Matkailu avartaa, kirjat auttavat saamaan samantapaisia kokemuksia kotonakin

tiistai 18. tammikuuta 2011

Richard Adams: Ruohometsän kansa

Kirjan nimi: Ruohometsän kansa
Kirjoittaja: Richard Adams
Kustantaja: WSOY Pokkari
Julkaistu:1975/2010
Sivuja: 414
Mistä minulle: Kirjastosta, jostain fantasia -hyllyn reunamilta.

Tajusin, että minun on luettava Ruohometsän kansa, kun eläinlääkäri kysyi Pähkinä -nimistä kaniani hoitaessaan onko se saanut nimensä kirjan mukaan. No ei ollut, enkä minä ymmärrä, miten minulta oli jäänyt tämä kanien pakomatkaa kuvaava klassikko väliin, kun jopa ei kovin paljoa lukeva mieheni sen on lukenut! 

Kirja kertoo siis kaniyhdyskunnan rohkeimman kaartin pakomatkasta tulevan rakennustyömaan alta. Kuvaus tapahtuu hyvin kanimaisesta näkökulmasta. Adams on perehtynyt kanien elämään perusteellisesti ja kuvaa kanielämää ainakin lemmikkikanien omistajan näkökulmasta oikein uskottavasti. 

Pidin kirjasta kovasti, mutta se jätti jotenkin samalla tavalla vähän vajaan olon kuin Saatana saapuu Moskovaan. Tuntuu, että minun olisi pitänyt ymmärtää enemmän, saada irti vielä enemmän, ja että kirja tarvitsee ehdottomasti aikanaan vielä toisen lukukerran. Lukukokemus oli kuitenkin nautittava ja kirja todellakin tempaisi mukaansa, luin sen parissa päivässä. 

Se, miksi kanit käyttivät omaa fantasiakieltään joidenkin sanojen kohdalla, jäi minulle vähän epäselväksi. Kirjaa taidetaan pitää yleisesti lastenkirjallisuuden klassikkona, mikä on mielestäni vähän hassua. Tarina sopii lapsille (vaikka kyyneleet voisivat välillä valuakin, snif...), mutta mielestäni leimaaminen vain lastenkirjaksi antaa siitä väärän kuvan.

13 kommenttia:

  1. Minäkin olen tämän lukenut, mutta siitä on todella pitkä aika. En kunnolla oikein muista kirjan tapahtumia. Onkin ollut mielessä lukea tämä joskus uusiksi.

    Eipä siitä sen enempää, kun en muista mittään...

    VastaaPoista
  2. Minä ra-kas-tan Ruohometsän kansaa! Mikä ihana kirja! Itselläkin on joskus ollut oma kani, joten osuu varmaan siksikin vielä syvemmälle. Mutta oikeasti: Ruohometsän kansassa on tasoja vaikka muille jakaa. On seikkailua, on kanitarinaa, on tarina ryhmädynamiikasta, on johtamisen oppikirjaa, on mitä hyvänsä. Ainoa, mistä en niin välitä, olivat El Ahrairahin tarinat, ne hyppään aina yli, kun luen kirjaa uudestaan. Mutta muuten - oi ja ah ja voi! Ja voi sitä kyynelten määrää, joka tuntuu kasvavan joka lukukerralla. Ihan mieletön kirja.

    Kaniinien oma kielikin on minusta vain uskottava osa tarinaa. Tottakai ne päästävät hrakan ja menevät silflaylle - juuri niin kanit tekevät. Parasta Ruohometsän kansassa on kuitenkin se, miten syvä tarina on. Muiden ulottuvuuksiensa lisäksi se on tosiaankin klassikko siinä kohtaa, kun kaunokirjallisuudesta etsitään analysoitavaa johtamiseen liittyen. Pähkinä on luontainen johtaja, joka johtaa enemmänkin sosiaalisella lahjakkuudellaan ja terävällä järjellään (vaikka Voikukka onkin se varsinainen keksijä) kun taas kenraali Ratamo on ansainnut asemansa jollain aivan muulla.

    Sori - taisin ajautua jaarittelemaan. Niin käy aina Ruohometsän kansan kohdalla. Osaan siitä joitain kohtia ulkoa ja itse asiassa siitä ei ole kuin reilu kuukausi, kun luin kirjaa viimeksi. Suosittelen uutta lukukertaa ja ylipäätään kirjaa kaikille luettavaksi :).

    VastaaPoista
  3. Minä en aluksi pitänyt Ruohometsän kansasta. Siis ehkä puolet kirjasta oli melko pitkästyttävää puurtamista eteenpäin, mutta kun päästiin puhumaan Efrafasta, niin mielenkiintoni heräsi ja kirjan loppu sujui paljon jouhevammin. Kirjan lopetettuani en vieläkään ollut varma pidinkö siitä kuinka paljon, mutta kun minuutteja, tunteja kului, niin tajusin, että ei helkkari, tää oli kuin olikin tosi hyvä kirja! En oikein ymmärrä itsekään, että mistä tuo tunne vain tuli.

