Kuvakavalkadi vuodelta 2013

Innostuin monen muunkin tekemästä kuukausikatsauksesta menneeseen vuoteen, joten päätin tehdä sen itsekin. 

Tässä postauksessa käyn läpi lähinnä ei-kirjallisiin asioihin liittyviä tapahtumia. Viime vuonna luetuista kirjoista julkaisen vielä pika-arviot.

Vuosi 2013 oli blogihistoriani huonoin lukuvuosi, mutta reissuja kertyi sitäkin enemmän. Suomessa kävin peräti seitsemän kertaa. Tämä oli vähän vahinko, sillä häät lisäsivät saldoon kolme sellaista matkaa, joita muuten en olisi tehnyt. Muita ulkomaanreissuja tein Amerikkaan, Sveitsiin ja Persianlahdelle.

Tammikuussa otin vuoden 2013 vastaan Brandenburgin portilla Bonnie Tylerin (I need a hero), Pet Shop Boysin ja kirjaimellisesti miljoonan muun ihmisen kanssa. Raketit räiskyivät välillä vähän liiankin lähellä.

Lukemisten puolesta tammikuu oli kohtuullinen. Luin mm. yhden Finlandia-voittajan, Ulla-Lena Lundbergin Jään. Jälkikäteen ajateltuna kirja oli ihan hyvä, mutta ei tarjonnut mitään kovin uusia ajatuksia.

Helmikuussa lensin Amerikkaan polttamaan jämälomiani vuodelta 2012.  Olin muutaman päivän ihan yksin New Yorkissa ja todella intensiivisen kaupunkikatselun jälkeen lepäsin kaverini luona Pohjois-Carolinassa. New York teki lähtemättömän vaikutuksen - sinne pitää ehdottomasti päästä vielä uudestaan! Kaupunki on erinomainen kohde myös yksin reissaavalle.

Tämmöiset näkymät olivat kuin suoraan elokuvista.

Tällaisia taideteoksia ihmettelin MoMassa.

Hytisin ja ihailin kaupungin siluettia vapaudenpatsas-risteilyltä.

Manhattania oli tietysti ihmeteltävä myös ylhäältä

Matkalla luin myös Gone Girlin, josta olin todella innoissani. Innostuin myös self-helpistä ja ostin The Happiness Projectin.


Maaliskuussa matkustin pääsiäisen viettoon Suomeen. Näillä main tein myös toisen reissun kaverini polttareihin Helsinkiin, joissa olin innoissani ystävien näkemisen lisäksi lasersodasta pikkulapsia vastaan! Välissä kuntoilin ahkerasti.

Sota sosiaalisessa mediassa saksalaiseen tapaan: Kuntosalin kuukausimaksu nousee 16,90 eurosta melkein kahteenkymppiin.

Maaliskuun kaksi luettua kirjaa olivat melkein liiankin synkkä yhdistelmä: Dekkari Armon piiri ja dystopia Kuivunut maailma.


Huhtikuussa suuntasin perhematkalle. Nyt vuorossa oli todella eksoottinen Persianlahden risteily josta kerroin näissä kahdessa postauksessa.

Ihan kaikke en risteilystä ehtinyt kirjoittaa. Seikkailimme muun muassa paikallisen taksikuskin kanssa Omanissa ympäri Muscattia. Saimme kierroksen ties mihin luksushotellien auloihin ja seminaarihuoneisiin, välillä pysähdyttiin rukousaikana moskeijaan ja sitten taas jatkettiin matkaa. Ostoksilla taksikuski tinki kuin arabi myös asiakkailleen. Mieleenpainuva päivä! 

Taksikuski johdatti Hyatt-hotelliin

Ja Hyatt-hotellin uima-allasalueelle.

Abu Dhabissa kävimme Sheik Zayed Grand Mosquessa. Se oli ihan mielettömän iso ja ihan mielettömän valkoinen.

