Mitä onni on ja mistä sitä saa?

Luin onnellisuuskirjan. En olisi tätä vielä muutama viikko sitten itsekään uskonut, huhhuh. Amerikka taisi siis napsauttaa päässäni jotain lopullisesti. Tai sitten vakuutuin viimein siitä, että ihmiset uudessa maailmassa eivät ole iloisen, suorastaan onnellisen näköisiä vain jatkuvan kofeiiniyliannostuksen ja sokerihumalan ansiosta. Niin tai näin, päätin tutustu onnellisuus-teemaan bestsellerlistan kärjen kautta. Luin Gretchen Rubinin The Happiness Projectin.  

Kirjan nimi: The Happiness Project Kirjoittaja: Gretchen Rubin Sivuja: 315 Kustantaja: Harper Julkaistu: 2009 Mistä minulle: Lentokentän kirjakaupasta

Onni on aika laaja käsite. Tuntuu, että uppoan jo ihan aluksi käsitteenmäärittelyyn, mutta yritän silti. 

Anna Perho tokaisi Olivia-lehdessä ja sittemmin useamman monella FB-seinällä "Onni ei ole pienissä asioissa. Jos raha-asiat, terveys ja ihmissuhteet eivät ole kunnossa, ei paljon auta, jos näkee ulkona söpön oravan." Mielestäni rouva Perho yrittää tunkea suuhunsa liian ison palan piirakkaa kerralla. Minä olen sitä mieltä, että jos hyvää ja onnea ei onnistu näkemään pienissä asioissa, ei sitä koskaan näe isoissakaan. Vai tarkoittaako Perho, että kaikki köyhät ja velkaantuneet ovat automaattisesti nyt, aina ja ikuisesti onnettomia? Entä pitkäaikaissairaat? Entä avioeroa läpikäyvät tai vanhempansa tai lapsensa menettäneet? 

En väitä, että onnellisuusoppaan lukeminen tekisi syöpäsairaan ylivelkaantuneen avioeroa läpikäyvän henkilön onnelliseksi, mutta eikö tämäkin saisi olla edes hetken onnellinen söpön oravan nähtyään? Vai luodaanko suomenkielisestä sanasta onni jotain niin mahtipontista, että siitä tulee katonrajassa leijaileva heliumilmapallo, joka joka tavoittamisella liukuu vain kauemmas ja kauemmas? 

Sitten vielä onnen toinen puoli: Ei se "ilmesty" kaikille automaattisesti silloin, kun raha-asiat, ihmissuhteet ja terveys on kunnossa. Se kai onkin jonkinlainen aikamme tragedia, ja juuri siksi tällaisia kirjoja on mielenkiintoista ja joillekkin jopa avuliasta lukea. Onnellisuus tulee, kun sitä vähän vaatii käymään. Jokaisen tulisi miettiä, kuinka saa itsensä onnelliseksi. Sen yksi osa-alue voi toki olla rahan oikeanlainen säästäminen ja oikein käyttäminen, ihmissuhteista huolehtiminen ja terveyden ylläpito.

Gretchen Rubinin The Happiness Project onkin parhaimmillaan juuri melko onnellisten ihmisten parissa. Kuten kirjailija itse totesi, hänen tavoitteensa oli tulla onnellisemmaksi muuttamatta elämäänsä. Ei siis pakoa kolmanteen maailmaan, ei uutta asuntoa, parisuhdetta, lasten hylkäämistä tai edes uran vaihtoa. Uraloikan Rubin oli ehtinyt tekemään jo aiemmin juristista kirjailijaksi.

Sen sijaan Rubin otti onnellisuusprojektiinsa käytännönläheisen ja tavoitteellisen otteen. Hän määritti projektin alkupituudeksi vuoden ja kirjoitti jokaiselle kuukaudelle oman teemansa ja lupauksensa. Tammikuussa hän keskittyisi kasvattamaan energiatasoaan, helmikuussa avioliittonsa parantamiseen, maaliskuussa työelämään, huhtikuussa vanhemmuuteen, toukokuussa vapaa-aikaan ja niin edelleen. 

Rubin ei siis suinkaan lähde meditoimaan kohti onnellisuutta ja jää odottamaan sen iskemistä, vaan alkaa työskennellä hyvin, hyvin määrätietoisesti onnea kohti. Ja tiedättekö mitä? Se vaikuttaa toimivan! 

Rubin jakaa pitkin kirjaa todella käyttökelpoisia vinkkejä: Älä nalkuta, urheile, tee työtä joka sopii arvoihisi, pidä yhteyttä ystäviisi, käytä rahaa niin että se tekee elämästäsi mukavampaa ja niin edelleen. Vinkeistä tulee kuitenkin vielä käyttökelpoisempia, kun Rubin konkreettisesti näyttää, kuinka hän pystyy ne pitämään: Tarkkojen lupauksien avulla. Hän ei suosittele tavoitteita, vaan kehottaa tekemään lupauksia. Tavoitteet erottaa lupauksista niiden kertaluontoisuuden takia. Hänen tavoitteensa ei ole siis käydä jollain viikolla kolmea kertaa salilla, vaan käydä jatkuvasti joka viikko kolme kertaa viikossa salilla. 

Kirjan alkupuoli oli välillä hieman hidastempoinen ja epäilin jo pienen hetken, jaksanko kirjaa koskaan loppuun saakka. Taustatietojen sijoittelu kuitenkin sujuvoitui kirjan edetessä tai minä innostuin projektin vaihesta sen verran paljon, että kirjan luki oikein mieluusti. Teoriatausta oikeastaan vain ohjasi mukavasti Rubinin omia onnellisuuskokeiluja. 

Kirjan jokaisesta luvusta voisi kirjoittaa helposti kokonaisen blogipostauksen verran, mutta jätän nyt tarkemman referoinnin sikseen. Sen sijaan voin vain suositella The Happiness Projectia jokaiselle onnellisuus-teemasta kiinnostuneelle! 

The Happiness Project on ihastuttanut viime aikoina muuallakin, muun muassa Eevan blogissa. 

Lopputulos: Suosittelen kaikille, jotka haluavat olla vähän onnellisempia, mutta eivät kaipaa kirkasta valaistumista vaan uskovat enemmän suoraviivaiseen työntekoon. Rubinin ajatuksiin voi tutustua tarkemmin tämän suosittua The Happiness Project -blogia seuraamalla.