Terveiset hiljaisuudesta eli jostain Täydellisten naisten viidennen tuotantokauden ja ikuisuusflunssan jälkeisen urheiluinnostuksen välimaastosta. Jotain on kuitenkin tullut luettuakin, eli vihdoin ja viimein pääsin melkein jokaisessa kirjablogissa luettuun Jääskeläiseen.
Kirjan nimi: Harjukaupungin salakäytävät
Kirjoittaja: Pasi Ilmari Jääskeläinen
Kustantaja: Atena
Julkaistu: 2010
Sivuja: 372
Mistä minulle: Kirjastosta, varausjonon kautta.
Harjukaupungin salakäytävät ei varmasti ole voinut mennä ohi keneltäkään kirjablogeja aktiivisesti seuraavalta. Jääskeläinen on myös itse ahkera bloggaaja. Kirjablogien positiivisten kommenttien ja kirjan tyylilajin perusteella (maaginen realismi minun lokerointitavallani) suhtauduin kirjaan positiivisesti jo etukäteen, eikä se pettänyt odotuksia.
Juoni on varmasti jo monelle tuttu, mutta lyhykäisyydessään yllätyksiä pilaamatta se on seuraava: Kustantaja Olli Suominen elää uneliasta keski-ikäistä ja keskiluokkaista elämää näennäisesti onnellisine perheineen Jyväskylässä. Väriä elämään tuovat luottamustoimi kirkkovaltuustossa ja sittemmin myös elokuvakerho. Facebookin myötä Suomisen elämään ilmestyy myös hänen nuoruutensa rakkaus Kerttu Kara, josta on tullut kirjailja. Kara on kirjoittanut menestysteoksen Elokuvallinen elämänopas ja työstää seuraavaa teostaan, maagista kaupunkiopasta Jyväskylästä. Kertun houkutus etäännyttää Ollin perheestään ja tästä eteenpäin kaikki ei todellakaan etene kuten kuvittelisi.
Kirja piti loistavasti otteessaan ja sen luki innolla. Kirjan tapahtumat sijoittuivat minulle puolituttuun, hippimäisen humanistiseen Jyväskylään joka toi omaa, piristävästi poikkeavaa väriään tarinaan (Välivalitus: Miksi melkein kaikki suomalaiset kirjat sijoittuvat Helsinkiin?). Kirjasta löytyy paljon kehuttavaa, mutta erityisesti pidin Jääskeläisen vaivannäöstä Elokuvallisen elämäntapaoppaan katkelmien kohdalla ja koko juonen kehittelyssä.
Yleensä kammoan kaikenlaisia suomalaisia "oli kylmää, elementtitaloja, räntäsade ja maksalaatikkoa" -kuvailuja (en tosin muista, mainittiinko kirjassa edellisistä muita kuin maksalaatikko), mutta edes alun realistisuus ei onnistunut pilaamaan kirjan myöhemmistä luvuista henkivää maagisuutta.
Kirjalla on kaksi loppua, joista minä olen lukenut vasta toisen, Blanc -version. Toinen pitää kiirehtiä vielä lukemaan, myöhemmin voin ottaa kantaa siihen kumpi oli onnistuneempi :). Tuntuu vaikealta sanoa enempää oikein hyvästä kirjasta, jonka "kaikki muut" tuntuvat jo lukeneen. Erityisesti sanotttakoon vielä, että voin kuvitella hyvin erilaisten ihmisten tai oikeastaan tavalisesti hyvin erilaisista kirjoista pitävien ihmisten pitävän Harjukaupungin salakäytävistä.
PS. Olipa Jääskeläis -fani tai ei, kannattaa käydä kurkkaamassa hänen kirjoittamansa loistavat kolumnit Jyväskylän Ylioppilaslehden Jylkkärin sivuilta. Maagisuutta on erityisesti Kuoleman Jäniksessä...