Matkailu avartaa, kirjat auttavat saamaan samantapaisia kokemuksia kotonakin

maanantai 31. lokakuuta 2011

Hyvää Halloweenia! Luettuna: John Ajvide Lindqvist: Ystävät hämärän jälkeen

Nyt koen olevani ns. ajan hermolla: En ole mikään Halloween -vouhottaja (vaikka iloitsinkin kovasti jonkun naapurirapun portaille kovertamista kurpitsalyhdyistä, jee!) mutta kauhukirja sopii kyllä taatusti kaikista vuoden päivistä parhaiten juuri tähän. Jossain vaiheessa mietin Book Chick Cityn tapaan vähän pidempiaikaistakin kauhuteemaa lokakuulle, mutta uskokaa tai älkää, minun hermoni olisivat taatusti pettäneet ennen lukijoiden hermoja, joten hautaan ajatuksen hyvin pitkäksi aikaa. Eli tässä todennäköisesti vuoden ainut kauhukirjani, olkaa hyvä.

Ohuita sivuja ja aika pientä pränttiä. Tässä riitti luettavaa pitkäksi aikaa, varsinkin kun kirja ei sopinut iltalukemiseksi.
 
Kirjan nimi: Ystävät hämärän jälkeen
Kirjoittaja: John Ajvide Lindqvist
Kustantaja: Gummerus
Julkaistu: Ruotsiksi (Låt den rätte komma in) 2004
Sivuja: 607
Mistä minulle: Facebookissa John Ajvide Lindqvististä tykkäämällä (Gummerus taisi promota silloin Lindqvistin kirjaa Kuinka kuolleita käsitellään)

John Ajvide Lindqvistin esikoinen Ystävät hämärän jälkeen joutui odottamaan lukuvuoroaan 14 kuukautta saapumisensa jälkeen, katsokaa vaikka täältä. Lukuinnon veivät silloin kirjan saamat kauhistuttavat kommentit (siis että se on oikeasti kamala). Nyt se nousi lukupinon päällimmäiseksi, kun huomasin, että kirjasta USA:ssa tehty elokuva on saapumassa lähivuokraamoon. Sittemmin sain kommentteja, joiden mukaan kirjasta alun perin Ruotsissa tehty versio on itse asiassa paljon parempi. Nyt kirjan luettuani voin kertoa, että en kyllä taatusti halua katsoa yhtäkään siihen perustuvaa elokuvaa, ellen sitten joskus halua kokeilla miltä tuntuu valvoa kolme yötä peräkkäin vain siksi, että pelottaa nukkua. 

Edellisestä varmaan selvisi, että tämän kirjan lajityyppi on kauhu. Piste. Ei mikään halpa pelottelukauhu (en kyllä kai sellaista ole lukenutkaan), vaan vakavia asioita käsittelevän suureen tarinaan nivottu kauhu. 

Lyhyesti juoni menee näin: 12 vuotias Oskar on vakavasti koulukiusattu. Hän purkaa tuskaansa fantasioimalla pahuudesta kiusaajiaan kohtaan. Oskar on myös äärimmäisen kiinnostunut kaikenlaisista väkivaltarikoksista ja kerää aktiivisesti niihin liittyviä lehtileikkeitä. 

Naapurissa asuva hento tyttönen Eli alkaa kuitenkin viedä Oskarin huomion. Eli on kyllä aika omituinen, kulkee ulkona avojaloin, ruoka ei kelpaa ja päivisin häntä ei näy. Tyttö herättää Oskarin epäilykset - onko Eli lainkaan ihminen?

Samaan aikaan uneliaan, joskin ehkä hieman huonomaineisen tukholmalaislähiön Blackebergin lähimetsissä tapahtuu kummia. Lahdattu ruumis saa asukkaat uskomaan julman rituaalimurhaajan olevan liikkeellä.

Kuva omalta kuvaajalta. Pian on pimeyttä rakastavien aika herätä...
 Kirja sekoittaa paljon eri tavoin kamalia elementtejä: Vampirismia, tappokohtauksia, pedofiliaa, koulukiusausta, isättä elävän pojan yksinäisyyden sekä lähiössä tylsistyneiden poikien tuskaa.


