Tervetuloa meille - ja näin hankit asunnon Berliinistä

Tervetuloa meille! Useampi kaverini toivoi parempia kuvia asunnostamme, jonka esittelin aiemmin tässä kunnossa:

Tilanne 7.8.2013

Eilen pidettiin viralliset tuparit, joten ajankohta virtuaaliesittelyllekin on nyt sopiva (suomeksi: asunto oli kerrankin siivottuna valoisaan aikaan niin, että ehdin ottaa siitä kuvat).

Kerron samalla siitä, millainen prosessi asunnon löytäminen Berliinistä meille oli.

Makuuhuone. Kirjahyllyjä ei ole tullut hankittua, koska kirjojahan on kätevä säilyttää myös erilaisissa kasoissa lattialla. Päiväpeiton olen todennut oikeastaan yliarvostetuksi tekstiiliksi. Miksi sitä oikeastaan käytetään? Sehän on vain yksi tavara lisää tuulettaa ja ennen kaikkea muuttaa. Huomaa myös patterisa oleva lukija, joka käydään tarkistamassa kerran vuodessa.

Ihan ensiksi haluan tappaa legendan Berliinin halvoista asunnoista. Edes idässä. Tai varsinkaan idässä. 

Edullisia asuntoja voi toki vielä löytää lähiöistä, mutta henkisesti vain määräaikaisesti täällä asuvana on tietysti mukavampi nauttia ydinkeskustan tunnelmasta. Lähiöt täällä näyttävät siltä kuin, noh, lähiöt missä tahansa. 

Unohda puoli-ilmaiset vuokrat

Luin tänä kesänäkin suomalaisissa lehdissä Berliini-juttuja joissa mainittiin asumisen olevan halpaa, "kaksio ydinkeskustassa 500 e kk". Näihin väärinymmärryksiin on yleensä kaksi syytä. Juttua tehnyt toimittaja on saattanut katsoa tietyn alueen senhetkistä keskimääräistä vuokratasoa. Tämä tarkoittaa, että vuokratasossa ovat mukana myös kaikki esimerkiksi 20 (tai edes viisi) vuotta sitten tehdyt vuokrasopimukset, joiden vuosittaista vuorkahintaa on saanut kohottaa vain minmaaisen pienen prosenttimäärän per vuosi, ja tämän takia keskimäärinen vuokrataso näyttää edulliselta, vaikka se tällä hetkellä vuokrasopimusta solmiville olisi kuinka korkea. Hetkellinen markkinahinta ei siis määrää täällä jonkun alueen vuokratasoa ihan samalla tavalla kuin vaikka Suomessa. Toinen syy on saksalainen tapa ilmoittaa kylmä- ja lämmin vuokra erikseen (Kaltmiete und Warmmiete). Kylmä vuokra on vuokrahinta, joka sisältää vain itse asunnon vuokran. Vuokralaisen on kuitenkin aina pakko maksaa lämmin vuokra, joka sisältää myös asunnon lämmityksen, jätehuollon yms. Kylmässä ja lämpimässä vuokrassa on yleensä noin 100-200 euron ero. 

Näkymä olohuoneeseen. Näyttää tyhjältä, mutta olen alkanut arvostaa tyhjää tilaa todella paljon. Siivoaminen on melkein juhlaa!

Silti: Kyllä Berliinistä saa samalla rahalla paljon kivemman asunnon kuin Helsingistä (mutta: palkkataso on täällä matalampi ja palkasta ja verojen ja sairasvakuutuksen jälkeen paljon vähemmän käteen kuin Suomessa). 

Vuokra-asunnon hankkiminen Berliinissä on aivan oma taiteenlajinsa. Jälkikäteen katsottuna se on sujunut meiltä todella helposti, vaikka asunnon etsimisen hetkellä homma on tuntunut aina järjettömän isolta. 

Vuosi sitten saimme ensimmäisen Berliini-asuntomme ihan vain hyvällä tuurilla. Olin kommentoinut yhtä Berliini-aiheista blogia pitävän suomalaistytön blogiin kiitokset hänen asunnonhakuvinkeistään, ja kommenttini nähnyt suomalaismies otti minuun yhteyttä ja tarjosi asuntoaan lyhytaikaiselle vuokralle. 

Kiitin tarjouksesta ja kerroin lähteväni Berliiniin pian allekirjoittamaan työsopimustani ja etsimään asuntoa. Kävin samalla katsomassa suomalaisasuntoa ja totesin, että se olisi meille oikein hyvä paikka, jos emme saisi pitkäaikaisempaa asuntoa heti elokuun alusta lähtien.

