Matkailu avartaa, kirjat auttavat saamaan samantapaisia kokemuksia kotonakin

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Viikon kolme kovaa: Elokuva Gone Girl, vapaa perjantai ja Sofi Oksanen

Otetaan yksi kappale elämäntilanteen melko täydellisiä muuttumisia, sekoitetaan kesään ja saadaan yli kolmen kuukauden mittainen blogihiljaisuus. Oho. Tällä hetkellä luettuja kirjoja on jonossa enemmän kuin yksi, mutta aloitetaan silti ihan pikaisella "kaikkea muuta" -päivityksellä.



1. Elokuva Gone Girl oli virallisesti ensi-illassa 3. lokakuuta, mutta jostain syystä sitä pääsi täällä Berliinissä katsomaan jo torstaina toinen lokakuuta. Tämä saattaa liittyä siihen, että ensi-illat ovat yleensä torstaisin.

Gone Girlin kirjoittaja Gillian Flynn on käsikirjoittanut myös elokuvan, joten se on erittäin uskollinen kirjalle. Me likes! Sanoisin muutenkin, että jos pidit kirjasta, pidät varmaan myös elokuvasta. Tunnelmaltaan elokuva oli minulle tietysti ihan erilainen kuin kirja, koska mielestäni kirjan viehätys perustui pitkälti sen yllätyksellisyyteen. Silti: menkää ja katsokaa, kirjan lukemisen jälkeen tai vaikka sitä ennen!

2. Perjantaina juhlittiin Saksojen yhdistymistä ylimääräisellä vapaapäivällä. Kaupat olivat kiinni, joten käytännössä mahdollisuuksia oli vain täydelliseen rentoutumiseen - ihanaa! Optimaaliviikonloppunani perjantai olisi aina rentoilua, lauantaina tekemistä ja sunnuntai sitten jotain siltä väliltä. Vapaa perjantai tuntui erityisen kivalta varmaan myös siksi, että käytännössähän lyhyt viikko tarkoittaa aina viiden päivän töiden sullomista neljään.

3. Sofi Oksanen on die Zeitin kannessa, eli käytännössä viikon ajan kaikkialla. Onnittelut Frankfurtin kirjamessujen Suomen messunäkyvyydestä vastuussa oleville, homma näyttää sujuvan oikein hienosti!



Itse haastatelukin oli oikein mielenkiintoinen, ja die Zeitin kirjallisuusliitteessä käsiteltiin kunnolla muitakin suomalaisia kirjailijoita.


6 kommenttia:

  1. Kävin juuri tänään katsomassa Gone Girlin ja olin kyllä aika pettynyt. Olen juuri kirjoittamassa Flynnin esikoisesta Sharp Objects ja laitan Gone Girlistä muutaman sanan bloggauksen loppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aa, no jopa! Suurin osa ihmisitä on ollut leffasta yllättävän innoissaan, mutta voin kyllä ymmärtää, että se ei ihan kaikkiin kolahda :)

      Poista
  2. Tervetuloa takaisin! Itsekin piipahdin elokuvissa perjantaina ja tykkäsin Gone Girlistä kovasti. Mikä mahtava tilaisuus viettää miehen kanssa kahdenkeskistä iltaa katsellen "nykyaikaista avioliittodraamaa", kuten eräs arvio leffasta kuului ;)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoos! Hahha, Gone Girlin leffaversiostahan on tipahdellut ihan mahtavia twiittejä, oma suosikkini oli jotakuinkin "Gone Girlin katsominen ensimmäisillä treffeillä antaa aivan omanlaisensa sävyn suhteen jatkolle" :D.

      Poista

Kiitos kommentista, se julkaistaan pian!