Sisätöissä ei oltu hutiloitu.

Ei sitten yhtään.

Abu Dhabi.

Abu Dhabi noin muuten oli todella omituinen paikka. Lämpötilä oli aikalailla sietämätön, eikä huhtikuussa ollut vielä edes kesä. Silloin uima-altaissa on kuulemma käytössä viilennys.

Dubaikin oli aika toiselta planeetalta.

Dubain parasta antia oli aavikkosafari pikkujeepillä, jossa kieltämättä tuli lopuksi vähän paha olo, toisille enemmän ja toisille vähemmän. Oli silti sen arvoista!

Toukouussa oli vapaata milloin minkäkin pyhäpäivän varjolla. Yhteistä näille päiville oli oluen virtaus.

Viikonlopuihin kuului usein hyvä aamupala. 

Kesäkuussa menimme Suomeen pitkäksi viikonlopuksi pikavisiitille ja loppukuusta lomalle. Oli ihanaa, kun kaikki paikat eivät olleet täynnä ihmisiä, yöllä oli valoisaa ja ulkona siedettävä juoksukeli. 

Perillä keskellä yötä

 
Suomireissujen välissä kävimme juhannuksena vaihtoveljen häissä Sveitsissä. Ne järjestettiin pienessä "linnasessa" jonka koristeluun pääsimme osallistumaan. 

 

Aika on kullannut muistot, tai sitten Suomi-lomalla oli oikeasti koko ajan tosi hyvä ilma.

Heti kun pitkältä Suomen-lomalta oli heinäkuussa palattu, kävimme kirjoittamassa uuden asunnon vuokrasopimuksen. Se oli pitkä, sitä käytiin läpi tunti ja siinä kiellettiin pulujen ruokkiminen neljästi. Vähän turhan raskas tipautus Saksaan heti Suomen jälkeen.

Heinäkuu oli polttavan kuuma. Ongelma oli, että ihmsiä oli ihan liikaa ihan joka paikassa. 

Kuvanottopäivänä kävelimme viiden kilometrin lenkin erään pienen järven ympäri vapaata rantapaikkaa etsien. Emme löytäneet.

Elokuu kului muuttosumussa. En nimittäin blogimerkintöjen mukaan ole lukenut yhtään mitään koko kuussa - milloinkohan tämmöistä on tapahtunut viimeksi? Muutto oli suunnilleen niin hirveä kuin mitä muuton voi kuvitella neljännen kerroksen hissittömästä asunnosta kuudennen kerroksen hissittömään asuntoon olevan. Lämmintä oli neljäkymmentä astetta, muuttopäivä tuli meistä riippumattomista syistä puun takaa ja tavaraa vain oli, oli ja oli. Kamalinta kannettavaa olivat ikean peiliovelliset vaatekaapit, jotka kannettiin erään työkaverin neljännen kerroksen - hahhahhah - hissittömästä asunnosta. Vannoin, että seuraavan muuton tekevät muuttomiehet.

Kipaisimme kuitenkin myös serkkuni häihin Lappeenrantaan ihan vain viikonlopuksi. Lähtö oli perjantaina töiden jälkeen, paluu sunnuntaina. Tulipahan tehtyä, mutta reissu oli rankka.

Lappeenrannassa ihanaa oli kauneus, kavereiden tapaaminen ja risteily häihin. Hämmentävää oli kaupungin pienuus. Oliko se aina noin pieni?

Ilta pimeni kauniisti elokuussa.

Syyskuussa pääsin synttäreiden kunniaksi huippukivalle viikonloppumatkalle Rügen-nimiselle saarelle.

Sää ei enää ollut kovin lämmin, mutta tunnelma ja meren äänimaailma kuin Välimerellä!

Lokakuussa teimme päiväretken Sächsische Schweitz -alueelle ja Bastein sillalle. Alueella on aivan upeat maisemat, joten suosittelen retkeä sinne Berliinissä pidempään oleskeleville oikein kovasti! Alueella voi ainakin vaeltaa ja ihailla kalliokiipeilijöiden menoa.

