Pukinkontista paljastunutta: iPad eli minun porttini e-kirjoihin

Ei,

meillä ei tosiaankaan yleensä harrasteta näin suureellisia lahjoja. Ilmeisesti olen kuitenkin ollut ihan superkiltti 2010, kun lahjapaketista paljastui mukava laatikko.

Meidän hieman Appleen vinksahtaneessa perheessä (ennestään neljä iPodia ja kesällä vanha pöytäkone muuttui valmistumisten kunniaksi kahdeksi omenaläppäriksi. IPhonea ei kuitenkaan ole kummallakaan)  keskusteltiin tai siis argumentoitiin äänekkäästi koko syksy iPadin puolesta ja vastaan. Mies ei voinut ymmärtää mitä sillä tehdään, minä kerroin viikottain mitä kaikkea hienoa sillä voisi tehdä jos sellainen olisi. Syksyn matkallakin vehjettä pääsi ronkkimaan useamman kerran. Myönnettäköön, että myös tämä video teki minuun aika suuren vaikutuksen. Olisin siis halunnut vain vähän henkistä tukea aikeelleni ostaa ei-ehkä-niin-tarpeellinen (mutta sitäkin hauskempi) vempele, mutta asiahan kääntyikin nyt minun kannaltani paljon paremmin päin :).

IPadhän ei ole varsinaisesti (vain) e-kirjojen lukulaite, vaan aina valmis nettilauta. Itseäni se viehätti kuitenkin erityisen paljon myö lukuominaisuuksien takia. Jouluaaton jälkeen alkoikin suuri seikkailu e-kirjojen maailmaan, ja kuten monessa blogissa on jo aiemmin kerrottu, tilanne on vähintäänkin sekava.

Itse olen lataillut iPadin iBook-kansioon (kyllä, sen saa näyttämään kirjahyllyltä) lähinnä Project Gutenbergin ilmaisia e-kirjoja. Ko. sivuilta löytyy siis digitalisoituina kirjoja, joiden tekijänoikeudet ovat rauenneet. Englanninkielistä valikoimaa on todella runsaasti, suomenkielistä niukasti, suomeksi olen ladannut vain Minna Canthin Työmiehen vaimon. Lataamalla kirjan kuin kirjan EPUB muodossa se solahtaa yhdellä klikkauksella suoraan iBook-ohjelmaan, jossa se on... No, "ihan oikeana" kirjana. Kirjaan voi tehdä muistiinpanoja, vieraita sanoja voi katsoa sanastosta, kirjan väliin voi laittaa kirjanmerkin ja niin edelleen. Ja sivutkin kääntyvät hienosti ja tietysti juuri sillä nopeudella kuin niitä kääntää :).

Tätä menoa siis olen muutamassa vuodessa lukenut kaikki maailman suuret vanhat klassikot (tai ainakin ladannut ne luettaviksi). Epämääräisen surffailun seurauksena nimittäin olen valmis vahvistamaan muualla jo muutaman kerran todetun tilanteen: Suomalaisten e-kirjojen tilanne on surkea. Ainakin ostajan kannalta pahimmat ongelmat ovat hinta ja saatavuus.

1. Hinta. Tästä on maristu ennenkin. Anteeksi, mutta minä en osta uusia 27 euroa maksavia kirjoja edes paperisena. Miksi ihmeessä ostaisin sitten sellaisen sähköisenä? E-kirjoilla ei ole jälleenmyynti- eikä edes lahjoitusarvoa. Kalliilla rahalla ostettua e-kirjaa ei voi antaa äidille, veljelle eikä kaverille eteenpäin luettavaksi. Ok, se alv ja alv, mutta tuota krhm öh, alan kustannurakennetta sen kummemmin tuntematta, kyllähän pokkareitakin myydään alle kympillä. E-kirjoissa varasto- jakelu- ja materiaalikulut ovat olemattomat (ymmärrän toki että nämä ovat vain pieni osa kirjan hintaa), joten eikö sen nyt pitäisi kuitenkin jotenkin kompensoida sitä alv:akin? 

Jos halvempia kirjoja ei tule kaupan, ei e-kirjojen lukulaitteita osteta, ja ei sitten osteta kalliimpiakaan e-kirjoja. 

2. Saatavuus. Tämä on kyllä naurettavaa ja mielestäni aika paradoksaalistakin. Adlibriksen etusivulta löytyi sentään kätevästi linkki e-kirjoihin. Sivulla esitetään yksi kirja ja käsketään käyttämään hakutoimintoa. Etsin kirjoja sanoilla oksanen, rimminen ja kyrö ja luovutin. Mitenköhän niitä kirjoja olisi tarkoitus löytää?

Suomalainen Kirjakauppakin voisi vähän ryhdistäytyä ja laittaa edes linkin e-kirjakauppaan vaikka siihen mp3 -kirjojen lataamon alle (ok, banneri on isolla ylhäällä, mutta silti). Kun e-kirjat löysi, niin no, olihan niitä, joitakin. Heräsi kuitenkin kysymys, että kenen tehtäväksi e-kirjasivut on annettu räpeltää kasaan, kun jokaisen kirjan kohdalla lukee "julkaisu päivämäärä". Myös ohjeet olivat hengästyttävää luettavaa. Ilmeisesti kirja pitäisi ensin ladata tietokoneelle ja sen voisi siirtää siitä iPadiin. Tätä kuitenkin täydennettiin ei kovin rohkaisevalla "Jatkokehittelyjen jälkeen e-kirjakaupastamme voit ostaa kirjoja suoraan myös Applen tuotteisiin, kuten iPhoneen tai iPadille." Kiva. Ja ei kiitos. Haluan kirjan, en mitään tietotekniikan abö-iltaa.

Akateeminen on päässyt jo vähän pidemmälle. Täältä löytyi kuvitetut ohjeet kirjan siirtämisestä suoraan iPadiin. Akateemisella näytti olevan myös tarjous: -20 % kanta-asiakkaille yhden e-kirjan ostamisesta ja -30 % kahden e-kirjan ostamisesta. Tuo kuulostaa jo reilummalta. 

Tämän enempää minulla ei sitten olekaan marisemista!

Innostuin lataamaan Lukupiiri-blogissa joulukuussa luetun Saiturin joulun -ilmaisversiona tietenkin- ja sitä oli mukava lukea myös pimeässä autossa matkustaessa. Näyttö on kirkas, mutta ainakaan minä en ole siitä vielä häiriintynyt. Akkukin on kestävä, koska padia ei ole tarvinnut vielä ladata kertaakaan. 


Kirjastossa käyminen ei siis vielä lopu mutta matkoille (ei tosin rannalle) tämä laite lähtee taatusti mukaan. Kirjoittaminen on tietysti paljon hitaampaa kuin tavallisella näppiksellä, mutta surffailut padilla hoitaa helposti ja blogeja lukee oikein ilokseen samalla kun röhnöttää sohvalla missä asennossa vaan haluaa. 


Keskustelua e-kirjoista on vilahdellut monessakin blogissa, mutta onko jollain antaa nyt jotain erityisen hyviä e-kirjavinkkejä? Kiinnostaako e-kirja muita, uskotteko ostavanne jonkun lukulaitteen esimerkiksi seuraavan vuoden aikana?

Jo Nesbo: Kukkulan kuningas

Kirjan nimi: Kukkulan kuningas

Kirjoittaja: Jo Nesbo

Kustantaja: Johnny Kniga

Julkaistu: 2008/2009

Sivuja: 243

Mistä minulle: Kirjastosta.

 

 

 

Kukkulan kuningas on toinen lukemani Jo Nesbon kirjoittama romaani. Toisin kuin käsittääkseni kaikissa muissa Nesbon romaaneissa, Kukkulan kuninkaan päähenkilönä ei seikkaile Harry Hole. Kirjan etuliepeessä mainitaan, että tämän erillisen teoksen tekijänoikeustuotot ohjataan Nesbon perustaman säätiön kautta Afrikkaan lukutaitokampanjaan.

Hauska sattuma on, että niin Kukkulan kuningas kuin eilen esittelemä Twenties Girlkin sijoittuvat headhunting -maailmaan. Uusien kykyjen metsästäjänä Kukkulan kuninkaan päähenkilö Roger Brown painii omassa ylhäisessä sarjassaan. Tavallisen kykyjenetsijän sijaan hän onkin suorastaan pääkallonmetsästäjä.

