 |
| Kuva WSOY |
Kirjan nimi: Suruton
Kirjoittaja: Jø Nesbo
Julkaistu: 2002/2005
Sivuja: 506
Mistä minulle: Äidin kirjahyllystä
Aloitin kesken olevien kirjojen krapulan taltuttamisen lukemalla Suruttoman loppuun. Jatkoin siis alusta aloittamaani Jø Nesbon Harry Hole -sarjaa. Jo paljon aiemmin olen lukenut Harry Hole kirjoista sarjan keskeltä Lumiukon. Sittemmin päätin lukea Harryn tarinaa järjestyksessä. Luin sarjan aloittaneen Lepakkomiehen, onnistuin näköjään missaamaan sarjan toisen osan Torakat (jonka ostin kyllä nyt lentokentältä), hyppäsin sarjan kolmanteen osaan, eli Punarintaan, josta jatkoin nyt Suruttomaan.
Suruttoman alku on vauhdikas: Pankkiryöstö muuttuu surmaksi. Harry Hole kietoutuu uuden apulaisensa kanssa jutun tutkintaan. Harryn alkoholinkäyttö ei pysy vieläkään aina aivan hallinnassa, eikä yksityiselämän koossa pysymistä auta se, että rakastettu Rakel on lapsensa huoltajuuskiistan takia Venäjällä. Hole tapaa entisen tyttöystävänsä tämän asunnolla, herää aamulla kotonaan kaameassa kankkusessa, muistinsa menettäneenä ja saa kuulla, että tyttöystävä on löytynyt kuolleena asunnoltaan. Hole ei luonnollisesti halua huudella edellisen yön oinpaikastaan ja alkaa selvittää juttua muiden töidensä rinnalla.
Kolmen Nesbon alkupään tuotannon kirjat eroavat toisistaan rakenteellisesti selvästi. Olin huomaavinani, että kirjailija on ollut kokeileva ja etsinyt omaa tyyliään ja tarinankerrontaansa sopivia ratkaisuja.
Suruton on mielestäni selvästi Lepakkomiestä ja Punarintaa onnistuneempi. Kerronta on ammattimaisempaa ja kouliintuneempaa kuin Lepakkomiehessä, ja toisaalta siinä ei ole enää samanlaista kikkailua kuin Punarinnassa. Tarinaa kuljetetaan joutuisasti ja uusia käänteitä riittää niin, että kirjaan ei päässyt kyllästymään missään vaiheessa.
Nesbon Harry Hole -kirjoista on tullut minulle jo useamman kerran mieleen televisiosarja Mentalist. Vaikka päähenkilöt vaikuttavat erilaisilta, on heissä silti jonkinlainen yhteinen pohjahaikeus. Lisäksi dekkarien "isoa juonta", Harryn elämää ja pysyttelemistä kaidalla polulla, on mielenkiintoista seurata aina uudelleen. En ihmettele, että Nesbo valloittaa Suomessakin bestseller-listojen kärjen aina uudelleen ja uudelleen.
Ainakin Minna on pohtinut heinäkuun alussa mikä dekkareissa kiehtoo niin laajaa lukijakuntaa. Minulle juonenkäänteet eivät koskaan avaudu etukäteen eli murhaaja on aina yllätys. Nautin silti vetävästä juonesta, huolellisesti yhteen suunnitelluista tapahtumista ja inhimmillisistä henkilöhahmoista. Usein dekkareissa tulee esiin myös mielenkiintoisia miljöitä, ja kuvitteellisen poliisityönkin seuraaminen on hauskaa. Dekkariahmimiseni siis tuskin on vielä ihan hetkeen ohi.
Jo Nesbo on suosikkini. Olen suunnilleen samassa vaiheessa kuin sinäkin, eli lukenut Lepakkomiehen, Torakat, Punarinnan ja Suruttoman. Seuraavaksi aioin tarttua Kukkulan kuninkaaseen, joka ei kai olekaan Harry Hole -kirja, siksi ahmimiseni on vähän töksähtänyt. Sitä paitsi tiedän, että Nesbo vie yöunet, koska ne on pakko lukea saman tien, ja nyt kaikki nukutut tunnit ovat tärkeitä. Minä taas pidin eniten Punarinnasta.
VastaaPoistaMahtavaa, toinen Nesbo-fani! Olen lukenut Kukkulan kuninkaan ja tykkäsin kyllä siitäkin. Luulen, että Nesbo onnistuu kirjoittamaan vetäviä kirjoja, vaikka Harry Hole -sarjan vielä joskus päättäisikin.
PoistaKukkulan kuninkaasta on muuten tehty elokuvakin, mutta sitä en ole nähnyt.
Mun mielestä juuri nää sarjan keskellä olevat kirjat on parhaita. Varsinkin "Pelastaja" oli tosi hyvä! Olen tietenkin aivan koukussa Haryy Holeen ja lukenut kaikki kirjat, tuota aivan uusinta lukuunottamatta. Valitettavasti täytyy sanoa, että sarjan loppupään kirjat ovat kyllä tylsempiä kuin nää keskivaiheen kirjat. Kirjoista tulee vähän liiankin paksuja ja juonenkäänteet ja jatkuva väkivalta puuduttaa. "Panssarisydämestä" en tykännyt juuri yhtään. "Aave" oli taas parempi, joten toivottavati tuo "Poliisi" olisi sekin taas vähän parempi. Saa nähdä… Kritiikistä huolimatta Nesbø on mun suosikkidekkaristeja! :-)
VastaaPoistaVoi eiiii jos kirjat alkavat huonontua huippukohtien jälkeen! Huomasin missanneeni alku/keskivaiheille sijoittuvan "Torakat" ja aion lukea sen seuraavaksi.
PoistaToisaalta tällaisten pitkien sarjojen laatu on usein vähän heitelehtivää, luulen että Nesbokaan ei hahmon tarinaa aloittaessaan odottanut ihan tällaista suosiota :D.
Tuo mainitsemasi kirjojen paksuuntuminen on muuten ihan totta. Johtuukohan se siitä, että kustannustoimittaja ei enää uskalla karsia suositun kirjailijan sanomisia kuten ennen...