Michael Murpurgo: Sotahevonen

Kirjan nimi: Sotahevonen

Kirjoittaja: Michael Murpurgo

Kustantaja: Gummerus

Julkaistu: 1982/2011

Sivuja: 196
Mistä minulle: Kirjasto

 

 Sotahevonen pääsi kevään lukulistalle jo tammikuun kirjakevään haistelussa. Tarkoitus oli mennä katsomaan kirjan perusteella tehty elokuvakin, mutta en ehinyt teatteriin ennen kuin näytökset jo loppuivat. 

 

Sotahevosen päähenkilö on Joey, yllätysyllätys, sotaan joutuva hevonen. Kirja ei ole pelkästään hevosen näkökulmasta kerrottu, vaan Joey on kertojana aivan kirjaimellisesti. 

 

Tarinaan kuuluvat niin kurja lapsuus, erottaminen läheiseksi käyneestä ihmisestä, rankkaa työtä kuin tottaki, no, arvatkaa nyt sitten itse millainen loppu. 

 

Olen pitkän linjan hevosihminen, mutta jostain syystä Sotahevonen ei mielestäni toiminut ollenkaan. Tarinan olisi varmaan ollut omalla tavallaan oikein koskettava, jos kaikkeen luonnottomuuteen ei olisi takertunut. Joey kuvattiin uljaana, yksinkertaisena ihmisenä, ei sellaisena arkana, herkkänä saaliseläimiä, jollaisia hevoset niin sodassa kuin rauhan aikaankin ovat. 

 

Elokuva on epäilemättä komea, joten uskon, että sillä on mahdollisuuksia toimia kirjaa paremmin. Oikea hevonen voisi tuoda tarinaan myös sen hevosmaisen osan. 

Kirjan kielikin on mielestäni kummallisella tavalla vähän raskasta ja hankalaa.

 

Kirjan ovat lukeneet myös ainakin Laura/Lukuisa ja Jenni/Koko lailla kirjallisesti. Jennin arvion tarkemmin luettuani minun täytyy sanoa todella yllättyneeni siitä, että kirjoittaja olisi hevosfarmari. 

Seuraavaksi vuorossa on onneks positiivisempia arvioita, ainakin jos nyt luettavina olevat kirjat eivät ala pettää puolivälin jälkeen oikein toden teolla.

Beth Revis: Across the Universe - Matka alkaa

Katsokaapa nopeasti kirjan kantta ja miettikää, millä kielellä se on kirjoitettu. 

Kuva Otava. Katsokaa kantta ja miettikää, millä kielellä kirja on kirjoitettu.

 

 

Niinpä. 

Valitukset alkuun 
Olen edelleen vähän hämmentynyt tämän kirjan nimestä. Miksi ihmeessä se on Across the Universe - Matka alkaa (tuon väliviivan keksin Otavan sivuilta, kirjan kannessa sitä ei ole)? Kyseessä on kuitenkin suomenkielinen nuortenkirja... Mitä vikaa olisi ollut vaikka nimessä Universumin halki - matka alkaa, Halki universumin - matka alkaa, Universumin poikki - matka alkaa tai vaikka radikaalisti Universumin läpi - matka alkaa? 

Kirjan nimi: Across the Universe - matka alkaa

Kirjoittaja: Beth Revis

Kustantaja: Otava

Julkaistu: 2011/2012

Sivuja: 399
Mistä minulle: Kirjasto, varaamalla

 

Sarjan suomentaminen aloitettu ajoissa

Otavan käännetyn nuortenkirjallisuuden osastolla on nyt oltu napakoita: Maailmalla viime vuonna ilmeisen suosittu kirja on saatu kauppojen hyllyille suomennettuna jo vuoden alussa. Ehkä Twilight ja Nälkäpeli -tyyppisten sarjojen menestys on innostanut seuraamaan nuorten tai nuorten aikuisten bestsellereitä entistä tarkemmin. 

 

Tiedettä ja avaruusaluksia

Avaruusaluskammoiset, kavahtakaa: Matka alkaa edustaa periaatteessa yhtä runsaasti scifissä käytettyä avaruuaalusgenreä, arkkialuksia. Avaruusalus Varjelus on siis niin pitkällä matkalla, että sitä asuttaa sukupolvi toisensa jälkeen. Kirjan tapahtumahetkellä aluksella asuville Aurinko-Maa on tuttu vain vanhoista tarinoista.

Tapahtumien keskiössä on teini-ikäinen Amy. Hän on joutunut, tai oikeastaan päässyt, vieraalle planeetalle matkalla olevaan alukseen vanhempiensa toiveesta. Koska matka planeetalle kestää vuosisatoja, määränpäässä tärkeät henkilöt on syväjäädytetty matkan ajaksi. Näin perillä on välittömästi niin osaavia tutkijoita kuin sotastrategiat hallitseviakin. 

