 |
| Kuva WSOY, kansi Marja-Leena Sorvall |
Kirjan nimi: Säätiö, alkup. Foundation
Kirjoittaja: Isaac Asimov
Kirjoittaja: Isaac Asimov
Suomentanut: Tuulikki Lahti
Kustantaja: WSOY Pokkari
Julkaistu: 1951/1976/2009 (Alkup./Ensimmäinen suomennos/ko.painos)
Sivuja: 336
Mistä minulle: Kirjastosta
Julkaistu: 1951/1976/2009 (Alkup./Ensimmäinen suomennos/ko.painos)
Sivuja: 336
Mistä minulle: Kirjastosta
Säätiö kuuluu ehdottomasi scifikirjallisuuden klassikoihin. Oikeasti se on moniosainen sarja, mutta minä päätin lähteä kevyesti sarjan jonkinlaisesta avausosasta liikkeelle. Jonkinlaisesta, koska itse asiassa Säätiö ei ole lopullisen Säätiö -sarjan ensimmäiseksi kirjaksi tarkoitettu osa, jos tarkastellaan kirjailijan itsensä Wikipediaan merkittyjä suosituksia. No, säännöt ja suositukset sikseen, minä en moisiin ollut ymmärtänyt ennen kirjaan tarttumista tutustua.
Lyhyesti tarina menee näin: On olemassa Imperiumi, jossa asuu miljardeja ihmisiä. Psykohistoriallista matematiikka taitava Hari Seldon ennustaa, että sitä kohtaa noin sadan vuoden päästä tuhansia vuosia pitkä synkkä aika. Hän on kuitenkin keksinyt perustaa Säätiön, noin aluksi 100 000 hengen yhteisön, joka alkaa tallettaa ihmisyhteisön tietoja jättimäiseksi ensyklopediaksi. Näin parin sukupolven päästä koittava pimennyksen aikaa voitaisiin lyhentää, kun kaikkea ei tarvitsisi keksiä ihan alusta.
Säätiö muuttaa omalle planeetalleen, kauas galaksin keskustasta. Sitä ei hemmotella luonnonvaroilla tai ylimääräisillä oikeuksilla, vaan se ennemminkin unohdetaan oman onnensa nojaan.
Ajan kuluessa Imperiumin jäsenet ja hallitsijat eivät tietenkään enää ihan tarkkaan muista, mitä merkitystä galaksin laitamilla sijaitsevan pikkuplaneetan ihmisyhteisöllä oikein on - säätiöläiset kun eivät tunnu tekevän mitään tuottavaa.
Jostain syystä olin rinnastanut Säätiön kevyesti Stanislaw Lemin Solarikseen. Säätiö oli paitsi ihan erilainen, kuitenkin onneksi myös helppolukuisempi ja loogisemmin etenevä tarina, vaikka siinä iso aikahyppäys olikin.
Säätiö herätti monenlaisia ajtuksia: Miten olisi, jos maailmamme kohtaisi jostain ei-nyt-tarkemmin spekuloitavasta syystä jättimäinen virtapiikki, joka tuhoaisi vaikka tietoliikenneyhteydet ja kovalevyt kaikkialta.... Olisiko maailman tähänastisia saavutuksia missään turvassa? Miten paljon tietoa menetettäisiin? Kauanko menisi, kunnes infra ja osaaminen saataisiin nykyiselle tasolle?
Toinen mielenkiintoinen teema on liikaa helppoutta, liikaa sirkushuveja -aihe: Etenevätkö kukoistavat yhteiskunnat jossain vaiheessa aina siihen pisteeseen, että niitä ei enää kiinnosta kehittyminen ja kilvoittelu? Antiikin Rooma taitaa olla tiettävästi yksi selkeimpiä liian mukavuuden aiheuttamista kulttuurien romahduksesta, mutta ei taatustin ainut. Onko niukkuus ja tietynlainen puute aina kehityksen pakollinen moottori?
Mielenkiintoista. Nyt sitten ongelmana on tietysti vain, että jos tai kun sarjaa haluaa lukea eteenpäin, pitäisikö nyt aloittaa uudelleen alusta eli hypätä kirjailijan suosittelemaan ensimmäiseen teokseen vai jatkaa pokkana tästä eteen päin... Ehkä otan taas "ken ensin eteen sattuu" -taktiikan käyttöön. Säätiötä ei varmasti turhaan nimitetä klassikoksi, ja myös kielen ja tarinan sujuvuuden suhteen se oli ehdottomasti hyvä lukukokemus.
Sijoitan kirjan scifi-haastessa luokkaan 2, aikuisten science fiction.
Minäkin olen ajatellut lukea pitkästä aikaa scifiä tänä kesänä, vaihtoehtoina ovat tämä ja veljen suosittelema Kuu on julma. Kyllä varamasti ennemmin tai myöhemmin Säätiötkin luen, onhan se paha kun en ole niistä ainuttakaan lukenut vaikka scifeistä tykkään.
VastaaPoistaHyvin kirjoitettu, Säätiö on scifi kijallisuuden klassikko jos mikään.
VastaaPoistaMuuli on mielenkiintoinen hahmo tässä sarjassa
Tuo virtapiikki, oletko lukenut kuinka kanadassa auringon flare purkaus pimensi osan kanadasta. Vuosiksi 12-13 ennusteaan suurta flare purkausta joka saattaa pahimmillaan pimentää koko mantereen, sen joka sattuu olemaan aurinkoa kohden silloin.
