Kirja ja paikka -assosiaatiot

Kesken on:

Marian Keyes: This Charming Man. Oudon sekava, olen kahlannut sinnikkäästi puoliväliin, mutta pakko luovuttaa. 

Miina Supinen: Liha tottelee kuria. Puoliväli ylitetty, kirja vähän teini, mutta ihan hyvä. Kohta loppuun.

Haruki Murakami: After the Quake. Novelleja joita voi nauttia herkutellen.

Tom Henriksson ja Leo Stranius: Ekopop. Mielenkiintoista, tästä pian lisää. Ainakin Inahdus on yllätys ylläytys jo ehtinyt lukemaan ja kertoo kirjasta täällä.

Kuva ei liity aiheeseen.

Koska mitään uutta kirjaraportoitavaa ei siis (taaskaan...) ole, halusin tulla kyselemään teiltä jostain ihan muusta. Oikeastaan edellisen postauksen lukunurkka -asia tarjoaakin tähän oivan aasinsillan. 

Assosioitteko te vahvasti, vielä vuosia jonkin lukukokemuksen jälkeen, kirjoja siihen paikkaan missä olette ne lukeneet? Minä nimittäin pystyn vetämään yhtäsuuruusmerkkejä seuraavien välille:

Fjodor Dostojevski, Rikos ja Rangaistus, II osa (kirja oli siis jaettu kahtia) = Lentokone Kölniin

Mika Waltari, Sinuhe Egyptiläinen = Passintarkastusjono Välimerellä seilaavaan risteilylaivaan

Doris Lessing, Kultainen muistikirja = Lontoolaisen B&B:n sänky

Haruki Murakami, Kafka rannalla = Joululoma, vanhempien tuvan (eli olohuoneen) nojatuoli

Michael Chabon, Kesämaa = Sama kuin edellinen

Stepahnie Meyer, Twilight = Kaverin työkaverin pietarilaisasunnon sohva ja Pietari - Vainikkala -juna

Ilkka Remes, Pyörre = Karibianristeilijän parveke (ei ollut muuten hyvä paikka lukea Estonian uppoamisesta)

Haruki Murakami, Norwegian Wood = Lentokone Lontoo - Riika

Fjodor Dostojevski, Peluri = Aitta ja vähän viileät lakanat

Muistan siis mielestäni suorastaan kummallisen hyvin joitain kaukaisiakin hetkiä kun muistelen kirjoja, joita olen jossakin erityisessä paikassa lukenut. Toisaalta taas edellisistä kirjoista muistan hyvin vahvasti paikat joissa niitä olen lukenut ja tunnelman jonka useimmiten hieman epätavallinen paikka ja kirja ovat luoneet. Tavallisessa, arkisessa lukunurkassa tämmöisiä tunnelmien ristiaallokoita ei taas oikein synny, sillon pelkkä kirja vie tai on viemättä.

Haaste: Lukunurkka

K-blogin Jenni heitti ihanan ja ennen kaikkea helposti toteutettavan Lukunurkka-haasteen.

En itse asiassa lue (kirjoja) kotona kovin monessa paikassa: Yleensä sohvalla, joskus harvoin sängyssä jossa nukahtamisvaara on kuitenkin suuri.

Lukunurkka on minullakin ihan kirjaimellisti nurkka: Divaanisohvan kulmaan mahtuu sopivasti, vaikka sohvalle pyrkisi talouden toinenkin asukas. 

Sään salliessa myös parveke on ihana lukupaikka, jolle on helppo nostaa Fatboy -säkkituoli johon rojahtaa. Koska parvekkeelle paistaa ilta-aurinko, mikä tietysti sinällään päivät työpaikalla oleskelevan mielestä hyvä juttu, tulee parvekkeella kuitenkin helposti kuuma-ei kuuma -dilemma, eli suorassa auringonpaisteessa suunnilleen läkähtyy. Oheisjuomana suurin herkku kesällä ovat jääkahvi (niitä Nestcafen "lisää vain maito" -valmispusseja) ja jäätelökahvi (käytännössä melkein täytä muki vaniljajäätelöä, kaada päälle n. 1 dl kahvia).

Laajempi lukeminen on ollut viime päivät haaveiden tasolla, yksi syy alla. Mielenkiintoisia aikakauslehtiä on tusunnut kaikkialta niin, että kesken olevaan Miina Supisen kirjaan ei ole vain ehtinyt tarttua. Toisaalta aika on mennyt myös avoimen yliopiston kevään opintoja tehdessä ja kaikenlaista muutakin aktiviteettia (ja niistä toipumista...) on ollut tavallista enemmän.

