Hannu Rajaniemi: The Fractal Prince (Fraktaaliruhtinas)

Kirjan nimi: The Fractal Prince

Kirjoittaja: Hannu Rajaniemi

Kustantaja: Gollancz

Julkaistu: 27.9.2012

Sivuja: 311
Mistä minulle: Amazon.com, Kindle-kirja

Huhhuh. Siinä oikeastaan ensimmäiset tunnelmat Hannu Rajaniemen toisen kirjan, The Fractal Princen lukemisen jälkeen. Itse asiassa kirjan lukemisesta on kulunut jo viikko, ja toivoin, että keksisin lukukokemusta haudutellessa jotain kirjan arvoista, nerokasta sanottavaa. Valitettavasti näin ei kuitenkaan käynyt, mutta yritän kuvailla miltä kirja yhden lukukerran perusteella vaikutti. 

The Fractal Prince on vielä ällistyttävämpi kuin Rajaniemen esikoinen, the Quantum Thief (suom. Kvanttivaras). Fraktaaliruhtinaana suomeksi julkaistava teos jatkaa Kvanttivarkaassa alkanutta tarinaa. 

Juoni lyhyesti: Edellisenkin kirjan päähenkilö, varas Jean le Flambeur, on päässyt pakenemaan vankilasta. Flambeur ei kuitenkaan ole lopullisesti vapaa, vaan hänen on vielä voitettava vapautensa lopullisesti takaisin. Se vaatii Fraktaaliruhtinaan mieleen murtautumista. 

Vankilasta pakenemisella ei tarkoiteta tässä yhteydessä tunneleiden kaivamista tai vartijoiden kolkkaamista sorkkaraudalla. Vapauskin voidaan määritellä monella tapaa: Fyysinen vapaus ei ole kaikki, vaan lisäksi voi olla vapaa henkisesti, vapaa kuolemasta, vapaa kuolemattomuudesta.

Vaikka maa ja Mars mainitaan jo kirjan esittelyteksteissä, kirja on silti monella tavalla ihan omassa ulottuvuudessaan. Nykyisen maailmankaikkeuden säännöt eivät päde, ja tarina on muutenkin äärimmäisen kerroksellinen ja erikoinen. Kirja on täynnä tekniikkaa, joka voi olla tai olla olematta täällä sadan tai tuhannen vuoden päästä. Ihmismielen toimintaa käsitellään kirjassa syvällisellä tasolla. Kirja tuntuu kovalta scifiltä ja pelottavalta dystopialta. Kumma kyllä, se ei silti mielestäni tehnyt kirjan yleistunnelmasta synkkää. Olisin halunnut keksiä itse yhden Amazon.comin arvostelijan luonnehdinnan kirjasta, "A Thousand and One Night meets Inception", sillä se on täydellisen osuva.

Aivonsa nyrjäyttänyttä blondia lohduttaa onneksi edes vähän se, että Amazon-kommenteista ja twiittauksista päätellen moni muukin toteaa, että ei ensimmäisen lukukerran jälkeen ymmärtänyt kirjasta ihan (tai läheskään...) kaikkea. Kollektiivinen näkemys kirjasta on kuitenkin erinomaisen positiivinen, suorastaan ylistävä. Onko tämä joukkoharha vai onko kirja taas hengästyttävä mestariteos? Kallistun jälkimmäiseen. On mielestäni virkistävää, kun jonkin luvun lukemisen jälkeen voi hetkeksi pysähtyä miettimään, millaisessa ympäristössä juuri äsken liikuttiin, ja todeta, että tätä täytyy miettiä enemmän seuraavalla kierroksella.

Vaikka Rajaniemi on äärimmäisen taitava kirjoittaja, välillä tuli mieleen, olisiko kirjan kerrontatekniikkaa voinut välillä aavistuksen yksinkertaistaa: Jos oikein ymmärsin, yhdenkin hahmon tarinaa kertoi välillä hahmo itse ja välillä jokin ulkopuolinen taho.

Lyhyesti: Suosittelen The Fractal Princeä kaikille Kvanttivarkaasta pitäneille, suosittelen sitä kaikille, jotka kaipaavat haastavaa lukemista, suosittelen kaikille, jotka haluavat tietää, miltä tuntuu lukea asioista, joita ei heti osaa edes kuvitella. 