Kalliokiipeilijöitä näkyi jokaisella jyrkänteellä.

Maisemat olivat jylhät. Ja ihmisiä riitti täälläkin. Huokaus

Lokakuussa oli myös ihana Suomi-loma. Pääsimme muun muassa testaamaan uutta mökkiä ja yleisesti nauttimaan rauhasta. Suunnitelmissani oli ehtiä tylsistymään tällä lomalla, mutta se ei kyllä onnistunut.  

Kuun lopuksi tulin bloggaajakaapista ulos paljastaen henkilöllisyyteni. 

Marraskuussa tein ihan ensimmäisen videobloggaukseni. Aion ehdottamasti jatkaa myös vloggausta, mutta vaivalloista puuhaa se kieltämättä on. Yhteen pitää sovittaa niin valoisa aika, suotuisat sääolosuhteet, luettu kirja kuin tarpeeksi kärsivällisyyttä videoiden läpikäymiseenkin. 

Muuten kuukausi oli aika perusmenoa. Viikonloppuisin hain tässäkin kuussa aina aamupalaa leipomosta. 

 

Joulukuussa pääsin taas hyvään luku- ja bloggausvauhtiin. Postasin ja luin joulukuussa enemmän kuin missään muussa kuussa vuonna 2013. Tämä lupaa siis hyvää vuodelle 2014! Tein blogille myös oman facebook-sivun josta voi myös seurata postauksia.  

On vähän haikea ajatella, että tämä talvi saattaa nyt sujua omalta osaltani ihan lumettomasti ja hiihtämisestä korkeintaan haaveillen. Suomen maisemat olivat silti kauniita.

Vuosi 2013 oli hieno, mutta toivottavasti vuodesta 2014 tulee vielä mahtavampi!

Vuodenvaihde kirvoitti tietenkin myös muutaman uudenvuodenlupauksen. Niistä kaksi on kirjallisia. 

1. Luen joka kuukausi vähintään yhden saksankielisen kirjan
2. Luen joka kuukausi vähintään yhden tietokirjan tai ainakin "tietokirjan". 

Lupaan raportoida lupausten onnistumisesta kuukauden tilinpäätöksissä, joita alan taas julkaista kukauden päätteeksi. 

Hyvää vuotta 2014!

Kuka minä olen (inspiroijana Jari Tervo)

Kiitos Jari Tervo, sait minut paljastamaan henkilöllisyyteni! Marjatta Mentula kuunteli Tervoa kirjamessuilla ja välitti tämän terveiset blogissaan muille bloggaajille. Mentula kertoo Tervon sanoneen seuraavaa: "Kirjan tekijää kohtaan on korrektia, että myös arvostelija kirjoittaa omalla nimellään, kuten kirjailjakin on tehnyt." Tervo on tuijottanut minua jo monta iltaa lehtikasasta sänkyni vierestä, joten ehkä siksi kommentti jäi pyörimään hervottomasti tajuntaani.

En päässyt Tervon kommentista oikein yli enkä ympäri. Tiedän, että nimimerkillä kirjoittamiseen on monia hyviä, perusteltuja syitä, ja hyväksyn sen täysin. Omalle kohdalleni en keksinyt enää oikein yhtään syytä nimimerkissä pitäytymiseen.

Kun aloitin blogin pitämisen syksyllä 2010, pseudonyyminä, yleensä vielä kasvottomana tai päättömänä sellaisena, esiintyminen oli netissä ja blogeissa enemmän sääntö kuin poikkeus. Yleinen ajatusmalli tuntui olevan se, että jos blogissa näyttäisi naamansa saati sitten kertoisi oikean nimensä, voisi syyttää vain itseään jos tai oikeastaan kun saisi piinaavia häiriköitä ovensa taakse.  

