Hurmaava Raksa

Kirjan nimi: Raksa
Kirjoittaja: Tuomas Vimma 
Sivuja: 330  
Kustantaja: WSOY  
Julkaistu: 2012 
Mistä minulle: Ostettu

Itse asiassa Jää, Käärmeenlumooja ja Raksa ovat samaisen joulun ja uuden vuoden välipäiviin liittyneen kirjakauppakäynnin saldoa. Jää jätti aavistuksen kylmäksi, Käärmeenlumooja oli blaah mutta Raksa korjasi potin. 

Eräs entinen työkaverini jaksoi suositella minulle Vimman aiempia kirjoja Gourmet ja Helsinki 10 useamman kerran. Näiden jo takakannesta välittynyt macho-asenne karkotti minut kuitenkin sen verran kauas, että valitsin nyt hennon plusmerkin mieleeni syövyttäneen Raksankin alun perin vain mieheni työmatkalukemiseksi. 

Oikeasti kirja oli nappivalinta itsellenikin! 

Raksan päähenkilö on sangen sympaattinen rakennusinsinööri, joka ei työttömänäkään haluaisi enää hypätä läpimädän bisneksen orjaksi. Edellinen työ loppui, kun veropetoksista jääneen firman pääjehun pakeneminen poliisilta ikkunan kautta päättyy nolosti. 

Onneksi päähenkilön kaveri osaa vinkata uudesta, entistä paremmasta työpaikasta, jossa keskijohto ei kellokortteja leimaa mutta toisaalta palkassakaan ei ole valittamista. Asiakkaiden kusettamisestakaan ei tarvitse potea samanlaista huonoa omaatuntoa kuin edellisessä työpaikassa. Työn vauhti imaisee miehen mennessään ja vanhat olutkaverit saavat kärsiä. Pian päähenkilö huomaa työnsä muuttuneen elämäntavaksi ja törmää työn ja yksityiselämän yhdistämiseen liittyviin ongelmiin.

Vimma onnistui yhdistämään Raksassa sympaattisen päähenkilön, vauhdikkaa juonenkäänteet ja aimo annoksen minulle täysin faktana läpi menevää törkyä vieraasta, mutta silti arjessa tutustu rakennusalasta. Vimman ansiosta miettisin aika monesti, ennen kuin kirjoittaisin nimeäni minkäänlaiseen urakkasopimukseen, tai edes alkaisin suunnitella remontoitavan asunnon hankkimista.

Haluan antaa erikoispointsit myös pokkariversion takakannen kirjoittajalle, koska se onnistui voittamaan lopullisen ostopäätökseni puolelleen. Suosittelen Raksaa kenelle tahansa!

Käärmeenlumooja ei lumonnut

Luettu on! Saan lisätä tammikuun luettujen listalle Käärmeenlumoojan ja Raksan (josta lisää myöhemmin), joiden lisäksi minulla on jo hyvässä vauhdissa yksi viime vuonna blogimaailmassa paljon luettu ja kovasti pidetty kirja. 

Kirjan nimi: Käärmeenlumooja
Kirjoittaja: Annukka Salama 
Sivuja: 330 
Kustantaja: WSOY 
Julkaistu: 2012
Mistä minulle: Ostettu 

Innostuin Käärmeenlumoojasta sen voitettua kirjablggaajien Kuopus-palkinnon. 

Kirjan päähenkilö, juuri peruskoulun päättänyt Unna on faunoidi. Faunoidi on ihminen, jolla on vahvoja voimia joltain eläimeltä. Unna on tytöksi poikamainen, äärimmäisen lahjakas missä tahansa harrastamassaan urheilulajissa eikä juuri välitä ikäistensä seurasta. Oman erikoisuutensa takia Unna on vapaaehtoisesti lähes erakoitunut. Sosiaaliset kontaktit kirjassa kuvatulla kesälomalla tuntuvat rajoittuneen lähinnä viikonloput mökillä viettäviin vanhempiin ja lääkärisisko Sallaan perheineen. 