Osallistun kirjalla myös Scifi-haasteeseen. Kirjan sijoittaminen mihinkään tiukkaan kategoriaan on vaikeaa, mutta laitan sen nyt sarjaan 9. Aikamatkustus / Vaihtoehtohistoria / Rinnakkaisuniversumi. Määrittely ei ehkä ole osuvin, mutta kyllä tässä jo niin korkealentoisissa tunnelmissa ollaan, että sijoittaisin tapahtumat jo johonkin rinnakkaisuniversumiin. 

Maailman menestynein FanFiction: Fifty Shades of Grey eli Twilightin suora jälkeläinen

Aluksi disclaimerit: Tämän kirjan hankkiessani en ihan oikeasti tiennyt, mistä siinä on kyse. Olin kyllä kuullut, että se on uusi kirjamaailman sensaatio ja hätyytteli myyntiluvuillaan jo Pottereita. Onnistuin kuitenkin väistelemään käsitettä eroottinen kirjallisuus. Epäilykseni kyllä heräsivät, kun huomasin nimimerkin Miika85 kommentoineen Elisa-kirjan sivuilla seuraavaa:"Aivan loistava! En juurikaan ole lukenut kirjoja mutta tämä upposi välittömästi. Anastasia uppoutuu jopa uniini!"

Oma kirjani on häveliäs Kindle-versio, mutta näkyy näitä joku ostavankin.

Kirjan juoni menee lyhyesti näin: Yliopisto-opintojaan päättävä Anastasia Steele joutuu vähän vahingossa haastattelemaan Grey Enterprisesin omistajaa, satumaisen rikasta Christian Greytä. Lyhyen haastattelun aikana Christian ihastuu Anastasiaan ja hurja seksitarina voi alkaa. Anastasia on parisuhdeasioissa täysin kokematon ja Christian on henkisesti korkkiruuvin tasolla. 

Koska kyseessä on kolmiosainen sarja, ei varmaan ole kenellekään yllätys, että pari päätyy kirjan aikana yhteen ja erilleen, yhteen ja erilleen jnejnejne. 

Jatkuva sänkytapahtumien kuvailu oli kirjassa ajoittain jopa puuduttavaa. Sain kuitenkin kirjan lukemiseen ihan omia lisäviboja - älkää ajatelko mitään likaista - selvittämällä vähän tarinan taustoja. Jostain syystä suomenkielisessä uutisoinnissa on ohitettu melkein täysin se seikka, että Fifty Shades of Grey on Twilightin suora jälkeläinen! Itselleni tämä tiedonmurunen toi lukemiseen ihan uutta intoa ja jokaisesta sivusta tuli omanlaisensa etsi yhtäläisyydet -tehtävä. Lapsiltaan Twilightit kieltäneet äidit ovat taatusti kuvitelleet Twilightien olevan Fifty Shadesin kaltaista kamaa, mutta lukenevat jälkeläistä nyt itse. 

Fifty Shades of Grey on siis julkaistu aikaisemmin Twilightin fanfiction-saitilla, jolla kirjasarjan fanit ovat julkaisseet omia muunnoksiaan suositusta vampyyritarinasta. Jopa Meyerilta on kysytty mielipidettä omien kirjojensa innoittamasta sarjasta, mutta tämä väitti, että ei ole lukenut koko kirjaa (mikä tosin on ihan mahdollista: Meyer kun on mormoni ja tämän nuortenkirjat promoavat ihan päinvastaisia parisuhdearvoja kuin FSoG). Vähän liian villeiksi muuttuneet tarinat saivat kuitenkin pian bännit fanfiction -saitille, kirjailija perusti oman sivun tarinoilleen ja kuittasi ennen pitkää kustannussopimuksen.