Asunnossa on kaksi sisäänkäyntiä jonkin lakipykälän takia. Pari kaveria teki tupareihin näyttävämmän sisääntulon ruokapöydän takana olevan oven kautta. Ruotsalainen kaverini paljasti myöhemmin, että meinasi jo hetken möläyttää suomalaisen tavan järjestellä huonekalut olevan todella omituinen.

Luin teoriaa berliiniläisestä asunnonvuokrauksesta mahdollisimman paljon jo ennen matkaa. Tajusin, että homma ei välttämättä olisi ihan helppo: Toistaiseksi voimassa olevaan vuokrasopimukseen vaadittaisiin yleensä Schufa, eli paikalliset luottotiedot, joita minulle ei tietenkään ulkomaalaisena vielä ollut. Tämä karsi noin 95% kaikista mahdollisista asunnoista ulottumattomiimme. 

Mutu-tuntumalla suurin osa sinkkuihmisistä asuu täällä yhteisasunnoissa, ei yksiöissä kuten Suomessa. Asunnonhakuprojekti on näissä tapauksissa vähän erilainen. Schufaa ei yleensä vaadita, mutta haastatteluja voi olla monen monta kierrosta, kun kanssa-asujat yrittävät selvittää oletko sinä juuri se oikea henkilö heidän jaettuun asuntoonsa. 

Vieras totesi eilen, että sohvaltamme on näkymä vähän kummallisesti valkoiseen paljaaseen seinään. Syynä on videotykki.

Ensimmäiseksis vuodeksi päätin keskittyä kalustettuihin, alivuokrattaviin asuntoihin. Niitä löytää mm. Zwischenmiete- ja Studenten-WG -sivustoilta. Jälkimmäisen käyttämiseksi ei tarvitse olla opiskelija ja sieltä löytyy myös muita kuin soluasuntoja. 

"En ole turisti, ihan vaan kaveri"

Kävin Berliinin-viikkoni aikana katsomassa noin kymmentä asuntoa. Olin vuokrannut asunnon myös tuoksi viikoksi Zwischenmiete -sivuston kautta. Asuin Prenzlauer Bergissä Mallorcalle lomailemaan lähteneen näyttelijän luona, jonka huomasin hänen kirjahyllystään päätellen tehneen työkseen paljon myös kirjojen lukemista äänikirjoiksi. 

Berliiniläinen (vähän kielletty) tapa vuokrata omaa asuntoa loman ajaksi tuntemattomille tuntui ja tuntuu minusta vieläkin vähän hassulta: Asuntonsa minulle vuokrannut henkilö ei tiennyt minusta muuta kuin mitä puhelinkeskustelussa kerroin, en nähnyt häntä kertaakaan (hain avaimen hänen ystävänsä luota ja maksoin samalla viikon vuokran käteiselle) ja lähtiessäni jätin avaimen asuntoon sisälle. Kaikki meni kuitenkin oikein hyvin, tosin olin saanut ohjeen, että jos joku kysyisi minulta rappukäytävässä kuka olen, minun olisi parempi esittäytyä vuokranantajani ystävänä eikä tältä asunnon vuokranneena turistina.

Soitto, näyttö, soitto, näyttö...

Mutta siitä varsinaisesta asunnonetsinnästä: Soittelin ja lähetin sähöpostia viikon aikana useammasta kymmenestä asunnosta ja kävin katsomassa ehkä seitsemää tai kymmentä. Viikon alussa en ollut vielä varma missä päin kaupunkia haluaisin asua, mutta viikon aikana Prenzlauer Berg hurmasi minut niin, että todella koomista kyllä, sekä Berilinin toinen että tämä nykyinen eli kolmas asuntomme on vain korttelin päässä asunnonetsintäaikaisesta väliaikaisasunnostani - ja täsmälleen toisen ja kolmannen asunnon välissä. 