Rogerin elämä on ulkoisesti täydellistä: Loistava ura, jättimäinen talo, upea vaimo. Vaimo on itse asiassa niin upea, että Roger kokee painivansa tosiasiassa vähän alemmassa sarjassa. Kun Roger vielä on kieltäytynyt yhteisestä lapsestakin, tarvitaan suhteen koossa pitämiseen kalliit kulissit, joita edes menestyksekäs ura pääkallonmetsästäjänä ei riitä rahoittamaan. 

Roger tekeekin "pientä sivubisnestä" taidevarkaana. Pienet keikat eivät riitä kulissien maksamiseen, mutta onneksi pääkallonmetsästyksen kautta törmää toisinaan myös vähän isompiin kaloihin ja hakijoita haastatellessa saa samalla viattomasti urkittua taideaaretieden sijainninkin. 

Kukkulan kuningas piti loistavasti otteessaan, aivan kuten aiemmin lukemani Lumiukkokin. Nesboa on sanottu Norjan Henning Mankeliksi, mutta minun täytyy kyllä myöntää pitävänäi Nesbosta enemmän. Kirjat etenevät mielestäni vauhdikkaammin, käänteitä on enenmmän ja paasausta vähemmän. Ehdottoman loistavaa jännärilukemista siis.

Viimein ihanaa hömppää ja hyvää jännitystä

Joulunaika oli ihanaa, mutta kääntyi tänä vuonna ihan liian pian pitkiksi välipäiviksi. Ensi vuonna vietän tavalla tai toisella pidemmpän joulun!

Pelailun, syömisen ja muiden joulujuttujen lisäksi ehdin mukavasti lukemaankin. Sivut kääntyilivät vinhasti niin pitkästä aikaa hyvässä hömppäkirjassa kuin jännässä trillerissäkin. 

Kirjan nimi: Twenties Girl

Kirjoittaja: Sophie Kinsella

Kustantaja: Bantam Press

Julkaistu: 2009

Sivuja: 432

Mistä minulle: Kirjastosta, englanninkieliseltä osastolta.

Olen blogissa tainnut haukkua kaikki kaksi tämän olemassaoloaikana lukemaani chick littiin kuuluvaa kirjaa, Marian Keyesin Sushia vasta-alkajalle ja Cecilia Ahernin Ihmemaa. Twenties Girl onnistui kuitenkin viihdyttämään paljon noita kahta paremmin. Rupesin tosin taas epäilemään, että ehkkä kielivalinnalla on merkitystä: Tämän luin englanniksi, joten mahdollisesti kökkö kieli tai yleinen naiivius eivät varmasti ärsyttäneet niin paljon kuin suomeksi kahden aiemmin mainitun kohdalla kävi.

Ymmärrän, että chick litt -kirjailijoilla on Bridget Jonesin jälkeen vaikeuksia keksiä juonta: Bridget Jonesin olivat mielestäni kaikkea sitä, mitä viihdyttävän naishömpän pitääkin olla, kaikki muu on kalpeaa jäljennöstä siitä. 

Twenties Girlin päähenkilönä seikkailee kakskyt- tai kolkytjotain -ikäinen Lara. Hän on markkinointiosastolla työskentelyn jälkeen päättänyt perustaa parhaan ystävänsä kanssa rekryfirman, joka headhunttaa ihmisiä yritysten johtaviin asemiin. Ystävällä on alalta kokemusta aiemminkin, Laralla ei, mutta ei hätää, ystävän pitäisi opettaa. 

Mutkia matkaan tulee siinä vaiheessa, kun ystävä rakastuu Goan matkallaan rantapummiin ja jää niille teille. 

Loogisena jatkumona edelliselle Laran on mentävä 105 vuotiaana kuolleen tätinsä hautajaisiin, vaikka ei tuntenut koko tätiä. Homma ei mene ihan putkeen, ja kummitteleva täti alkaa seurata Laraa. 

Absurdista asetelmastaan huolimatta kirja oli hauskaa luettavaa, seuraavaksi tekisi melkein mieli aloittaa hyllyssä odottava Himoshoppaajan ratkaiseva askel....

Jännittävästä trilleristä ja vapaasti tulkittuna kirjallisesta joululahjasta lisää huomenna, tsemppiä kaikille arkeen palanneille/palaaville ja ihania vapaapäiviä lomailijoille :).

Stephanie Meyer: Bree Tannerin lyhyt elämä (ja minun pitkä joululoma)

Kaikki Twilight- ja vamppyyrivihaajat sekä vain vakavastiotettavan kirjallisuuden ystätävät, sulkekaa silmänne ja koittakaa mieluummin scrollata äsken arvostelemaani Johanna Sinisalon novellikokoelmaan!

Kirjan nimi: Bree Tannerin lyhyt elämä

Kirjoittaja: Stephanie Meyer

Kustantaja: wsoy

Julkaistu:2010

Sivuja: 218, erittäin harvaa ja suurta tekstiä.

Mistä minulle: Kirjastosta.Taas se nuoret aikuiset -hylly

Kuva WSOY.

Stephanie Meyert teki kirjoitusharjoituksen eräästä kolmannessa Twilight -kirjassa muutamalla sivulla esiintyvästä nuoresta vampyyrista, Breestä. "Kirja" oli muistaakseni ainakin kuukauden ilmaiseksi luettavaksi Meyerin virallisilla sivuilla, mutta koska kaikesta kannattaa tietenkin nyhtää rahat irti, on tämäkin läpyskä nyt julkaistu miljoonalla kielellä varmaan kaikissa maailman maissa. 

Breen mietteitä oli ihan kiva lukea se noin viisi minuuttia minkä tuon kirjan lukeminen kesti, mutta jälkifiilis oli kyllä lähinnä "onneksi en maksanut". Tässä kirjassa on varmaan maailman huonoin kirjaan käytetty aika/euro -suhde.

Näihin tunnelmiin, hyvää joulua kaikille! Minäkin nappaisin kuvan joululomaa ilostuttavista kirjoista jos kameran muistikortti ei olisi ilmoittanut lukittautuneensa. Samaisesta kuvasta joku sähkökirjojen lukulaitteita myyvä saisi myös erinomaista ei näin -mainosmateriaalia, mutta mitäpä tuosta. 

Hyvää Joulua!

Johanna Sinisalo: Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita

Joululoman alkamisen kunniaksi (=kirjoja pitää palauttaa kirjastoon) luin heti aamusta oikein kaksi kirjaa loppuun. Niistä ensimmäinen on Johanna Sinisalon mainio novellikokoelma. 

Kirjan nimi: Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita

Kirjoittaja: Johanna Sinisalo

Kustantaja: Teos

Julkaistu: 2005

Sivuja: 366

Mistä minulle: Kirjastosta, siitä todella mystisestä vasta löytämästäni "nuoret aikuiset" -hyllystä.  

 

Kuva Teos.

 

 

Kädettömät kuninkaat kokoaa samojen kansien väliin Sinisalon etupäässä aiemmin julkaisemia novelleja. Vain yksi kirjan novelleista on sitä varten kirjoitettu. Minulle melkein kaikki kirjan novellit olivat kuitenkin uusia, vain Sorsapuiston muistan lukeneeni aiemmin. 

Koska kyseessä on pitkältä aikaväliltä koottu kokoelma, olivat novellit tietysti tyyliltään ja ehkä tasoltaankin hieman heittelevitä. Joitain selviä suosikkeja minulle kuitenkin nousi: Sorsapuiston lisäksi pidin erityisesti novelleista "Me vakuutamme sinut", "Tango merellä" ja "Etiäinen" (tuo sana tuli minulle muuten tutuksi vasta sarjasta Pasila...). 

Melkein kaikki novellit sijoittuvat selkeästi meidän aikaamme ja maailmaamme (Baby Doll tosin ilmeisesti tulevaisuuteen ja Yhdeksän ruukkua historiaan). Novellit alkavat periaatteessa aivan järkevästi eikä niiden tyylilajista ole siinä vaiheessa tietoakaan, mutta pikku hiljaa pienien vihjeiden kautta lukijalle selviää, että kaikki ei taida olla ihan kunnossa. Joissain novelleissa outoudet ilmestyvät tasaisemmin, toisissa räjähtävänä loppuna. Monen novellin jälkeen jäi vähän höveli olo, ja kuten takakannessa lupaillaan, maailmaa ja itseä saattaa katsoa ainakin hetken hieman eri vinkkelistä kuin ennen. 