Kun Twilight -yhteyden tiedostaa, kirjasta tulee hervotonta luettavaa. Itse bongasin ainakin seuraavat yhtäläisyydet:

•  Mieshenkilö kutsuu naista lyhyemmällä nimellä (Anastasia --> Ana, Isabel --> Bella)
•  Mieshenkilö liikkuu joissain kohtauksissa nopeasti ja äänettömästi naisen yllättäen
•  Mieshenkilö on paha stalkkeri
•  Mieshenkilö on järkyttävä despootti
•  Mieshenkilö vakuutelee tarinan aluksi olevansa naisella huonoa seuraa
•  Mieshenkilö toteaa myöhemminkin olevansa naiselle huonoa seuraa
•  Mieshenkilö on satumaisen rikas
•  Mieshenkilö on erittäin monitaitoinen
•  Mieshenkilön tausta on vaikea
•  Naishenkilö ei välitä syömisestä
•  Mieshenkilö huolehtii jatkuvasti naisen syömisestä
•  Naishenkilö ei ole lainkaan liikunnallinen
•  Naishenkilö ei välitä vaatteista
•  Naishenkilö saa lahjaksi auton
•  Naishenkilö saa lahjaksi muitakin kalliita tavaroita
•  Naishenkilön vanhemmat ovat eronneet
•  Naishenkilön äiti asuu uuden miehen kanssa
•  Kirjan tapahtumapaikka on pohjoisamerikkalainen kaupunki, jossa on enimmäkseen viileää ja usein sateista
• Naishenkilö äiti asuu kuitenkin erittäin lämpimässä ympäristössä
•  Naishenkilö lähtee kirjan loppupuolella matkalle äitinsä luo
•  Henkilöt mutisevat jatkuvasti (murmur)

Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Välillä jo yksittäiset lauseet muistuttavat voimakkaasti Meyerin tyylistä. Joka tapauksessa, selvää fanfictionia! 

Kirjan englanninkieliseltä Wikipedia-sivulta löytyy mukavasti lisätietoja kirjan taustoista. Sen mukaan kirjan markkinoinnissa käytettiin budjetin pienuuden takia lähinnä blogeja, ja kirjan suosion perusteena ovatkin yksityisten ihmisten suositukset toisille.

Ja lopuksi... Voisin kommentoida kuten Meyer: "that's really not my genre, not my thing ... Good on her—she's doing well. That's great!^" 

Ilmiö on sittemmin paisunut suuressa maailmassa aivan hurjaksi. Jos on kiinnostunut ilmiöstä laajemmin, kannattaa lukea tähän mennessä tapahtunutta esimerkiksi Know your Meme -sivustolta. Menestyksestä ovat saaneet osansa niin köysikauppiaat kuin kirjassa mainittu hotellikin.

EDIT: Kirjan ovat tunnustettu luetuksi ainakin seuraavissa blogeissa: Koko lailla kirjallisesti, Valikoiva kirjatoukka, Luettuja maailmoja (kaikki kolme osaa!), Lukunurkka.

Kirjabloggaajien flashmobin jälkitunnelmia

Kuulostiko eilinen postaukseni Minna Canthin Työmiehen vaimosta erilaiselta kuin ehkä joskus itse lukemasi samanniminen kirja? Ei ihme, sillä eilen julkaisu oli osa kirjabloggaajien flashmob -tapahtumaa, josta Helsingin Sanomatkin uutisoi.  

"Vanha" Työmiehen vaimo -postaukseni alkoi kerätä Google-osumia taas syyskussa yhtä varmasti kuin lehdet tippuvat puista. Suosittuja hakusanoja ovat paitsi Minna Canth, Työmiehen vaimo ja näiden yhdistelmät. Osa oli myös tuupannut perään sanan "essee". Tämä ei mielestäni jätä ihan hirveästi arvailujen varaa siihen, millaiseen tarkoitukseen postauksen tietoja aiotaan käyttää. 

Mielestäni tempaus on hauska tapa kiinnittää humoristisesti huomiota vakavaan asiaan. Puhun vakavasta asiasta siksi, että mielestäni se, että huomattava osa oppilaista kärsii kyvyttömyydestä keskittyä kokonaiseen kirjaan ja analysoida sen sisältöä, on jo aika vakava ongelma. Miten nämä ihmiset pystyvät tekemään myöhemmin elämässään päätöksiä repaleisen ja puutteellisen tietomäärän pohjalta, jos jo kansien välissä olevan tiedon tulkitseminen on liian vaikeaa?

Tempauksen tiedote ja siihen osallistuneiden blogien linkit löytyvät alta.

