Matkailu avartaa, kirjat auttavat saamaan samantapaisia kokemuksia kotonakin

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Viikonloppu, jona luetaan mitä sattuu

Tänä(kin) viikonloppuna on luettu ahkerasti, muun muassa...


Naistenlehtiä. Ko. sarjan saksalaissuosikkini on keskellä näkyvä Cover, jossa on muotijuttujen lisäksi aina paljon mielenkiintoisia henkilöhaastatteluja ja yleensä myös matkareportaasi. InStylen ostin ihan töitten puolesta (krhm...) kun mukana sai myös InStyle Menin.

Jørgen Brekken Armon Piiriä. Luin sen jo loppuun, kirja saa oman postauksensa myöhemmin. Sain kirjan arvostelukappaleen, sillä Brekken toisen teoksen suomennos on ilmestymässä pian!

Teemaan sopien kaverini lainasi minulle Jussi Adler-Olsenin Mercyn (Vanki). Itse asiassa en ole vielä aloittanut kirjaa, sillä kaverini kertoi aloittaneensa sen sunnuntaiaamuna kymmeneltä eikä muka ollut liikkunut sängystään ennen ilta kahdeksaa ja viimeistä sivua. Adler-Olsen on minulle ennestään vieras kirjailija, mutta odotukset ovat luonnollisesti korkealla. 

The Rules of Work etenee hitaasti mutta varmasti. Kirja on toinen kosketukseni self-helppiin, ja tuntemukset sitä kohtaan ovat ristiriitaisemmat kuin hyvää The Happiness Projectia

Kuvan alalaidasta pilkistää J.G. Ballardin Kuivunut maailma. Kirja kuulosti esittelyn puolesta mielenkiintoiselta, ja ensimmäisten sivujen perusteella se on lupaava. 

Ylälaidassa häämöttävä Puumala-lehti kuuluu jokaviikkoiseen ohjelmaan. Torstaina ilmestyvä lehti on Berliinissä - hämmästyttävää kyllä - yleensä aina jo perjantaina. Joskus matka on ollut mutkaisempi ja se saapuu vasta lauantaina, kerran vasta tiistaina ja kerran lehti katosi kokonaan. Matkatahti on kuitenkin todella kunnioitettava esimerkiksi Kodin Kuvalehteen verrattuna, se kun suvaitsee saapua aina vasta reilu viikko virallisen ilmestymispäivänsä jälkeen. 

Kuten Lonely Planetista voi päätellä, reissukevääni on jatkumassa (toivottavasti) todella suotuisien tähtien alla. Sitä ennen on kuitenkin aikaa lukea Dubain ja Abu  Dhabin matkavinkit vielä monen monta kertaa.

Hyvää viikonloppua! Miltä teidän lukuviikonloppunne näyttää?

7 kommenttia:

  1. Minun lukuviikonloppuni on puhtaasti Murakamia - 1Q84 pitää otteessaan kaiken sen ajan, mitä lukea ehtii.

    VastaaPoista
  2. Minna: Voi vitsi! Minulla 1Q84 on ollut todella pitkään kesken, kun olen jotenkin jäänyt odottamaan sellaista hetkeä, että voisin lukea sen kerralla loppuun. Lisäksi kovakantinen on ollut vähän semmoinen formaatti, että sitä ei ole viitsinyt ottaa mihinkään mukaan. Mutta kohta, kohta... Jo kirjan ensimmäinen kappale oli mielestäni aivan upea, en koskaan pääse yli siitä kuinka naispäähenkilö kipuaa moottoritieltä.

    VastaaPoista
  3. Hih, tuo Puumala-lehti kruunaa kaiken! :)

    VastaaPoista
  4. Olipa mukava lukea! Jakelu väliin näköjään vaihtelee, mutta paremminhan lehti pääosin tulee teille kuin väliin Puumalan keskustassa.
    Kaikkea hyvää Sinulle!

    VastaaPoista
  5. Olipa mukava lukea! Jakelu väliin näköjään vaihtelee, mutta paremminhan lehti pääosin tulee teille kuin väliin Puumalan keskustassa.
    Kaikkea hyvää Sinulle!

    VastaaPoista
  6. Olipa mukava lukea! Jakelu väliin näköjään vaihtelee, mutta paremminhan lehti pääosin tulee teille kuin väliin Puumalan keskustassa.
    Kaikkea hyvää Sinulle!

    VastaaPoista
  7. Salla: No todellakin! Pysyy kärryillä pikkupaikkakunnan virallisista uutisista :9

    Elvi: Hieno juttu! Pääsiäinen sotki aikataulun täälläkin ja lehti tuli vasta keskiviikkona, mutta pääosin tuo toimitusaika on kyllä ihailtavan lyhyt! Kaikkea hyvää sinnekin :).

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se julkaistaan pian!