Kvartaalibloggaaja luki Nobel-Munroa: Too Much Happiness

Edellisen bloggauksen jälkeen olen vaihtanut niin työpaikkaa, maata, työkieltä kuin muutamaa muutakin... Muuttujaa. Berliinille on siis sanottu heipat ja parhaillaan mongerran muumiruotsia Tukholmassa!

Viime aikoina omaisuuttani (taas) "vähän" karsiessani ihmettelin, miten alle yhdeksän kuukautta edellisessä asunnossa asuttuani sinne oli päätynyt niin monta kirjaa. Se, miten moni niistä lähti lukemattomana eteenpäin, taas ei juuri naurattanut. Niin paljon kuin paperikirjoista pidänkin, taidan ihan tietoisesti muuttua Kindle-tyypiksi. Miten saan suomenkielistä luettavaa diilattua Kindleen on tietysti ihan kokonaan toinen kysymys. Tarinan toinen keskeinen huomio oli, että en menneen vuoden aikana ole lukenut kovinkaan paljoa.

Tänään kuitenkin viimeistelin paperisen kirjan, Alice Munron novellikokoelman Too Much Happiness. En ole lukenut Munroa aiemmin, ja itse asiassa en ole lukenut kokonaista fiktiokirjaa vähään aikaan, novellikokoelmasta puhumattakaan, joten tämä lukukokemus oli harvinaisen ihastuttava.

Kolme kivointa huomiota:
Ensinnäkin, aloitin kirjan eilen ja päätin sen jo tänään. Toiseksi, uskon jopa muistavani jotain lukemastani. Kolmanneksi, muistin taas, että oikeastaan minähän nautin jopa tämmöisten keksittyjen tarinoiden lukemisesta!

Ilahduin näistä positiivisista viboista kovin, sillä viime aikoina keskittymiskykyni tuntuu olleen samalla tasolla kultakalan kanssa ja jotkut ihan kelvollisilta vaikuttaneet fiktiokirjat ovat kuvainnollisesti lojuneet auki Kindlessä kuukausikaupalla. Ehkä juuri novellimuoto sopikin tähän fiktioblokin purkamiseen erinomaisesti.

Ja jotain itse kirjasta... Munro on ehdottoman, mielettömän, todella taitava kirjoittaja. Selvästi vahva ja voimallinen, sellainen, joka sai ainakin minut samaistumana hahmoihinsa ja elämään hetken näiden nahoissa. Voisin hyvin lukea tämän kirjan uudestaan, itse asiassa taidan jopa haluta lukea sen uudestaan, koska tunnen, että Munro onnistui puristamaan jokaiseen novelliinsa enemmän kuin mitä niistä ensimmäiselä pintaraapaisulla sai irti olematta silti vaikeaselkoinen.

Ja ei, en kiistä, etteikö nimikkonovellin Too Much Happiness Berliini-Tukholma -asetelma olisi tuntunut nyt jotenkin vähän... No, ehkä minun oli tarkoitettu lukevan juuri tämä kirja juuri nyt!

Ei ihme, että nainen on saanut Nobelin.