Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät

Terveiset hiljaisuudesta eli jostain Täydellisten naisten viidennen tuotantokauden ja ikuisuusflunssan jälkeisen urheiluinnostuksen välimaastosta. Jotain on kuitenkin tullut luettuakin, eli vihdoin ja viimein pääsin melkein jokaisessa kirjablogissa luettuun Jääskeläiseen. 

Kirjan nimi: Harjukaupungin salakäytävät

Kirjoittaja: Pasi Ilmari Jääskeläinen 

Kustantaja: Atena 

Julkaistu: 2010

Sivuja: 372

Mistä minulle: Kirjastosta, varausjonon kautta.

Harjukaupungin salakäytävät ei varmasti ole voinut mennä ohi keneltäkään kirjablogeja aktiivisesti seuraavalta. Jääskeläinen on myös itse ahkera bloggaaja. Kirjablogien positiivisten kommenttien ja kirjan tyylilajin perusteella (maaginen realismi minun lokerointitavallani) suhtauduin kirjaan positiivisesti jo etukäteen, eikä se pettänyt odotuksia.


Juoni on varmasti jo monelle tuttu, mutta lyhykäisyydessään yllätyksiä pilaamatta se on seuraava: Kustantaja Olli Suominen elää uneliasta keski-ikäistä ja keskiluokkaista elämää näennäisesti onnellisine perheineen Jyväskylässä. Väriä elämään tuovat luottamustoimi kirkkovaltuustossa ja sittemmin myös elokuvakerho. Facebookin myötä Suomisen elämään ilmestyy myös hänen nuoruutensa rakkaus Kerttu Kara, josta on tullut kirjailja. Kara on kirjoittanut menestysteoksen Elokuvallinen elämänopas ja työstää seuraavaa teostaan, maagista kaupunkiopasta Jyväskylästä. Kertun houkutus etäännyttää Ollin perheestään ja tästä eteenpäin kaikki ei todellakaan etene kuten kuvittelisi.  


Kirja piti loistavasti otteessaan ja sen luki innolla. Kirjan tapahtumat sijoittuivat minulle puolituttuun, hippimäisen humanistiseen Jyväskylään joka toi omaa, piristävästi poikkeavaa väriään tarinaan (Välivalitus: Miksi melkein kaikki suomalaiset kirjat sijoittuvat Helsinkiin?). Kirjasta löytyy paljon kehuttavaa, mutta erityisesti pidin Jääskeläisen vaivannäöstä Elokuvallisen elämäntapaoppaan katkelmien kohdalla ja koko juonen kehittelyssä. 

Yleensä kammoan kaikenlaisia suomalaisia "oli kylmää, elementtitaloja, räntäsade ja maksalaatikkoa" -kuvailuja (en tosin muista, mainittiinko kirjassa edellisistä muita kuin maksalaatikko), mutta edes alun realistisuus ei onnistunut pilaamaan kirjan myöhemmistä luvuista henkivää maagisuutta.



Kirjalla on kaksi loppua, joista minä olen lukenut vasta toisen, Blanc -version. Toinen pitää kiirehtiä vielä lukemaan, myöhemmin voin ottaa kantaa siihen kumpi oli onnistuneempi :). Tuntuu vaikealta sanoa enempää oikein hyvästä kirjasta, jonka "kaikki muut" tuntuvat jo lukeneen. Erityisesti sanotttakoon vielä, että voin kuvitella hyvin erilaisten ihmisten tai oikeastaan tavalisesti hyvin erilaisista kirjoista pitävien ihmisten pitävän Harjukaupungin salakäytävistä. 

PS. Olipa Jääskeläis -fani tai ei, kannattaa käydä kurkkaamassa hänen kirjoittamansa loistavat kolumnit Jyväskylän Ylioppilaslehden Jylkkärin sivuilta. Maagisuutta on erityisesti Kuoleman Jäniksessä...

Johtaja on yksin

Kirjan nimi: Superihmisiä? -Johtajan voimavarat

Kirjoittaja: Ulla-Maija Paavilainen

Kustantaja: WSOYpro

Julkaistu: 2010

Sivuja: 181

Mistä minulle: Kaverilta

Paulo Coelho taitaa väittää voittajan olevan yksin, mutta Ulla-Maija Paavilaisen kirjan mukaan johtaja se vasta yksin onkin. WSOYpro:n kirjaan on haastateltu neljäätoista suomalaista johtajaa. Sport-lehden päätoimittaja ja kirjailija Ulla-Maija Paavilainen on tentannut johtajia työstä, jaksamisesta, ruokailutottumuksista, unirytmistä, liikuntaharrastuksista, perhe-elämästä ja jopa perhetaustan vaikutuksesta uraan. 

Haastateltavat ovat vastailleet rehellisen oloisesti ja Paavilainen on onnistunut muokkaamaan minielämänkerrat, elintapaopit ja uravinkit todella vetäviksi tarinoiksi. Näitä olisi jaksanut lukea helposti paljon enemmän kuin neljätoista. 