____________________________________________________________

Kirjablogistit tempaisevat plagiointia vastaan

Suomalaiset kirjablogistit järjestävät flashmob-tapahtuman netissä. Noin 20 blogistia julkaisee maanantaina klo 10 vääristellyn kirja-arvion. Arvioissa vääristellään kirjojen juonta ja teemoja. Syy tempaukseen on blogitekstien lisääntynyt plagiointi. Kirjablogistit ovat huolissaan siitä, että koululaiset ja jopa tekstiammattilaiset kopioivat tekstejä blogeista.

Blogistit näkevät kävijäseurantatyökalujen avulla blogilukijoiden käyttämät hakusanat. Tilastot kertovat karua kieltä: kirjablogeista haetaan esseitä, mallivastauksia ja juoniselostuksia.

Tempauksen tavoite on herättää keskustelua plagioinnista ja havahduttaa opettajat ja lasten vanhemmat ilmiön yleisyyteen, vahingollisuuteen ja laittomuuteen. Toinen tavoite on muistuttaa plagioijille, ettei kaikkea netissä luettua voi ottaa todesta. Kolmas tavoite on ilkikurinen: jos joku koululainen todella kopioisi vääristellyn kirja-arvion ja palauttaisi tekstin opettajalle omana työnään, muistuttaisi tilanne jännittävästi Pasi Ilmari Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta -kirjan alkuasetelmaa.

Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajina työskentelevät kirjablogistit Kirsi Hietanen ja Minna Rytisalo ihmettelevät, että monet vanhemmat tietävät lastensa kopioivan tekstejä netistä, mutta eivät pidä sitä vääränä. "Kun kerran kysyin plagioinnista kiinni jääneeltä oppilaalta, mitä kotona oli sanottu, hän sanoi vanhempien vain todenneen, että älä jää kiinni seuraavalla kerralla", kertoo Rytisalo. Kouluilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä sen suhteen, miten tekijänoikeusrikkomuksesta kiinni jääneitä oppilaita rangaistaan.

Suomalaiset kirjablogit julkaisevat vuosittain yhteensä useita satoja kirja-arvioita. Arviot tavoittavat satojatuhansia suomalaisia lukijoita. Kirjablogit tuovat esille myös kirjoja, joita valtamedia ei arvioi. Näin blogit laajentavat kirjakeskustelua.

Vääristellyt kirja-arviot (tekstit julkaistu 1.10.2012 klo 10):
Aho, Juhani: Rautatie - http://suketus.blogspot.fi
Austen, Jane: Ylpeys ja ennakkoluulo - http://luenjakirjoitan.blogspot.fi
Canth, Minna: Anna-Liisa - http://luminenomena.blogspot.fi
Canth, Minna: Työmiehen vaimo - http://aamuvirkkuyksisarvinen.blogspot.fi
Doyle, Arthur Conan: Baskervillen koira - http://bibliofile-x.blogspot.fi/
Fitzgerald, F. Scott: Kultahattu - http://www.psrakastankirjoja.blogspot.fi/
Frank, Anne: Nuoren tytön päiväkirja - http://aitilukeenyt.blogspot.com
Haanpää, Pentti: Noitaympyrä - http://kirsinkirjanurkka.blogspot.fi
Härkönen, Anna-Leena: Häräntappoase - http://kirjasfaari.blogspot.fi
Kianto, Ilmari: Punainen viiva - http://bookingitsomemore.blogspot.fi
Kivi, Aleksis: Seitsemän veljestä - http://sbrunou.blogspot.fi/
Meyer, Stephenie: Houkutus - http://pigeonnaire.blogspot.fi/
Mitchell, Margaret: Tuulen viemää - http://kirjakissa.blogspot.fi/
Niemi, Mikael: Aivot pellolle - http://kannestakanteen.blogspot.fi/
Orwell, George: Eläinten vallankumous - http://kirjamieli.blogspot.fi/
Rimminen, Mikko: Pussikaljaromaani - http://ilsela.blogspot.fi/
Salinger J.D.: Sieppari ruispellossa - http://luetutlukemattomat.blogspot.fi/
Shakespeare, William: Romeo ja Julia - http://sininenlinna.blogspot.fi/
Steinbeck, John: Hiiriä ja ihmisiä - http://kirjojenkeskella.blogspot.fi/
Waltari, Mika: Tanssi yli hautojen - http://hdcanis.blogspot.fi/

