutta ostamisen pääasiallisena tarkoituksena oli saada (miehelle) Kyrön vain tänään yli 10 e kirjaostojen kanssa jaettu Miniä.

Mutta niin, luettuihin kirjoihin.

 

Kirjan nimi: Shenzhen

Kirjoittaja: Guy Delisle

Kustantaja: WSOY
Julkaistu: 2010
Sivuja: ?  
Mistä minulle: Kirjastosta

 Viimeinen suomennettu, lukematon Delisle! Luin ja luetutin edelliset, Merkintöjä Burmasta ja Pjongjangin tiiviiseen tahtiin nekin.

Omalla tavalla syrjäinen ja eristynyt Shenzhen oli samanlainen kuin kaksi muuta Delisleä, mutta silti tietenkin ihan erilainen. Shenzhenin harmaaseen savusumuiseen tunnelmaan pääsi sukeltamaan vähintäänkin vaivattomasti. Kirja on rakenteeltaan ja idealtaan hyvin samanlainen kuin kaksi muutakin: Delisle kuvaa elämistään kummallisessa, länsimaiselle ihmiselle vieraassa kaupungissa. 

Shenzhen on jonkinlainen Kiinan Kouvola (sori): Harmaa kaupunki keskellä ei oikein mitään. Kaupungissa ei ole edes yliopistoa, eli nuoret, englannin kielen taitoiset ihmiset tuntuvat puuttuvan tyystin.

Shenzhenin tunnelma on paljon edellisiä suttuisempi: Jonkinlainen teollisuuskiinalaisuus todella välittyy sarjakuvasta! 

Kirja jaksoi taas ainakin hymähdyttää useammankin kerran. Jos jotain opin, niin sen, että sillä, missä päin Kiinaa asuu, on todella väliä. Shenzhen vaikuttaa olevan miellyttävyydeltään ja mielenkiintoisuudeltaan ainakin kiinaa osaamattomalle Pjongjangin luokkaa. Paitsi että saasteita on tuhatmäärin enemmän. 

Shenzhen ei tuonut yhtä paljon ahaa-elämyksiä kuin Pjongjang tai Merkintöjä Burmasta, mutta oli silti mielenkiintoista luettavaa. Suosittelen taas lämpimästi kaikille.

Guy Delisle: Merkintöjä Burmasta

Ei mennyt kauaa, kun palasin Guy Delislen sarjakuvatarinoiden pariin. Kirjoitin oikeastaan ensimmäisestä lukemastani sarjakuva-albumista (joka ei ole Aku Ankka tai Fingerpori),  Delislen Pohjois-Koreaan sijoittuvasta Pjongjang -albumista vasta pari viikkoa sitten.

Kirjan nimi: Merkintöjä Burmasta 
Kirjoittaja: Guy Delisle 
Kustantaja: LISTA Wsoy 
Julkaistu: 2007/2008 
Sivuja: Enemmän kuin Pjongjangissa - vähän hassua muuten, että näissä Delislen albumeissa ei ole ollenkaan sivunumeroita...  
Mistä minulle: Kirjasto

Jos Pjongjang -vahvisti käsityksiäni Pohjois-Koreasta, Merkintöjä Burmasta kertoi minulle maasta, josta en tiennyt ennestään oikeastaan mitään. Burma, tai siis Myanmar, on tietenkin vaaliensa ansiosta juuri nyt äärimmäisen ajankohtainen. Guy Delisle piirsi silmieni eteen kuvan taas äärimmäisen absurdista, ja mielestäni lännessä omalla tavallaan unohdetustakin maasta. 


Taustatiedoksi: Guy Delisle on Kanadan Quebecissa kasvanut animaattori ja sarjakuvapiirtäjä. Delislen vaimo työskentelee ranskan Lääkärit ilman rajoja -järjestössä. Oman ja vaimonsa työn ansiosta mies on päässyt tai joutunut asumaan hyvin eksoottisissa paikoissa. Kokemuksistaan hän on tehnyt sarjakuvakirjoja, jotka koostuvat lyhyemmistä ja pidemmistä tarinoista. 


