Matkailu avartaa, kirjat auttavat saamaan samantapaisia kokemuksia kotonakin

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Haaste loppuun: Kaikkien aikojen lempikirjani

30  -päiväisen haasteen aikana,  jota siis tosin en hoitanut 30 päivän aikana tai edes yksittäisinä postauksina, opin, että joka päivä bloggaaminen ei sovi minulle. En jaksaisi, ei huvittaisi. Onneksi ei tarvitsekaan :). 

Haasteen loppuhuipennus on nyt sitten tässä. 30. päivänä pitäisi nimetä  "Kaikkien aikojen lempikirjani", Your favourite book of all time. Tuo sanamuoto on muuten armollisempi suomeksi kuin englanniksi: Suomeksi sanottunahan voi nimetä niin monta kirjaa kuin haluaa, englanniksi viitataan selkeästi vain yhteen kirjaan. Turvaudun tässä suomen kielen armollisempaan muotoon, sillä en mitenkään osaa nimetä vain yhtä, kaiken muun ylittävää superkirjaa. 


Lempikirjoja tulee aina lisää, lisää ja lisää. Joidenkin kirjojen muisto ehkä vähän haalistuu, mutta toisaalta olen aikuisiällä lukenut aika pienen määrän kirjoja uudestaan. Goodreadsin absolute-favorites -hyllyyn olen kuitenkin lisännyt kahdeksan kirjaa, joista itse asiassa kolme kuuluu samaan kirjaan. Kuusi lempikirjaani ovat siis:


 Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa. Olen kirjoittanut niistä aiemmin täällä. Kyseinen kirja tekee siis myös iloiseksi :). 


Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin. Muinaisten kielien opiskelusta ja niiden opiskelijoista kerrottiin niin kiehtovasti, että melkein halusin opiskelemaan niitä itsekin. Niin, ja luin tämän abivuonna, eli ihan oikean ikäisenä. Kirjan alku on upea, ja haluaisin joskus matkustaa tuon pikkuyliopiston maisemiin, Vermontiinkohan se oli?






Michael Cunningham: Tunnit. Ei kaipaa enää tämän jälkeen lisäselityksiä. 





Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo. En taida tietää yhtään aikamatkustajan vaimoa lukenutta, joka ei olisi pitänyt siitä. Saa toki ilmoittautua. Kirjasta tehty elokuva ei muuten sitten ole hyvä :/.  

William Shakespeare: Roomeo ja Juulia. Tämä on tietysti näytelmä, mutta kirjana sen olen lukenut (siis kansien välissä olevana näytelmänä), joten laskettakoon mukaan. Kaunis, hurja, surullisesti päättyvä tarina. Wau. 


J.R.R Tolkien: Taru sormusten herrasta -trilogia. Tätä ei varmaan fantasiafanin kannata hirveästi selittää, vaikka fantasiaa en blogin olemassaoloaikana en fantasiaa ole tainnut yhtään lukeakaan... Joka tapauksessa, ken saa Keskimaan ja koko sitä ympäröivän maailman rakennettua, muistettakoon ikuisesti. 


Huomattavaa on, että kaikki näistä kirjoista on luettu ihan jonkin aikaa sitten. Muistan ne yhä, pidän niistä yhä, siksi ne ovat päässeet lempikirjojeni listalle. Aika näytää, käykö monelle viime- ja tänä vuonna luetulle hienolle teokselle samoin. 


Siinä ne nyt oli. 30 päivää, ei tosin lähellekään 30 eri kirjaa.

4 kommenttia:

  1. Hieno haasteen loppuhuipennus! Aikamatkustajan vaimo on myös minun suosikkejani. Taru sormusten herrasta ja Jumalat juhlivat öisin ovat toki myös hienoja kirjoja!

    VastaaPoista
  2. Moikka, kirjanörtti ilahtui hyvästä blogista :)

    VastaaPoista
  3. En ole vielä aikaisemmin kommentoinut mutta nyt on pakko laittaa, että oon tykännyt hurjasti tästä haasteesta. Blogisi on hurjan ihanaa luettavaa! :*

    VastaaPoista
  4. Laura: Kiitos! Toivottavasti näitä ihania kirjoja löytyy vielä paljon lisää :).

    S: Oi hienoa, toivottavasti ilahduttaa vielä monta kertaa :)

    rva ruusunen: Kiitos ihanasta kommentista!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se julkaistaan pian!