Minna Canth: Työmiehen vaimo

Kirjan nimi: Työmiehen vaimo
Kirjoittaja: Minna Canth
Kustantaja: Luettu The Project Gutenberg eBook 
Julkaistu: 1885
Sivuja: 116
Mistä minulle: www.gutenberg.net

Harva voi valittaa, että ei olisi saanut tilaisuutta Työmiehen vaimon lukemiseen: Muistan nähneeni kirjan nimen vilahtaneen useasti äidinkielen oppituntien kirjalistoilla ja joku ystäväni taisi kirjoittaa siitä kirja-arvostelun tai esseenkin. Lisäksi Työmiehen vaimon voi ladata helposti ja ihan laillisesti Project Gutenbergin sivuilta koneelle tai lukulaitteelle. Lisäksi kirja on lyhyt, joten sen lukee yhdessä hujauksessa.

Työmiehen vaimon juoni

Kirjan juoni on varmasti monelle ennestään tuttu. Laiskahko naishenkilö, Johanna, nai rehdin rengin, Riston. Risto on raatanut kovasti saadakseen tiukalta isännältään oman torpan tuoreen avioparin asuinpaikaksi. Kuten 1800-luvun Suomessa oli tapana, Risto renkinä joutui heräämään aamuvarhaisella ison talon töihin, mutta työmiehen vaimolla, Johannalla, ei ollut tilalla samanlaista selkeää roolia. Hän oli agraariyhteiskunnan väliinputoaja, lapseton vaimo. 

Johannan päivät käyvätkin pian pitkiksi. Pientä torppaa ei siivoa montaa tuntia päivässä, ja pariskunnan karja on pieni, vain yksi lehmä ja pari kanaa. Eläinten hoitoon, joka kuuluu Johannan tehtäviin, ei siis kulu paljoa aikaa. 

Johanna tutustuu kuitenkin talosta taloon kiertävään mustalaistyttöön, Homsantuuhun. Tämä kertoo muiden talojen lapsettomien naisten tylsästä elämästä ja siitä, kuinka moni kulutti päiviään nopeammin silloin tällöin viinaa nauttimalla. Päivät eivät olisi niin pitkiä, tylsiä ja yksinäisiä. Pian Johannan juominen kuitenkin ryöstäytyy käsistä ja siinä samalla kuluvat niin pienen perheen ruokarahat kuin muukin omaisuus.

Teemat

Canth on ollut erittäin rohkea nostaessaan jo toissa vuosisadalla esiin osittain yhä aran asian: Naisten alkoholismin. Vaikka nykyihmiset pitävätkin nykyisin usein elämää 1800 -luvulla ankeana ja rankkana, monen on vaikea nähdä sitä, millainen naitujen mutta lapsettomien naisten asema oli tuolloin. Ilman selvää tekemisen ja elämisen tarkoitusta, aikana ennen kokopäivätöitä ja velvoitetta edes oman elannon tienaamisesta moni nainen kallisti pulloa liian helposti. 

Kirjan mielenkiintoisinta antia oli mielestäni ehdottomasti kuvaus siitä, kuinka Risto suhtautui Johannan alkoholismiin. Koska aihe oli tuolloin ehdoton tabu josta oli vaiettava, Risto teki kaikkensa suojellakseen Johannan alkoholismin paljastumista. Johanna myi jopa aivan muuta tarkoitusta varten valmistamiaan neulomuksia ja Riston uuteen kotiin tekemiä tarvekaluja viinapullojen eteen. Toisaalta Johanna ei saanut mistään apua ongelmiinsa, kun aihe oli salattu ja Ristokin yritti peitellä sitä.

Toisaalta voidaan miettiä, kuinka tarina olisi sujunut, jos Johanna ei olisi koskaan tavannut Homsantuuta. Olisiko Johanna ajautunut jossain vaiheessa kuitenkin pontikkapannujen ääreen vai olisiko hän pysynyt oikealla polulla?

BePe: Pyöräilyn uudet ulottuvuudet

Nyt on pitkästä aikaa Berliiniperjantain aika! Tällä kertaa kerron omia ajatuksiani pyöräilystä ja sen järjestämisestä kaupungissa, jossa pyöräily on hyväksytty suunnilleen tasavertaiseksi liikkumismuodoksi autoilun kanssa.