Haaveilen kuitenkin jo vähän viikon päähän järjestelemästäni pitkästä viikonlopusta, jolloin ei ole mitään tekemistä.

Odottelen jo innolla että pääsen lukemaan muidenkin lukunurkista :).

Ally O'Brien, eli kaksi miestä: Agentti

Blogger on taas hengissä ja hyvä niin. Edellisen postauksen kommentit ovat edelleen karkuteillä, sääli. Ikäviä nämä ilmaiset palvelut, joiden toimimattomuudesta valittaessa ei voi kiristää eikä uhkailla... Muttamutta, sitten uusimpaan luettuun. 

Kahden synkeähkön (siis hyvän, mutta tummavärisen) dekkarin jälkeen halusin tarttua johonkin kepeämpään, ja kirjastopinossa pitkään maannut Agentti pääsi luettavaksi. Ei mikään huono valinta.

Kirjan nimi: Agentti

Kirjoittaja: Ally O'Brien. Peitenimen taakse käykeytyvät kuitenkin Brian Freeman ja Ali Gunn.

Kustantaja: Otava

Julkaistu: 2008/2010

Sivuja: 383

Mistä minulle: Kirjastosta

Joskus sitä sitten pystyykin käsittämään asiat ihan eri tavalla kuin mitä ne oikeasti ovat. Olen lukenut Agentista aiemmin arvostelun jostain kirjablogistakin, mutta silti en tajunnut, että kyse ei ole ihan sellaisesta agenttiseikkailusta kuin mitä minä ajattelin. 

Minä kuvittelin jotain tällaista:

Mutta kysehän olikin sitten kirjallisuusagentista. Eipä tullut mieleen, ja takakansikin olisi voinut viitata Aliaksen Sidney Bristow -tyylisiin seikkailuihin, ainakin kun sen kovasti niin yritti tulkita. Oma väärinkäsitykseni ei kuitenkaan laske kirjan arvoa, päin vastoin!

Agentti on kepeä seikkailu, joka miellyttää taatusti kaikkia, jotka pitävät trillereistä ja  perinteisemmästä chick litistä. Päähenkilö on lontoolainen kirjallisuusagentti Tess Drake, jonka kiireistä elämää sotkee kyltymätön seksihimo. Muutama ystävyyssuhdekin on mennyt pilalle harkitsemattomien sänkyhyppelyiden seurauksena. Tess saakin kokea perinteisen niin makaa kuin petaa -ilmiön, eli taakse jätetyt ongelmat ja (entiset) ystävät joutuu kyllä kohtaamaan myöhemminkin. 

Kirjan alku olisi voinut olla lupaavampikin, ja varsinaisesti vauhtiin päästään vasta muutaman kymmenen sivun jälkeen. Tess sotketaan ex-pomonsa murhatutkintaan mahdollisena syyllisenä.  Samaan aikaan uusi pomo ja muiden pillin mukaan juokseminen kyllästyttävät ja Tess haaveilee oman toimiston perustamisesta. Mukaan juoneen mahtuu useita tappeluita entisten kavereiden kanssa, monta miestä, yksi epätoivoinen nerokas kirjailija ja Tom Cruise.

Tapahtumat sijoittuivat hyvin lyhyelle, ehkä viikon tai kahden aikajanalle. Päähenkilön kintereillä juostiin siis taukoamatta, ja vauhdikasta elämäntyyliä seuratessa alkoi melkein väsyttää itseäkin. Kirjan toteutus on silti todella onnistunut: Pointsit kirjoittajamiehille! Tarina kulki loistavasti eteenpäin ja sitä oli kiva lukea. Perinteisistä trillereistä tai dekkareista poiketen päähenkilö ei kuitenkaan nyt ollut juoppo poliisi ja tapahtumapaikka oli suurkaupunki, ja hyvä niin. 