Tiede pettää 

Matka ei suju Amyn osalta aivan suunnitelmien mukaan: Hän herää syväjäädytyksestä jo 50 vuotta ennen määränpäätä. Vanhempien on määrä maata syväjäädytettyinä koko loppumatkan ajan, ja Amy huomaa olevansa keskellä todella kummallista yhteiskuntaa. Alusta johtaa diktaattorimaisin ottein Vanhin, joka kouluttaa samalla itselleen Seuraajaa, seuraavan sukupolven johtajaa. 

Aluksella jokaisella henkilöllä on tarkkaan määritetty tehtävänsä, monessakin mielessä. Muotista ei voi poiketa, siitä pitävät huolen niin lääkäri kuin Vanhinkin. 

Nuortenkirjoille tyypilliseen tapaan mukaan on ujutettu tietenkin myös dramatiikkaa ja rakkautta. Rakkaustarina on niistä toistaiseksi se vähän tylsempi osa: Seuraaja rakastuu Amyyn. 

Mielenkiintoisempi osa on salaperäisempi. Vanhin tuntuu pimittävän asioita, ja jostain selittämättömästä syystä Amy ei ole ainut, jonka kryosäiliö on sammutettu liian aikaisin. 

Toista osaa odotellessa...

Tarina etenee useamman kertojan kautta, ja ratkaisu toimii hyvin. On hauska seurata sekä ikänsä Varjeluksella asuneen Seuraajan kuin ennenaikaisesti heränneen Amynkin havaintoja.

 Matka alkaa ei yllä ihan Twilightin tai Nälkäpelin kaltaiselle koukuttavuustasolle, mutta oli oikein viihdyttävää lukemista. Kirja olisi kestänyt aavistuksen tiivistämistä, kaikenlaista kuvaamista (ja tulevien osien petaamista?) on kirjan keskivaiheilla paljon. Toisaalta kirja päättyy sen verran mielenkiintoiseen ja uskottavaan yllätykseen, että harkitsen toisen osan hankkimista jo englanniksi, että ei tarvitsisi ihan vuotta odotella. 

Osallistun kirjalla myös scifi-haasteeseen, ja sijoitan sen (ainakin toistaiseksi...) luokkaan 1. Nuorille suunnattu science fiction. 

Suzanne Collins: Nälkäpeli -trilogia, Vihan liekit ja Matkijanärhi

Kirjojen nimet: Vihan liekit ja Matkijanärhi

Kirjoittaja: Suzanne Collins

Kustantaja: WSOY

Julkaistu: 2009/2010 ja 2010/2010(alkuteos/suomeksi)

Sivuja: 354 ja 362

Mistä minulle: Kirjastosta, varausjonon kautta 

 

 

Suzanne Collins onnistuu Nälkäpeli -kirjan aloittaman tarinan jatkamisessa loistavasti. Tapahtumat jatkuvat melko täsmällisesti siitä, mihin ne Näkäpelissä jäivät. Collins ei kuitenkaan vatkaa trilogian avausosan tapahtumia vaahdoksi asti, vaan viittaa niihin ja ottaa uuden, toisaalta ihan loogisen suunnan tarinalleen. 

 

Seuraavassa kappaleessa kevyitä juonipaljastuksia joten hyppää yli jos haluat säilyttää kaiken mahdollisen jännityksen kirjasarjan kanssa!  Joukossa myös viittauksia kirjaan yksi.

 

Kirjojen tapahtumat sijoittuvat edelleen Capitolin ja vyöhykkeiden alueille. Katniksen saamaa sympatiseerausta vyöhykkeillä ei kuitenkaan katsota Capitolissa hyvällä, ja henkinen lieka vyöhykkeiden ympärillä kiristyy: Jopa Katniksen kotivyöhykkeellä asiat, jotka pitkään olivat periaatteessa ei-kiellettyjä, muuttuvat taas tiukasti kielletyiksi. Vaikka Katniss perheineen voi Nälkäpelin voiton ansiosta tietenkin hyvin, on muiden kurjuutta ikävää kärsiä. Lisäksi Katniss saa vahvasti huomata, että hänen Nälkäpelin lopuksi tekemänsä temppu ei herättänyt pelkkää ihastusta etenkään presidentti Snowssa. Katniksen saamaa asemaa kapinan esikuvana aletaan kuitenkin hyödyntää taitavasti. Etenkin mielenkiintoista on maan alla asuvan vyöhykkeen kolmetoista kuvaus tiuikkoinen sääntöineen. Välillä voi todella miettiä, millä puolella aitaa onkaan parempi asua.

Juonipaljastukset loppuvat.

