Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa

Kirjan nimi: Aika mennyt palaa

Kirjoittaja: Karoliina Timonen

Kustantaja: Tammi

Julkaistu: 2012

Sivuja: 282
Mistä minulle:Pyydetty tuliainen

Kirjabloggaajien kriitikonkykyjä ja suhteita viralliseen kirjamaailmaan on ruodittu pitkin syksyjä. Pian lienee varminta sisällyttä jonkinlainen vastuuvapauslauseke* jokaisen bloggauksen alkuun tai loppuun.  *Kirja ei ole arvostelukappale, mutta bloggaaja myöntää tuntevansa kirjailijan. Bloggaajalla ei ole mitään kirjallisuus- eikä kirjoitusalan opintoja lukiotasoa korkeammalta asteelta. Elämänkokemusta rajoitetulta ajalta. Bloggaajan lukemis- ja bloggauspäivän muut tunnelmat, vatsan täyttöaste sekä kuun asento ovat saattaneet vaikuttaa lukukokemukseen ja bloggauksen laatuun sekä blogissa esitettyihin mielipiteisiin. Bloggaaja pitää itsellään vapauden muuttaa mielipidettään kirjasta myöhemmin. No ei vaan, ei tästä vakikäytäntöä tule :). 

Mitä tapahtuu?

Kolkytjotain-ikäiseltä vaikuttava Klarissa muutta perheineen miehensä Mikaelin työkomennuksen perässä Bostoniin. Klarissaa ovat jo lapsuudessa vaivanneet oudot, ihmeellisen todentuntuiset unet. Nyt ne palaavat jopa Klarissan päiviin voimakkaampina kuin koskaan. Unien päähenkilö ja aikakausi on aina sama: Corinne-niminen nainen pakenee juutalaisvainoja Euroopasta USA:han.

Samaan aikaan Klarissa kähisee tosielämässä itsensä kanssa: Kotiin jääminen kokonaiseksi vuodeksi ei tunnukaan töissä käymiseen tottuneesta naisesta hyvältä ajatukselta. Mies tuntuu etäiseltä, ja iltaisin Klarissa jaksaa vain kiukutella tälle. Lapsetkin ovat vähän rasittavia, eikä elämässä tunnu olevan mitään omaa sisältöä joka kantaisi edes vuoden. Aiemmin haaveissa pyörinyt kirjoittaminenkin tuntuu mahdottomalta lasten pyöriessä jaloissa. Klarissan ehdotukset yhteisen vapaa-ajan vietosta kahdestaan miehen kanssa eivät kiinnosta Mikaelia eivätkä Mikaelin ehdotukset Klarissaa. 

Miltä tuntui?

Luin kirjan kovaa kyytiä muutamassa illassa, joten tarina oli ehdottomasti mielenkiintoinen. Valitettavasti olin kurkkinut kommentteja muista blogeista jo etukäteen uteliaisuuksissani niin paljon, että kirjan puolivälissä esitetty oivallus oli minulla tiedossa jo kirjan alkuosaa lukiessa. En tiedä, olisiko käänteen pysyminen piilossa muuttanut lukukokemuksistani johonkin suuntaan. 

Kirjan pääpäähenkilöksi nimeämäni Klarissa herätti monenlaisia tunteita. Toisaalta hänessä oli vähän samaistumispintaa, mutta toisaalta hän oli henkilönä myös tosi ärsyttävä. Välillä Klarissaa olisi tehnyt mieli ravistaa ja huutaa "Tylsillä ihmisillä on aina tylsää, ja joskus on ihan hyvä idea vain päättää olevansa onnellinen ja vielä edes yrittää tehdä jotain sen eteen". Toisaalta, elämäänsä tyytyväisestä Klarissasta tuskin olisi syntynyt kovin erikoisia draaman kaarteita. 

Myönnän, että jonkinlainen ärsytykseni Klarissaan vaikuttaa jo tulkintaani kirjan juonesta (ensimmäinen kappale). Kaikki eivät välttämättä pidä Klarissaa yhtä itsekeskeisenä kuin minä. 

Yllätykset

Jonkinlainen outo henkilökohtainen yllätys oli se, että kirjan ääni oli jollain tavalla tosi erilainen kuin Karoliinan blogi. Kysymys on tietenkin kahdesta aivan erityyppisestä julkaisumuodosta ja erilaisista tarinoista, mutta silti tämä oli minulle jonkinlainen henkilökohtainen yllätys. Välillä minusta tuntui, että Karoliinan tapa kertoa itsenään kirjoista blogissa on luontevampi kuin Klarissan tapa kertoa tunteistaan kirjassa, tai sitten ero vain herätti minussa hämmennystä. Klarissalla oli joskus tapana kertoa tunteistaan vähän liiankin selkeäsanaisesti itselleen. Tosin, ehkä juuri siksi Klarissa kokee elämänsä niin vaikeaksi.

Muuta

Pidin kovasti siitä, että Klarissan ja Corinnen tarinat oli jaoteltu paitsi tarkasti eri kappaleisiin, ne myös kerrottiin eri muodoissa. Klarissa havainnoi ja kokee itse, Corinnen tarina etenee hän-muotoisesti. Oikeastaan siksi olin yllättynyt, että Corinnen tarina tuli positiivisella tavalla lähemmäs. Hänen tarinassaan oli kauttaaltaan muutenkin enemmän draaman kaarta ja hän kehittyi henkilönä enemmän - tietenkin aikajännekin oli ihan erilainen kuin Klarissan alle vuoden pituisessa tarinassa. 

Miljöökuvaus onnistui mielestäni kirjassa yllättävän hyvin vaikka sitä ei kamalasti ollut: Ainakin itse pääsin jo kirjan alkupuolella tosi hyvin amerikkalaisen unelmalähiön elämään. 

Kirja on eri tyyppinen kuin genret joita yleensä luen. En ole varma, olisinko tarttunut kirjaan, jos en olisi kiinnostunut siitä jo ihan kirjailijankin kautta. Olen joka tapauksessa erittäin hyvilläni, että luin kirjan. Erityisiä plussapisteitä annan siitä, että kirjan kappaleet olivat lyhyitä ja tiivitä. Tarina eteni sopivan nopeatempoisina paloina.

Vaikka kirjojen nais-mies -jaottelusta usein kritisoidaankin, on tämä mielestäni vahvasti naiskirja. Suosittelisinkin tätä erityisesti pohjoisamerikkaan hurahtaneille naisille ja kaikille, jotka uskaltavat ottaa viihdekirjallisuuteensa myös vähän uutta twistiä ja joutua miettimään myös omia mielipiteitään ja uskomuksiaan.