Tämä kirja ansaitsee siis ehdottomasti suosituksia, sopii vaikka matkalukemiseksi tai muuten pieninä, lyhyttä keskittymistä vaativina pätkinä naposteltavaksi. En kuitenkaan suosittele herkkäunisimmille iltalukemiseksi :).

Teoksen sivujen mukaan (mistä nappasin kuvankin) Kädettömät kuninkaat on loppuunmyyty, mutta AdLibriksestä löytyisi näköjään pokkariversio naurettavan halvalla.

Garbin maailma suomensaksalaisittain

Kirjan nimi: Rakasta minut

Kirjoittaja: Roman Schatz

Kustantaja: Johnny Kniga

Julkaistu: 2006

Sivuja:237

Mistä minulle: Kirjastosta. Tuttu nimi houkutti.

 Minulle Roman Schatz on tullut tutuksi ennen kaikkea Sveitsiä käsittelevän ohjelmasarjan kautta - sitä esitettiin televisiossa juuri sopivasti ennen omaa vaihto-oppilasaikaani, muistaakseni siis talvella 2003-2004. Matkaan otin mainion Suomesta, rakkaudella -kirjan. 

Rakasta minut on jotain omaelämänkerran, Garbin maailman ja villien tarinoiden väliltä. Joka tapauksessa Roman Schatz -niminen mies kertoo siitä nuoruudestaan, muutostaan vieraaseen Suomeen blondin Sirpan perässä 1986 ja identifioitumisestaan Suomen viralliseksi saksalaiseksi aikana, jolloin ulkomaalaisia ei Helsinginkään kaduilla vielä liiemmin vilissyt. 

Kuten Schatzin muuhun tuotantoon tutustuneet varmaan osaavat arvatakin, huumori on raakaa ja kerronta suoraa. Schatzin seikkailuja on hauska seurata, vaikka kaikki elämän aikana tavatut, petetyt, jätetyt ja vihatut naiset olivatkin kirjassa vahvassa roolissa. Etenkin kirjan alkupuolen kuvaus elämästä ulkomaalaisena 80-luvun Suomessa oli kuitenkin huvittavaa luettavaa, eikä hymähtelyiltä ja naurunpyrskähdyksiltä säästynyt kirjan lopussakaan. 

Ja haluaisin muuten ehdottomasti nähdä Schatzin YLE:lle tarjoaman sarjan "Tuhansien Järvisten maa", josta ei sitten tullutkaan mitään.

John Ajvide Lindqvist: Kuinka kuolleita käsitellään

Kirjan nimi: Kuinka kuolleita käsitellään

Kirjoittaja: John Ajvide Lindqvist

Kustantaja: Gummerus

Julkaistu: Suomessa 2010

Sivuja: 400

Mistä minulle: Kirjaston uutuushyllystä

Muistan nähneeni tämän kirjan kuvauksen jo Hesarin kirjasyksyn esittelysivulla. Kirjan nimi on harvinaisen mieleenjäävä, mutta ainakaan tätä postausta rustatessani en näköjään ollut vielä kovin vakuuttunut kirjan luottevuudesta, kun se ei näköjään ehkä luen -listalleni päässyt.

Kun kirja pomppasi melkein syliin kirjaston uutuushyllystä (omien kirjojen lukuprojektini ei ole muuten edistynyt yhtään: Olen mennyt kirjastoon palauttamaan kirjoja, vilkaissut "ihan vaan äkkiä" uutuushyllyn ja jotain palautettujen hyllyjä, ja aina sieltä vaan on pakko ottaa vaikka mitä mukaan, kun "ensi kerralla tämäkään kirja ei ehkä ole täällä..."). Takakannen kuvaus heräävistä kuolleista kuulosti vähän epämääräiseltä mutta ehdottomasti mielenkiintoiselta, ja ensimmäiset 50 sivua luinkin jo kirjastossa. 

Kirjan perusasetelma on siis seuraava: Tukholman helteisen kesän seisahduttaa omituinen sähkökenttä. Laitteet eivät mene pois päältä vaikka töpselin vetäisi seinästä. Ihmiset kärsivät omituisesta, aina vaan voimistuvasta päänsärystä. Yht äkkiä tuo kaikki kuitenkin loppuu ja kaikki on näennäisesti kuten ennenkin: Paitsi jos sattuu olemaan töissä esimerkiksi sairaalassa tai ruumishuoneella. Kuolleet heräävät eloon. Tai henkiin. Tai ylös. Tai jalkeille. Tästä syntyykin koko kirjaa kantava jännite: Mitä, tai ketä henkiin heränneet kuolleet ovat ja mitä he oikein haluavat? 

Kaikki Tukholmassa viimeisen kolmen kuukauden sisällä kuolleet siis heräävät henkiin. Ruumishuoneet ovat kaaoksessa (tai oikeastaan niissä on vähemmän ruumiita kuin koskaan) ja hautoja avataan. Ruumiit ovat juuri siinä kunnossa, mihin kuollessaan jäivät, tai haudassa maattuaan siinä kunnossa mihin heidän ruumiinsa luonnollinen muuttumisprosessi on edennyt  Hallitus joutuu todella sananmukaisesti pohtimaan kuinka kuolleita käsitellään.

Kirjan tarina etenee pääosin muutaman läheisensä äskettäin menettäneen henkilön kautta. Tarinaa on väritetty myös erilaisilla uutispätkillä. Kerronta toimii oikein hyvin ja tempaa mukaansa. 

Vaikka aihe kuulostaakin aivottoman zombimaiselta, mielestäni kirjan keskeisin kysymys on silti, mitä kuolema on, tai ehkä vielä tarkemmin, mitä elämä on. Mikä erottaa elävät kuolleista? Auttaako ikävään, jos saa kuolleen läheisensä takaisin? Onko kyseessä edes sama ihminen?

Ehdottomasti lukemisen arvoinen opus siis, mutta ei heikkohermoisille. Elokuvana minä en tätä tarinaa olisi halunnut nähadä, niin puistattavia olivat jo jotkut kirjankin kohtaukset. En varmaan unohda vähään aikaan sitä, miltä sairaalan sängyltä heräävä vähän aikaisemmin kuollut Eva näyttää, kun puolet rintaontelosta on auki ja sisäelimissä helisee erilaisia puristimia. Hyrrrr...

Cecelia Ahern: Ihmemaa

Kirjan nimi: Ihmemaa

Kirjoittaja: Cecelia Ahern

Kustantaja: Gummerrus

Julkaistu: Alkuperäinen 2006, Suomessa 2008

Sivuja:455

Mistä minulle: Kirjastosta palautettujen joukosta

Yksi sana: Kamalaa. 

Olen aiemmin lukenut Ahernin P.S. Rakastan sinua, mikäaiheutti surkean kielensä ansiosta jo ihan tarpeeksi myötähäpeää kirjoittajaa ja kaikkia kirjan henkilöitä kohtaan. Ko. kirjassa juoni oli sentään järjellinen, ainakin verrattuna Ihmemaahan. Siinä nimittäin pakkomielteinen, kadonneita etsivä entinen poliisi, Shandy Shortt (joka muuten on pitkä ja jolla on mustat hiuksetkin, "voi-mitä-kohtalon-ironiaa") katoaa itse ja "joutuu paikkaan jossa kaikki kadonneet ovat". 

Ja kyllä, luin silti kirjan kokonaan. Miksi, miksi oi miksi?

Luetut

Ainakin Lukuisa -blogissa BBC:n ja Keskisuomalaisen listat kirjoista jotka "pitää" lukea. Vastaan haasteeseen listata omat listoilta lukemani kirjat, joten tässä se tulee! Luetut kirjat on siis lihavoitu.