Unnan elämä mullistuu kesän lopussa kun hänet löytää, suorastaan haistaa, yhden kaupungissa asuvan faunoidiporukan jäsen. Pelottavan löytäjän sisään yhteyden Unnaan saa etsiä joukon henkinen johtaja, Rufus. Kauttaaltaan tatuoitu 19-vuotias tutustuu Unnaan paikallishuoltsikalla keskellä yötä. 

Rufuksen kautta Unna tutustuu kokonaiseen toiseen maailmaan, jossa metsästäjät väijyvät supervoimin varustettuja faunoideja ja elementin on uskottu siirtyneen jo pitkään isältä pojalle. 
  
Tartuin kirjaan kovin odotuksin, joten rysähdin korkealta. Ensiksi kehut: Juoni oli vetätä ja tarina eteni vauhdikkaasti. Luin kirjan suhteellisen nopeasti. Sitten moitteet: Kirja oli jostain syystä minulle nolostuttavaa luettavaa. En kaipaa pitkiä kuvauksia siitä, miltä teinitytöstä tuntuu, saati sitten että teini vielä ajattelisi puhekilisesti. Kiemurtelin suuren osan kirjasta jonkinlaisen päähenkilöihin tekemisten, sanomisten ja ajattelun myötähäpeän kourissa. Toisaalta en kyllä enää kuulu kirjan kohderyhmäänkään. Silti uskon, että ymmärrän Twilightista karmivia tuntemuksia saavia vähän paremmin. 

Silti: En sano, että Käärmeenlumooja olisi missään mielessä suoranaisesti huono, mutta sei ei vain ollut makuuni. Lisäksi noin tuhat eri pikkuasiaa ihmetytti kirjaa lukiessa. Niistä olisi pitänyt tehdä muistiinpanoja, mutta ihmettelin muun muassa, miten 19-vuotias voi olla jo niin kokonaan tatuoitu kuin Rufuksesta väitetään, ja miksi moderni tietotekniikka ei kuulunut Unnan elämään juuri lainkaan. Unna oli hassulla tavalla myös välillä vähän avuton. 

No, onpahan luettu. Positiivisemmin kirjasta ovat bloganneet muun muassa Kirsi, Booksy, Morre, Salla, Linnea ja Katinka. Eniten samaistun Lauran bloggaukseen.      
 

Ulla-Lena Lundberg: Jää

Kirjan nimi: Jää 
Kirjoittaja: Ulla-Lena Lundberg

Sivuja: 366

Kustantaja: Teos & Schildts & Söderströms

Julkaistu: 2012

Mistä minulle: Ostettu

Kannen kuvan yhteys kirjaan selvisi vasta ihan loppusivuilla.

 Tässäpä teille harvinaisuus: Omilla rahoillani ostettu kovakantinen kirja! Kuten jo aikaisemmin kerroin, nautin jouluisesta Suomen-vierailusta muun muassa kirjakauppojen valikoimia hyödyntämällä. Sain päähäni myös ostaa Jään, vaikka se aiheensa puolesta vaikuttikin minusta vähän mummokirjalta. En ole koskaan ollut erityisen innostunut Finlandia-voittajista, ja tarina ulkosaaristossa asuvasta papista ei varsinaisesti saanut käsiäni hikoamaan jännityksestä mutta... Ehkä minuun iski jonkinlainen isänmaallisuuden ylipuuska.

  

Oikeasti uskon, että saaristoaihe minua tässä kirjassa kiehtoi. Olen itse kotoisin sisäsaaristosta Saimaalta (ei kiinteää tieyhteyttä vieläkään, siis mistään päin saarta), ja vielä esimerkiksi isäni lapsuudessa saaressa elettiin suunnilleen samalla tavalla kuin 1800 luvulla. Tähän saattaa liittyä pientä liioittelua, mutta aika ennen autoa ja telkkaria kuulostaa 1800-luvulta. Varmaan siksi elämä sotien jälkeisenä aikana ulkosaaristossa ei kuulosta minusta niin kaukaiselta kuin voisi luulla.  