Millainen suomalainen johtaja sitten on ja mitkä ovat heidän salaisuutensa? Vastaukset lyhyesti: Heitä on moneksi ja jokaisen on itse testattava, mikä sopii kenellekin. Osa harrastaa liikuntaa hyvinkin aktiivisesti, osa ei (kaikki kyllä yltiörehellistä Mikael Jugneria lukuunottamatta väittävät haluavansa harrastaa liikuntaa). Osa syö epäsäännöllisesti, osa taas vannoo säännöllisen terveysaterioinnin nimeen. Paino-ongelmaisimmat tuntuvat uskovan, että kellään johtajalla ei vain voi olla aikaa ja jaksamista syödä terveellisesti ja heidän mielestään ylikilot ovat johtajien vakio-ominaisuus. 

Joidenkin johtajien unenlahjat ovat mainiot, osa taas heräilee ja on joutunut ajoittain käyttämään jopa nukahtamislääkkeitä. Jotkut vaikuttivat, tai väittivät, tulevansa toimeen minimaalisella unella. Kaikki kuitenkin nauttivat alkoholia vähänlaisesti. Kuten joku totesi, kukaan ei enää sano "raskaat työt vaativat raskaat huvit". Luin vuosi sitten Pekka Herlinistä kirjoitetun Koneen ruhtinaan ja täytyy sanoa, että etenkin alkoholinkäytön suhteen ajat ovat todella muuttuneet. 

Jotkut johtajat vannovat henkilökohtaisten viisivuotissuunnitelmien nimeen, osalle asiat tuntuvat vain tapahtuneen. Osalle perhe on henkireikä, osalla se ei ole pysynyt tahdissa tai edes ehtinyt elämään. Rahaa kukaan ei tunnusta kovin suureksi motivaattoriksi, tosin ihan kateilematta mieli tekee lisätä, että helppohan se on sanoa kun on rahaa tehdä kaikkea mitä haluaa.

Haastateltujen johtajien joukossa Mikael Jugner oli piristävä poikkeus. Joskus aiemmin pidin häntä täytenä pellenä, mutta ehkä viimeisen vuoden sisään olen huomannut, että miehellä on todella raikkaita ja fiksuja ajatuksia. Tosin, jos niitä ei olisi, niin ihmehän se olisi ollut että olisi YLE:n korkeimmalle pallille ikina päässyt. Sympaattisimmalta vaikutti Diacorin Anni Vepsäläinen, joka vaikuttaa onnistuneen perheen, toimitusjohtajuuden ja HEVOSEN yhdistämisessä. Kuulostaa aivan utopistiselta jo paaaaljon alemmalla pallilla istuvalle.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka haluavat kurkistaa ainakin jollain mittapuulla menestyneiden ihmisten elämään. Tämän jälkeen tekee mieli mennä kaivamaan laajempiakin elämänkertoja.

Seitsemän asiaa

Sain Le Masque Rouge -blogista seitsemän asian haasteen. Koska olen kertonut seitsemän asiaa jo täällä, voisin Emilien tapaan liittää reippaasti kuvia mukaan.

1. Olen ollut pienimuotoisessa kampaajaboikotissa vuoden. Ei minulla mitään kampaajia vastaan ole, mutta reissuun hulahtaa helposti yli 100 euroa kun leikkauttaa, värjäyttää ja ostaa jonkun purkin. Lisäksi en oikein edes tykkää kampaajan tuolissa istumisesta, väriäaineet kihelmöivät päänahkaa eikä vetyperoksidi taida olla varsinaisesti terveellistä. Lopputulos näyttää nyt tältä ja olen siihen ihan tyytyväinen. Väriä ei oikeastaan tarvitse, latvoja voi lyhentää itse.

2. Onni on... avoin matkalaukku. Ainakin jos kyse on lomamatkasta (sitä voi vallan hyvin myös vähän juhlistaa).

3. Edelliseen liittyen, olen käynyt 32 maassa. Länsi-Eurooppa on tullut kierrettyä jo aika tarkasti (paitsi ei Hollantia), Aasia, Australia ja Etelä-Amerikka taas ovat vielä ihan valloittamatonta seutua.

Kuva maailmankartta.fi
4. Olen "aina" halunnut osata purjehtia. Perheenjäsenillä, sukulaisilla tai kavereilla ei kyllä ole purjeveneestä tietoakaan, mutta ilmoittauduin silti toukokuuksi purjehtijakurssille. Melko arvokkaan kurssin varaamista miettiessäni tulin siihen lopputulokseen, että jos vaikka inhoan purjehtimista, se on parempi huomata 24 -vuotiaana kuin miettiä seuraavat 26 vuotta miksi en ole koskaan päässyt purjehtimaan ja pitäisinkö siitä sittenkin. Viime aikoina olen lukenut (=lietsonut kuumetta) The World Tour -blogia jossa siis seilataan maailman ympäri ja myös Malenamissa sivutaan välillä purjehdusasioita.