Näin kuitenkin viikon aikana kaikenlaista: Kadulla juoksevia rottia, viidennen kerroksen asunnon, jota olisi pitänyt lämmittää hiilillä ja josta puuttui kunnollinen jääkaappi, Alexanderplatzin lähellä olevan jättimäisen kerrostalon, josta oli komeat näkymät mutta pintaremontti vielä täysin kesken ja jossa oli poltettu sisällä, pienen kattohuoneiston jonka lattia oli kulunut melkein puhki ja toisen aivan ihanan kattohuoneiston kaari-ikkunalla jota en silloin todella suureksi pettymyksekseni kuitenkaan saanut. Monta muuta asuntoa olisin kyllä saanut, johon kiltti habitukseni ja mukana ollut työsopimus varmasti vaikuttivat. Asuntoa, johon syyskuussa loppujen lopuksi muutimme, kävin katsomassa vasta matkani toiseksi viimeisenä päivänä. Vuokrasopimus tehtiin ja vuokratakuu siirrettiin tililtä toiselle samana aamuna, kun lensin Suomeen.Vuokrasopimus alkaisi vasta syyskuussa, joten suomalaisasunto Friedrichsheinissa tuli enemmän kuin tarpeeseen elokuuksi. Alue oli aivan ihana ja viihdyin myös tuolla alueella ja asunossa mainiosti. 

Väliaikaisasunnoista omaan asuntoon

Tänä kesänä asunnon etsiminen oli taas vähän erilainen projekti. Vuokrasopimustamme asunto numero kahteen oli pidennetty jo muutaman kerran, ja puhetta vielä ainakin yhdesä lisäpidennyksestä oli, mutta vuokranantajamme työasiat järjestyivätkin niin, että hän palasi Berliiniin ja tarvitse asuntoa itse. 

Me päätimme etsiä vuokra-asunnon, jossa voisimme asua niin kauan kuin haluaisimme. Tällä kertaa meillä oli kaksi kriteeriä: emme halunnee maksaa täällä vuokra-asunnoista usein pyydettävää välityspalkkiota (Provision) joka on yleensä 2,38 kertaa kuukauden "kylmävuokran" verran ja asunnossa olisi oltava keittiö. Jälkimmäinen johtuu siitä, että vuokra-asunnoissa ei täällä pääsääntöisesti ole edes liettä keittiönkaapeista, jääkaapista tai tiskikoneesta puhumattakaan. Yleensä vuokralaiset hankkivat, kuljettavat ja asennuttavat ne itse, ja sama kuvio toistuu tietenkin käänteisessä järjestyksessä asunnosta pois muutettaessa. Berliinin valtava vuokratarjonta supistui kohdallamme johonkin noin 10-20 % kokonaisuudesta. 

Yksi kiva asunto meillä jäi välistä puuttuvien paperien (lausunto edelliseltä vuokranantajalta siitä, että kaikki vuokrat on maksettu, todistus luottotiedoista, kolmen edellisen kuukauden palkkakuitit ja passikopiot)  ja liian aikaisen vuokrakauden alun takia, muutaman hyläsimme näytössä käytyämme itse, mutta jo viikon sisällä asunnon etsimisen aloittamisesta löysimme nykyisen asuntomme. Pyysin näyttöä parin tunnin sisällä siitä kun asunto oli tullut nettiin, kävimme katsomässä tätä seuraavana päivänä ja kerroimme halauvamme asunnon - vaikka sitten kuukausi edellisen asuntomme kanssa päällekkäin. 

Kirjalliseen hakemukseen ja liitteisiin panostimme oikein huolella. Toimitimme vaadittujen virallisten asiakirjojen lisäksi jopa pienois-CV:n josta selvisivät mm. koulutus, työhistoria ja harrastukset. Olimme saaneet vinkin vapaamuotoisen CV:n laatimisesta saksalaiselta tuttavaltamme, ja koska asuntoa välittänyt isännöitsijä korosta haluavansa löytää "asuntoon ja taloon sopivat vuokralaiset" halusimme tehdä kaikkemme silläkin saralla. 

Kun kuulimme asunnon olevan meidän, melkein 20 sivua pitkä vuokrasopimus käytiin isännöitsijän kanssa läpi. Aikaa kului tasan tunti. Asuntoa luovutettaessa käytiin läpi kodinkoneiden merkit, mallit, asunnon varustetaso jne. 

Tämäkin vuokra-asunto on todella paljas verrattuna Suomen asuntoihimme. Olemme joutuneet hankkimaan niin vaatekaapit kuin kaiken säilytys- tai laskutilan kylpyhuoneeseen itse.

Asuntoasia tuntuu siis olevan kulttuurieroja täynnä. Vaikka jotkut asiat maiden välillä ovat vain erilaisia, on minun sanottava, että arvostan Suomen asunnonvuokrauskulttuuria valmiine keittiöineen ja upotettuine kaapistoineen yhä Saksan paljaita seiniä enemmän.