Lotte & Søren Hammer: Saastat

Kirjan nimi: Saastat

Kirjoittaja: Lotte & Søren Hammer

Kustantaja: Bazar

Julkaistu: 2010/2011

Sivuja: 420

Mistä minulle: Arvostelukappale Bazarilta

Kuva Bazar

Olen nyt lukenut kaksi dekkari peräkkäin, jo aiemmin esitellyn Rahalla saa ja nyt Saastat. Web-Origossa asiasanat kirjaan Rahalla saa ovat:

jännityskirjallisuus
kovaksikeitetty rikoskirjallisuus
esikoisteokset
huumeet : kauppa
huumausainerikokset
järjestäytynyt rikollisuus : Ruotsi
mafia : jugoslavialaiset
talousrikokset
rahanpesu
kosto : rikolliset
petturit
alamaailma : Tukholma : 2000-luku

Saastojen asiasanat ovat:

jännityskirjallisuus
rikoskirjallisuus
poliisikirjallisuus
esikoisteokset
joukkomurha : pedofiilit
omankädenoikeus
kosto
uhrit : pedofilia
poliisit
toimittajat
pikkukaupungit : Tanska : Bagsværd

Kuvitelkaapa siis vaan, miten kirjallisen hilpeissä tunnelmissa täällä mennään. Mafiasta ja huumeista pedofiliaan. Itsepähän valitsin. 

Joka tapauksessa: Markkinointi ja mainonta ehti jo viikko-pari sitten julkaista Saastasta melko murskaavan arvostelun. En edes muista mitä kaikkea haukuttiin ja lehden olen jo ehtinyt hävittää, mutta arvostelun lukemisen jälkeen fiilikset olivat sellaiset, että en tarttunut Saastoihin erityisen kiinnostuneena. 

Kirjan alkuasetelma on erikoinen: Lapset löytävät koulunsa urheilusalista roikkumasta viisi hirtettyä miestä. Ruumiit ovat alastomia ja niin pahoin silvottuja, ettei poliisikaan pysty niitä nopeasti tunnistamaan. Pian maata alkaa kuitenkin kiertää huhu, jonka mukaan uhrit olisivat olleet pedofiileja. Pitkällisen selvittelyn jälkeen poliisi pystyy vahvistamaan väitteen. 

Rikoksen tekijät ovat kuitenkin pahasti karkuteillä: Yksin kukaan ei joukkoteurastusta ole pystynyt järjestämään, joten lahtauksen takana täytyy olla suurempi ryhmä. Tekijöiden kiinni ottaminen on kuitenkin vielä paljon vaikeampaa kuin tavallisen murhan selvittäminen. Kun huhu uhrien taustasta leviää, pedofilian uhrit nousevat esiin ja heidän kannustaminaan tavallisetkin ihmiset tekevät kaikkensa murhien selvittämisen hankaloittamiseksi. Joukkohysterian vallitessa lynkkausmieliala leviää ja ympäriinsä leviäviltä listoilta nimensä löytävät joutuvat silmittömän väkivallan uhreiksi. 

Kirjan pääasia ei ole murhien tekijöiden selvittäminen tai heidän taustoillaan mässäily, vaan kuvaus siitä, mitä tapahtuu, kun lynkkausmieliala leviää kansan keskuudessa.

On tavallaan vähän harmi, että uhrien pedofiiliudesta (jopas on sanapari...) kerrotaan jo kirjan esittelyn yhteydessä. Toisaalta se on niin keskeinen osa kirjaa, että siitä on ehkä hyvä vähän varoittaakkin: Mitään ällöttävää kirja ei sinällään sisällä, mutta silti onnistuin vieräyttämään poskelle pari kyyneltä, tämmöinen maailman pahuus kun ei (onneksi) ole jokapäiväisen ajatusmaailmani keskipisteessä.

M&M:n tyrmäävää arviota en ymmärrä ollenkaan. Saastat ei ehkä ole kiitävän vauhdikas, mutta lajityypiltään se sijoittuukin mielestäni johonkin dekkarin ja lukuromaanin välimaastoon. Juonenkäänteitä riittää, henkilöt ovat trilleri -tyyliin aika pinnallisesti kuvattuja mutta tarina kyllä kulkee eteenpäin ja avoimet johtolangat solmitaan siististi yhteen. Lukemisen arvoinen, kyllä. Piristävä, ei. Ainakin pinnallisesti maailmankuvani avartui kuitenkin taas vähän. 

Haaste loppuun: Kaikkien aikojen lempikirjani

30  -päiväisen haasteen aikana,  jota siis tosin en hoitanut 30 päivän aikana tai edes yksittäisinä postauksina, opin, että joka päivä bloggaaminen ei sovi minulle. En jaksaisi, ei huvittaisi. Onneksi ei tarvitsekaan :). 