Kuva Wikimedia Commons


5. Pidän leipomisesta (ja jonkin verran myös ruuanlaitosta) ja tietysti myös lopputulostan nauttimisesta. Tänään syntyi vuohenjuusto-lohipiirakkaa (pelkkä vuohenjuusto olisi kyllä riittänyt), omenahyvettä ja inkivääripiparkakkujen alku, taikinan pitää reseptin mukaan tekeytyä yön yli. Lempiblogejani tällä saralla ovat Voisilmäpeliä, Pastanjauhantaa ja Kinuskikissa.

Kuvassa banaanileipä. Ovelasti nimetty muuten, leipää syö aamuisin paremmalla omatunnolla kuin kakkua...

6. Puhun tai olen opiskellut englantia (sujuvaa), saksaa (sujuvaa, vaihtovuosi), ruotsia (kirjoitettu L, aktiiviset ylläpitotoimet blogien lukemisen lisäksi hylätty hyödyttöminä eli en usko ihan kohta aktiivisesti tarvitsevani), espanjaa (kaksi alkeiskurssia) ja ranskaa (viime syksystä). Kiljahdin viime ranskantunnilla ilosta, kun kuulin, että adjektiivit eivät taivu kuin muutamalla hassulla tavalla. Ei siis datiivia ja akkusatiivia kolmessa eri suvussa! Haluaisin osata myös venäjää, kiinaa ja espanjaa kunnolla, mutta venäjä on noista luultavasti ainut jota joskus aktiivisesti yritän opiskella.

7. Tulipas matkapainotteinen postaus. Se voi johtua pienestä matkakuumeestani: Seuraavan loman matkakohde ratkaistiin perjantaina loogisesti Google fightin avulla. Milano voitti Amsterdamin, Milanoa tosin puolsivat myös lämpimämpi sää ja... No, kyllä sinne Amstedamiinkin joskus pitää mennä.

Huh, tässähän näitä! Nyt en kyllä enää pistä eteenpäin.

Klassikkoputki katkesi

Heipä hei vähästä aikaa, luettu on vaikkakin hitaasti ja kevyttä. Pitkälle klassikkoputkelle tuli katkos, lienenkö kärsimässä jostain lukemisen yliannoksesta kun menneenä viikkona olen lähinnä katsellut Täydellisiä naisia jakso jaksolta eteenpäin (menossa 5. tuotantokausi...) ja lukenut lisää Himoshoppajan toilailua.

Vaikka valittelin edellisen lukemani himoshoppaajan tylsyyttä, Sophie Kinsellan Shopaholic and Sister palautti kyllä uskoni Kinsellaan ja koko chick-littiin.  Ongelmia kirjaan oli onnistuttu sen pelkän shoppaamisen lisäksi sovittamaan niin monta, että mielenkiinto säilyi eikä kyllästymisen vaaraa ollut. 

Shopaholic and Sister (suom. Himoshoppaajan sisko) on Kinsellan luoman Himoshoppaaja-sarjan neljäs osa. Becky Brandon (neé Bloomwood) on palaamassa miehensä Luken kanssa kuukausien häämatkalta maailman ympäri. Matkalta on tarttunut mukaan melkoinen kasa välttämättömiä matkamuistoja. Seuraavassa kohteessa voikin jo unohtaa edellisestä ostetut roinat kun lähettää ne aina suoraa päätä kotiin ja shopata hieman lisää. Ostosmania ei siis ole katkennut miehen kanssa vietetystä laatuajasta ja uudesta joogaharrastuksesta huolimatta.

Kotiinpaluu ei suju aivan Beckyn odotusten mukaisesti: Aika on edennyt muuallakin. Parhaasta ystävästä on tullut entinen paras ystävä, työpaikkaa ei enää ole kun pariskunta asettuu New Yorkin sijasta Lontooseen, vanhemmat ovat muuttuneet ja tuntuvat kaiken lisäksi piilottelevan jotain.

Kuten kirjan nimikin paljastaa, piilossa pidetään tietysti siskoa. Becky on ainoana lapsena aina halunnut sisarta. Mikä olisikaan parempaa kuin shoppaaminen ja yleinen tyttöily yhdessä? Mutta sujuukohan kaikki ihan kivuttomasti, jos siitä on kirjoitettu kokonainen kirja?

Beckyn ongelmina yhdistyivät pelkän shoppaustuuban lisäksi miehen työpaineet, parhaan ystävän menettäminen toiselle, valtavat siskoon kohdistetut odotukset ja oma toimettomuus. Vaikka Becky on vieläkin kuvattu äärimmisen naiivina ja aikamoisena bimbona, tätä kirjaa ei sen runsaiden tapahtumien takia tarvinnut lukea myötähäpeä mielessä. Kirjasta sai monet hyvät naurut.