Kirjoittaja: Pajtim Statovci
Julkaistu: 2014
Sivuja: 286
Kustantaja: Otava
Mistä minulle: Kaukolaina kirjastosta Suomi-lomalla
Vasta 24-vuotiaan (hahha, tunnenpa muuten itseni vanhaksi, kun kirjoitan "vasta 24-vuotiaan...) Pajtim Satovcin esikoinen Kissani Jugoslavia on yhtä erikoinen kuin nimensä. Maagisella tavalla. Kirjaa on vaikea lokeroida, ja juuri siitä pidänkin siinä todella kovasti. Se on seksuaalivähemmistöromaani, maagista realismia, pakolaisromaani, poika-isäromaani, vaimo-miesromaani... Nopealukuinen, erikoinen kirja.
Päähenkilö, poika tai mies, opiskelee yliopistossa, on maahanmuuttaja, kokee olevansa vähän yhteiskunnan tai ainakin sen ydinpiirien ulkopuolella, ottaa boakäärmeen ja tapaa kissan. Toisaalta kirjassa kerrotaan entisen Jugoslavian alueella järjestetystä avioliitosta naisen kautta, siitä, kuinka tytöstä tulee vaimo ja millaista elämä vaimona on kun kaikki on päätetty valmiiksi ja rooli on kuin käsikirjoitettu.
Mutta mitä tapahtuu, kun perhe muuttaa maalta kaupunkiin, ja kun alkaa vaikuttaa järkevimmältä muuttaa kaupungista johonkin kauas, muualle, jonnekin missä ei tarvitse pelätä, nyt Suomeen. Miltä tuntuu lapsista, mitä isä tekee, kun lasten roolit eivät enää olekaan selviä.
Kirjassa on hengästyttävän monta teemaa, ja kun niitä on otettu mukaan niin monta, jää melkein toivomaan, että joitain niistä avattaisiin enemmän. Miltä tuntuu tapailla miehenä miehiä sopimattomissa oloissa, entä onko isä todella vain niin paha paha kuin annetaan ymmärtää. Varsinainen antisankari. Miksi, voi miksi kirjaan oli tuotu boakäärme? Entä kissa, miksi tähän oikeastaan otettiiin koko maaginen elementti mukaan...
Kaikesta silpusta huolimatta kirja pysyy silti mainiosti kasassa. Minulle jäi siitä kovin hämmentynyt olo, mutta... Ehkä kaikkia lankoja ei aina tarvitse päätellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista, se julkaistaan pian!