12. internationales literaturfestival berlin, uusia sarjakuvatuttavuuksia ja kirjailijan moraali

Tästä bloggauksesta taisi tulla yksi blogihistoriani pisimmistä. Tarkoitus oli kirjoittaa yleisesti Berliinin Literaturfestivaalista, mutta käsittely eksyikin nyt yksittäisiin sarjakuvataiteilijoihin ja kirjailijan moraaliin - aineksia taideteoksiin on osattu ammentaa toden teolla lähipiiristä myös suuressa maailmassa.  

Nämä jäi käteen.

Jättimäiset kirjamessut - tai jotain ihan muuta

Berliinin Literaturfestivalia (miksi ihmeessä nuo kaikki sanat on pitänyt painaa ohjelmalehtiseen pienellä?) on mainostettu ainakin kirjafanin silmiin sangen näkyvästi. Koska Helsingin kirjamessuilla vuosi sitten oli huippuhauskaa, vastaavaksi kuvittelemani tapahtuma miljoonakaupungissä piti tietenkin päästä kokemaan. 

Berliinin kirjafestivaalit ovat lähes kaksiviikkoiset, mutta ihan käytännön syistä valitsin omaksi vierailupäiväkseni lauantain. 8.9 ohjelmaluettelossa näytti olevan suomalaistakin väriä, kun sarjakuvillle omistetussa ohjelmapätkässä oli puhumassa Anna Sailamaa. 

Ihmettelin jo vähän etukäteen, miksi en löytänyt Literaturfestivalin sivuilta minkäänlaista messualueen karttaa.  Kun katsoin tapahtuman yhteistyökumppaneiden luetteloa, ajattelin, että tapahtuman on pakko olla iso, varsinkin kun siihen oli listattu jopa lukuisia hotelleja ja ravintoloita. 

Omat odotukseni ja tapahtuman toteutus eivät ihan kohdanneet, mutta siitä lisää lopuksi.

Mielenkiintoiset messuesiintyjät

Saavuin literaturfestivaliin iltapäivällä noin yhden aikoihin, joten en seurannut sarjakuvaosuutta alusta alkaen. Olisi ehkä pitänyt, sillä (melkein) kaikkien näkemieni sarjakuvataiteilijoiden haastattelut olivat supermielenkiintoisia! Perehtyneemmät sarjakuvaharrastajat voivat bongata tuttuja ehkä ohjelman alkupäästäkin, lihavoin itse näkemäni haastattelut joista kerron alla tarkemmin. 

10.00 - 10.35 Uhr: Talk 1 - Marzena Sowa & Sylvain Savoia

10.35 - 11.10 Uhr: Talk 2 - Rafal Skrazycki & Tomasz Lesniak

11.10 - 11.20 Uhr Pause

11.20 - 11.55 Uhr: Talk 3 - Veronica Solomon

11.55 - 12.30 Uhr: Talk 4 - Igort

12.30 - 13.20 Uhr: Mittagspause

13.40 - 14.15 Uhr: Talk 5 - Camille Jourdy

14.15 - 14.50 Uhr: Talk 6 - Fabienne Loodts

14.50 - 15.00 Uhr: Pause

15.00 - 15.35 Uhr: Talk 7 - Judith Vanistendael

15.35 - 16.10 Uhr: Talk 8 - Tasos Maragkos

16.10 - 16.20 Uhr: Pause

16.20 - 16.55 Uhr: Talk 9 - Anna Sailamaa

16.55 - 17.30 Uhr: Talk 10 - Max

Camille Jourdy, värikkäitä yksityiskohtia oikeasta elämästä 

Suoraan sanottuna esitysten seuraaminen ei alkanut ihan parhaalla mahdollisella tavalla. Asettauduin istumaan monen sadan hengen auditorioon, jossa lisäkseni oli noin 30 muuta ihmistä. Portinvartijat sulkivat ovet ja haastattelu alkoi. Camille Jourdy on huhtikuussa erittäin mielenkiintoisen sarjakuva-albumin julkaissut ranskalaistaiteilija, joka, noh, puhuu ranskaa. Vuolaasti. Mutta siis vain ranksaa. Esitys oli tulkattu englanniksi, mutta Jourdyn pitkiä ranskankielisiä puheita kuunnellessani kiitin itseäni jo pari kertaa siitä, että en raahannut miestä tähän tapahtumaan mukaan. 

