Matkailu avartaa, kirjat auttavat saamaan samantapaisia kokemuksia kotonakin

tiistai 4. syyskuuta 2012

Kuukauden tilinpäätös: Elokuu

Minulla voisi olla teille tosi mielenkiintoista kerrottavaa siitä, kuinka kävin sunnuntaina kuuntelemassa Leena Parkkista ja kirjailijakollegoitansa Letteretagen pohjoismaisten kirjailijoiden tapaamisessa. Sen sijaan minulla on nyt vain ei-niin-mielenkiintoista kerrottavaa siitä, että on aika vinkeä tilanne kun toista kertaa käytössä olevien, kalliiden pohjoismaiden puupohjaisten nilkkureiden toinen korko jää keskelle katua. Vastoinkäyminen sekoitti aikatauluni ja oli muutenkin niin selvä merkki siitä, että yritystä ei kannata jatkaa, että päädyin lukemaan Suomesta saapunutta paikallislehteä kotisohvalla.

Pysytään siis onnistuneemmin tapahtuneissa suorituksissa, kuten elokuun lukemisissa. Pieneksi omaksi yllätyksekseni luin elokuussa kokonaiset kuusi kirjaa joista kirjoitin viidestä. 

Luettujen kirjojen lista ja linkit bloggauksiin:

Tässä kirjassa on jo yllättävän hyvä otos viime aikojen lukemisesta. Punarinta luettu, Nuoren opettajattaren varaventtiili luettu, Kesän pimeys aloitettu, Alkemisti luettu, Linnunaivot luettu, Sout of the Border... luettu, after the quake luettu, Blind Willow, Sleeping Woman aloitettu.  


Elokuussa parveke oli käytössä ainakin melkein joka päivä.
Kuukauden pettymys on Jo Nesbon Punarinta. Meni minulle liian koukeroiseksi, en tykännyt siitä, että kahta tarinaa vietiin eteen päin kovin kaukana toisistaa, enkä kyllä tainnut muutenkaan jaksaa keskittyä. Toivottavasti muut Harry Holet ovat taas parempia... 

Hilja Valtosen Nuoren opettajattaren varaventtiilistä bloggaamista säästelen siihen, että olen saanut Kotiopettajattaren luettua. Se ei ehkä ole ihan pian, mutta mihinkäs tässä on kiire. Silti, kirja taisi olla kuukauden yllätys. Sanottakoon nyt sekin, että Valtosen tyyli oli yllättävän kepeää, päähenkilö yllättävän reipas ja pirtsakka ja koko kirja yllättävän nopeatahtinen. Lukukokemus oli siis mitenkään liioittelematta positiivinen yllätys.  

Murakamia tuli luettua kahden kirjan verran. Pidin sekä after the quakesta että South of the Border, West of the Sunista. Ensimmäinen oli novellikokoelma, toinen lyhyehko romaani. Omenaa ja päärynää ei kannata verrata, mutta pidin romaanista vielä novellikokoelmaa enemmän. 

Sekä Sinisalon Linnunaivot että Coelhon Alkemisti jättivät vähän ristiriitaiset fiilikset. Jälkikäteen ajateltuna olen ehkä jopa lievästi pettynyt Linnunaivoihin, Alkemistista en oikein osaa vieläkään sanoa mitään. Ei niin paha kuin odotin, mutta no, tjaah.

3 kommenttia:

  1. Murakami on minullakin juuri nyt pääkopassa pyörimässä. Menen ensi viikolla hakemaan kirjastosta lisää :)

    VastaaPoista
  2. Minulla Murakami taas on jollain ikuisella tbr-listalla. Tosin What I Talk About When I Talk About Running on kyllä aloitettu :)

    No mutta asiaan, pistin sulle eteenpäin tunnustuksen, on blogissani.

    VastaaPoista
  3. Helmi: Hehee, mahtavaa, sinulla on vielä monta hyvää kirjaa lukematta :)

    Miia: Toivottavasti pääset jonkun fiktiokirjankin kimppuun! Hei ja kiitos, menen kurkkaamaan!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se julkaistaan pian!