Matkailu avartaa, kirjat auttavat saamaan samantapaisia kokemuksia kotonakin

torstai 2. helmikuuta 2012

Tammikuun luetut

Tammikuu alkoi kohdallani suhteellisen vauhdikkaasti: Kokonaiset yhdeksän luettua kirjaa! Postaus jäi tekemättä yhdestä. Luettujen kirjojen joukko on erittäin sekalainen, mutta yhtenä erottuvana linjana joukosta nousevat Blogistanian Finlandia -kilpailussa kärkisijoille nousseet romaanit.

Kirjavuoden aloitti vähän tympeästi  Hal Duncan: Pako Helvetistä. Ei niin yli hilseen kuin Vellum, mutta ei nyt mikään erityisen nautittavakaan kokonaisuus.


Raa'an väkivallan jälkeen oli hyvä siirtyä vähän pinnallisempaan ympäristöön, Manhattanille. Aivot nollautuivat tehokkaasti jossain Gossip Girlin ja Sinkkuelämän välimaastossa. Tämä kirja oli Bergdorf Blondes.


Epävirallinen ja listaamaton klassikot tutuksi -projektini sai vauhtia Project Gutenbergin ja iPadin hyvien pimeässälukuominaisuuksien ansiosta. Talvisilla automatkoilla taittui 1800-luvun arkea käsittelevä Työmiehen vaimo.


Mielensäpahoittaja oli pitkään jotain, josta en oikein tiennyt tarttuako siihen vaiko ei. Onneksi Elisa-kirjan tarjous ratkaisi tämän ongelman ja pääsin tutustumaan Kyröön.

Luinkin pian myös Kerjäläisen ja jäniksen, josta pidin hyvin paljon. Se nousee vaivatta kuukauden kirjaksi. 


Välissä kahlasin ensimmäisen lukemani Isomäen kirjan ja kummastelin, miksi en ollut tarttunut herran tuotantoon jo aikaisemmin. Jumalan pikkusormessa oli paljon hyvää vaikka kirja ei mikään aivan huippu kokonaisuus ollutkaan. 


Odelma oli vähän niin kuin Pako helvetistä. Sori, oikeasti. Olin molemmista vähän pihalla, molemmat olivat lyhyitä ja olin tyytyväinen kun olin saanut luettua ne loppuun. Ai mikä ihmeen suorituskeskeisyys... Blogistanian Finlandia -voittajien kahlaaminen siis kuitenkin jatkui hyvää vauhtia. 


Metsäjätti olikin sitten kuukauden yllättävin esitys. Minun ja Nousiaisen käsitykset maailmasta ja sen kuvaamisesta eivät todellakaan kohdanneet. Kuukauden pettymys. 


Bloggaamatta jäi Paula Heinosen Vihdoinkin hyvä olo, suolisto kuntoon ruokavalion avulla (Gummerus). Kyllä, juuri sitä miltä kuulostaakin. Voin muuten tiivistää vinkit tähän: a) syö paljon kasviksia b) syö paljon kuituja c) syö vähän lihaa. Ihan oikeasti hyvä kirja siis, ja tämä ei ole irvailua! Välillä tekee hyvää lukea tämmöistäkin, että muistaa pysyä karkeista kaukana että tarpeeksi iso kasa marjoja ja kasviksia maistuisi.



7 kommenttia:

  1. Haa - minun ei siis kannata lukea tuota Duncania, koska Odelma tihkaisi pahemman kerran. :)

    VastaaPoista
  2. Booksy: Joo ei, ja siis tämä rinnastuksenihan on hyvinhyvin tieteellinen! Ennen lopullista päätöstä käy katsomassa Liinan kommentit, tosin muistan että hänkin valitteli jotain sisäelinten kääntyilemisestä tai vastaava - jos se nyt edes liittyi tähän kirjaan.

    VastaaPoista
  3. Tessa, kai olet lukenut Amman postauksen Odelamsta. En muista koska olisin niin nauranut...

    Miten tuo suolistokirja on minulta mennyt ohi...vakuutan, että nuo kolme kohtaa eivät riitä...Mistä nyt tuonkin kirjan saisin.

    Lue Blogistanian Finladia, niin ei ole tylsää. Lue Kätilö!

    VastaaPoista
  4. Tämä oli tosi hauska koostepostaus ihanasti halki, poikki ja pinoon -meiningillä! Mukavia lukuja helmikuulle!

    VastaaPoista
  5. Leena Lumi: Hei, muistan muuten nähneeni tuon Amman postauksen, mutta silloin en ollut vielä lukenut kirjaa niin se ei varmaankaan tehnyt niin syvää vaikutusta, pitääkin mennä katsomaan uudestaan.

    Tuo suolistokirja taitaa olla jo vähän vanhempi, ja minusta tuntuu että Heinonen on kirjoittanut noita useamman. Jossain oli muistaakseni enemmän reseptejäkin tms., suosittelen kyllä tutustumaan jos omaa masua yhtään kiristää tai muuten ärsyttää!

    Kätilön varausjonossa etenen hyvää vauhtia, olen niin varma että pidän siitä, että äänestin blogistanian Finlandiassakin :). Vaikka en ole edes lukenut....

    Luru: Olen huomannut, että on oikeastaan itsekin ihan kiva palata miettimään, mitä tulikaan luettua. Jotkus kirjat voivat tuntua myöhemmin vähän erilaisilta, nyt ei ehkä niin selvästi käynyt. Hyvää lukukuuta sinullekin :).

    VastaaPoista
  6. Olipa hyvä, kun Luru ja Booksy tulivat vinkkaamaan, että täällä puhutaan "minusta"! Siis miksimiksi en ole täällä lukijana, olen kyllä joskus ollut, mutta Blogger on ilmeisesti heittänyt minut pellolle. Nyt tulin takaisin, onneksi löysin Tessa sinut jälleen!

    VastaaPoista
  7. Amma: Heh, joo täällä silleen selän takana juorutaan ;). Nyt minun pitää oikeasti tulla lukemaan uusiksi se Odelma -juttu. Ja siis joo, toiseen kommenttiisi viitaten (tai siis ensimmäiseen), miule on käynyt myös tuota että blogit tippuu listalta = päivitykset ei tule bloggeriin, todella ärsyttävää! Olen kyllä sinut muistanut mutta ollut laiska kommentoimaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se julkaistaan pian!