Jenny Downham: Ennen kuin kuolen

Snif. Olin kyllä osannut aikaisemmista arvioista ja jo ihan kirjan nimestä päätellä, että Ennen kuin kuolen ei ole mielialaa nostattava hupiteos. Päinvastoin. Kirjassa on kuvattu ("vähän turhankin") tarkasti, miltä tuntuu tietää kuolevansa 16 vuotiaana kun on elämänsä neljä viimeistä vuotta - näin 24 -vuotiaan perspektiivistä katsottuna koko elämänsä - sairastanut leukemiaa.

Tessa ymmärtää, että aikaa ei ole juuri jäljellä, hän ei voi elää "sitten kun" -maailmassa. Jotta elämässä ehtisi tehdä edes jotain, tai jotta voisi edes tuntea elävänsä, hän laatii listan asioista, jotka haluaa tehdä ennen kuin kuolee. Listan kohtien toteuttaminen vaatii lain rajojen ja etenkin isän ymmärryksen uhmaamista ja ylittämistä. Tukena on kuitenkin enimmäkseen vuotta vanhempi ystävä Zoey. Myös Tessan sairauden varjossa kasvanut pikkuveli Cal on usein lahjottavissa auttamaan kepposissa.

Kirja saa tuntemaan uudestaan sen, millaista oli olla 16, millaista oli kun elämässä ei ollut vielä joutunut juuri tekemään päätöksiä ja toisaalta päätäntävaltaa ei vielä ollut itsellä. Kirja saa tuntemaan kiitollisuutta siitä mitä on saanut, ja toisaalta pelkoa ja surua. Jossain taustalla kummittelee ymmärrys siitä, että oma oleminenkaan ei ole ikuista eikä kenenkään pitäisi elää "sitten kun" maailmassa. Mikä on itselle tärkeää, niin. Kuinka sovittaa elämä, kun pitäisi elää kuin viimeistä päivää ja opiskella kuin elisi ikuisesti.

Kirja saatteli siis sen verran syvällisiin mietteisiin, että ennen illallisvieraiden saapumista taidan tarvita muutaman luvun hyllyyn hamstrattua Himoshoppaajaa tai uusinta Remestä. Remes tarttui mukaan eilen, kun Lappeenrannan "Muodin yössä" kaupat olivat ruhtinaallisesti auki 21 tai jopa 23 saakka, joten työssäkäyvillä ihmisilläkin oli tarpeeksi aikaa rynnätä tuhlaamaan rahojaan jopa ravintolaillan päätteeksi. Remekset meillä tulevat perinteisesti aina huolella luetuiksi, vaikka aina sen luettuani valitankin miten kirjat toistavat toisiaan. No, minun lisäkseni kirjalle on ihan perhepiirissä kolme muutakin varmaa lukijaa joten hukkaan ostos ei varmasti mene.

Haaste!

Alusyksy on ollut yllättävän täynnä kauniita kuulaita päiviä. 

Oletko mies vai nainen?
Sofian maailma

Kuvaile itseäsi

Nuoret vaimot

Kuinka voit?

Alicen seikkailut ihmemaassa

Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi.

Hiljaiset puistot

Mihin haluaisit matkustaa?

Lontoo (!!!)

Kuvaile parasta ystävääsi.

Pieni ystävä

Mikä on lempivärisi?

Valkoinen naarasleijona

Millainen sää on nyt?

Säkenöivät päivät

Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika?

Auringon asema

Jos elämäsi olisi tv-ohjelma, mikä sen nimi olisi?
Kootut draamat I

Mitä elämä sinulle merkitsee?

Labyrinths

Millainen parisuhteesi on?

Keskeneräisten tarujen kirja

Mitä pelkäät?

Sadan vuoden yksinäisyys

Päivän mietelause?

Elämä on laiffii 

Minkä neuvon haluaisit antaa?

Älä käy yöhön yksin

Miten haluaisit kuolla?

Hard-boiled Wonderland and the End of the World

Mottosi?

Ota kiinni jos saat

Kirjahyllyä penkoessa huomasin, että se on vieläkin epäjärjestyksessä olohuoneen järjestyksenvaihdon jäljiltä. Mies siis innostui tekemään operaation yksin (sinänsä kiva), mutta kirjahyllyn tarkkaan mietitty genre- ja yksittäisten kirjojen järjestys meni sekaisin. Luulen nimittäin, että Jane Austenin kootut teokset ei haluaisi olla esimerkiksi Best New SF 22 -kirjan vieressä, vaan mieluummin kotiopettajattaren romaanin ja vaikka Tarun sormusten herrasta välissä. 

Järjestättekö te kirjahyllynne jollain erityisellä tavalla?

Johanna Sinisalo: Kätketyt

Tein maanantaina aivan loistavan kirjastovisiitin. Kaikki ei kyllä mennyt ihan suunnitelmien mukaan: Tarkoituksena oli palauttaa yksi kirja ja ehkä napata mukaan pari matkaopasta (jee!), mutta lopputuloksena raahasin kotiin erittäin painavaa laukkua ja seitsemää kirjaa. En varsinaisesti onnittele itseäni tästä saavutuksesta, sillä kuten varmaan monella muullakin, niin minullakin olisi noita ostettujakin kirjoja ihan tarpeeksi ympäriinsä odottamassa lukuvuoroaan.