1. Pride and Prejudice – Jane Austen 1.
2. The Lord of the Rings – JRR Tolkien 2.
3. Jane Eyre – Charlotte Bronte
4. Harry Potter series – JK Rowling 3. viimeinen kirja on puolivälissä, joten katsottakoon tässä yhteydessä luetuksi...
5. To Kill a Mockingbird – Harper Lee 4. Tämän aloitin tällä viikolla ja ollaan jo yli puolivälin, siksi laskettakoon siis jo luetuksi tämäkin...
6. The Bible
7. Wuthering Heights – Emily Bronte
8. Nineteen Eighty Four – George Orwell
9. His Dark Materials – Philip Pullman
10. Great Expectations – Charles Dickens
11. Little Women – Louisa May Alcott
12. Tess of the D'Urbervilles – Thomas Hardy
13. Catch 22 – Joseph Heller
14. Complete Works of Shakespeare
15. Rebecca – Daphne Du Maurier
16. The Hobbit – JRR Tolkien 5.
17. Birdsong – Sebastian Faulks
18. Catcher in the Rye – JD Salinger 6.
19. The Time Travellers Wife – Audrey Niffenegger 7.
20. Middlemarch – George Eliot
21. Gone With The Wind – Margaret Mitchell
22. The Great Gatsby – F Scott Fitzgerald 8.
23. Bleak House – Charles Dickens
24. War and Peace – Leo Tolstoy
25. The Hitch Hiker’s Guide to the Galaxy – Douglas Adams
26. Brideshead Revisited – Evelyn Waugh
27. Crime and Punishment – Fyodor Dostoyevsky 9.
28. Grapes of Wrath – John Steinbeck
29. Alice in Wonderland – Lewis Carroll 10.
30. The Wind in the Willows – Kenneth Grahame
31. Anna Karenina – Leo Tolstoy
32. David Copperfield – Charles Dickens
33. Chronicles of Narnia – CS Lewis Nämä vielä aika kesken...
34. Emma – Jane Austen
35. Persuasion – Jane Austen
36. The Lion, The Witch and The Wardrobe – CS Lewis 11.
37. The Kite Runner – Khaled Hosseini
38. Captain Corelli’s Mandolin – Louis De Berniere
39. Memoirs of a Geisha – William Golden
40. Winnie the Pooh – AA Milne
41. Animal Farm – George Orwell
42. The Da Vinci Code – Dan Brown 12.
43. One Hundred Years of Solitude – Gabriel Garcia Marquez
44. A Prayer for Owen Meaney – John Irving
45. The Woman in White – Wilkie Collins
46. Anne of Green Gables – LM Montgomery
47. Far from the Madding Crowd – Thomas Hardy
48. The Handmaids Tale – Margaret Atwood
49. Lord of the Flies – William Golding
50. Atonement – Ian McEwan
51. Life of Pi – Yann Martell 13.
52. Dune – Frank Herbert
53. Cold Comfort Farm – Stella Gibbons
54. Sense and Sensibility – Jane Austen
55. A Suitable Boy – Vikram Seth
56. The Shadow of the Wind – Carlos Ruiz Zafon 14.
57. A Tale Of Two Cities – Charles Dickens
58. Brave New World – Aldous Huxley
59. The Curious Incident of the Dog in the Night-time – Mark Haddon
60. Love in the time of Cholera – Gabriel Garcia Marquez
61. Of Mice and Men – John Steinbeck
62. Lolita – Vladimir Nabokov
63. The Secret History – Donna Tartt 15.
64. The Lovely Bones – Alice Sebold
65. Count of Monte Cristo – Alexandre Dumas
66. On the Road – Jack Kerouac
67. Jude the Obscure – Thomas Hardy
68. Bridget Jones’s Diary – Helen Fielding 16.
69. Midnight’s Children – Salman Rushdie
70. Moby Dick – Herman Melville
71. Oliver Twist – Charles Dickens
72. Dracula – Bram Stoker
73. The Secret Garden – Frances Hodgson Burnett
74. Notes from a Small Island – Bill Bryson
75. Ulysses – James Joyce
76. The Bell Jar – Sylvia Plath
77. Swallows and Amazons – Arthur Ransome
78. Germinal – Emile Zola
79. Vanity Fair – William Makepeace Thackeray
80. Possession – AS Byatt
81. A Christmas Carol – Charles Dickens
82. Cloud Atlas – David Mitchell
83. The Colour Purple – Alice Walker
84. The Remains of the Day – Kazuo Ishiguro
85. Madame Bovary – Gustave Flaubert
86. A Fine Balance – Rohinton Mistry
87. Charlotte's Web – EB White
88. The Five People You Meet In Heaven – Mitch Albom
89. Adventures of Sherlock Holmes – Sir Arthur Conan Doyle
90. The Faraway Tree collection – Enid Blyton 17.
91. Heart of Darkness – Joseph Conrad
92. The Little Prince – Antoine de Saint Exupery 18.
93. The Wasp Factory – Iain Banks
94. Watership Down – Richard Adams
95. A Confederacy of Dunces – John Kennedy Toole
96. A Town Like Alice – Nevil Shute
97. The Three Musketeers – Alexandre Dumas
98. Hamlet – William Shakespeare 19.
99. Charlie & the Chocolate Factory – Roald Dahl
100. Les Miserables – Victor Hugo

19/100. Mieleen tulee, että mitäköhän sitä on oikein tullut luettua? Tässä listassa oli kyllä monta kirjaa, jotka minulla on jo hyllyssä tai jotka muuten haluan lukea.

Sitten lista Keskisuomalaisen 100 kirjasta, jotka tulee lukea ennen kuolemaa:

1. Mika Waltari - Sinuhe Egyptiläinen 1.
2. J.R.R. Tolkien - Taru sormusten herrasta 2.
3. Väinö Linna - Tuntematon sotilas
4. Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä 3.
5. Väinö Linna - Täällä Pohjantähden alla 1-3
6. Agatha Christie - 10 pientä neekeripoikaa
7. Fjodor Dostojevski - Rikos ja rangaistus 4.
8. Anne Frank - Nuoren tytön päiväkirja
9. Douglas Adams - Linnunradan käsikirja liftareille
10. Astrid Lindgren - Veljeni Leijonamieli
11. Antoine de Saint-Exupéry - Pikku Prinssi 5.
12. J.K. Rowling - Harry Potter -sarja 6.
13. Gabriel García Márquez - Sadan vuoden yksinäisyys
14. George Orwell - Vuonna 1984
15. Veikko Huovinen - Havukka-ahon ajattelija 7.
16. Elias Lönnrot - Kalevala 8.
17. Jane Austen - Ylpeys ja ennakkoluulo 9.
18. Sofi Oksanen - Puhdistus
19. Astrid Lindgren - Peppi Pitkätossu
20. Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan 10.
21. Richard Bach - Lokki Joonatan
22. Umberto Eco - Ruusun nimi 11.
23. Tove Jansson - Muumipeikko ja pyrstötähti
24. J. & W. Grimm - Grimmin sadut I-III
25. Dan Brown - Da Vinci -koodi 12.
26. Enid Blyton - Viisikko-sarja 13.
27. Anna-Leena Härkönen - Häräntappoase
28. Ernest Hemingway - Vanhus ja meri
29. Goscinny - Uderzo - Asterix-sarja
30. John Irving - Garpin maailma 14.
31. Louisa May Alcott - Pikku naisia
32. Victor Hugo - Kurjat
33. C.S. Lewis - Narnian tarinat
34. A.A. Milne - Nalle Puh
35. Henri Charriete - Vanki nimeltä Papillon
36. Alexandre Dumas - Kolme muskettisoturia
37. Emily Bronte - Humiseva harju
38. William Golding - Kärpästen herra
39. Juhani Aho - Rautatie
40. Leo Tolstoi - Anna Karenina
41. Frank McCourt - Seitsemännen portaan enkeli 15.
42. Arthur C. Clarke - Avaruusseikkailu 2001
43. J.D. Salinger - Sieppari ruispellossa 16.
44. Charlotte Brontë - Kotiopettajattaren romaani
45. Kurt Vonnegut - Teurastamo 5
46. Isaac Asimov - Säätiö
47. Aapeli - Pikku Pietarin piha
48. Leo Tolstoi - Sota ja rauha
49. Mauri Kunnas - Koiramäen talossa
50. Margaret Mitchell - Tuulen viemää
51. Nikolai Gogol - Kuolleet sielut
52. Albert Camus - Sivullinen 17.
53. Kirsi Kunnas - Tiitiäisen satupuu
54. Hergé - Tintti-sarja
55. Miquel Cervantes - Don Quijote
56. Eduard Uspenski - Fedja-setä, kissa ja koira
57. Mark Twain - Huckleberry Finnin seikkailut
58. Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi 18.
59. Herman Hesse - Lasihelmipeli
60. Günther Grass - Peltirumpu
61. Jostein Gaarder - Sofian maailma 19.
62. Leon Uris - Exodus
63. Lucy M. Montgomery - Pieni runotyttö
64. Ilmari Kianto - Punainen viiva
65. Franz Kafka - Oikeusjuttu
66. Guareschi Giovanni - Isä Camillon kylä
67. Lewis Caroll - Liisan seikkailut ihmemaassa 20.
68. John Steinbeck - Eedenistä itään
69. Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie
70. Paulo Coelho - Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin
71. Jules Verne - Maailman ympäri 80 päivässä
72. Risto Isomäki - Sarasvatin hiekkaa
73. Jaroslav Hasek - Kunnon sotamies Svejk maailmansodassa
74. Giovanni Boccaccio - Decamerone
75. Oscar Wilde - Dorian Grayn muotokuva
76. Milan Kundera - Olemisen sietämätön keveys 21.
77. Homeros - Odysseia
78. Peter Hoeg - Lumen taju
79. Arthur Conan Doyle - Baskervillen koira
80. William Shakespeare - Hamlet 22.
81. Eino Leino - Helkavirsiä-sarja
82. Stieg Larsson - Miehet, jotka vihaavat naisia 23.
83. Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia
84. Thomas Harris - Uhrilampaat
85. Raymond Chandler - Syvä uni
86. Jean M. Untinen-Auel - Luolakarhun klaani
87. Deborah Spungen - Nancy 24.
88. Stephen King - Hohto
89. Laura Ingalls Wilder - Pieni talo preerialla
90. Laila Hietamies - Hylätyt talot, autiot pihat
91. Aino Suhola - Rakasta minut vahvaksi
92. Aleksandr Solzhenitsyn - Vankileirien saaristo
93. Mikael Niemi - Populäärimusiikkia Vittulajänkältä
94. Timo K. Mukka - Maa on syntinen laulu 25.
95. Juha Vuorinen - Juoppohullun päiväkirja
96. Kjell Westö - Missä kuljimme kerran 26.
97. Veijo Meri - Manillaköysi
98. Maria Jotuni - Huojuva talo
99. Juha Itkonen - Anna minun rakastaa enemmän
100. Jan Guillou - Pahuus