    VastaaPoista
  4. Salla: No, ehdottomasti uusimisen paikka sitten jossain vaiheessa :).

    Rooibos: Luettelit kyllä tosi hyvin noita kirjan eri tasoja! Pitääpä miettiä vaikka noita eri kanien rooleja seuraavalla kierroksella, joka siis kyllä taatusti jossain vaiheessa tulee, erityistarkasti :).

    Lauren: Joskus kyllä käy noin, siis että kirjan mestaruuden tajuaa vasta vähän jälkikäteen. Kiva kuitenkin että sinäkin pidit tästä!

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa valloittavalta tarinalta. Poiminpa kirjan (pitkälle) lukulistalleni.

    VastaaPoista
  6. Minusta tämä on ihana kirja; olen varmaan kolmasti lukenut ja aina se on vähän erilainen. Tämä oli ensimmäinen kirja, jossa huomasin että kirjaan sijoitetut tarinat todella toivat jotain juonelle. Mutta ennen kaikkea Pähkinä oli niiiiiin paras sankari porukoineen. Olen lukenut paljon scifiä, jossa avaruusolioiden erilaisuutta ihmiseen verrattuna ei ole pystytty kuvaamaan yhtä fiksusti kuin tässä kanien kohdalla; ne ovat erilaisia mutta kuitenkin käsitettäviä.

    (Meidän kanit eivät kyllä ole olleet läheskään näin fiksuja...)

    VastaaPoista
  7. Raija: Ehdottomasti kannattaa! Tätä voisi myös lukea jollekin lapselle vähän kerrallaan.

    Booksy: Ihanaa, lisää kanifaneja! Tämä kirja selvästi on herättänyt useammassa ahkeran uudelleenlukuhalun :). Ja hahhah, kanit on kyllä eläimiä joiden ajatuksenjuoksusta on välillä aika vaikea ottaa selvää...

    VastaaPoista
  8. Juu, meidänkään kanivainaa ei ollut ihan noin fiksu kuin Pähkinä & co ;).

    Jotenkin Ruohometsän kansassa on hämmentävää myös se, miten kirjasta huokuu ymmärrys ja viisaus. Se on jotenkin tosi lohdullisen tuntuista kirjaa lukiessa. Ja se loppu - ihan siis viimeiset sivut, ihan tosi koskettava ja koruton se loppu.

    Adamshan on kirjoittanut muitakin eläinkirjoja - vuonna 96 ilmestyi suomeksi Ruohometsän tarinoita (kertoo lähinnä ajasta jälkeen Hunajakennon suuren taistelun), mutta itse en oikein syttynyt noihin pätkiin. Sitten on ainakin kirja nimeltä Shardik, muistelisin että se kertoo karhuista. Pari muuta Adamsia olen siis lukenut, mutta Watership Down on ihan ykkönen :).

    VastaaPoista
  9. Rooibos, jos en ihan väärin muista, niin ainakin Pähkinän ja Isopään esikuvat löytyvät II maailmansodasta, samasta porukasta, missä Richard Adamskin maataan palveli. Minusta Pähkinän ja Isopään valtataistelu ja se, miten sekalainen sakki Esikon yhdyskunnasta lähdettäessä oli muuttunut toimivaksi ryhmäksi, on tarinan parasta antia.

    VastaaPoista
  10. Rooibos: Niin, totta, semmoinen eräänlainen olosuhteiden hyväksyntä! Pähkinä & co. ei todellakaan vaan jääneet surkuttelemaan tilanteita.

    Tuosta Shardikista olen muuten jossain kuullut, se tekisi kyllä mieli myös lukea.

    Riitta: Kiitos mielenkiintoisesta lisäyksestä!

    VastaaPoista
  11. Ja tämäkin oli niissä äikän vertailuesityksissä, joista Fahrenheitin puolella kerroin!:D Tämänkin luki eräs poika, ja piti todella hienon esittelyn; hän osaa ottaa yleisönsä. Suositteli tätä kovasti kaikille.^^ Itse en ole lukenut.

    VastaaPoista
  12. Min luin tämän lapsena. Muistan, että tykkäsin ja pelkäsin ja pidin tätä hyvin omituisena kirjana. Pitäisi varmaan lueka uudelleen tämäkin.

    VastaaPoista
  13. almafiina: No johan sulla on sivistynyt luokka kun lukevat näin hyviä kirjoja :).

    Reeta Karoliina: Suosittelen kyllä ehdottomasti lukemaan uudestaan! Mietin, että tämän voisi jopa ostaa itselle koska tähän varmaan tulee palattua useamman kerran.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se julkaistaan pian!