Mutta jos jo siinä vaiheessa, kun palauttaa sitä yhtä kirjaa, näkee, että kirjastonhoitajan takana, palautettujen joukossa on Jenny Downhamin "Ennen kuin kuolen" jota on etsiskellyt viimeisen puolen vuoden aikana jokaisella kirjastovisiitilläni (ei, en ole raaskinut varata kun hyviä kirjoja on löytynyt niin paljon muutenkin), niin eihän sitä voi olla tarkastamatta jo hyllyjen luokse päässeitä palautuksiakin. Sieltä sitten löytyi mm. Kjell Westön "Älä käy yöhön yksin", Roman Schatzin "Rakasta minut" ja tämä otsikossa mainittu Kätketyt.

Mitenkään vähättelemättä, Kätketyt on pikkuriikkinen läpyskä, vain 52 pienen pientä sivua pitkä. Minulla ei ollut kirjalle mitään ennakko-odotuksia, ja takakannen tekstikin on niukka: 

"-Muistan kirkkaasti Alexin sanat. Sä tarvitset harrastuksen.

Uusi harrastus, geokätköily, vie Annan syvemmälle metsään kuin hän olisi koskaan aavistanut." 

Sinisalo kuitenkin toimi, vaikka olen lukenut monia novellejakin pidempään kuin tätä kirjaa. Kirja on varmasti lukemista vieroksuvien koululaisten, joita äidinkielenopettaja on vaatinut laatimaan kirjaesitelmän, toiveuni. Nopea ja helppo. Juoni piti silti otteessaan. 

Lyhyesti sanottuna yksinäinen, perheetön, Porista juuri Tampereelle muuttanut Anna tapaa baarissa pojan ja saa tältä kummalliset koordinaatit, joita ei tosin ensin edes koordinaateiksi tajua (miten tämä on mahdollista!??). Vinkit vievät kätköltä toiselle. Viimeisen luona odottaa varsinainen yllätys.

Minulla on nyt muuten luettavana kaksi kirjaa: Aikaisemmin mainittu Ennen kuin kuolen ja Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan. Molemmat vaikuttavat hyviltä, jälkimmäinen on ollut vauhdikkuudessaan erittäin positiivinen yllätys. Niistä lisää myöhemmin.  

Jon Ronson: The Men Who Stare at Goats

Nyt meni pahemman kerran yli ymmärryksen. Ja noloa tunnustaa, mutta minun piti GOOGLETTAA jälkikäteen kirjasta kertovaa elokuvaa, jotta olisin päässyt ihan perille siitä, mistä tästä kaikesta outoudesta oli kysymys. Ja siinä vaiheessahan se riemu vasta repesikin: Olin juuri lukenut lähemmäs 280 sivua satiiria siitä, minkälaisia mielenkiintoisia modernin sodankäynnin menetelmiä jenkit ovat Lähi-Idässä käyttäneet. Jos puoletkaan tästä tositapahtumiin perustuvaksi väitetystä kirjasta on totta, niin ei kyllä ihme että maailmanrauhaa ei ole saavutettu, tai oikeastaan en enää yhtään ihmettele sitäkään, miksei taistelut ole edenneet. Niin pitkään kuin ratkaisuja haetaan tuijottamalla vuohia ja kuvittelemalla niiden sydämen ennen pitkää räjähtävän, niin mikään ei kyllä taida edetä mihinkään. Tosin tuolla tavalla saadaan varmasti porukkaa työllistettyä eikä tarvitse ostaa niitä kalliita sotatarpeita yms. vaikka niidenkin tuottaminen sitä bruttokansantuotetta tietysti nostaa. Mitenkään enempää politiikkaan kantaa ottamatta lisättäköön kuitenkin, että minä olen ehdottomasti rauhaa kannattava ihminen: Miksi käyttää sorkkarautaa, jos on avain.

Tämän jälkitutkinnan jälkeen kirja onnistui hauskuuttamaan, vaikka melkoisen sekavaa settiä olikin.

Onko joku nähnyt kirjaan perustuvan elokuvan Vuohia tuijottavat miehet? Itseäni alkoi nyt sekin kiinnostaa. Paremmat taustatiedot, uusi näkökulma ja silleen.

Blogin teemaeläin...

... on tässä. 

Kaverini otti projektikseen tuunata H&M kengät virkeämpään kuosiin ja niistä tuli uskomattoman upeat. Wau.

Olen lueskellut tämän viikon pikkuveljeltä lainaamaani kirjaa "The Men Who Stare at Goats". Kirja on vähän outo, kuten pikkuveljiltä saadut kirjat joskus ovat. Leikisti-isoveljeni, eli vaihtoaikojeni isoveli, taas tituuleerasi kirjasta tehtyä elokuvaa hyvinhyvin kummalliseksi. Tähän mennessä lukemani 70 sivun perusteella olen kyllä valmis pitämään kirjaakin aika outona. Tekisi suorastaan mieli kaivaa arvosteluja esiin, kun en vielä ole tajunnut edes onko kirja tai onko sen tarkoitus olla faktaa vai fiktiota vai kenties faktaa esittävää fiktiota. Huokaus.

