Matkailu avartaa, kirjat auttavat saamaan samantapaisia kokemuksia kotonakin

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Mediahuora huutaa huomiota toimittajille ja monille muille

Kirjan nimi: Mediahuora  
Kirjoittaja: Venla Hiidensalo 
Julkaistu: 2012 
Sivuja: 411 
Mistä minulle: Heräteostos Helsinki-Vantaan ärrältä


Kun kesän alussa pelkäsin lukemisen loppuvan kesken, tein muutaman heräteostoksen lentokentän R-kioskilta. Mediahuora houkutti minua paitsi kirkkaalla kannellaan, myös hailakasti mielessäni sinkoilevien blogiarvioiden takia Harmi vaan, että kymppiä kassalle ojentaessani en muistanut, että ne blogiarviot olivat enimmäkseen nihkeitä. 

Juoni on lyhyesti tämä: Maria Vartiainen on pätkätyö- ja freelancer -suhteista elävä yksinhuoltaja, joka vääntää mistä tahansa haastattelusta Lehteen sopivan mielenkiintoisen jutun. Haastateltavan yksityiselämän synkimmätkin kolot kaivetaan auki samalla maireasti hymyillen. On mielenkiintoista miettiä, kuka hyötyy kenestä. 

Lehden ehdot avustajiaan kohtaan kuitenkin muuttuvat yhä epäedullisemmiksi samaa tahtia kun lukijat karkaavat verkkoon. Maria pitää verkkoidentiteettiään yllä ahkeralla facebookkaamisella.

Kun yksityiselämässä tapahtuu ikäviä käänteitä, niistäkin tehdään juttusarja ja kerätään tykkäyksiä ja kommentteja sosiaalisessa mediassa. 

Ihan tätä päivää, tai vähän eilistä (aina päähenkilön omalla nimellä alkavat statuspäivitykset muistuttavat ajasta, jona statuspäivitykset todella aina alkoivat omalla nimellä). Silti minusta tuntui monta kertaa siltä, kuin Mediahuora olisi kirjailijan omaa terapiaa. 


Eniten kuitenkin tökki tämä: Päähenkilö Maria oli mielestäni niin ärsyttävä, että kaikki hänelle tapahtunut ikävä hautautui mielessäni päähenkilön ärsyttävyyden alle.  Marian ja Lehden päätoimittajan välille rakennettiin alussa tiukka hyvä-paha -asetelma, jota alettiin loivennella vasta aivan kirjan lopussa. 
 
Kirjassa on kyllä hyvääkin. Journalismi on murroksessa ja freelancerit joutuvat tappelemaan osin murusista. Suomi muuttuu sellaista vauhtia (ja niin sen on muuttuttavakin), että perässä on vaikea pysyä. Lisäksi kerronta oli sujuvaa ja lukeminen vaivatonta.

Mediahuorasta löytyy paljon blogipostauksia, yksi perusteellisimmista Sallan blogista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, se julkaistaan pian!