Haasteen loppuhuipennus on nyt sitten tässä. 30. päivänä pitäisi nimetä  "Kaikkien aikojen lempikirjani", Your favourite book of all time. Tuo sanamuoto on muuten armollisempi suomeksi kuin englanniksi: Suomeksi sanottunahan voi nimetä niin monta kirjaa kuin haluaa, englanniksi viitataan selkeästi vain yhteen kirjaan. Turvaudun tässä suomen kielen armollisempaan muotoon, sillä en mitenkään osaa nimetä vain yhtä, kaiken muun ylittävää superkirjaa. 


Lempikirjoja tulee aina lisää, lisää ja lisää. Joidenkin kirjojen muisto ehkä vähän haalistuu, mutta toisaalta olen aikuisiällä lukenut aika pienen määrän kirjoja uudestaan. Goodreadsin absolute-favorites -hyllyyn olen kuitenkin lisännyt kahdeksan kirjaa, joista itse asiassa kolme kuuluu samaan kirjaan. Kuusi lempikirjaani ovat siis:

 Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa. Olen kirjoittanut niistä aiemmin täällä. Kyseinen kirja tekee siis myös iloiseksi :). 


Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin. Muinaisten kielien opiskelusta ja niiden opiskelijoista kerrottiin niin kiehtovasti, että melkein halusin opiskelemaan niitä itsekin. Niin, ja luin tämän abivuonna, eli ihan oikean ikäisenä. Kirjan alku on upea, ja haluaisin joskus matkustaa tuon pikkuyliopiston maisemiin, Vermontiinkohan se oli?

Michael Cunningham: Tunnit. Ei kaipaa enää tämän jälkeen lisäselityksiä. 

Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo. En taida tietää yhtään aikamatkustajan vaimoa lukenutta, joka ei olisi pitänyt siitä. Saa toki ilmoittautua. Kirjasta tehty elokuva ei muuten sitten ole hyvä :/.  

William Shakespeare: Roomeo ja Juulia. Tämä on tietysti näytelmä, mutta kirjana sen olen lukenut (siis kansien välissä olevana näytelmänä), joten laskettakoon mukaan. Kaunis, hurja, surullisesti päättyvä tarina. Wau. 


J.R.R Tolkien: Taru sormusten herrasta -trilogia. Tätä ei varmaan fantasiafanin kannata hirveästi selittää, vaikka fantasiaa en blogin olemassaoloaikana en fantasiaa ole tainnut yhtään lukeakaan... Joka tapauksessa, ken saa Keskimaan ja koko sitä ympäröivän maailman rakennettua, muistettakoon ikuisesti. 


Huomattavaa on, että kaikki näistä kirjoista on luettu ihan jonkin aikaa sitten. Muistan ne yhä, pidän niistä yhä, siksi ne ovat päässeet lempikirjojeni listalle. Aika näytää, käykö monelle viime- ja tänä vuonna luetulle hienolle teokselle samoin. 


Siinä ne nyt oli. 30 päivää, ei tosin lähellekään 30 eri kirjaa.

Jens Lapidus: Rahalla saa

Kirjan nimi: Rahalla saa

Kirjoittaja: Jens Lapidus

Kustantaja: LIKE

Julkaistu: 2006/2008

Sivuja: 477

Mistä minulle: Kirjastosta

 

 

 

Olen silmäillyt tätä kirjaa monesti pokkarihyllyissä, tutustunut kiinnostuneena Kirjapedon arvioon ja viimein lukenut kirjan itsekin. Kyllä kannatti!

Jos pitää dekkareista tai trillereistä on Rahalla saa varma valinta. Kirjassa on Tukholman glamöröösiä menoa, järjestäytynyttä rikollisuutta, huumekaupan kekseliäisyyksiä ja yksi suurempi kehyskertomus. 

Kirjassa on kolme päähenkilöä: Parikymppinen opiskelija JW, vankilapakoa sunnitteleva latino Jorge sekä serbimafiaan kuuluva Mrado. Kaikki pyörivät aluksi omissa piireissään, mutta pikku hiljaa piirit alkavat yhdistyä. 