Juoni:

Lyhyesti: Länsi- ja itäpuoleen jakautuneeseen saaristoseurakuntaan muuttaa uusi pappi perheineen. Pappi on nuori ja virkaintoinen, mutta onnistuu hyvin sovittamaan toimintansa paikallisiin tapoihin ja tuomaan saaristoon henkäyksen uusia ajatuksia. Hän tuo jopa jonkinlaista yhteishenkä kränäiseen seurakuntaansa. 

Henkilöt:

Pappia kiinnostavampi henkilö on hänen vaimonsa, pastorska. Nuori pappilan emäntä saa tasapainoilla niin miehensä pitkien työpäivien, pienen karjan hoitamisen, perheeseen syntyvien lapsien kuin saarelle kesäaikaan erittäin usein tupsahtavien vieraidenkin välillä. Naiselta ei puutu sisua tai päättäväisyyttä, mutta häntä ei missään tapauksessa ole kuvattu pyhimysmäiseksi yli-ihmiseksi. 

Muut henkilöt on kuvattu uskottavasti, mutta he eivät ole erityisen kiinnostavia - kuten eivät kaikki ihmiset niukan kerronnan ja kuvailun perusteella oikeassa elämässäkään.  

Muut kerronnalliset ratkaisut: 

Mielenkiintoinen loppuratkaisu. Mietin, miten muuten kirjan olisi voinut lopettaa. 

Kirja oli keskivaiheilla aikamoista joutokäyntiä, ja mietin, olisiko sitä voinut tiivistää tarinan kärsimättä. 

Luin kirjan mielelläni, mutta ei se erityisesti sykähdyttänyt. Omassa mielessäni luokittelen tämän mielenkiintoisiin, huolellisesti kirjoitettuihin historiallisiin lukuromaaneihin ja olen pikkuisen hämmästynyt, että Jää voitti Finlandian. Hyvä kirja, ehdottomasti, mutta ei tarjonnut mullistavia uusia ajatuksia tai kehittänyt mitään uutta. 

Murakamin novellineroudet

Luettu on, vaan ei blogattu!

Nyt haluan esitellä teille kaksi pitkään mukanani kulkenutta ja kuukausia laukuissani pyörinyttä kirjaa: Haruki Murakamin novellikokoelmat Blind Willow, Sleeping Woman sekä The Elephant Vanishes. Vuoroaan jää odottamaan Finlandia-voittaja Jää.

Kirjan nimi: Blind Willow, Sleeping Woman

Kirjoittaja: Haruki Murakami
Sivuja: 436

Kustantaja: VINTAGE

Julkaistu: 2006/2007

Mistä minulle: Amazon.co.uk

Kirjan nimi: The Elephant Vanishes

Kirjoittaja: Haruki Murakami
Sivuja: 327

Kustantaja: VINTAGE

Julkaistu:1993/2003

Mistä minulle: Amazon.co.uk

Haruki Murakami aloittaa novellinsa muun muassa näin: 

 "A friend of mine has a habit of going to the zoo whenever there is a typhoon." "I bought a newspaper at the harbour and came across an article about an old woman who had been eaten by cats." "It started on a perfectly beatuiful Sunday afternoon in July - the very first Sunday afternoon in July." "1971 was the Year of Spaghetti." "Sachi lost her nineteen-year-old son to a big shark that attached him when he was surfing in Hanalei Bay." "Recently she'd had trouble remembering her own name."

Koska luin novelleja sekaisin molemmista kirjoista riippuen siitä, mihin laukkuun tai minkä pöydän kulmalle ne olivat sattuneet jäämään, en pysty enää tekemään eroa eri kirjojen välillä. Taattua Murakamia ne olivat silti.

Näissäkin novelleissa Murakamin luomat henkilöt ovat enimmäkseen ihmisiä, joille riittää yksinkertainen, joskus jopa sparatalainen elämä. Ehkä siksi he ovat niin tyytyväisiä elämäänsä, ja ehkä siksi Murakamin novelleista tulee niin rauhallinen olo. Tapahtui mitä vain, henkilöt palauttavat elämänsä rutiinien voimalla raiteilleen.  

Muutama tarinoiden henkilöistä on rikastunut työllään, osa suhtautuu siihen intohimoisesti, mutta hyvin iso osa pitää työtä vain, noh, työnä. Henkilöt ovat jostain syystä aina helposti samaistuttavia, ja useammin yksin viihtyviä kuin suuressa joukossa pärrääviä.

