Kaksi Sarahia kanijumalista ja historiallisista murhista

Kirjakerhot ovat vain paranemaan päin!

Toukokuun Rooftop Book Clubissa saimme kuulla brittiläistä Sarah Winmania ja Australiasta asti matkannutta Sarah Schmidtia.

Esikoiskirjastaan 'See What I Have Done' puhunut Sarah Schmidt oikealla, haastattelija vasemmalla.

Jos Sarah Winmanin nimi on tuttu, ei ihme - hän on aiemmin julkaissut muun muassa kirjan 'When God was  a Rabbit' (suom. Kani nimeltä jumala).

Jokainen paikalla oleva kirjallisuusammattilainen oli haltioissaan Winmanin kesällä ilmestyvästään kirjasta Tin Man.  Inspiraationa on hänen edesmenneen isoäitinsä rakkaustarina, joka ei koskaan saanut arvoistaan päätöstä. Kirjan kuvailtiin saavan lukijan tuntemaan hyvin, hyvin paljon, vaikka kirjan sivuille on tunteita siroiteltu vain hyvin varovaisesti. 'Jos haluat saada lukijan itkemään, älä valuta kyyneleitä sivuille', Winman kertoi. 'Jokaiselle hahmolle voi antaa luvan murtua kerran, mutta sen on tapahduttava kohdassa, jossa henkilön murtuminen ei ole ilmeistä'. Winman kertoi ammentavansa paljon ohjeita kirjoittamiseen näyttelijänammatistaan. 

Schmidt kertoi samalla viikolla ilmestyneestä esikoisestaan 'See What I Have Done'. Jo ensimmäisen kymmenen minuutin aikana oli selvää, että Schmidt voisi helposti olla menestyvä stand up koomikko -siitä huolimatta, että hän kertoi 1800-luvulla tapahtuneeseen kaksoismurhaan perustuvasta kirjastaan. Schmidtiä olisi voinut kuunnella tuntikausia, vaikka sen kummemmin historialliset romaanit, erittäin epämiellyttävät henkilöhahmot tai murhat eivät yleensä saa minua innostumaan kirjasta.

Jo pelkästään See What I Have Donen syntytarina oli niin kummallinen, tai niin kirjallinen, että se sai yleisön selkäpiin karmimaan.

Schmidt kertoi vierailleensa antikvariaatissa ja ajautuneensa real crimes osastolle. 'Even though I am not really... Well, no one is really a fan of crime.' Hän selasi ilman lopullista vastausta jääneestä rikkaan pariskunnan kaksoismurhasta kertovaa pamflettia. 'Not that interesting, happened 1892, I thought'. Seuraavana yönä murhaajaksi epäilty tytär Lizzie tuli Schmidtin uniin. Kun sama toistui, hän päätti kirjoittaa tapauksesta. Alkusysäyksen antanutta pamflettia ei antikvariaatista enää viikko ensivisiitin jälkeen löytynyt.

Schmidt kertoi kirjoitusprosessistaan tarkoin - siitä, kuinka hän ei yritä esiintyä minään salapoliisina, vaan halusi ensisijaisesti kirjoittaa tositapahtumasta innoituksen saanutta proosaa. Hän kertoi kuitenkin tehneensä taustatutkimusta, tosin 'Well I am lazy to do research. I did just what was absolutely necessary'. Vierailu oikeiden murhien tapahtumapaikalla, nykyään majatalona toimivassa talossa Yhdysvalloissa, oli eittämättä auttanut oman tarinan luomisessa.

Ensin haastatellun Schmidtin puheenvuoron jälkeen olin niin innostunut kirjasta, että käytännössä vain odotin kirjan kimppuun pääsyä. Siitä lisää myöhemmin.