Kirjoittaja: Jussi Adler-Olsen
Sivuja: 504
Julkaistu: 2008
Mistä minulle: Kaveri lainasi
Aina kannattaa kertoa myös uudemmille tuttavuuksilleen pitävänsä lukemisesta - näin saa kirjavinkkejä (ihan kuin ideaa luettavista kirjoista ei muuten olisi tarpeeksi...) ja parhaassa tapauksessa kirjoja lainaksi. Juuri tällä tavalla Jussi Adler-Olsenin Mercy (suom. Vanki) päätyi luettavakseni.
Kaverini kertoi aloittaneensa kirjan lukemisen sunnuntaiaamuna sängyssään kello 10 ja lukeneensa saman päivän iltakahdeksaan saakka.
Ihan samanlaisen huuman valtaan Adler-Olsen ei onnistunut minua vangitsemaan, mutta erittäin vahvasta dekkarista Mercyn kohdalla on silti perusteltua puhua.
Mercy on Department Q -sarjan ensimmäinen osa. Siinä elämäänsä kyllästynyt poliisikomisario Carl joutuu tai pääsee poliisihallinnan rahanpumppausoperaation välikappaleeksi. Kööpenhaminan poliisi perustaa osasto Q:n, joka saa lihavaa vuosittaista lisärahoitusta vanhojen selvittämättömien rikosten ratkaisemiseen.
Henkisesti hankalan työhistoriansa ja mutkikkaan yksityiselämänsä takia epävakaa poliisi Carl ja tämän ulkomaalaistaustainen apuri, Assad, valitsevat ensimmäisen ratkaistavan juttunsa vanhojen tapausten kansiota kiivaasti selaten. Vuosia sitten Berliinin-matkalla (!) kadonneen tähtipoliitikon tapaus on mielenkiintoinen, ja ennen kaikkea mediaseksikäs.
Jo kirjan takakannesta selviää, että Merete Lynggaard ei suinkaan ole kadonnut jäljettömiin. Vielä vuosia myöhemmin häntä pidetään vankina ilman ihmisarvoista kohtelua. Merete pysyy vaivoin järjissään. Hänellä ei ole aavistustakaan, miksi kidnappaajat kiduttavat häntä vuosikausien eristyksellä. Samaan aikaan hän pohtii jatkuvasti, mitä hänen jo lapsena kolarissa henksisesti pahoin vammautuneelle veljelleen kuuluu.
Adler-Olsen on saksalaisissa kirjakaupoissa vahvasti esillä. En ihmettele, ja skandinaavidekkarit ovat täällä muutenkin todella iso juttu. Suosittelen muunmaalaisillekin dekkarinnälkäisille!
Kirjan on ihan viime aikoina lukenut myös Tarukirjan Margit, jonka loppupäätelmiin Vangista voin täysin yhtyä: Ei mitään uutta ja erikoista, mutta etenkin kirjan lopussa sivuja käänteli jo vauhdilla, ja luen kyllä Adler-Olsenia mielelläni vielä lisääkin. Mielestäni Olsenin kerronnallinen ratkaisu, eli sekä Mereten elämän vankeudessa että uuden tutkinnan edistymisen seuraaminen samanaikaisesti on kirjassa onnistunut kerronnallinen ratkaisu. Aiemmin kirjasta on kirjoitettu mm. Kirsin kirjanurkassa, Kuristava kirsikka -lukupäiväkirjassa ja Puolisilmässä.
Satuimmepa lukemaan Vangin samaan aikaan! Saksassa käydessäni olen myös huomannut, miten suosittu Adler-Olsen siellä on.
VastaaPoistaMargit: Ihan samaa naureskelin, mutta hei, hyvä ajoitus hienolla kirjalla sinullakin :). Täällä Adler-Olsenia on julkaistu ja luetaan ihan valtavasti, hänen kirjoillaan on hienot, yhtenäisen teeman mukaiset kannetkin jne.
VastaaPoista