Suosittelen novelleita jo erityisesti Murakamin muuta tuotantoa lukeneille. Monet pienistä tarinoista kertovat rajatun osan jonkin kirjan tapahtumista tai taustoista, ja tarjosivatkin monta ahaa-elämystä. Murakami kertookin joidenkin novellien paisuneen kokonaisiksi kirjoiksi. 

Oli hassua lukea ensin pätkä The Wind-Up Bird Chroniclen tapahtumista, jossa Noboru Watanabe -niminen kissa katoaa ja sittemmin lukea toisessa kokoelmassa veljestä, jonka mukaan kissa on nimetty. 

Ilahduin novelleita lukiessani myös siitä, että toisin kuin romaaneissa, novelleissa oli myös naispäähenkiöitä. Heidätkin oli tietenkin rakennettu taitavasti. Kaikki ihmiset heräsivät kirjan sivuilta eloon, tuntuu, kuin he voisivat asua vaikka naapurustossa.

Jos näistä kahdesta olisi valittava parempi, valitsisin Blind Willow, Sleeping Womanin - Koska siinä on enemmän sivuja. 

(Strange case of) Dr Jekyll & Mr Hyde

Kirjan nimi: Dr Jekyll and Mr Hyde 
Kirjoittaja: Robert Louis Stevenson

Sivuja: n. 96

Julkaistu:1886

Mistä minulle: Matkamuistona kirjakaupasta Edinburghista

Jekyll ja Hyde oli minullekin aikaisemmin käsitteenä tuttu, mutta mitä sillä ihan tarkalleen tarkoitettiin - ei mitään hajua. Jos kirjan perusidea on sinulle vielä vieras ja haluat pitää sen salaisuutena itsellesi, kannattaa lopettaa lukeminen tähän. Hankin Jekyll & Hyden omaan hyllyyni pari vuotta sitten tehdyllä Edinburghin matkalla kirjan syntysijoilta. Pikkuiseen niteeseen on pienoisromaanin lisäksi mahdutettu pari Stevensonin novellia. 

Sitten siihen kuuluisaan juoneen: Kirjassa lääkäri Henry Jekyllin ystävä, lakimies Gabriel John Utterson käy läpi ystävänsä omituista tarinaa. Siihen liittyy hyvän lääkärin lisäksi paha mies, Edward Hyde. 

Jostain syystä Jekyll on maininnut testamentissaan Utterssonille ennestään aivan tuntemattoman Hyden. Jekyllin palvelusväen mukaan Hydella on myös vapaa kulkuoikeus Jekyllin asuntoon. Samaan aikaan ystäviä ei nähdä koskaan. Noihin aikoihin Lontoossa tapahtuu hirmutekoja, joiden jäljet katoavat selittämättömiin.

Kuten varmaan useimmilla ja minullakin jo etukäteen oli tiedossa, Jekyll ja Hyde ovat yksi ja sama henkilö. Kaikissa ihmisissä on pahaa ja hyvää, mutta mikä loppujen lopuksi määrää, kumpi puoli saa meistä vallan? Tietenkin erillisten ominaisuuksien määrittely ihmisluonteessa on eräällä tavalla absurdia, mutta ajatus on silti kiinnostava. Kirjassa paha Hyde tekee hirmutekoja, jotka ajavat Jekyllinkin vähitnään päänsä sisällä ongelmiin, mutta silti Jekyll ei pysy aina itsenään. 

Uttersonin "omalla äänellään" loppuun kirjoittama osuus, jossa taphahtunutta selitetään, on mielenkiintoinen. 

Jekyll ja Hyde on mielenkiintoista luettavaa paitsi aiheensa, myös mukaansatempaavan kerrontansa ansiosta. Hämärät, sumuiset kujat vievät ajatukset pakostakin tihkusateiseen Lontooseen. Yllätin itseni muutenkin ihastelemasta kirjan hyvyyttä muutaman kerran lukemisen aikana.        