Kiitos Aamuvirkku arvostelusta!
Mulla on ollut jostain syystä mielikuva, että tämä olisi sellainen hirveän hidaslukuinen ja tekninen ja monimutkainen scifi-kirja, mutta jos tämä on sinun mielestäni helppolukuinen, niin ei kai tämä sitten mikään hirveän vaikea tankattava olisi. Scifi-bloggauksia lukiessa tulee välillä olo, että pitäisiköhän elvyttää scifi-suhdettani. Joskus lukiolaisena luin jotain kirjoja kirjaston scifi-hyllyltä, mutten kovin laajalla genretuntemuksella pääse pätemään.
VastaaPoistaElma Ilona: Tämä on ihan hyvä valinta! Aika semmoista perinteistä scifiä milestäni, vaikka avaruusalus ei pääosassa ollutkaan :). Jos kaipaat uudempaa, niin suosittelen kyllä Rajaniemen Kvanttivarasta, tosin sitä lukiessa menee helposti aivot solmuun :).
VastaaPoistaAri: Kiitos! Muuten, olenpahan jotain noista purkauksista kuullut, ja tosiaan siitä, että nyt on erityisen aktiivista aikaa. Heh, ei kai auta kuin toivoa, että ei osu kohdalle...
Salla: Ei, tämä ei kyllä ollut yhtään semmoinen! Oikeasti, ei siis edes mitään avaruusalusjuttuja tms. Minulla menee joskus nuo scifiklassikot (joita en ole lukenut) vähän sekaisin, minulla on ehkä Hyperionista vähän tuollainen raskas kuva. Säätiön kyllä luki ihan mielikseen eli suosittelen tarttumaan siihen vaikka sitten kesällä :).
JEEE! Voi miten mukavaa että tykkäsit tästä! Asimovin Säätiö- ja Robotit-sarjat ovat niiiiin hyviä!
VastaaPoista*hengittää syvään*
Siis, köhköh, näissä kirjoissa on sellaista iätöntä ajatuksen suuruutta, että kestävät hyvin lukemisen, vaikka teknologian kuvaus ja esim. sukupuoliroolit ovat jo vähän vanhentuneita. :-)
Olen lukenut tämän ALKUPERÄISEN (ja oikean) Säätiö trilogian kolme kertaa (ainakin). Asimov on kirjoittanut lisäosia sekä ennen että jälkeen. Tätä teosta edeltävä juuri ennen kuolemaansa, joten se on hieman alakuloinen. Jatko-osista mielenkiintoisia ovat Säätiö veitsenterällä ja Säätiö ja Maa, joka yhdistää Säätiöt Robotit sarjaan, joka on myös tutustumisen arvoinen, kuten teos itse Jumaltkin....
VastaaPoistaBooksy: Tsih :). Toi Robotti -sarja on kyllä ihan vieras. Mutta jatkan nyt ekana näillä Säätiöillä :).
VastaaPoistaJokke: Oho, no jopa sitä on historiaa sitten täydennetty. Pitää tutustua noihin alkuperäisteoksiin.
Asimovin säätiötrilogia on helppolukuinen ja ehdotonta huippua.
VastaaPoistaKirjat on luettava järjestyksessä: säätiö, säätiö ja imperiumi, toinen säätiö.
Asimov on tunnettu siitä, että hän kirjoittaa selkeästi ja ymmärrettävästi. Dialogi on älykästä ja opettavaista.
Asimovilla oli tapana ujuttaa tekstiin todellisen maailmamme vertauksia ja viisauksia.
Näistä nykyajan sci-fi kirjailijoista (Vinge, Reynolds jne) ei ole mitään hyvää sanottavaa. Sivuja uusi sukupolvi tehtallee 700-900 sivua per kirja mutta tarinat ovat ohuita ja tylsiä ja suuria adjektiivia viljellään lavealti. Kaiken pitää olla aina suurta ja massiivista jne. Ei hyvä, ei hyvä ...
Vanhat mestarit kuten Asimov, Lem, Clarke, Heinlein, Pohl, Strugatski ja pari muuta ovat korvaamattomia ja sellaiseksi näyttävät jäävän.
Minulla on kirjahyllyssä alkuperäinen Säätiö-trilogia: Säätiö, Säätiö ja imperiumi, Toinen säätiö. Pidin kovasti, eikä ole vaikeaa luettavaa.
VastaaPoistaAnonyymi: Kiitos kommentista! Luin itse asiassa tuosta kirjojen paksuuntumisesta yhden todella mielenkiintoisen artikkelin noin vuosi-kaksi sitten. En enää muista tarkkoja syitä ja analyysejä, mutta ilmeisesti tietokoneen käytön yleistyminen (kirjoituskoneen sijaan) oli mainittu yhdeksi syyksi. Toisaalta ihan loogista, aikaisemmin juoni yms. tuli varmaan suunniteltua paremmin eikä vain lähdetty kirjoittamaan. Näihin vanhoihin mestareihin pitää kyllä tutustua tarkemminkin!
VastaaPoistaMargit: Haa, nyt sitten tiedän tarkalleen mitä kirjoja tavoitella seuraavaksi :). Tosiaan yllättävän helppoa luettavaa scifiksi :)