Toivottavasti kaikkien joulu on sujunut mukavasti! Omani on kulunut mukavasti, mutta ihan liian nopeasti Suomi-huumassa hekumoiden. -22 C pakkanen ei kyllä ollut ihan niin tiukka tervetulotoivotus mitä kaipasin, mutta onpahan lunta, on ollut valoakin, ja pakkasta. Mahtavaa! Olen luonnollisesti hyppinyt innosta pienen kirjavarastoni nähtyäni - ihan kuin olisi kirjakaupassa, jossa on vain hyviä kirjoja, ja mikä parasta, josta saa ottaa mitä tahansa mukaansa - mutta silti käynyt myös tukemassa kotimaista kirjamyyntiä ja Imatran Suomalaista kirjakauppaa.
Mutta mutta, nyt jo ennen joulua luettuun kotimaiseen moderniin klassikkoon:
Kirjan nimi: Juoksuhaudantie
Mutta mutta, nyt jo ennen joulua luettuun kotimaiseen moderniin klassikkoon:
Kirjan nimi: Juoksuhaudantie
Kirjoittaja: Kari Hotakainen
Sivuja: 334
Sivuja: 334
Kustantaja: WSOY
Julkaistu: 2002
Mistä minulle: Vanhempien hyllystä |
| Kuva Elisa Kirja |
Tartuin Juoksuhaudantiehen lähes raivolla. Olen lukenut siitä ensimmäiset noin 50 sivua joskus kymmenen vuotta sitten, mutta sitten mielenkiintoisempi tekeminen tai lukeminen syrjäytti kirjan. Muistan saaneeni kirjasta vähän tympeän kuvan jo alun perusteella. Muistin, että päähenkilö on kotiväkivaltaa harjoittanut mies, joka aikoi saada perheensä takaisin rintamamiestalolla. Projektiaan hän rahoitti muun muassa eroottisella hieronnalla. En muistanut väärin. Kirjassa toki tapahtui paljon muutakin, mutta alkuasetelman perusteella muodostamani näkemys vain vahvistui kirjan edessä.
Ei pahalla, mutta sanotaanpa se suoraan: Juoksuhaudantie on jollain tavalla ikävin Hotakainen, jonka olen lukenut.
Alku on ihan kiinnostava. Siinä tapahtuu paljon. Sitten kirja jää ikävästi vähän jumiin, tai alkaa syventää tarinaa. Mies juoksee talolta toiselle, antaa pakkomielteensä kasvaa, kyttää pientaloasukkaita yhä kiivaammin ja kiivaammin. Kirjassa on jotain riipaisevan suomalaista, mutta juuri niiltä osin, joita inhoan. Kirja on suorastaan inhoreaslistinen. Hotakainen sekoittaa kyllä taitavasti yhä psykoottisemmaksi käyvän päähenkilönsä elämään kuvauksen joukkoon muiden henkilöiden katkelmia, mutta ne tekevät kirjasta vain entistä masentavamman.
Hyvin kirjoitettu kirja Juoksuhaudantie silti on, siitä ei pääse mihinkään. Se kertoo yhden miehen kamppailusta ei vain asuntomarkkinoilla tai perhe-elämässä, vaan nyky-Suomessa modernin miehen ja isän roolissa. Loppuratkaisukin on erikoinen, mutta sopii kirjaan.
En pitänyt, mutta kannatti silti lukea.
Minäkään en pitänyt Juoksuhaudantiestä. Olet analysoinut kirjaa hyvin!
VastaaPoistaMinäkään en tähän ihastunut, mutta Hotakainen kiinnostaa kuitenkin edelleen. Seuraavaksi ajattelin kokeilla Ihmisen osaa :).
VastaaPoistaMinusta tämä on hyvä, joskin vasta toisella kertaa ymmärsin miksi :)
VastaaPoistaMinulla tämä kuuluu sarjaan "pitäisi varmaan lukea ihan yleissivistyksen vuoksi, mutta kun ei oikeasti kiinnosta tarpeeksi" - katsotaan, josko sitten ensi vuonna...
VastaaPoistaMargit: Kiitos! Onneksi kaikesta ei tarvitse pitää. Ja kirja voi silti olla hyvä.
VastaaPoistaSanna: Ihmisen osa oli hyvä! Suosittelen sitä. Ehkä siksi tämä kirja oli vähän pettymys...