Niin. Burma, tai siis Myanmar, on minulle ollut aina kaukainen ja pieni maa jossain Aasiassa. En suoraan sanottuna ole edes kamalasti miettinyt, miten maata hallitaan (vastaus: raa'asti), tai miksi ulkomaalaisilla on maahan mitään intressejä (itse asiassa oikein rikkaiden luonnonvarojen takia). Maa on ollut viimeiset noin 50 vuotta sotilasjuntan vallassa, ja Nobel -palkittu, viimeisimmissä vaaleissa menestynyt Aung San Suu Kyi oli yhteensä noin 15 vuotta kotiarestissa. 


Elämä Myanmarissa on todella äärimmäisen kummallista: Lehtiä sensuroidaan yhä saksimalla, byrokratia on massiivista ja pääkaupungin siirrosta ilmoitetaan virkamiehille 24 h ennen sen tapahtumista - mitäs siitä, että uutta kaupunkia ei vielä varsinaisesti ole olemassa, tai ainakaan sinne ei tule sähköä tai vettä ja käärmeitä on älyttömästi, virkamiestenhän on pakko muuttaa jos eivät halua vankilaan. Kirjan rankinta osaa edustavat kuulopuheet siitä, kuinka maan pohjoisosan jadekaivoksissa toimitaan: Työläisten palkka maksetaan heroiinina, ja jos kaivostunneli sattuu romahtamaan, työläisiä ei viitsitä edes yrittää pelastaa. Totta tai ei, maan pohjoisissa väitetään olevan kyliä, jossa melkein 90 % väestöstä on narkomaaneja. Väestö pysyy mukavan rauhallisena ja poissa kapina-aikeista, kun sillä on ns. muuta tekemistä. 


Kirja ei ole niin karu kun edellinen kappale antaa ymmärtää. Aivan kuten albumi Pjongjang, myös Merkintöjä Burmasta keskittyy ennen kaikkea Delislen arkielämän kuvaamiseen ulkomaalaisena kummallisessa maassa. Hän onnistuu siinä taas erinomaisesti, ja imeyttää samalla ainakin valistumattomaan lukijaan jättisaavillisen uutta tietoa. 

Joka tapauksesa: Voin vain suositella Delisleä kaikille vähääkään maailmasta kiinnostuneille ihmisille. Delisle tarjoaa turvallisen tavan tutustua kummalliseen maailmaan. Itse miettisin nyt aika pitkään, matkustaisinko esimerkiksi Pohjois-Koreaan tai Burmaan turistimatkalle, se kun luultavasti tarkoittaisi vain diktaattorien rahallista tukemista. 


Ilahduin, kun huomasin, että Shenzhenin lisäksi minulla on vielä miehen uutukainen, Jerusalemiin sijoittuva kirja lukematta. Se on voittanut palkinnonkin: Fauve d'Or, ta Best Comic Book Award at Angouleme Comic Festival. Kirjaa ei ole vielä suomennettu, mutta ehkä jo ihan kohta...?


Delisleä ovat aiemmin lukeneet ainakin Kujerruksia, Salla, Norkku ensimmäisenkerran ja Norkku toisen kerran, anni.M, Paula, Paula toisen kerran, Booksy ja Hanna. Minä lupaan vierastaa sarjakuvia tästä lähtien vähän vähemmän. 

Guy Delisle: Pjongjang

Kirjan nimi: Pjongjang

Kirjailijan nimi: Guy Delisle

Julkaistu: 2003/2009

Kustantaja: WSOY

Mistä minulle: Kirjasto

Pääsin sarjakuvien makuun näköjään juuri nyt. Monen sarjishehkuttajan (Booksy, Salla) innoittamana vierailin kirjastossa sarjishyllyllä, ja vaikka en oikein tiennyt mitä etsin (ainut, mitä olisin muistanut ulkoa, on se Fables, ja sitä en löytänyt), mukaan tarttui kokonaiset kolme sarjakuva-albumia. Kaikki on piirtänyt ja kirjoittanut kanadalainen, ilmeisesti Quebecissä ainakin elämänsä alkuvuodet viettänyt Guy Delisle.