 

26/100, eli tämä meni jo paremmin. Ei tosin silti kovin suuri osuus. Hyviä vinkkilistoja nämä olisivat joka tapauksessa, jos joskus kävisi niin omituisesti, että ei tietäisi, mitä seuraavaksi haluaisi lukea.  

Jilliane Hoffman: Morfeus

Morfeus on jatko-osa aikaisemmin lukemalleni Cupidolle, enkä suosittele sen lukemista jos Cupido ei ole tuttu. 

Kirjan nimi: Morfeus
Kirjoittaja: Jilliane Hoffman
Kustantaja: Otava

Julkaistu: Alkuperäinen 2005, Suomessa 2006

Sivuja: 397

Mistä minulle: Kirjastosta palautettujen dekkareiden joukosta

 

 

Morfeuksessa kovia kokenut asianajaja CJ Townsend jatkaa työnarkomanian ja sekopäisen sihteerin tahdittamaa elämäänsä. Ja... No, dekkareiden, ja näköjään etenkin dekkareiden jatko-osien arvosteleminen näyttää olevan maailman mahdottominta hommaa jos haluaa jättää lukijoille jonkinlaisen yllättymisen ilon kirjaa ehkä joskus lukiessa. Mainittakoon siis vain, että kuten ehkä jo jatko-osan olemassaolosta voi päätellä, kaikki ei ole mennyt aiemmin eikä mene nytkään ihan putkeen ja salaisuudet alkavat paljastua. 

 

Kirjana Morfeus ei ole onneksi aivan yhtä raaka kuin Cupido, ja pitää loistavasti otteessaan lukuunottamatta lyhyttä lopun alun lässähdystä. Joka piti Cupidosta, pitää varmasti myös tästä. 

Dmitri Gluhovski: Metro 2033

Huh, eikä vielä matkapäivityksestä tietoakaan. Muttamutta: Jos joku haluaa lukea kirjan, joka on pitkä, ahdistava ja enimmäkseen tylsä, niin minulla on suositus - tämä Metro 2033. 

Kirjan nimi: Metro 2033
Kirjoittaja: Dmitri Gluhovski
Kustantaja: LIKE
Julkaistu:Alkuperäinen 2007, Suomessa 2010

Sivuja: 591

Mistä minulle:Kirjaston uutuudet -hyllystä

Tässä kirjassa oli jotain samaa kuin blogissani ensimmäisenä esittelemässäni Richard Mathesonin Olen legendassa. Nyt maailman (?), tai ainakin Moskovan, on kuitenkin tuhonnut ydinsota. Osa ihmisitä onnistui pelastautumaan pakenemalla Moskovan jättimäiseen metrotunneliverkostoon ja salpaamalla ovet kiinni perässään. Sodasta on kulunut jo ehkä noin 50 vuotta, ja sukupolvi, joka ei ole koskaan käynyt edelleen myrkyllisen maan pinnalla, on syntynyt. Itse asiassa ihmiset eivät enää edes kestä auringon valoa ja lyhyet stalkkereiden matkat maan pinnalle tehdään yöllä.  

Ihmiset asuvat käytännössä metroasemilla, ja asemien väestöt ovat muodostaneet omia pienoisvaltioitaan. Ruokana on sieniä ja niitä syöviä sikoja. Asemien kulttuurit saattavat kuitenkin olla hyvinkin erilaisia riippuen siitä, onko asema muinaisen yliopiston lähettyvillä, torin luona vai jossain aivan muualla. Matkat asemalta toiselle ovat vaarallisia, sillä metrojen sivuraiteilta saattaa ilmestyä kaikenlaista elämää uhkaavaa. Joskus vaarat ehtivät asemalle asti, ja joitakin asemia onkin blokattu verkostosta kokonaan räjäyttämällä sinne vievät käytävät. Elämä on inhimillistä, mutta välillä raadollista. 

Päähenkilö on nuori Artjom, joka on menettänyt perheensä ja elää isäpuolensa, jolla ei tosin edes ole omia lapsia, kanssa. Kun paikallaan junnaava elämä alkaa kyllästyttää, hän päättää selkeästä vaarasta huolimatta lähteä seikkailemaan asemalta toiselle ja katsastamaan maailmaa siinä muodossa kuin se ihmisten keskuudessa nyt tunnetaan.

Kirja oli periaatteessa mielenkiintoinen ja alkuasetelma on jännittävä. Jostain syystä varsinaiset tapahtumat alkoivat jossain sivun 350 paikkeilla, ja sinne saakka pääseminen oli ajoittain hieman takkuista. Niin huono, kuin arvostelun alussa alan ymmärtää, kirja ei siis suinkaan ole, mutta vähän lisää vauhtia ja loogisuutta alkuun olisi kaivannut. Loppuratkaisu oli mielenkiintoinen. Aloinkin miettiä, että ehkä alun junnaavuus aukeaisi uudella tavalla, kun sen lukisi loppuratkaisusta tietoisena. Ihan siihen lukuenergiat eivät nyt kuitenkaan riitä. 

Kirjan perusteella on luotu myös tietokonepeli (voin vain kuvitella miten kammottava se on...). Gluhovski on kirjoittanut myös jatko-osan, Metro 2034. Jatko-osien nimeäminen ei taida vaatia hirveästi mielikuvitusta jatkossakaan :).

Haruki Murakami: Norwegian Wood

Huhhuh. Viime viikolla päässä pyörivät seuraavat kysymykset. Osaan olen keksinyt jo vastauksetkin:

-        Suomessa oli postilakko. Miksi ei sähköpostilakko?

-        Miten loman jälkeen voi olla melkein väsyneempi kuin ennen lomaa? (Okei. Olisi ehkä kannattanut nukkua viimeisinä öinä vähän enemmän eikä vaan ryntäillä Lontoo –holismissa paikasta toiseen)

-        Miksi minusta tuntuu, että olen koko viikon vaan rampannut sisään ja ulos ja pyyhkinyt kuraisia tassuja? (Vanhempien koira hoidossa)

-        Siis tuleeko se vikan Potterin eka osa leffaan tosiaan jo ensi viikolla? Miksi minä en ottanut Potteria lomalle mukaan? (Päädyin siihen, että pelkäsin lukevani Potteria koko loman ja unohtavani ulkomaailman.)