Sittemmin nettimaailma ja asenneilmasto sen ympärillä on muuttunut. Blogeja aloitetaan omalla nimellä, niiden nimiä vaihdetaan vastaamaan omia nimiä ja kirjoittajan nimi saattaa tulla esiin vaikka lehtijutussa vaikka sitä ei blogista löytyisikään. 

Stalkkereista ei puhu enää kukaan, pelottavat kyttääjät on joko unohdettu tai sitten huoli ihan vaan huomattiin turhaksi. Uskon jälkimmäiseen. Sitäpaitsi, olen kasvanut pienessä kylässä, nyt reippaasti alle 3000 asukkaan Puumalassa, joten totuin kohtuullisen pienestä saakka siihen, että muut kyllä enimmäkseen tietävät asiani minua paremmin.

Oikealta nimeltäni en siis suinkaan ole Tessa Aamuvirkku Yksisarvinen vaan Taija Okkola. 

Kirjamaailmaan minulla ei ole mitään sähköpostiin vyöryvää tiedotetulvaa ja muita kirjablogeja läheisempiä yhteyksiä. Olen opiskellut diplomi-insinööriksi. Rahat kirjojen ostoon tienaan markkinoimalla muotia netissä.

Sekaannuksien ylläpitämiseksi aion liikkua netissä jatkossakin vanhoilla käyttäjätileilläni Tessa/Aamuvirkku yksisarvinen. 

Joten kiitos, Jari Tervo. Sait minut miettimään henkilöllisyyttäni uudestaan, ja tunnen kirjoittavani blogia ihan vapautuneesti oikealla nimeällä. Toivon, että tämä buustaa minua kirjoittamaan kirjoista jatkossa entistä analyyttisemmin, niin hyvässä kuin pahassakin. Voin yrittää kritisoidakin ilman, että tunnen huutelevani pussi päässä.

 PS. Mitä eilen opin: Kirjablogista saa koko perheen yhteisen harrastuksen, kun taivuttelee toisen perheenjäsenen toteuttamaan omia kuvavisioitaan. 

PPS. Kaikki nimettömät vakilukijat ruudun toisella puolella - en tietenkään edes pyydä teitä kertomaan nimeänne, mutta olisi kiva kuulla, olemmeko törmänneet netin ulkopuolella.

Vain tylsillä ihmisillä on tylsää

Olen jo pitkään ollut vakaasti sitä mieltä, että vain tylsillä ihmisillä on tylsää (sori kaikki tylsät ihmiset!) joten Morren tapaan järjestin itselleni ylimääräistä aktiviteettia marraskuuksi. Osallistun siis NaNoWriMoon eli National Novel Writing Monthiin, tempaukseen, jonka tarkoituksena on kirjoittaa vähintään 50 000 sanainen romaani marraskuun aikana. Tarkoitus ei siis ole tuottaa valmista, editoitua, olen-tähän-tyytyväinen -romaanikäsikirjoitusta, vaan jonkinlainen raakaversio joka on kuitenkin vähintään 50 000 sanaa pitkä. 

Ideaa marraskuun kirjoittamisurakasta on tarjottu minulle ensimmäisen kerran jo pari vuotta sitten, mutta vasta tänä vuonna kaikki hyvät tekosyyt (diplomityö, lomamatka jne) loppuivat ja näppis piti kaivaa esiin.

Tähän saakka työ on edennyt suorastaan yllättävän tuskattomasti, tosin tästä saanen kiittää perfektionismin puutetta ja yleistä itsekritiikittömyyttä: Eilistä lukuun ottamatta olen kirjoittanut melko tasaisesti vauhdissa pysymiseen vaadittavat 1670 sanaa päivässä, nyt saldo on 13352 sanaa mutta viikonloppuna on tarkoitus pitää pidempi kirjoitusrupeama. Lisäksi keksin varsinaisen juonen romaaniin vasta lauantai-iltana, joten voitte kuvitella millaista sötöstelmää alku on. 

