 |
| Kuva Siltala Publishing |
Toinen mainio faktaproosa putkeen! Blogeissakin paljon käsitelty Amu Chuan tiikeriäidin taistelulaulu vetäisi mukaansa kuin pohjoismaalainen dekkari, sen halusi ahmia loppuun.
Ensimmiset muistoni kirjasta liittyvät Helsingin Sanomien isoon, Amu Chuaan keskittyvään juttuun. Kaikki kirjan hurjimmat jutut aina tuntikausien pakollisesta - korostaisin vielä, pakollisesta - soittoharjoittelusta aina takaisin sysättyihin äitienpäiväkortteihin oli tietenkin otettu mukaan.
Lyhyesti heille, joille kirja on ennestään täysin vieras: Amy Chua on siirtolaiskiinalaisten lapsi, joka ei lapsena käytännössä saanut tehdä mitään oman mielensä mukaan. Kiinalaisessa kulttuurissa menestyminen ja siihen johtava raaka työt ovat mielettömässä arvossa. Epäonnistuminen käytännössä missä tahansa mihin on ryhtynyt on täysin käsittämätöntä ja mahdotonta, minkä takia aktiviteetit, joihin panostaa, kannattaa jo alun perin valita tarkkaan.
"Kiinalainen kasvatusmalli" tuntuu kuitenkin tuottavan ympäri maailmaa uskomattomia soitinvirtuooseja, mahtavia tiedemiehiä ja lahjakkaita asianajajia ja ekonomisteja. Selityksenä on tietenkin läpi lapsuuden ja nuoruuden kehitetyt istumalihakset ja sinnikkyys. Ja lukemattomat harjoitustunnit.
Lasten kasvattaminen kiinalaiseen malliin ei kuitenkaan ole helppoa alkuperäisen kulttuurin kehdon ulkopuolella - ja juuri tästä Chua kertoo. Miten sovittaa yhteen perhe, jossa on kaksi työssäkäyvää vanhempaa, lapset, jotka käyvät koulua josta saavat tuoda pelkkiä kymppejä kotiin ja joiden on harjoiteltava soittamista jopa viisi tuntia tavallisena arkipäivänä? Entä millaista on perheen elämä, kun kaikki vapaa-aika tunnutaan uhraavan lasten musiikkiharjoituksille, olipa opettaja sitten tunnin, puolentoista tai sillä kertaa vaikka kahdeksan tunnin päässä?
Kirjan mielenkiintoisinta antia on kuitenkin se, mitä tapahtuu, kun länsimaisessa ympäristössä kasvava lapsi ei hyväksykään kiinalaista mallia. Mitä tapahtuu, kun lapsi tekee lakon? Missä vaiheessa sitkeimmänkin kasvattajan on pakko luovuttaa? Miten lapsesta voi tulla ainakin hetkeksi kaikkea sitä mitä on yrittänyt välttää, vaikka on niin kovasti yrittänyt työntää tätä aivan toiseen suuntaan?
Erittäin, erittäin mielenkiintoinen kirja. Ei todellakaan mikään lastenkasvatusopas, mutta loppujen lopuksi Tiikeriäidin taistelulaulussa ei minusta ole kyse ensisijaisesti lastenkasvastuksesta, vaan ajatusmaailmasta. Tavasta tehdä asioita, asettaa tavoitteita ja puskea kunnes niihin pääsee. Koko malli on helppo kyseenalaistaa, samoin kuin asetetut tavoitteet - mitä hyötyä yksilölle loppujen lopuksi on siitä, että hän saa soittaa pianoa/viulua jonkun kuuluisan konserttisalin näyttämöllä, varsinkin jos tämä ei edes tähtää ammattimuusikoksi... Loppujen lopuksi onnistuminen voi kuitenkin rakentaa itseluottamusta ja tuottaa iloa, varsinkin jos matka onnistumiseen on rankka ja pitkä.
Faktaproosa on mainio termi! Luin hiljattain yhden chileläisen omaelämäkerta-tietokirjan ja nyt keksin, että sehän onkin faktaproosaa. :)
VastaaPoistaTiikeriäidin taistelulaulu on omalla lukulistallani. Sain sen ystävältäni lainaan jo aikaa sitten, mutta kirja on jotenkin unohtunut lukupinojen alle. Tämä postauksesi on hyvä muistutus siitä, että kirja pitäisi lukea.
Katja: Joo, mainio termi, ja itse asiassa taisin löytää sen Tammen kotisivuilta kun etsin tuota alla olevaa maailmanympärikirjaa. Mutta kuvaa hyvin! Suosittelen kyllä Chuan pitämistä lukulistalla (ja siis ihan lukemistakin), kyllä se vaan mielenkiintoinen oli :).
VastaaPoistaMua vähän hirvittää Chua, ehkä, mutta Hesarissa oli juuri Jani Kaaron mainio kolumni joka lastenkasvatuksellisesti kehotti mieluummin palkitsemaan yrityksestä kuin onnistumisesta - näin saadaan lapsia, jotka ovat valmiita yrittämään ja kehittymään.
VastaaPoistaEhkä Chua ponnistaa samanlaisesta ajatusmaailmasta, hyvin paljon pidemmälle vietynä vain? Se on ainakin selvää, että Chuan kulttuurissa omien, luontaisilta näyttävien rajoitusten yli on todellakin mahdollista päästä.
Liina: Joo, kyllähän tuo Chua aika äärimmäinen on, mutta toisaalta, jos itse on tullut kasvatetuksi aika samalla tavalla niin maailmankatsomus on varmaan ihan erilainen. Ja loppujen lopuksi hän käsittelee minusta tekojaan tuossa kirjassa aika kypsästi!
VastaaPoistaTuo yrityksestä ja tekemisestä palkitseminen muuten on varmasti hyvä: Toisaalta minusta (tämä on taas tätä mahtavaa lapsenkasvatusfilosofiaa lapsettomalta...) lasta pitäisi opettaa sietämään myös pettymyksiä, ja toisaalta ennen kaikkea tekemään ja yrittämään. Jossain ala-asteella arvosanat voi olla huippuja laiskallakin lapsella, ja sitten myöhemmin tulee kamalana järkytyksenä kun vaikka oppimisen eteen pitäisikin tehdä jotain.
Joo, se oli kamala järkytys, muistan aina.
VastaaPoista:D
VastaaPoista