Kuten aiemmin mainitsin, Lessingin Kultaisen muistikirjan (tarkempi käsittely siellä lukupiirissä kunhan sinne ehdin!) ja Murakamin Norwegian Woodin san kuitenkin luettua.  Taas yksi uuden lempikirjailijani teos! Täytyy muuten hehkuttaa, että on aika ihanaa, kun on löytänyt lempikirjailijan, jonka teokset eivät ihan heti lopu. Kun tyyppi on vielä hengissäkin, niin toivoa uusista kirjoistakin on vielä J. Kaiken lisäksi Murakamilla on paljon vielä englanniksikin kääntämättömiä kirjoja, joten ehkä sitten pahimmassa hädässä pitää alkaa opiskella japania…

Norwegian Wood on Murakamin kansainvälinen läpimurtoteos: Eikä sitä silti ole käännetty suomeksi! Tämä kirja nosti Murakamin lukijamäärät sadoista tuhansista miljooniin. Kirjailija itse ahdistui menestyksestään niin paljon, että muutti Japanista USA:han eikä palannut kotimaahansa vuosiin.

Mutta niin, vähän vielä itse kirjan sisältöön. En tykkää kertoa juonikuvioita kovin tarkasti, mutta on varmaan mielekkäämpää lukea arvioita kun edes vähän tietää, mitä kirjassa tapahtuu. Kirjan päähenkilö on yliopisto-opintojaan suorittava poika, Toru Watanabe. Hänen elämäänsä liittyvät läheisesti henkisesti järkkynyt Naoko ja vahva, mutta myös vaikeuksia kokenut Midori. Suhdetta mutkistaa se, että Naoko on Torun edesmenneen parhaan ystävän tyttöystävä. Eräänlainen kolmiodraama oli kyseessä tässäkin. Midori ja Naoko kilpailevat tietämättään keskenään, ja Toru kokee mahdottomaksi tehdä päätöksiä. Välillä hän lohduttautuukin yhden illan suhteilla, joiden hankkimisessa hänen asuntolatoverinsa auttaa.

Norwegian Wood (ja kyllä, sen Beatlesin biisin mukaan) on rakkaustarina. Ja kolmiodraama. Mutta se ei ole silti vain rakkaustarina ja kolmiodraama. Kirjasta puuttuu kokonaan Murakamin käyttämät reaalimaailmaa murtavat yksityiskohdat, mutta siinä on silti paljon samoja elementtejä kuin kaikissa muissakin Murakamin teoksissa. Yksinäisyys ja päähenkilön tuntemukset sitä kohtaan on yksi kirjan tärkeimpiä teemoja. Naishahmot ovat kokeneet kovia ja ovat yhtä aikaa vahvoja ja haavoittuneita. Välillä kivutaan ylös japanilaisen vuoren rinnettä, jossain juodaan viskiä ja sakea ja päähenkilö kohtaa kissan tai elää sellaisen kanssa.

Kirjoissa toistuvat samankaltaiset kohtaukset tai asiat eivät kuitenkaan ole häirinneet, koska kirjojen tarinat ovat kuitenkin hyvin erilaisia. Turha varmaan kertoa, että pidin tästäkin kirjasta hyvin, hyvin paljon. Sen, olenko jo arvostelukyvytön Murakamia kohtaan, saa päättää joku muu J.

Takaisin arkeen (ja blogimaailmaan)

Heipä hei. Viimeaikaiselle blogihiljaisuudelle (ja kirjamessujen ja bloggaajatreffaajien missaukselle) oli hyvät syyt: Lontoo ja Edinburgh! Vähän yli viikon syysloma on siis nyt ohi. 

Suurimpia kirjallisia saavutuksia olivat Doris Lessingin Kultaisen muistikirjan läpikahlaaminen (oli hyvä, mutta olisi voinut jäädä arkisemmissa olosuhteissa kesken). Siitä tarkempaa keskusteua lähiaikoina lukupiirissä. Paluumatkalla hotkaisin Haruki Murakamin Norwegian Woodin.

Kotimatkalla matkalaukut olivat pelottavan täynnä, brittiläiset kirjakaupat lumosivat aika lailla :). 

Lähiaikoina tiedossa siis hypyt vielä postausten muodossa Lontooseen ja Edinburghiin ja Murakamin analysointia. Tässä kuitenkin jo muutama matkakuva lämmikkeeksi:

 

Hannu Rajaniemi: The Quantum Thief

Kirjan nimi: The Quantum Thief
Kirjoittaja: Hannu Rajaniemi
Kustantaja: Gollancz
Julkaistu: Syyskuu 2010
Sivuja: 330 (pehmeäkantinen versio)
Mistä minulle: Amazon.co.uk

Noniin, tässä se tulee, varsinkin Teresitan iloksi :). Ympäri englanninkielistä scifi -maailmaa hehkutettu, suomalaisen Hannu Rajaniemen englanniksi kirjoittama teos oli jättimäisten ennakko-odotusten kohde. Syynä tähän oli kustannussopimuksen syntyminen pelkästään kirjan yhden luvun perusteella. Kustannussopimus ei syntynyt yhdelle, ei kahdelle, vaan kolmelle kirjalle eli kokonaiselle trilogialle. Kirja kuuluu genrensä puolesta niin kutsuttuun kovaan scifiin eli se käsittää kovan luokan tiedettä, viittauksia fysiikkaan ja siinä on ainakin yksi avaruusalus. Tämä avaruusaluksia vai ei -luokittelu ei taida olla kovin virallinen, mutta karkeasti yleistäen kovan scifin kirjoissa on avaruusaluksia, muissa yleensä ei :).

Ja millainen kirja sitten oli... No ihan tosi hyvä. En ole lukenut kovaan scifiin kuuluvia teoksia kovinkaan monta, ja ne jotka olen lukenut, ovat usein vieneet avaruusalusten tekniset ominaisuudet henkilöiden syvyyteen panostamisen edelle. Nyt ei kuitenkaan kärsitty tästä ongelmasta.

Kirja alkaa todella, todella vauhdikkasti. Päähenkilö Jean le Flambeur on dilemma-vankilassa, josta hän yrittää selviytyä peliteoriaa avuksi käyttäen. Hetken päästä mukaan hyppää Perhonen, avaruusalus jolla on persoona, ja Mieli, joka tarjoaa vapautumismahdollisuutta eräänlaista vaihtokauppaa vastaan. Kirjan maailmassa kuolemalla on eri merkitys kuin mitä se meille tarkoittaa, kaikkea voi kopioida, mielensä voi avata muille, muistoja lähettää ja identiteetti saa aivan uuden, määrittelemättömän merkityksen. Identiteetin ja sen rajojen käsittely olikin mielestäni ehdottomasti kirjan pääteemoja, vaikka siinä paikasta toiseen seikkailtiinkin.

Kirjan lukeminen oli hidasta, sillä välillä tuntui, että jokainen lause piti yrittää tarkalleen ymmärtää jotta käsittäisi seuraavan merkityksen. Monta asiaa piti myös suoranaisesti kuvitella silmiensä eteen, jotta ne käsittäisi. Ennakko-odotukset ja reaalimaailmaan perustuvat oletukset hävisivät matkan varrella ja tarinan piti antaa vain kulkea eteenpäin. Jossain vaiheessa mieleen tulivatkin jo lukion filosofiankurssin keskustelut aiheesta "mistä tiedetään että ruokala on tänäänkin siellä missä eilen...". Kuoleman ja identiteetin lisäksi muisti, muistot, ympäristö ja aika olivat vähän muuta kuin oikeassa maailmassa.

Päähenkilö oli erikoinen, mieleen tuli flirtti James Bond jonka menneisyys on vähän hämärän peitossa. Avaruusalus Perhosesta tuli mieleen ihmeauto KIT (olikohan tuo edes sen nimi?). Naishenkilötkin oli hyvin kuvattu, tosin aika miehisestä näkökulmasta, mikä tietysti on ihan luonnollista kun kirjailija on mies.

Kirja siis täytti kaikki ennakko-odotukset. Teos kestää, taitaa suorastaan vaatia, useamman lukemiskerran. Tutustun varmaan aikanaan myös suomenkieliseen versioon ja pohdin, mitä kaikkea englanninkielisestä versiosta jäi ymmärtämättä :D. Joka tapauksessa, suosittelen.

- Edit 21.12. Koska tämä teksti näyttää keräävän edelleen kovasti katseluita, mainittakoon, että romaanin ennakkohehkutuksesta bloggasin jo täällä. 