Vaikka sanoinkin, että kirjoittaminen on sujunut yllättävän tuskattomasti, ei homma kuitenkiaan ihan helppoa ole ollut: Huomaan, että dialogin, oikeastaan minkäänlaisen dialogin, kirjoittaminen on älyttömän vaikeaa, roolihahmoni vaan haahuilevat ympäriinsä eivätkä aina ihan tiedä mitä tehdä kun tapahtumia ei ole suunniteltu etukäteen kohtaus kohtaukselta, ihmettelen vähän itsekin kuinka roolihahmojeni juonikaaret lopulta nivoutuvat yhteen, mietin miten paljon hauskoja juttuja kirjaan kannattaa yrittää ujuttaa... Mutta silti, ehdottomasti kokeilemisen arvoinen projekti! Lounaskeskustelut saavat myös ihan uusia sävyjä, kun niitä yrittää tarkkailla ihmisten ryhmädialogin tarkkailemiseen.

Hyviä vinkkejä NaNoWriMon selättämiseen saa ainakin Maijan ilmestyksistä. Muistaakseni NaNon sivuilta lukemani hyvä vinkki on mielestäni myös se, että kannattaa heti ottaa se asenne, että tässä nyt kirjoitetaan kirja kuukaudessa, sujui tai ei, vain yrittämään tai kokeilemaan ei kannata lähteä. 1670 sanan kirjoittaminen ei vie pitkään jos tietää mitä on tekemässä, noin tunnin. Yleensä minulla on kuitenkin mennyt pidempään. Wordini päätti kerran lopettaa projektini tukemisen lopettamalla tallentamisen kokonaan (!) mutta onneksi Google docs, Texturi jne ovat olemassa ja koneen uudelleenkäynnistys auttoi ongelmaan.

Sen verran voimia kirjoittaminen on kuitenkin vienyt, että olen lukenut tosi vähän: Kristina Carlsonin William N. päiväkirjan lainausaika on uhkaavasti lopussa, mutta aion kyllä silti taistella sen vielä loppuun.

Kirjamessut 2011: Untuvikon kokemukset ja muistilista vuodelle 2012

Ensimmäiset kirjamessut ovat nyt takanapäin! Vaikka täältä Venäjän rajamailta lähteminen vaatii aina omat järjestelynsä, kaikki oli ehdottomasti vaivan arvoista. Suosittelen messukäyntiä ehdottomasti kaikille kirjoista, lukemisesta tai vaikka vain yhteiskunnallisista aiheista vähääkään kiinnostuneille. Tapahtumakattaus on loistava, ja esillä olleesta kirjamäärästä tekee pakostakin löytöjä vaikka tarkoituksena ei olisi ostaa yhtään kirjaa. 

Tosi mukavan lisämausteen omalle messukäynnilleni toi monen muun kirjabloggaajan tapaaminen Avain -kustantamon järjestämässä blogikokoontumisessa. Tilaisuudessa pääsin tutustumaan myös kahteen kirjailijaan. Kanadalainen Annabel Lyon kertoi (esikoisestaan?) Aleksanterin opettajasta ja belgialaisen Annelies Verbeke toisesta kirjastaan, Kalanpelastajasta.

Seuraavassa melko perusteellinen (=tolkuttoman pitkä) kertomus messupäivästäni, loppuun keräsin vielä puolihumoristisen muistilistan vuodelle 2012 joten malttamattomimmat voivat hypätä suoraan sinne :).

Messukeskuksessa olimme hyvissä ajoin pian kymmenen jälkeen. Ensimmäinen messuohjelmasta ympyröity ohjelma, Alivaltiosihteerien Joukossa virallisuus tiivistyy alkoi jo 10.30. Tässä vaiheessa paljastettakoon, että sain lopulta houkuteltua myös mieheni mukaan messuille mikä (hyvällä tavalla) vähän vaikutti ohjelmavalintoihin. Samalla sain myös järkkäritasoisia kuvia, kiitos niistä :). 