Jatkan kirjalla vielä virallisen suoritusajan jälkeen yläpalkista löytyvää scifi-haastetta. Sijoitan kirjan kategoriaan 12. Hullu tiedemies. 

Vuoden 2013 kirjahuiput

Tammikuussa on kiva katsahtaa menneeseen kirjavuoteen. Tein näin kirjallisesti jo viime- ja sitä edellisenä vuonna.

Vuoden kirjailijalöytö: 
Tuomas Kyrö 
Mielensäpahoittajat, Kerjäläinen ja jänis sekä Miniä. Kyrö osaa vääntää hauskaa vähästä ja käsitellä laajempia kokonaisuuksia. 

Vuoden kauhu: 
En lukenut mitään oikeasti kauhuun laskettavaa koko vuonna.

Vuoden fantasia: 
Vähän meni tätäkin sorttia, mutta Game of Thrones tuli ja valloitti. Addiktoiduin kuitenkin pahemmin sarjaan kuin kirjoihin, ja olen lukenut kirjoista vasta ensimmäisen. Kirja on minulla bloggaamatta vieläkin!

Vuoden dekkari: 
Viimein luettu klassikko eli Agatha Christien Kymmenen pientä neekerinpoikaa.

Vuoden hömppä:
Allison Pearson: Kate Reddy - Täydellä teholla yötä päivää. Mukavan kevyttä, mutta silti elämänmakuista. 

Vuoden scifi:
Tämä on sentään helppo! Emmi Itäranta: Teemestarin kirja tai scifimmästä puolesta Nancy Kressin Beggars in Spain.

Vuoden opetus: 
Kaikki kirjalliset ilmiöt eivät ole tutustumisen arvoisia, ei olisi haitannut vaikka Fifty Shades of Grey olisi jäänyt lukematta. Guy Delisle taas oli mahtava löytö, haluaisin tarttua sarjakuviin jatkossa useamminkin.

Vuoden pettymys:  
Luin vähemmän kuin olisi kiva. Yritän taas vaihtaa turhaa nettailua lukemiseen, koska lukeminen on antoisampaa. Harmittaa myös, että en saanut suoritettua scifi-haastetta ihan loppuun saakka!

Vuoden kiitos:
Teille, mukaville lukijoilleni! Olette pysyneet kyydissä vaikka päivityksiä tulee vähän miten sattuu ja kirjamakukin on varsin lavea.

Vuoden alun kuulumisia

Hyvää vuotta 2013! 

Reaaliaikaisessa elämässä olen viime aikoina ihastellut Suomen pakkastalvea, viettänyt sitä minulle aitoa ja oikeaa joulua ja tavannut ystäviä joita en ollut nähnyt aikoihin. Berliiniin palasin vieraiden kanssa ja juhlin uutta vuotta kirjaimellisesti miljoonan muun ihmisen seurassa Brandenburgin portin luona. 

Kirjallisessa elämässä yritin päihittää scifi-haastetta vielä viime metreillä siinä valitettavasti kuitenkaan onnistumatta.

Joulun aikaan nautin mahdollisuudesta ostaa suomenkielisiä kirjoja ja hankinkin niin Finlandia-voittaja Jään kuin Blogistanian Kuopuksen voittaneen Käärmeenlumoojankin. Eniten iloa oli kuitenkin omista kirjavarastoista vanhempien luona, ja jotenkin sain tungettua omiin ja mieheni matkatavaroihin 17 kirjaa + muutaman ristikkolehden.

Joululahjoista kuoriutui monta todella mieleistä yllätystä, mm. Sofi Oksasen Puhdistus omistuskirjoituksella ja Kindle Paperwhite. Jälkimmäinen tuli todella tarpeeseen kun iPadin käyttövuoroista on tullut kotona pientä keskustelua. Kindle saa oman postauksensa myöhemin.

Tänään olen seurannut mielenkiinnolla Blogistanian Finlandian etenemistä. Koska oma esikoisten lukemiseni on tänä vuonna ollut vähäistä, jätin äänestämisen väliin.


Ihan äsken ajastin vuoden 2012 huiput -postauksen. Se on esillä huomenna. 

Nyt luen vielä vähän lisää Haruki Murakamia.