Jourdyn sarjakuva vaikutti kuitenkin hyvältä. Rosalie Blum kertoo naisesta, jota eräs mies alkaa seurata päivästä toiseen. Mies ei kuitenkaan tule ajatelleeksi, että samalla myös hän tulee jatkuvasti seuratuksi. Kahden henkilön elämät kietoutuvat omituisella tavalla toisiinsa. Sarjakuvan piirrosjälki on kaunista, värikästä ja yksityiskohtaista. Vaikuttaa siltä, että Jourdy on onnistunut kertomaan todella mielenkiintoisen tarinan, joka on myös kuvitettu kauniisti. 

Jourdy kertoi paljon myös työskentelytavastaan, kuten siitä, kuinka hän ottaa piirroksiinsa paljon yksityiskohtia oikeasta elämästä. Esimerkiksi yksi ystävä oli huomannut erään sarjakuvahenkilön asunnon olevan täynnä hänen omia tavaroitaan.

Rosalie Blumin voi lukea ainakin ranskaksi ja saksaksi.

 

Fabienne Loodts, suurisilmäinen Berliini-haahuilija

Ranskankielisestä Belgiasta kotoisin oleva, Brysselissä asuva Fabienne Loodts on viimeisimpänä työnään tehnyt sarjakuvan Chloe Aridjisin kirjasta Le Livre des Nuages. Loodts törmäsi Aridjisin romaaniin työskennellessään kirjastossa ja lukiessaan siellä paljon. Berliiniin sijoittunut tarina muualta muuttaneesta, yksinäisestä tytöstä oli koskettanut häntä niin paljon, että hän tiesi heti haluavansa tehdä tarinasta sarjakuvan. Tämäkin sarjakuva jäi kiinnostamaan, vaikkakin vaikutti aika raskaalta.

 

Judith Vanistendael, tätä pitää lukea!!

 Etukäteen odotin tietysti eniten Sailamaan esitystä, mutta Vanistendael oli päivän ehdoton yllättäjä ja sai todellisen tätä-on-pakko-lukea efektin aikaan. Vanistendaelin esikoinen Dance by the Light of the Moon näyttää löytyvän myös englanniksi. 

Kuva amazon.co.uk

Pelkästä Vanistendaelista voisin tehdä vaikka oman postauksensa, mutta tässä pääkohdat lyhyesti: Ensiksikin, nainen on äärimmäisen hauska esiintyjä, joka sai jopa tiukahkon saksalaisyleisön nauramaan monta kertaa. Toiseksi, Vanistendaelin esikoinen ilmestyi alun perin suunilleen nimellä Neitsyt ja neekeri, mutta poliittisest korrektimmille markkinoille nimi on tietysti pitänyt muuttaa. Kolmanneksi, Vanistendael onnistui nyt tuomaan esimerkin kirjailijan moraalista yms. Suomessa velloneesta kirjailijaetiikasta ihan omalle tasolleen. 

Jo 2008 ilmestynyt sarjakuva-albumi kertoo kirjoittajan erittäin vaikeasta parisuhteesta pakolaismiehen kanssa. Pari oli yhdessä neljä vuotta, avioitui ja erosi kaksi kuukautta avioliiton solmimisen jälkeen. Vanistendael oli tässä vaiheessa 24. Hän asui Espanjassa, ja muutti takaisin hollanninkieliseen Flanderiin. Mitäpä tyttö huomasi kotimaahansa palattuaan? Noh, tytön erittäin kuuluisa kirjailijaisä oli kirjoittanut teoksen, jonka aineksena oli käytetty mitäpä muuta kuin tyttären erittäin vaikeaa ja kivuliaasti päättynyttä parisuhdetta!