Jokke: Heh, ehkä minunkin pitäisi suoda tälle toinen lukukerta :)
Minna: Joo, no nimenomaan... Siis tuo yleissivistys-asia. Lisäksi minulla "kaikki" olivat lukeneet tämän lähipiirissä (kuten usein käy tähän perheeseen ostetuille kovakantisille), joten olin siksikin vähän hämmästeltävä tapaus. Mutta onpa nyt luettu...
Tuo luonnehdinta "kansallinen masennusmaisema" sai minut kihertämään täällä... ei voi kuin allekirjoittaa! Vaikka rakastin Ihmisen osaa, Juoksuhaudantie ei minullekaan kolahtanut. Sen jälkeen kesti pitkään ennen kuin uskalsin muita Hotakaisen kirjoja edes kokeilla. :-)
VastaaPoistaJuoksuhaudantie oli ensimmäinen (ja toistaiseksi viimeinen) kirja, jonka olen Hotakaiselta lukenut. Ei tehnyt vaikutusta minuunkaan.
VastaaPoistaMonet ovat kyllä sanoneet, että Hotakaisen muu tuotanto on paljon parempaa, mutta minulle jäi jonkin kammo kys. kirjailijaa kohtaan. Hyllyssä olisi kyllä Hotakaisen Klassikko, jota olen yrittänyt aloittaa joskus, mutta lukeminen tyssäsi ennakkoluuloihin siitä, että se on joku autokirja.
Täälläkin yksi, joka ei ihastunut Juoksuhaudantiehen...
VastaaPoistaJännä, että kirja sai kuitenkin aikoinaan sekä Finlandia-palkinnon, että Pohjoismaiden Neuvoston kirjallisuuspalkinnon., mutta tosi monilta olen kuullut, ettei kirja ole innostanut. Tuota muutkin ovat sanoneet, että alku on hyvä, mutta sitten junnaa.
VastaaPoistaPakko kai se on itsekin kokeilla. Meilläkin kirja kuitenkin seisoo hyllyssä ja odottaa lukemista.(Mies taisi päästä kirjassa joskus puoleenväliin.)
Kiinnostaisi kuulla niiden näkemyksiä, joiden mielestä kirja ON tosi hyvä.
Hyvää uutta vuotta! Blogissani on tunnustus sinulle.
VastaaPoistaBooksy: No hyvä, että en ole ainut Juoksuhaudantietä vieroksunut! Pidin sitä aikaisemmin jonkinlaisena Hotakaisen merkkiteoksena, ja olin siksi vähän hämilläni, kun se oli niin ikävä.
VastaaPoistaElegia: Tällä kertaa ne muut ovat kyllä olleet ihan oikeassa! Suosittelen kovasti tarttumaan johonkin muuhun Hotakaiseen, itse pidin esimerkiksi Ihmisen osasta.
Villasukka kirjahyllyssä: Hahhahhaa, alan jo epäillä, vaatiiko kirja ihan oikeasti Joken mainitsemat kaksi lukukertaa, kun tykkääjät ovat niin harvassa...
Reeta: Kokeile ihmeessä! Ja ei mene palkinnot ja mielenkiintoisuus tosiaan aina tasan... Tykkääjien kommenteja kaipaan nyt minäkin. Minun mieheni luki kirjan loppuun, jopa jo ennen minua, mutta se johtuu kyllä vain muuten niin tylsästä metrojunnaamisesta.
Raija: Kiitos! Menen kurkkimaan :).
Mikähän nyt on minussa vialla, kun minä pidin tästä, tai ymmärsin kai oudolla tavalla kirjan maanisuutta, sitä suomalaista. Minä olen kyllä aina eri mieltä Finlandia -raadin kanssa ja lopun ikääni muistan, että Katja Ketun Kätilö ei ollut edes ehdokkaissa, mutta ehkä tämä kirja on sitten poikkeus ja Bo Carpelanit.
VastaaPoistaMitähän mahtaisit olla mieltä Jussi Siirilän kirjasta Juoksija;-)
Leena: Totta, se maanisuus on kyllä vähän suomalaista. Toisaalta siitä välittyi ehkä vähän se perinteinen sisukin, mutta minulle vain ne hyvät puolet jäivät tässä huonojen varjoon :/. Kyllä tämä minustakin silti ehdottomasti hyvin kirjoitettu kirja on!
VastaaPoistaPistän Siirilän korvan taakse :).