Haruki Murakami: After Dark

Tilasin Murakameja Helsingissä käymässä olleelta mieheltäni. Kuvittelin, että Akateemisessa kirjakaupassa olisi tarjolla "kaikkea" mitä pyytää keksii, mutta tilauksestani (After Dark, Norwegian Wood ja Dance Dance Dance) minulle asti pääsi vain tämä After Dark. Myyjä oli vielä sanonut, että muut "eivät ole vielä ilmestyneet". Mitä ihmettä? Ilmestyneet missä? Akateemisen hyllyssä? Ko. teokset ovat varhaisempaa tuotantoa kuin tämä After Dark ja muita mainitsemiani teoksia ainakin Amazon myy täyttä häkää. No, tätä menoa sitä ainakin oppii olemaan tyytyväinen siihen mitä saa :).

After Dark sijoittuu yhteen yöhön. Se kertoo vuorokappalein 19-vuotiaasta Marista ja tämän siskosta hieman vanhemmasta siskosta, Erista. Eri vain nukkuu, Mari ei pysty nukkumaan. Mari viettää yötään Denny's nimisessä dinerissa/kahvilassa, ja ajautuu kertomaan elämästään kiinnostuneille. Marin ja Erin suhde on etäinen: Eri on vanhempi kaunotar, Mari huomattavasti tavallisempi tyttö. Eri jäi lukijallekin etäisesti. Teos avautuu hieman kerroksittain, kun mukaan sijoitetaan myös erikoinen tuntihotellissa kiinalaistyttöä kiusannut mies. Pidän tässäkin kirjassa Murakamin kyvystä luoda ihmeellisiä tunnelmia ja kuljettaa dialogia. Jollain tapaa minulla on tämän pienen, 200 sivuisen kirjan lukemisen jälkeen kuitenkin olo, että en huomannut kirjasta vielä kaikkea sitä, mikä siinä olisi ollut noteeraamisen arvoista.

Zadie Smith: Nimikirjoitusmies

Ensimmäinen kosketukseni Zadie Smithin teksteihin oli lukion englanninkirjan kappale jossa oli pätkiä Valkoisista hampaista. Täytyy sanoa, että ensivaikutelma aiheesta kuin aiheesta on vähän negatiivinen, jos se tapahtuu oppikirjan kautta. Luin kuitenkin Valkoiset hampaat, kun Zadie tuohon aikaan tuntui muutenkin olevan aina ja kaikkialla.

Myöhemmin luin myös Kauneudesta, josta pidin itse asiassa Valkoisia hampaita enemmä. Kun kirjakaupasta löytyi viime talvena kirjailijan toinen teos, Nimikirjoitusmies naurettavaan 3 euron hintaan kovakantisena, lähti sekin kotihyllyyn. Lukuvuoron se kyllä sai vasta nyt.

Nimikirjoitusmies sijoittuu Valkoisten hampaiden tapaan vähemmistön keskuteen, nyt Lontoon juutalaisyhteisöön. Kirjan päähenkilö on Alex-Li Tandem, josta kasvaa nimikirjoitusmies eli nimikirjoitusten myyjä. Mukana seikkailevat myös samassa lähiössä kasvaneet Mark ja Adam. Nimikirjoitusten myynti ei tietysti ole mikään helppo tapa elää ja Alexkin kaupittelee sekä oikeita että ei-aivan-aitoja signeerauksia. Jättipottia varten hän kuitenkin joutuu käyttämään vielä epäeettisempiä keinoja joista omatunto ja ympäristö alkavatkin vähän kolkuttaa.

Henkilöt olivat Smithin muiden teosten tapaan "vähän kummallisia", eivät siis missään tapauksessa täydellisiä vaan herttaisen viallisia ihmisiä. Kirjaa ei voi sanoa tapahtumarikkaaksi. Jollain tapaa ihmisten väliset suhteet, niiden konfliktit ja muutokset kuljettivat tarinaa eteenpäin. 

Pakko sanoa, että pidin Kauneudesta, ja muistaaksen myös Valkoisista hampaista, paljon enemmän kuin tästä. Luettavaa, laadukasta luettavaa, Nimikirjoitusmieskin oli, mutta se jokin siitä minulle puuttui. Mieleen tuli vähän Auster, jota jonkun muun blogin keskustelussa luonnehdittiin vähän liian hajuttomaksi ja mauttomaksi: Olisiko Smithin toista julkaisua hiottu vähän liian pitkälle? Muutaman kerran teos kyllä nauratti, mutta tarina ei ollut varsinaisesti ahnehdittava. Ihan kiitettävään tahtiin sivut kyllä silti kääntyilivät, syynä ehkä sekin että luin kirjan aika pitkinä pätkinä eikä hidas eteneminen tällöin niin haitannut.