Täällä taas! Luettu ja katsottu: Veronica Roth: Divergent (Outolintu)

 Maalis, huhti, touko, kesä... Oho! Kolme ja puoli kuukautta on kulunut edellisestä postauksesta niin että hujahti. Voisin sanoa, että kun kosketuksen bloggaamiseen kadottaa, sen kadottaa. Ajatukset ovat  olleet bloggausta - jossa ne ovat kyllä silloin tällöin käyneet - enemmän  uudessa työssä (sama yritys, uusi tehtävä) ja erittäin intensiivisesti vireillä pitämässäni kuntoiluprojektissa. Nyt kun töitä uudessa roolissa on pari kuukautta takana ja six pack (oli pitkällä "asioita jotka pitää tehdä/hankkia" -listallani) on kaivettu esiin, aion ottaa aikaa taas blogillekin :).

Luin jo kauan sitten Veronica Rothin kirjan Divergent (suom. Outolintu). Koska pidin niin Nälkäpeli-trilogiasta kuin Delirium (Rakkaus on harhaa) -kirjastakin, upposi Divergent minuun oikein hyvänä viihdykkeenä. Kun Outolintu tuli valkokankaalle, oli se tietenkin päästävä heti katsomaan.





 

Kirjan nimi: Divergent (suom. Outolintu)
Kirjoittaja: Veronica Roth
Kustantaja: Katherine Tegen Books
Julkaistu: 2011
Sivuja: 501 (Kindle)
Mistä minulle: Amazon.com

Divergentissä eletään dystooppisessa maailmassa tai rinnakkaistodellisuudessa. Kirjassa esitetty maailma on jaettu tai jakautunut erilaisiin lohkoihin, joissa asuu luonteenpiirteiltään erilaisia ihmisiä. Ihmiset on siis jaettu persoonallisuustyyppiensä mukaan. Jokaisella ihmisellä tulee olla yksi vallitseva persoonallisuutta määrittävä luonteenpiirre. Ihmiset ovat joko äärimmäisen epäitsekkäitä, rauhallisia, viisaita, rehellisiä tai pelottomia.

Kansalaiset pysyvät omassa ryhmässään niin pitkään, kunnes he peruskoulutasoisen koulutuksen päättyessä käyvät persoonallisuuskokeessa, jonka jälkeen lopullinen ryhmä päätetään. Ihmisen on sitouduttava tämän jälkeen ryhmäänsä koko iäksi. Jos oma ryhmä on jotain muuta kuin oma synnyinryhmä, tarkoittaa se eroa omasta perheestä ja lähtökohdista iäksi.

Kirjan päähenkilö on peruskoulunsa juuri päättänyt, epäitsekkäiden lohkossa kasvanut Beatrice. Beatrice on tuntenut usein olevansa "vähän liikaa" lohkoonsa. Soveltuvuuskokeiden tulokset ovatkin  ristiriitaisia, mutta ystävällinen ohjaaja korjaa niitä yhdenmukaisemmiksi, kyseessähän täytyi olla vain tietokonevirhe - se, että ei oikeasti kuuluisi mihinkään lohkoon, on nimittäin kauheinta mitä ihmiselle saattaisi tapahtua.

Valintapäivänään Beatrice päättää liittyä pelottomiin. Jo pelkkä ryhmän mukaan pääsy vaatii rohkeutta, joka tuntuu Beatricelle ensin täysin vieraalta.

Uuteen ryhmään siirtymisen jälkeen osallistutaan intensiiviseen koulutukseen. Vaikka Beatrice ja muut muista lohkeista tulleet tiesivät joutuvansa  kokemaan kovia, on koulutus silti paljon enemmän kuin mitä he arvelivat. Pelkkä fyysinen taistelukyky ei riitä, vaan jokaisen on opittava kohtaamaan omat pahimmat pelkonsa.

Yhteydenpito muihin lohkoihin, Beatricen kohdalla siis eri lohkoon jääneisiin vanhempiin ja toisen lohkon valinneeseen veljeen on käytännössä kielletty. Silti hänestä tuntuu, että kaikki ei ole kohdallaan.

Kirjan juoni on hyvin Nälkäpelin ja Deliriumin kanssa saman kaltaiseksi rakennettu nopeatempoinen ja kuvitteellista yhteiskuntaa hyvin värikkäillä maaleilla kritisoiva. Se näissä nuorten aikuisten dystopioissa kai koukuttaakin: Mukana on viihdettä, vähän kauhukuvia ja kaikkea on helppo seurata. Täydellistä lomalukemista vaikka kesäksi siis!

Vaikka elokuva oli mielestäni kivasti toteutettu ja kirja siis hyvä, ihan hirmuista hinkua seuraavien osien lukemiseen jäi jäänyt. Ehkä... Tämä idea alkaa olla vähän nähty? Tuntuuko teistä samalta?