Mikhail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan

Pieni ihminen, suuret kysymykset. Aiemmin mietin, miten sitä sitten töissä ollessa ehtii tekemään yhtään mitään (vastaus: ei oikein ehdikään). Työt häiritsevät vapaa-aikaa jatkuvasti, seuraava suuri kysymys kuuluu että miten ihmeessä kukaan, jolla on lapsia, ehtii tekemään iltaisin yhtään mitään, kun minusta tuntuu jo nyt että olen jatkuvasti joko heräämässä tai käymässä nukkumaan. 

Salla kyseli jo hyväntahtoisesti kommenttiboksissa, missä Saatana saapuu Moskovaan oikein viipyy. No, vähän keskenhän se uhkasi liian monen muun kirjan kerjätessä huomiota jäädä, mutta tässä tulee! 

Syitä juuri tähän kirjaan tarttumiseen minulla oli kolme: 

1. Hauska nimi

2. Kuuluu "pakko joskus lukea" -sarjaan

3. Vuosi sitten tekemässäni Facebookin "mikä klassikko sinä olet?" testissä sain vastaukseksi Saatana saapuu Moskovaan. Ei voinut enää mitään, kirjaan piti tarttua kun se hyppäsi kirjastossa eteen.

Kirja kulljettaa kolmea erilaista juonikuviota. Yhdessä Saatana saapuu Moskovaan (olisinkin ollut vähän pettynyt, jos tätä ei olisi tapahtunut), toisessa kerrotaan Margaritan ja Mestarin rakkaustarinaa ja kolmannessa mennään Pontius Pilatuksen ajassa (tämä yllätti minut kyllä täysin). Venäläisen alkuteoksen nimi on Master i Margarita. Mielenkiintoinen ratkaisu, että kirjan suomenkieliseksi nimeksi on nostettu ihan toinen juonilinja kuin mitä kirjailija itse on ajatellut. 

Tämä arvostelu perustukoon nyt täysin siihen, miten hyvin FB testi onnistui minut ja venäläisklassikon yhdistäessään. Yhteistä meissä on:

• Vauhdikkuus. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita todellakin riittää. Ruumiinosien katkeilu on tuttua molemmille, tosin siinä missä kirjassa nirhautui kaula poikki, minä olen erikoistunut enemmän ihan vaan veitsellä, saksilla tms. täysin vahingossa ja onnettoman kohelluksen seurauksena aiheutettuihin haavoihin
• Hienoinen sekavuus. Hyvä tarina ja mielenkiintoinen matka voivat olla tärkeämpiä kuin suorin mahdollinen reitti määränpäähän
• Kummastakaan on vakea saada kokonaiskuvaa, kun jutut hyppii eri paikkojen, ihmisten ja tapahtumien välillä. Eikö sitä oikein osata päättää, mihin halutaan keskittyä?!?
• Draamaa riittää
• Magia on pop. 

Valitettavasti minä en osaa taikoa rahaa, en edes hienoja vaatteita, ja nämä hahmomuunnokset kissan ja ihmisen välillä ovat vielä vähän hakusessa. Loppuyhteenvetona ja mielestäni suurena kunnianosoituksena kirjalle sanoisin, että tämän ottaisin ja suosittelisin ketä tahansa ottamaan autiolle saarelle mukaan. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita kirjassa riitti, juoni ei todellakaan ollut liian suoraviivainen enkä uskalla kuvitella saavani kirjasta kaikkea mahdollista irti vielä joskus koittavalla toisellakaan lukukerralla. Klassikko mikä klassikko. Ja ihanan venäläinen!

Viikonloppu meni muuten hyvin. Tai no, hyvin ja hyvin, mutta ainakin psykantehtävät on nyt tehty, The Quantum Thief melkein luettu (on hyvä, tarkemmin lähipäivinä!), saksantehtävä on startattu Doris Lessingin Kultainen muistikirja on lainattu lukupiiriä varten. Saksantehtävää varten olen katsonut elokuvaa Baader Mainhof Komplex, jossa tissejä vilisee yhtä usein kuin pommeja räjähtää ja se on muuten tuossa elokuvassa paljon. Ennakko-odotukset olivat vähän toisenlaiset, mutta ainakin tulee saksalainen kapinallisuus tutuksi. Kultaisesta muistikirjasta luin kirjastossa jo ekat 24 sivua, ja vaikuttaa kyllä siltä, että Nobelia ei ole ihan väärään osoitteeseen myönnetty. Kirja on kyllä järkyttävä tiiliskivi (paksu ja laajat sivut), mutta onneksi lukupiirin keskustelun alkamiseen on vielä reilusti aikaa. 

Samaisella kirjastoreissulla tuli muuten taas yksi pakko lainata -opus vastaan: John Ajvide Lindqvistin Kuinka kuolleita käsitellään. En ole muuten vieläkään lukenut samaisen herran FB-fanituksesta saamaani pokkaria, taisin vähän pelästyä kun joku kertoi sen raakuuksista. Raaka se varmaan onkin. Luin 50 sivua siitä, kuinka kuolleita käsitellään jo kirjastossa ennen lopullista lainauspäätöstä, ja huh. Vaikeita käsiteltäviä nuo kuolleet, ainakin herätessään. Yksi kuva sairaalasängyllä heräävästä kuolleesta on nyt niin vahvasti mielessä, että en taida haluta lukea kirjaa pimeällä yksin kotona. Menee siis minulla täyteen horror -sarjaan, mutta vaikuttaa ehdottoman hyvältä!

Blogiuudistuksia vielä: Tein uuden välilehden, luetut 2010. Listaan, ja varmaan myös linkitän, siihen kaikki tänä vuonna lukemani teokset, ja jatkossa harkitsen myös jonkinlaisen 1-10 arvosteluasteikon mukaanottoa.

Näillä mennään...

...seurana ylhäinen yksinäisyys koko viikonlopun ajan. Psykologian perusopinnot vievät odotettua enemmän aikaa, ja kun tehokkaita tunteja ei kaikkien muiden harrastusten (ja työnteon) jälkeen arkipäivisin juuri jää, omin viikonlopun kokonaan itselleni. Mies lähti seikkailemaan omiin viikonloppumenoihinsa, minä julistin, että sunnuntai-iltaan mennessä olen saanut laadittua biologisen psykologian toiset pikkutehtävät valmiiksi, aloitettua esseen, luettua koko tenttialueen ja vielä tehtyä saksan itseopiskelukurssin kolmannen tehtävän. Ja niin, krhm, ajattelin kyllä silti aloittaa rennosti (oli rankka viikko jne) ja elättelen toiveita tuon Hannu Rajaniemen hehkutetun esikoisen, The Quantum Thief:in, läpilukemisesta. Teresitan etukäteiskommentointeja löytyy täältä ja omiani täältä. Katsotaan siis sunnuntaina, mikä on tilanne!

Kazuo Ishiguro: Silmissä siintävät vuoret

Luin sitten kirjan, josta en osaa sanoa jälkikäteen juuri mitään. 

Brittiläistyneen Ishiguron romaani sijoittuu henkisesti Japanin ja Iso-Britannian välimaastoon, englantilaistuneen japanilaisen luomaan maailmaan. Kirjan päähenkilöllä, Etsukolla, ei niin sanotusti mene kaikki ihan putkeen: jo kirjan alussa Keikon, tyttären, kerrotaan kuolleen jokin aika sitten oman käden kautta. Toinen tytär, Niki, tulee tapaamaan äitään, mutta ei ole ollut edes hautajaisissa. Niki onkin jollain tapaa etäisissä väleissä äitiinsä. Kirja perustuu hetkien kuvaukseen, ajantaju hämärtyy ja kaikki on epämääräistä seittiä.

Jostain syystä Ishiguron tyyli tuntui tässä kirjassa vielä orginellimmalta kuin aiemmin. Kirja liikkui niin vahvasti minämuotoisen kerronnan kautta eteenpäin ja tyyli oli niin hetkessä elävä, että jälkikäteen ajateltuna tarinan kulusta on vaikeaa saada kiinni. Pidin Ishiguron Me orvot ja Never let me go -teoksista enemmän kuin tästä. Ehkä kaipasin taas enemmän suurta tarinaa kuin niukkaeleistä, läheltä kuvattua etäännyttävää kerrontaa.

M John Harrison: Elonmerkit

Kuva: www.like.fi --> Kirjat --> Scifi


M. J. Harrisonin Elonmerkit tarttui kesällä kirjakaupan alelaarista mukaan. Oikeastaan LIKE:n scifi -sarjassa julkaiseminen on pientä huijausta, kirja ei nimittäin ollut erityisen Scifi.