Vaikka en varsinaisesti Alivaltiosihteeri -fani olekaan ollut, kolmikon esitykset uudesta kirjasta jaksoivat kyllä hymyilyttää. Viimeistään lopuksi erilaisin tehokeinoin esitetyt palindromit alkoivat naurattaa. Ehdottomasti hyvä alku päivälle siis :).

Tässä esitetään luultavasti palindromin hienointa lausuntamuotoa, eli ryhmälausuntaa tehokeinolla.

 Alivaltiosihteereiden jälkeen kiertelimme messualuetta. Katsottavaa oli paljon, "perinteisten" kustantamojen osastojen lisäksi Messukeskuksesta löytyi myös antikvariaattinen puoli, Viini & Hyvä elämä - messut sekä musiikkimessut. Minä keskityin kuitenkin koko päivän tiukasti kirjoihin.

Päivän saalis oli onneksi kuitenkin aika hillitty.

Päivän saalis oli hyvä. Kirjoja olisi voinut ostaa vaikka miten paljon, mutta onnistuin pitäytymään viidessä, tai oikeastaan kuudessa, todella mielenkiintoisessa kirjassa: Siri Hustvedt: Lumous, Joyce Carol Oates: Haudankaivajan tytär, Jani Saxell: Unenpäästäjä Florian, Lionel Shriver: Poikani Kevin ja erikoisen hyvänä löytönä Agatha Christien Kymmenen pientä neekeripoikaa. Joka kerta kun puhutaan hyvistä dekkareista KPN nousee jossain vaiheessa esille ja pian alkaa hämmästely siitä, enkö todella ole lukenut kyseistä dekkareiden klassikkoa. No en. Se ei vaan ikina ole sattunut kohdalle. Tässä Suuren Suomalaisen Kirjakerhon painoksessa on myös ("käännä vain kirja ympäri")  Roald Dahlin novellikokoelma Joku Kaltaisesi. Sille ei ole suuria odotuksia, mutta jos Dahlin nimi kuulostaa ärsyttävän tutulta, kannattaa käydä katsomassa tämä Wikipedia -sivu niin miehen uran monipuolisuus selviää. 

Myös antikkapuolella pengottavaa olisi ollut vaikka miten paljon.

11.30 kuuntelimme paneelikeskustelun Uhkakuvia nyt ja huomenna jossa Kirsi Luukkanen haastatteli Risto Isomäkeä, Jukka Niskasta, Antti Tuomaista ja ohjelmasta poiketen jälkikäteen muisteltuna "jotain kolmatta" kirjailijaa. Keskustelu polveili siitä, miten kirjailijat romaaneihinsa uhkakuvat valitsevat aina lyhyesti siihen, mitä he uskovat todella tulevaisuudessa tapahtuvan. Keskustelun aikana koin, että neljä haastateltavaa oli ehkä jo melkein liikaa tämänkaltaiseen keskusteluun jossa kaikilla oli paljon sanottavaa.

Kello 12.00 suuntasimme takaisin Aleksis Kivi -lavalle Don Rosan haastattelua katsomaan. Mies oli promoamassa joulumarkkinoille ehtivän kirjasarjansa ensimmäistä osaa. Rosan haastattelu oli hauskaa kuultavaa selityksineen siitä, miksi vaimo joutuu Suomen vierailujen ajaksi jäämään kotiin ja kertomuksineen lopullisiin sarjakuviin eksyvästä suuresta virhemäärästä. 

Don Rosaa haastattelivat Riku Perälä (vas.) ja Jukka Heiskanen.