 

 

Collins käsittelee edelleen vaikeita aiheita, nyt vielä trilogian avausosaa selkeämmin. Ruoskat heiluvat, vyöhykkeitä ympäröivissä sähkölangoissa on sähköt ja ketään ei säälitä. Trilogian juoni on rakennettu mielestäni harvinaisen taitavasti. Tapahtumat eivät pysähdy missään vaiheessa liian pitkäksi aikaa ja kuten jo alussa sanottu, muutama juonenkäänne yllätti mukavasti. 

Kirjan tyyli ei kuitenkaan ole huikaisevan kaunista kieltä vaan kelvosti luettavaa. Nuortenkirjamaisuus paljastuu myös tietynlaisessas yksiulotteisuudessa vaikka käsiteltävät aiheet ovatkin vaikeita. Kirjat ovat kuitenkin loistavaa viihdettä ja ehdottomasti nuorille sopivia. Taannoisen Twilight -huuman aikana nuorten tyttöjen äitien käyttämät foorumit täyttyivät kyselyistä "Onko Twilight sopivaa luettavaa", joten jos tänne joku kirjojen sopivaa googlettava henkilö eksyy, vastaan heti, että kyllä sopii, sopii nuorille, vaikka ensimmäisessä kirjassa on suurta raakuutta, se tuskin kenenkään yöunia vie (tai : Vaikka oikeastaan, jossain vaiheessa on ihan hyvä käsittää että samanlaista kauheutta tapahtuu jossain päin maailmaa joka päivä). 

Kirjojen loppuminen ei jättänyt minkäänlaista tyhjiötä ja en jää huutaen odottamaan lisää. Katniksen ja hänen tässä vaiheessa elämänkumppanikseen päätyneen henkilön suhteesta ei maalata niin syvällistä kuvaa, että tarinoita siitä jäisi kaipaamaan. Silti, uskon että tästä(kin) kirjasarjasta tulee suuri ilmiö elokuvien ilmestyttyä, joten kiva kun tuli jo luettua.

Suzanne Collins: Nälkäpeli

Kirjan nimi: Nälkäpeli

Kirjoittaja: Suzanne Collins

Kustantaja: WSOY

Julkaistu: 2008

Sivuja: 335

Mistä minulle: Kirjastosta varausjonon kautta

Joskus joku kirja alkaa hyppiä nenän eteen niin monessa yhteydessä, että sen lukemista ei vain enää voi välttää. Näin kävi Nälkäpelille. 

Ensin pitkään seuraamani Buttermilk Bisquits -blogin kirjoittaja kertoi tässä postauksessa hullaantuneensa trilogian ensimmäisestä osasta. Sitten Kirjamielellä -blogin marjis jatkoi hehkutusta ja heinäkuisella Kalifornian automatkalla Harry Potterin kaltaisesta seuraavasta menestyjästä radiossa puhuttaessa Nälkäpeli (The Hunger Games) nousi taas esiin. Kirja on mukana myös Raijan, Liinan ja marjiksen koostamalla Spefin 101 helmeä -listalla. 

Vaikka ensimmäinen Nälkäpeli -kirja on kirjoitettu "jo" 2008, se on tainnut nousta nyt uudestaan kuuluisuuteen ensi vuonna ensi-iltansa saavan elokuvan ansiosta. Elokuvista ja kirjasarjasta povataan jo kovasti ainakin Twilightin veroista massahurmoksen aiheuttajaa, ja ainekset tähän ovatkin hyvin kasassa.

Nälkäpeli sijoittuu jonnekin tulevaisuuteen: Teknologia on hyvin edistynyttä siltä osin kuin sitä on käytössä, mutta jonkinlainen maailmanloppumainen mullistus on koettu. Kirja vaikuttaa sijoittuvan nykyisen USA:n alueelle jota kutsutaan Panemiksi, muun maailman kohtaloon ei oteta kantaa. Ihmiset elävät vyöhykkeillä, jotka ovat tiukasti rikkaan pääkaupungin, Capitolin hallinnassa. Vyöhykkeitä oli alun perin 13, mutta Capitolille niskoitellut kolmastoista vyöhyke on jyrätty maan tasalle.

Vyöhykkeiden asukkailla ei käytännössä ole mahdollisuutta pitää yhteyttä muiden vyöhykkeiden asukkaisiin. Melkein kaikki elävät säännöstellyssä kurjuudessa. Vyöhykkeiden tehtävät ovat selkeästi erilaistuneet: Yhdessä tuotetaan hiiltä, toisessa ruokaa, kolmannessa lääkkeitä ja niin edelleen. 