Ilmeisesti isän ja tyttären suhde ei ole ollut aivan helpoimmasta päästä muutenkaan, ja tapauksesta käytiin sittemmin useita keskusteluja. Vanistendael kertoi, että ei aluksi pystynyt reagoimaan tilanteeseen mitenkään, mutta kun hän alkoi opiskella sarjakuvia ja piirtämään niitä itse, hän koki, että sai viimein tilaisuuden taas tehdä tarinasta "oman" eli kertoa sen omalla äänellään. Sain sellaisen käsityksen, että nainen ei juuri ollut kysellyt mieheltään lupaa tehdä hänestä teoksensa toista päähenkilöä. Lainatuksi tulleetkin osaavat siis näköjään lainata. 

Vanistendael on julkaissut myös muita teoksia. 

Tasos Maragkos ja vähän oudot fiilikset

Miehen sarjakuvat tuntuivat käsittelevän lähinnä Kreikan tämänhetkistä tilannetta, joten suosittelen siitä kiinnostuneelle. Jonkun sarjakuvan henkilönä oli myös kondomi.

Anna Sailamaa ja Suomen sarjakuvaympyrät esiin!

Sailamaa vaikutti todella sympaattiselta henkilöltä ja edusti hienosti koko Suomen nousevaa sarjakuvakulttuuria. Torniosta kotoisin oleva nainen asuu nykyisin Helsingissä ja tekee omien sarjakuvien lisäksi myös opetustöitä.

Sailamaan ensimmäinen sarjakuva-albuminsa Ollaan nätisti perustuu tarinoihin tämän omasta perheestä. Sailamaa kertoi, että hänellä ei kaikkia tarinoita luodessaan vielä ollut tietoa, että ne tulisivat albumiin, ja siksi piirrosjälki vaihtelee välillä kovastikin henkilöstä toiseen. 

Paimen taas on alusta asti albumiksi suunniteltu teos. Sen piirrosjälki näytti ainakin haastattelussa näytettyjen kuvien perusteella osin todella kiehtovalta, pidin erityisesti kuvasta, jossa näytettiin tummaa, öistä metsää. Haastattelija mainitsi, että albumissa tuntuu olevan paljon suomalaisia stereotypioita, kuten saunomista ja lunta. Sailamaa vastasi tähän mielestäni fiksusti kertoen, että hänelle juuri ne asiat ovat oikeaa Suomea. Vastauksesta ja piirrosnäytteistä tuli heti kotoisa olo, joten Paimenkin kuuluu nyt vielä luettavien teosten listalle :).

Haastateltavana Anna Sailamaa

Lopputunnelmat

Kuten edellä kirjoittamastani pätkistä toivottavasti käy ilmi, haastateltavat olivat äärimmäisen mielenkiintoisa. Minua ilahdutti myös se, että haastattelija, Lars von Törne tuntui ihan oikeasti tutustuneen perusteellisesti jokaisen haastateltavan teoksiin ja tekemisiin.

Tapahtumana Berlin Literaturfestival oli kuitenkin muuten, varsinkin 15 euron itse maksetulla lipulla, vähän pettymys. Tämä johtuu kyllä pääosin ihan vaan omista vääränlaisista odoutksistani: Siinä, missä Helsingin kirjamessut ovat messut täynnä iloista hulinaa, Literaturfestival on selvästi enemmän vakava kirjallisuustapahtuma, johon saavutaan kuuntelemaan esityksiä ja haastatteluja auditorioihin suljettujen ovien taakse pimennettyihin saleihin. 

Shoppailumahdollisuudet rajoittuivat rakennuksen aulassa olleisiin kahteen pöytään, paikalla ei siis ollut minkäänlaista messualuetta, jossa esimerkiksi kustantajat olisivat pitäneet ständejä tai pyörittäneet omaa ohjelmaansa. 

Illalla vuorossa olisi ollut vielä muutaman krijailijan haastattelu ja keskustelua Bulgakowin uudestaan saksaksi käännetystä Meister und Margaritasta. Passasin kuitenkin muun ohjelman tällä kertaa. Sarjakuvavinkkejä tuli kuitenkin nyt koko loppuvuoden tarpeisiin.