Kaikkia kolmea mukaan nappaamaani sarjakuva-albumia yhdistää idea: Delisle on kuvannut niihin elämäänsä jossain kaukaisessa, vieraassa maassa.

Aloitin Pohjois-Koreasta. Ystäväni kävivät siellä muutama vuosi sitten –kyllä, erittäin ohjatulla ryhmämatkalla, muita vaihtoehtoja ei oikein ole – ja reissusta kuullut jutut olivat niin huimia, että vaikka ne eivät todellakaan innostaneet minua varaamaan seuraavaa reissua Pohjois-Koreaan, halusin ehdottomasti lukea aiheesta lisään.

Kaikki varmasti tietävät Pohjois-Korean hirveyksistä, jos muistiaan haluaa teroittaa, viikko sitten Helsingin Sanomien Sunnuntaisivuilla oli taas laaja juttu aiheesta, mutta niin ystäväni kuin Delislekin keskittyivät tarinoissaan siihen, miten absurdina maa näyttäytyy siellä vierailevalle ulkomaalaiselle. 

Delisle on päätynyt maahan, koska on itse asiassa tiiviisti mukana animaatioiden tuotannossa. Kun yhä suurempi osa animaatioista tuotetaan nykyisin digitaalisesti, on kallis ja hidas perinteinen piirustustyö viety yhä halvempiin ja halvempiin maihin. Ja yllätys yllätys, rankankielistä animaatiotyötä on viety suurissa määrin Pohjois-Koreaan! Hah, tämän jälkeen en muuten koskaan enää katso aamupiirrettyjä samalla silmällä…

Joka tapauksessa, Delislen tehtävänä on paimentaa muutaman kuukauden ajan pohjoiskorealaista piirtäjäporukkaa. Turhan usein hän ei tosin heitä näe. He eivät tiedä turhan paljon edes animaation perusteista. Ja kaikki muu… Se se vasta hassua onkin.

Ulkomaalaisten päivät on ohjelmoitu tarkasti ja valvottu vielä tarkemmin. On turhaa haikailla kävelemään yksin ulos ilman omaa vartijaa, ei kun siis opasta. Muiden paikallisten kanssa on turha toivoa juttelevansa. Eikä välttämättä kannatta ihmetellä, miksi tyhjiä pikateitä bussilla valmiiksi ohjelmoituna vapaapäivänä muistomerkiltä toiselle kiitäessään näkee pikatien lähettyvillä kyliä, joihin ei kuitenkaan johda liittymiä mistään.

Hotellivaihtoehtoja on kolme, ja ne taidetaan päättää matkailijan puolesta. Ne ovat jättimäisiä, mutta kussakin suunileen vain puolessa kerroksessa on koskaan valot. Vartiointiaan voi koittaa ajoittain höllentää pysymällä oppaansa kanssa hyvissä väleissä ostamalla tälle vain ulkomaalaisille tarkoitetusta kaupasta viinaa ja tupakkaa.

Jotkut ulkomaalaisetkin asuvat silti Pohjois-Koreassa vuosia: Nykyisin senkin kanssa tehdään bisnestä, vaikka maahan toimitetaan älytön määrä ruoka-apua. Iso osa ulkomaalaisista onkin avustusjärjestöjen työntekijöitä.

Vaikka Pohjois-Korea aiheena on aina lähtökohtaisesti jotenkin traaginen, Delisle onnistuu kertomaan sen absurdiudesta niin hulvattomalla tavalla, että sain naureskella kirjaa lukiessa monta kertaa. Piirrosjälkeen tms. Kuvalliseen ilmaisuun en oikein osaa ottaa kantaa, mutta se ei ainakaan häirinnyt tarinan kulkua. Ajattelin myös lukiessa monta kertaa, että tarina toimi erinomaisesti nimenomaan sarjakuvalla kerrottuna. Suosittelen! Nyt olen siirtynyt Delislen opastamana jo Burmaan, sen jälkeen vielä Sengzheniin.