Aika pian Berliiniin muuton jälkeen tajusin tarvitsevani pyörän. Pystyin polkemaan ensimmäiseltä asunnoltamme töihin samassa tai lyhyemmässä ajassa kuin mitä jouduin käyttämään tungoksessa julkisissa. Tällä hetkellä hurautan töihin noin neljässä minuutissa, ja ainut järkevä vaihtoehto pyöräilylle olisi kävely.

Pyörän hankkiminen

Ensimmäinen haaste oli tietysti pyörän hankkiminen. Koska olin kuullut, että pyörävarkaudet ovat iso ongelma Berliinissäkin, en halunnut sijoittaa montaa satasta hienoon pyörään. Moni suositteli menemään sunnuntaina Mauerparkiin, jossa vähän hämärän näköiset miehet myisivät 50 eurolla mitä erilaisempia pyöriä. Ei kuitenkaan tarvitse olla Einstein aistiakseen, että pyörien entisillä omistajilla on vain käynyt huono tuuri. En halua tukea moista toimintaa. Pulitin vähän rupuisesta, mutta toistaiseksi toimivasta (nippusidettä on tosin jo tarvittu takalokasuojan korjaamiseen) pyörästäni liikkeessä satasen ja paksusta lukosta vitosen päälle. 

Lamputta ei pärjää kukaan

Varustelua ei tietenkään voinut jättää siihen: Myöhemmin hankin vielä kypärän ja etu- ja takavalon. Suomessa käytin etulamppua kun muistin (tosin yleensä aina pimeällä), täällä olen joskus taluttanut pyörää pätkiä kotiin hämärässä kun etulamppua ei vielä ollut. Poliisia oikeasti kiinnostaa pyörien valaistus, ja myönnän kyllä, että muiden pyöräilijöiden näkyvyys on täällä ihan toista luokkaa kuin Suomessa.

Tyhjät tiet

Yllä olevasssa kuvassa näkee erinomaisesti yhden Berliinin ihmeellisyyksistä: Kun olin jonain aamuna suuntaamassa töihin vähän aikaisemmin (kahdeksaksi tai puoli yhdeksäksi), kaikki tiet olivat aivan tyhjiä.  Joskus aamuisin voisi melkein kuvitella, että ihmisillä on ulkonaliikkumiskielto, mutta ei, elämä vaan alkaa vasta vähän myöhemmin.

Kuten kuvasta näkyy, kaistoja on ruhtinaallisesti. Joskus pyörille on oma kaista jalkakäytävän yhteydessä, joskus maalattuna ajoradalle, joskus taas kirjoittamaton sääntö on, että oikeaa ajokaistaa ajavat vain polkupyöräilijät ja kääntyjät. Ajaminen on joka tapauksessa yllättävän vaarattoman oloista.

Berliinin tiet ovat aina aika rauhallisia, siitä osakiitokset voi varmaan antaa erinomaiselle julkisen liikenteen verkostolle, hippihenkisille (ja köyhille) ihmisille ja toisaalta sillekin, että autopaikkoja ei oikein ole.

Polkupyörät omalla kaistallaan. Huom. hienot kääntyvien polkupyörien taskut joihin voi jäädä turvallisesti odottamaan valojen vaihtumista.

Vaara korvien välissä

Joskus polkupyöräilijät tuntuvat olevan isompi uhka itselleen kuin autot. Kaikki eivät tunnu aina varsinkaan rauhallisempina aikoina välittävän liikennevaloista, vaan hinku tien toiselle puolelle on kova vaikka autot odottaisivat rinnalla kiltisti punaisten vaihtumista vihreiksi. Kaikenlaista "sujahdanpa tästä nyt tuohon kaistojen väliin että pääsen nopeasti eteenpäin" -sompailua näkee päivittäin, mikä itsestäni on vähän käsittämätöntä. Kun autoilijat noudattavat kiltisti liikennesääntöjä ja liikkuvat ennustettavasti, voisivat pyöräilijät mielestäni harrastaa kauttaaltaan samaa ennustamattoman sujahtelun sijasta. 