Pienen kiertelyn jälkeen yhdeltä kuuntelimme Pertti "Fingerpori" Jarlaa Arktisen Banaanin osastolla. Jarla tuntuu melkein tutulta maaliskuussa Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä olleen laajan jutun jälkeen, mutta paljon hauskaa uuttakin haastattelussa tuli esille. Niin, ja nyt melkein tekisi mieli sanoa, että lähettäkää hyvät ihmiset ihmeessä kaikki mahdolliset Fingerpori -ideanne Jarlalle, mies tuntuu olevan jatkuvasti niiden tarpeessa! Pari minuuttia Jarlan jälkeen osastolle saapuneen Roman Schatzin ihmetystä seuratessa ja haastatelijan erinomaisia organisointitaitoja ihaillessa tuli esiin myös se, että näin jättimäisen kokonaisuuden suunnittelu ja sen osasenakin oleminen mahtaa vaatia melkoisia organisointitaitoja. Schatz sai kuitenkin omistuskirjoitukset jaettuaan jatkaa matkaansa seuraavaan paikkaan, ja Jarlan haastattelu lipui äärimmäisen sujuvasti eteenpäin vaikka haastattelijakin vaihtui välillä. 

Vaikka pieniä sekaantumisia tapahtuisikin, The Show Must Go On: Schatz singeerasi ja kiisi seuraavaan määränpäähän.

 Messupäivä päättyi Avaimen organisoimaan bloggaajien tapaamiseen. Alussaki mainitut kirjailijat Annabel Lyon (Aleksanterin opettaja) ja Annelies Verbeke (Kalanpelastaja) kertoivat kirjojensa tarinasta, niiden kirjoitusprosessista (Lyon suunnitteli ensin tarkasti, kirjoitti sitten, Verbeke kirjoitti alun luvut, sitten ihan lopun ja sitten tarinan keskelle) ja kysyttyäni napakasti myös siitä, miksi minun ne pitäisi lukea. Perustelut olivat sen verran hyvät ja kirjailijat niin sympaattisia että en yksinkertaisesti voi olla tarttumatta heidän kirjoihinsa. Suosittelen lukemaan haastattelusta tarkemmin vaikka Katjan Lumiomena -blogista. Salla on kirjoittanut erikseen myös Lyonista. Joka tapauksessa, kirjailijoiden mietteitä oli äärimmäisen kiinnostavaa kuulla! Kirjat tulivat kirjailijoiden kautta jotenkin tosiksi ja läheisiksi.

Avaimen Anna-Riikka Carlson kertoi lyhyesti kustannusalan kuulumisia - jotka ainakin näin alan ulkopuoliselle olivat äärimmäisen kiinnostavia - ja nostatti uudelleen juhlatunnelmaa torstaina kirjablogien saaman Rakkaudesta kirjaan -palkinnon johdosta. Ainakin minulle jäi sellainen olo, että toivon kuulevani lähiaikoina, tai no, seuraavan vuoden sisään vähän uudenlaisia avauksia sähkökirjoihin liittyen. Minäkin olen aiheesta kamalasti paasannut, eikä asia tietenkään ole yksinkertainen. Anna-Riikan puheenvuorosta tuli joka tapauksessa selväksi, että Suomen kustantamoissa asia on noteerattu ja otetaan tosissaan, mutta hidasteina olevissa solmuissa riittää vielä ratkomista.  

Kiitos Avaimelle hyvän tapahtuman järjestämisestä! En ole koskaan aiemmin mihinkään blogitapaamiseen päässyt, joten kirjamessujen yhteydessä järjestetty kokoontuminen oli ihana kädenojennus myös näin kauempaa tuleville. 

Niin ja kirjamessut kokonaisuudessaan: Ehdottomasti uudestaan, ja seuraavalla kerralla toivottavasti kahdeksi päiväksi! Sunnuntainakin olisi ollut supermielenkiintoista ohjelmaa, mutta kaikkea ei aina voi saada yhdellä kertaa.