Läheisimmäksi tulee parikymppisen ruotsalaismiehen, JW:n tarina. Mies opiskelee rahoitusta, välit vanhempiin eivät ole läheiset ja muutama vuosi sitten Tukholmassa kadonneen siskon kohtalo askarruttaa edelleen. JW on mieltynyt yläluokkaiseen juhlimistyylliin ja kaveriporukkaan, mutta koska han on kotoisin aivan tavallisesta ruotsalaisperheestä pikkukaupungista, ei hauskaan elämäntyyliin oikeastaan olisi varaa. Pelastuksena on ajaa pimeää taksia, syödä viikot makaronia ja ketsuppia ja ostaa merkkivaatteet käytettyinä ja asua alivuokralaisena. Harmi vaan, että elämästään kokonaisuudessaan ei silloin oikein voi kertoa ihan kaikille kavereille. Pimeän taksin ajaminen muuttuu kuitenkin taksi-isännän ehdotuksesta kokaiinikauppaan, ja JW:n rahavaikeudet näyttäisivät olevan ohi. 

Myös täydellisen vankilapaon suunnitteleva Jorge ja pomonsa kanssa riitautuva Mrado ovat mielenkiintoisia tapauksia, vaikka he jäivät ainakin minulle vähän etäisemmäksi. Henkilökuvaukset eivät ole trillerityyliin supersyvällisiä, mutta henkilöt onnistuvat silti puhuttelemaan keskivertodekkaria enemmän. 

 

Kuvaukset Tukholman yläluokan yökerhoista ja nokkimisjärjestyksestä ovat mielenkiintoisia, toisaalta minua jotenkin kiehtoi myös kuvaukset rikollisjärjestöjen jakamista ansaintatavoista: Narikat sulle, bordellit mulle. Ja videovuokraamo ja pesula tai pari tietenkin jokaiselle, että rahat saadaan pestyä puhtaiksi. Toisaalta rikollisten elämää ei kuvata hohdokkaana, vaan jatkuvasti raastava epävarmuus ja pelko loistavat läpi. Suurimmallakin rikollisella on perheongelmansa ja kohtalona elää jatkuvan vartioinnin alaisuudessa.  

Kirjan rakenne toimi hyvin ja uusia juonikiihdytyksiä tuli vielä lopussakin. Tylsistymään ei siis päässyt.

Rahalla saa on Stockholm Noir -sarjan ensimmäinen osa. Seuraavat osat on saatava myös käsiin, ennemmin tai myöhemmin.

Siri Hustvedt: Amerikkalainen elegia

Kirjan nimi:Amerikkalainen elegia

Kirjoittaja: Siri Hustvedt

Kustantaja: Otava(n kirjasto)

Julkaistu: 2008

Sivuja: 364

Mistä minulle: Kirjastosta

 

 

Luin tämän kirjan jo pääsiäisenä, enkä ole vieläkään kirjoittanut siitä. En ole kirjoittanut siitä, koska en oikein tiedä, mitä sanoa. Luin huhtikuussa samaisen kirjailjan mainion Kaikki mitä rakastin ja Hustvedtin ympärillä velloneesta keskustelusta olenkin ymmärtänyt, että Kaikki mitä rakastin on kirjailijan tähänastisista teoksista paras. 

 

Lyhyesti sanottuna kirjan juoni on seuraava: Päähenkilöt, "sisarukset Erik ja Inga jäljittävät menneisyyden aaveita ja isien salaisuuksia" (takakansi). 

 

Amerikkalainen elegia ei ollut pettymys, koska en odottanut siltä yhtä paljon kuin ensimmäiseltä lukemaltani Hustvedtilta. Molemmissa kirjoissa on kyllä paljon samaa: Kieli on mielestäni ihailtavan hienoa, kaunista olematta koukeroista tai pönöttävää. Molemmat kirjat sijoittuvat New Yorkiin ja katsovat maailmaa vain muutaman henkilön kokemusten kautta. Molemmissa tarina lipuu hienovaraisesti eteenpäin.

 

Amerikkalaisen elegian ongelma on mielestäni se, että siinä tarina ja juoni eivät nouse tarpeeksi vahvasti eteen. Kieli ja pienet repliikit jotenkin jyräävät niiden yli, ja se teki ainakin minun lukukokemuksestani vähän rikkonaisen ja kirjasta jotenkin hennon oloisen. 

Jostain syystä Erikistä tekemisistä kertovat osuudet kirjasta jäivät minulle paljon vahvemmin mieleen kuin sisarensa osuus. Ehkä siksikin kirja tuntui vähän heikolta: Suunnilleen puolesta ei jäänyt edes muistijälkeä. 

Huono kirja Amerikkalainen elegia ei missään tapauksessa ole, mutta vahvasti sellainen "matka on tärkeämpi kuin määränpää" -tyyppinen. Ehkä luen tämän joskus uudestaan ihan vaan siksi, että saisin tästä paremman otteen.