Berliinin pyöräilyolosuhteita halutaan parantaa jatkuvasti, ja muistan syyskuun alussa kuulleeni, että katujen varsien autopaikkoja on päätetty vähennettävän entisestään, jotta uusille pyöräkaistoille saadaan tilaa. Minua tämä ei tietysti haittaa, mutta iso arvovalintahan asia kaupungilta on. Rahakkaat autonomistajat saavat siis pulittaa suuria summia harvinaisista autopaikoista tai muuttaa suosiolla pois keskusta-alueelta, jolleivat halua käydä jokailtaista kissa-hiirileikkiä viimeisistä autopaikoista. Lappuliisoja ja -lasseja täällä nimittäin näkee lähes päivittäin. 

Pyöräily oikeaksi liikkumisvaihtoehdoksi?

Suomessa vastaavan pyöräverkoston rakentaminen voisi olla moniin kaupunkeihin hyvinkin mahdollista. Tällöin jalankulkijat ja pyöräilijät pitäisi kuitenkin opettaa kulkemaan tiukasti omilla kaistoillaan. Pyöräilijöiden pitäisi oppia, että pyöräkaistaa käytetään vain yhteen suuntaan etenemiseen (eli aina pyöräillään kadun oikealla puolella olevalla kaistalla, pyörät eivät koskaan kohtaa pyöräkaistoilla). Autojen joukossa pyöräilevien pitäisi kertoa ympäröivälle liikenteelle näkyvästi mihin ovat matkalla ja toisaalta autojen pitäisi hyväksyä pyörät välillä samaa vauhtia ja turvaväliä edellyttäviksi liikennevälineiksi.

Marian Keyes: Under the Duvet

Kirjan nimi: Under the Duvet

Kirjoittaja: Marian Keyes

Kustantaja: BCA

Julkaistu: 2001

Sivuja: 272
Mistä minulle: Friedrichshainin sunnuntaikirppari

Lukublokki hellitti ainakin hetkeksi. Vaikka kesken olevia kirjoja olisi ollut muutenkin, innostuin viimeviikonlopun värikkäästä pokkarisaaliistani niin, että otin heti yhden iltalukemiseksi. Muistin enimmäkseen kirjailijan lehteen kirjoittamista lyhyistä jutuista kootun Under the Duvetin tulleen julkaistuksi suomeksi nimellä Peiton alla.

Keyes on kirjoittanut kirjaan, joka on oikeastaan tarinakokoelma, hykerryttävän esipuheen siitä, millaista hänen kirjailjaelämänsä yleensä on. Se on kaukana suuresta glamourista ja vapaista päivistä: Sen sijaan hän käyttää päivästä kahdeksan tuntia kirjoittamiseen, sängyssään, peiton alla. Mikäs siinä, voisin väittää tuon kyllä voittavan eräiden työolot. 

Muuten kirjan tarinat on niputettu teemojen mukaan yhteen: Osansa saavat niin henkisyys, perhe ja ystävät, aikuistuminen, vuoden kierto, Irlanti ja matkustaminen. 

Kuvittelin vasta noin vuosi sitten suomennetun kirjan olevan edes jollain tasolla ajankohtainen, mutta valitettavasti näin ei ole. Monet varsinkin kirjan alkupuolen tarinoista ovat kyllä ihan toimivia, mutta moni tarina on julkaistu irlantilaisessa lehdessä jo 1990-luvulla ja tuntuu näin jo lähes esihistorialliselta. Joissain tarinoissa ajallinen etäisyys hieman häiritsi, ja ihmettelenkin kustantajan päätöstä julkaista kirja näin kauan ensipainoksen jälkeen.

Ihan mukava tarinakokoelma se silti oli. Enimmäkseen. Monista tarinoista saattoi tunnistaa jotain ihan oikeasta elämästä, samalla tavalla kuin Keyesin fiktiivisistä kirjoistakin. Huumoriakin oli mukana niin, että välillä ihan hihitytti. Harmi vaan, että tarintat tuntuivat jostain syystä vähän haalenevan loppua kohti. Olisin lukenut alussa kuvaillusta kirjailijaelämästä mielelläni enemmänkin. Odotan nyt vielä enemän kirjailijan varsinaisten tarinoiden eli kirjojen pariin sukeltamista. Suosittelen Keyes -faneille, en juuri muille. 