Muistutuksena ylivoimastaan Capitol järjestää vuosittain Nälkäpelin, johon kahden nuoren kustakin vyöhykkeestä on osallistuttava. Osallistujat arvotaan elonkorjuujuhlaksi nimetyn tapahtuman yhteydessä. Kilpailu televisioidaan Big Brothermaiseen tapaan kaikille vyöhykkeille.

Vyöhykkeeltä 12 tyttöosallistujaksi päätyy köyhissä oloissa kasvanut Katniss. Nälkäpelin säännöt ovat yksinkertaiset: Vyöhykkeiden edustajat, tribuutit, suljetaan rajatulle luonnonalueelle, heille annetaan mukaan joitain tarvikkeita, ja heidän on taisteltava niin pitkään kunnes vain yksi osallistuja on hengissä. 

En paljasta tapahtumista enempää jotta lukemisen ilo säilyisi muillakin. Juoni on erittäin vetävä eikä kirjassa ole muutenkaan moittimista: Vaikka kirjaa markkinoidaan nuortenkirjana, siinä ei ole Twilight -suomennosten kaltaista lässytystä eikä lukijoita yritetä valistaa eikä asioita alleviivata. Asetelma on mielenkiintoinen ja Collins on tehnyt hyvää työtä mielenkiintoiset ja uskottavat olosuhteet tapahtumien taustaksi rakentaessaan.

Trilogian toinen osa odottaa jo kirjaston varaushyllyssä, ja se pitää mennä noutamaan heti maanantaina. 

EDIT 27.3.2012: Kommentit vasta ilmestyneestä Nälkäpeli -elokuvasta uudessa postauksessa. 

Miina Supinen: Liha tottelee kuria

Oli tosi mukavaa lukea edellisen postauksen runsaita kommentteja! Luettu on näköjään vaikka sitten missä ja aika moni muistaa tarkkaan paitsi eriskummalliset paikat, myös sen, mitä niissä on luettu. 

Leppoisa helatorstai auttoi minua päättämään pitkään keskeen olleen Supisen nuortenkirjan. 

Kirjan nimi: Liha tottelee kuria

Kirjoittaja: Miina Supinen

Kustantaja: Wsoy

Julkaistu: 2007

Sivuja: 336

Mistä minulle: Kirjastosta nuortenosastolta

Innostuin lukemaan Liha tottelee kuria luettuani monta ihan positiivissävytteistä arvostelua muista blogeista. Kun kirja kirjastossa tuli vastaan, ei sitä voinut jättää hyllylle, ja pääsihän se vihdoin luetuksi vaikka kirjaston uusimisraja ja omatunto kolkuttelevatkin kirjan pitkästä luen kohta -pinossa lepuuttamisesta...

Kirja esittelee ulkoisesti idyllisen Silolan perheen. Äiti Katariina on menestyvä omaa firmaa pyörittävä sisutussuunnittelija, isä Launo ylistetty kapellimestari, kaunis tytär Astra opiskelee yliopistossa biologiaa, vähän kärttyisä poika Silmu hakee elämänsä tarkoitusta bodaamisesta ja pikkutyttö Pelagia (huom, geellä) vain on. 

Perhesuhteet eivät tietenkään ole niin hyviä kuin ulospäin näytellään, menestys ei ole tullut ilmaiseksi eivätkä lapsetkaan ole ihan niin tasapainoisia kuin äiti toivoisi. Kapellimestari-isä on hömelö, tyttären seksimaku raju ja poika alkaa käyttää steroideja kun lihakset eivät enää muuten kylliksi kasva.

Kirja on siis rankka karikatyyri. Siinä on kuitenkin vähän venyttämisen makua: Tarinan, jota ei nyt niin tarkalleen ollut, olisi voinut kertoa kiinnostavammin lyhyemmässä sivumäärässä. Kirja on kuitenkin sinällään ihan mielenkiintoinen kuvaus perheestä jossa tunteita lakaistaan maton alle. 

Jotkut kärjistykset ja pienet asiavirheet vähän tökkäsivät silmään: Jos Silmua ei lihaskasvun vauhti enää tyydyttänyt, olisi kannattanut lisätä palautusjuomaan proteiinia (niiden mainitun malton eli hiilihydraattien ja kreatiinin eli pienempinä määrinä käytetyn lisäravinteen) lisäksi ennen kuin alkoi tökkiä piikkejä kankkuunsa, Astran toiminta vaikuttaa uskomattoman huolettoman vastuuttomalta ja juomaan repsahtavan äidin juomisella ei näytä olevan koskaan ikäviä seurauksia: Ei edes krapulaa. 

Ihan lukemisen arvoinen siis, pidin Supisen aika suoraviivaisesta kirjoitustyylistä mutta toivon, että hänen muut kirjansa ovat vähän toisenlaisia. Ehkä hauskaniminen Apatosauruksen maa miellyttää vähän enemmän.