Sitten vielä lopuksi ne vinkit:

En ollut käynyt kirjamessuilla koskaan ennen lauantaita. Koska naistenlehdissäkin aina jaetaan asiantuntevia kommentteja alennusmyynneistä selviämiseen, ajattelin jakaa jo näin ajoissa ensi vuoden varalle vinkkejä messu-untuvikoille. 

• Jos olet kiinnostunut kirjamessuilla järjestettävästä ohjelmasta (kirjailijahaastattelut, paneelikeskustelut eri teemoista jne), valmistaudu huolella aikatauluttamalla päivää. Varaudu pettymyksiin: Kaikkea ei kuitenkaan ehdi nähdä. Virallisen messuohjelman pläräämisen lisäksi kannattaa selvittää myös kustantamojen omilla osastoillaan järjestämä ohjelma. 
• Jos olet yleisen kiertelyn lisäksi kiinnostunut ohjelmasta ja yleisestä sosialisoinnista, yksi päivä ei riitä mihinkään. Oikeasti. 
• Jos samaan aikaan tilassa on muutakin mielenkiintoista kuin kirjamessut (nyt myös Viini & Hyvä elämä ja Musiikki) se yksi päivää ei todellakaan riitä mihinkään. Usko jo. 
• Ainakin lauantaina porukkaa oli mielettömän paljon. Kahta henkeä suuremmissa joukkueissa ympäriinsä liikkuminen on melko tuhoontuomittu yritys, ainakin jos messuhumussa ei kulje laput silmillä päättäväisesti kohteesta A päämäärään B. 
• Vesipullo olisi kannattanut hankkia jo ennen kuin jano iski, nimimerkillä jälkikäteen jomotusta nestehukasta.
• Treenaa käsien ja hartioiden lihaksia niin, että jaksat kantaa painavia kirjakasseja koko päivän
• Koska et kuitenkaan ole treenannut tarpeeksi, varaa seuraavaksi päiväksi Mobilatia/IcePoweria tai vastaavaa. Hartiat kiittävät.
• Koroista pitäville suosittelen (muuallekin kuin messupäiviin) korkokenkiin sopivia geelipohjallisia. Olipa outoa kun illalla päkiät eivät huutaneetkaan hoosiannaa, vaikka jalat kannattelivat koko päivän oman painon lisäksi myös niitä kirjakasseja.

Uuden alku

Olen lukenut erilaisia muoti- ja elämäntapablogeja aktiivisesti jo muutaman vuoden ajan. Pienen piirin harrastuksesta kasvoi jo tiedotusvälineissäkin noteerattu merkittävä media. Oman blogin pitäminen alkoi poltella ja hetken mietittyäni koin, että eniten annettavaa minulla voisi olla kirjallisuuteen ja lukemiseen liittyvässä blogissa. Hetkeksi goodreads.com palvelu hurmasi minut kuitenkin niin täydellisesti, että tarvetta erillisen lukupäiväkirjamaisen blogin pitämiseen ei tuntunut olevan. Suomalaisia, brittiläisiä ja yhdysvaltalaisia kirjablogeja hetken seurattuani ymmärsin kuitenkin, kuinka paljon muitakin funktioita blogilla voi olla. Tässä siis ollaan!

Oma lukuharrastukseni räjähti uudelleen käsiin (tai käsistä) viime jouluna, kun ymmärsin opiskelujen todella olleen diplomitöitä vaille valmiit. Illat eivät enää (sitä diplomityötä lukuun ottamatta...) olleet täynnä "pitäisi lukea sitä ja tätä, pakosta" -ajatuksia, ja vuodelle 2010 onkin jo kertynyt 43 luettua kirjaa. Ajatukset tulevaisuudessa lukemistani kirjoista alkavat tallentua tähän blogiin. Tuntuu myös entistä mielekkäämmältä osallistua muiden kirjablogien keskusteluihin, kun itsekin saa blogimaailmaan virtuaalikasvot.