Peiton alla ovat lukeneet ainakin Mari A. ja Järjellä ja tunteella.

Lappuja, onnitteluita ja selityksiä

Kun ei ole lukenut niin ei ole lukenut. Se taas tarkoittaa, että on aika vähän blogattavaa kirjablogiin. Mistään pitkäaikaisesta lukutauosta ei oikeastaan ole kyse, olen vain kahlannut pieninä palasina George R.R. Martinin Game of Thronesia ja tämän hetken it-kirjaa eli 50 Shades of Greytä. 

Game of Thrones on hyvä, mutta huomaan, että kun olen jo katsonut sarjan ja tiedän mitä kirjassa tapahtuu, en koe pakonomaista tarvetta käännellä sivuja vaan luen ennemminkin kuvausta jo näkemistäni asioista. Fifty Shades of Grey taas... Noh, sanotaan ainakin heti alkuun, että ostin kirjan uteliaisuuttani jo ennen kuin sitä käsiteltiin suomenkielisissä kirjablogeissa ja olin (tarpeeksi) tutustunut siihen, mistä kirjassa on kyse. Nyt sitten luen kirjan loppuun vain siksi, että saan arvostella sitä kunnolla. Ipadista on saksalaisen duppauskulttuurin keskellä tosin tullut tässä taloudessa niin suosittu kapine, että voi kestää hetken, ennen kuin saan sen taas käsiini.

Hyvä (?) tarkoitukseni olla ostamatta kirjoja on sekin vähän tauolla. Tosin, kun kuvan kaksi alinta kirjaa on napattu kadun vierestä penkiltä ja neljä ylintä ostettu kirpputorilta hintaan 1 e/kpl, niin mielestäni voidaan kyllä puhua jo ennemmin lahjoituksen vastaan ottamisesta kuin ostamisesta. 

Vihdoin tiedossa siis lyhentämätöntä Marian Keyesiä! Ennemminkin faktapuolta edustava, jo eilen jo vähän aloittamani Under the Duvet (suom. Peiton alla) on oikein hykerryttävä. Patricia Scanlan taas on minulle ennestään aivan vieras kirjailija, mutta kun tarjontaa häneltäkin oli tarjolla paljon, päätin kokeilla näin aluksi yhden kirjan verran. 

Kirjastokortinkin olen jo yrittänyt hankkia. Kirjaston aukioloajat eivät sovi kamalan hyvin omiin työaikoihini, mutta yhtenä päivänä ehdin sinne töiden jälkeen. Olin selvittänyt etukäteen, että mukana pitää olla henkkarit mutta Anmeldungsbestätigungia eli aluetoimistosta saatavaa lappua siitä, että asuu jossain osoitteessa, ei tarvita. Lähdin siis reteästi matkaan pelkän passin kanssa. 

Pettymykseenhän reissu päättyi, sillä kirjastovirkailija olisi halunnut nähdä joko Anmeldungsbestätigungin tai vuokrasopimuksen. Eipä ollut kumpikaan takataskussa. Pieni, kauppakeskuksen yhteydessä oleva kirjasto vaikutti kuitenkin ihan hyvältä, lukemista sieltä löytyy varmasti. Harmi vain, että se ei ole koskaan esimerkiksi lauantaisin auki. 

Sitten kiitokset Emilielle Le Masque Rouge -blogiin ja Booksylle Booking it some morehen Posti -it tunnustuksesta!

Koska olin nyt ihan harvinaisen hitaalla tämän tunnustuksen kanssa, jätän lapun jakamatta enää eteenpäin.

Vielä isommat onnittelut haluan kuitenkin toivottaa Karoliinan kirjavaan kammariin kirjan julkaisun ansiosta. ONNEA! Tässä vielä pieni virtuaalinen kukkalähetys, ja vesi tietysti muuttukoon viiniksi:

Toivottavasti saan jollain verukkeella kirjan Aika mennyt palaa lokakuun ensimmäisten vieraiden mukana tänne Berliiniin (muuten, myös Teemestarin kirja kiinnostaisi kovasti. Enkä katso pahalla, vaikka molemmat olisikin joku lukenut jo ennen minua).