Kirja tuntuu sijoittuvan joko hieman eri tavalla kulkeneen historian jälkeiseen nykyhetken Lontooseen tai jonnekin vähän matkan päähän tulevaisuuteen. Elonmerkkien päähenkilöt tylsistyvät, vaikka toimivat lain rajamailla, eivätkä ole tyytyväisiä, vaikka heillä ei suoranaisesti pitäisi olla valittamista. Leipä hankitaan hieman epämääräisellä lääketeknologiayritysten ongelmajätteiden kuljettamiselle välillä Itä-Eurooppa - Lontoo. Haaveita on, mutta jotenkin niiden saavuttamisesta ei tule mitään ja haaveet tavallinen elämäkin tuottaa ongelmia. 

Kirja oli tummasävyinen ja hieman ahdistava, vaikka juoneen ei varsinaista uhkaa sisältynytkään. Teemana nousi jollain tavalla esiin ihmisen vastuu itsestään ja onnellisuudestaan olosuhteista välittämätää: Olosuhteet voivat helpottaa onnellisuutta, mutta onnettomuuteen on helppo vajota tilanteessa kuin tilanteessa. 

Kirjan mielenkiintoisin idea oli kauneuskirurgian vieminen pidemmälle eräänlaiseksi geenimanipulaatioksi, jolla saa vaikka itsensä kasvamaan täyteen sulkia jos haluaa. Tapahtukoohan tämä vielä oikeasti? 

Suomennosta täytyy kehua sujuvaksi, kieli oli sujuvaa ja kirja oli ilahduttavan nopealukuinen. Mietittäväksi jäi, mikä erottaa nykymaailman kirjailijan kuvaamasta tasosta ja miten samanlaisia ihmisten ongelmat ja tunteet ovat ympäristöstä piittaamatta. Ihan vuoden top 5, tai itse asiassa edes top 10 -listalle kirja ei kuitenkaaan onnistu kipuamaan.

Kirjastot on vanha juttu

... mutta eivät toivottavasti poistu maailmasta koskaan! Kyllä tuo yleisen kirjastolaitoksen ikä, 150 vuotta, silti yllätti kun Opuscolon postausta luin.

Oma kirjastohistoriani on alkanut lapsuuteni ja nuoruuteni syrjäkylillä asuneena hitaasti ja vähitellen. Aluksi käymään pääsi vain kirjastoautossa, joka koukkasi kyläkoululla kerran viikossa (Vai joka toinen viikko? En enää muista). Siihen aikaan oli vielä vanha kirjastokortti, jossa oli lainaajanumero. Jos kortti ei tullut mukaan, piti vain luetella oma numeronsa ja se kirjoitettiin pieneen lärpäkkeeseen joka kirjasta jäi autoon. Kirjastoautossa kirjoja, siis varsinkin hevoskirjoja ja vähän myöhemmin myös Neiti Etsiviä, oli kuitenkin hyvin rajallisesti. Osa kirjoista joutuikin uudelleen ja uudelleen luetuiksi. Siki olikin aina aivan erityistä juhlaa, kun pääsi käymään kuntapahasen (silloin n. 3200 asukasta) varsinaisessa kirjastossa. Hyllyt olivat täynnä lukemattomia kirjoja! 

Muistan myös, miten pistävän kateellinen olin, kun pääsin paljon isommalla paikkakunnalla asuneen serkkuni luona käymään kirjastossa. Muistan, että olimme vain lyhyellä yhden yön sukulaisvierailulla, mutta kun kirjastoon kerran päästiin, minun piti kahmia ainakin viisi kirjaa mukaan. Voi sitä luopumisen tuskaa illalla sängyssä: Vaikka miten yritti pysyä hereillä ja lukea, jossain vaiheessa silmät vain lupsahtivat kiinni ja piti hyväksyä se, että ainuttakaan niistä ihanista kirjoista ei ehtisi lukea kokonaan. 

Vähän samasta ihanuudesta "kärsin" myös myöhemmin kaupunkiin muuttaessani: Iso kirjasto, aina luettavaa! Tänä syksynä olen käynyt kirjastossa säännöllisesti noin kerran viikossa, koska kirjasto sattuu sopivasti maanantain reitille kotoa ranskantunnille. Kirjat tulee siis säännöllisesti palautettua, tosin uusia tarttuu kyllä vähän liikaakin mukaan huomioiden miten paljon omia lukemattomia kirjoja hyllyssä nyt odottaa. Jostain syystä kirjastossa tulee kuitenkin aina ajateltua, että "tuo ei varmaan enää ensi kerralla, ehkä ei enää koskaan, ole täällä" ja loppujen lopuksi raahustan sinne ranskantunnille vähän liian painava laukku olalla.

En löytänyt mistään tietoa koko vuoden lainoista, mutta tällä hetkellä lainoja on kotona 13. Pari niistä on tietokirjoja, pari matkailukirjoja ja loput romaaneja. Lokakuussa käyntejä on tähän mennessä yksi. 

Kirjastolaitosta arvostan suuresti ja mielestäni se on hauskinta, mitä verorahoilla saa. Huom, ei ehkä tärkeintä tai arvostetuinta, mutta ehdottomasti hauskinta :).

Ilkka Remes: Shokkiaalto

Huh, nyt se on huhkittu läpi. Uusin Remes siis. Varsinaista huhkimista ei kyllä onneksi tällä kertaa tarvittu, vaan sivut kääntyilivät suorastaan itsestään. Olen lukenut kaikki Remeksen aikuisille kirjoittamat romaanit ja pari nuortenkirjaa. Muutama edellinen kirja on tuntunut vanhan kierrättämiseltä, mutta tästä uusimmasta jäi yllättävän freesi olo, vaikka ydinvoima oli keskeisellä sijalla edellisen kirjan tapaan. 

Tarina hyppää näyttävästi käyntiin heti ensimmäiseltä sivulta. Tällä kertaa hypähdetään ajassa vähän eteenpäin, kun Olkiluoto 3 on valmistumassa. Huonosti johdettu projekti ja kahden euron tuntipalkan työläiset houkuttelevat peräänsä hämärillä motiiveilla toimivia omaan pussiin pelaajia. Lisäksi ympärillä pyörii aina yhtä suuri ja uhkaava Venäjä sekä vanhat agenttisotkut. Tähän sotkuun liittyy tietenkin myös Stasin hämäräperäiset toimet ja yksilöiden halu selvittää asioita salaisista kansioista. 

Olen samaa mieltä Helsingin Sanomien kritiikin kanssa monessa kohdassa: Kirja muistutti rakenteeltaan todella vahvasti 24 -televisiosarjaa Riku Tanner toimi kuin Jack Bauer. Ei haitannut ainakaan minua, kun 24 kuuluu niihin harvoihin must-see sarjoihin, jotka vaan on pakko nähdä. 

Remeksissä ja 24:ssä on mielestäni muutenkin paljon yhtäläisyyksiä: Juonia on monta, aluksi ei aina näe miten ne liittyvät yhteen, uhka on dramaattinen ja tulee ulkoa mutta mukana on aina soluttautujia ja päähenkilöiden henkilökohtaiset uhraukset ovat suuria. 

Vaikka Remeksen kirjoja tituleerataan kirjoiksi ihmisille, jotka eivät yleensä lue mitään, jaksoi tämä opus viihdyttää ja vähän pohdituttaakin. Kieli ei todellakaan ole korumaista tai kaunista, vaan suoraviivaista ja tehokasta. Lauseet töksähtelevät toistensa perään niin että korvat tekisi välillä mieli peittää, mutta silloin on vain käännettävä sivuja nopeammin. Vaikka miehen kirjoitustahti on tehtailumainen, ainakin minä elän siinä käsityksessä, että hän tekee kirjojen taustatyön huolella. Siksi maininnat Olkiluodon surkeaan projektinjohtoon ja koko laitoksen rakentamisen surkeaan laatuun, ja varsinkin niiden seurauksiin, mietityttävätkin. Vaikka Shokkiaallossa konkreettinen uhka onkin -tietysti- ulkoinen, saa kirja runsaitten vihjailujen perusteella taas miettimään, mistä se oikea uhka tulee. En usko että ulkoa, vaan liiasta itsevarmuudesta, hutiloinnista ja silmien sulkemisesta. 

Suosittelen Shokkiaaltoa kaikille Remes- ja 24 -faneille sekä niille, jotka haluavat tietää mitä suuri osa suomalaisista seuraavan vuoden aikana lukee.