Oskar on surkeudessaan ja inhottavista kuvitelmistaan huolimatta sympatiat keräävä hahmo. Koulukiusauksen kammottavuus ja jatkuvan pelon luova ilmapiiri saa ymmärtämään Oskarin käyttäytymistä. Hänen pitkiä iltapäiviään kotona on kuvattu myös jotenkin pysäyttävällä tavalla: Melkein koin olevani ruotsalaisessa 80 -luvun lähiöasunnossa, joka on periaatteessa tilava ja valoisa, mutta toisaalta ikkunoista näkyvät vain toisten samanlaisten betonielementtitalojen seinät. Ihan näin tarkkaa miljöökuvausta kirjassa ei ole, mutta Lindqvist osasi luoda tapahtumapaikat rivien väleissä.

Vaikka kauhun kai pitäisi virallisesti olla jotenkin määrittelemätöntä pelkoa, tässä kirjassa tuodaan esiin elementit joita pelätään: Vampyyri ja koulukiusaajat. Toisaalta yksin joutuminen. Vaikka alussa kirjoitin, että en varmaan nukkuisi kolmeen yöhön kirjasta tehtyjen elokuvien katsomisen jälkeen, luulen, että elokuvissa pelottavia ovat ennemminkin eri tavoilla hirveät, ällöttävät ja kuvottavat kohtaukset kuin varsinainen kauhu itsessään. 

Mihin kauhua sitten tarvitaan? Olen kuullut perusteluja, joiden mukaan kauhukirjat ovat vähän kuten huvipuistolaitteet: Turvallinen tapa pelätä. Minä en lue kauhua pelätäkseni, vaan koen, että kauhun kautta pystytään käsittelemään sellaisia vaikeita asioita, joita muuten olisi vaikeaa käsitellä. Kauhu tuo niihin lisäväriä, toisen tason tai ehkä jotenkin jopa etäännyttää niin, että kamalista asioista pystyy lukemaan. Ja joitain elementtejä ehkä jopa ymmärtämään, vaikka ei hyväksymään.

Kirja on erinomaisen hyvä. En silti usko lukevani sitä enää uudestaan: Yksi kierros erittäin uskottavista tapoista, vampyyriksi muuttumisen tuskasta ja kiusaajien kidutuksesta riittää. Silti, kirja on ainakin parhaassa viidesosassa kaikesta siitä, mitä olen koskana lukenut. 

Olen lukenut Lindqvistiltä aiemmin kirjan Kuinka kuolleita käsitellään, mutta Ystävät hämärän jälkeen hakkaa sen mennen tullen niin kauhuelementeissä kuin vakavien asioiden käsittelyssäkin. Kirjailijan uusin "Kultatukka, tähtönen" kiinnostaisi myös, mutta voi olla, että sitä pitää säästellä seuraavaan Halloweeniin saakka...






Loppuun vielä Neil Gaimanin pyyntö: Antakaa tänään kauhukirjoja lahjaksi! Monelle saattaa tulla jo kiire, mutta ensi vuonna vaikka sitten :).

7 kommenttia:

  1. Luin tämän tuossa kesällä ja tämä oli kyllä karmiva. Pidin kuitenkin kovasti! Laatutyötä. :)

    VastaaPoista
  2. En tämmöisestä tykkäys-kampanjasta ollut kuullutkaan. Mie myös menetin yhen toisen Gummeruksen kirjan, kun en muistanut hakea sitä Foenkinoksen uusinta Gummeruksen osastolta. Sen sijaan ostin juuri tämän pokkarin itselleni, teki mieli kokeilla kauhua. :)

    VastaaPoista
  3. Anki: Sinä olet ollut ajoissa liikkeellä! Oletko lukenut Lindqvistiltä muuta? Piditkö tätä muita parempana/huonompana?

    Hanna: Haa, juuri tajusin mennä nuo linkkini taaksepäin ja huomasin, että marjistahan minun pitää tuosta kirjasta alun perin kiittää: Hänellä on ollut täällä http://kirjamieli.blogspot.com/2010/08/pikainen-mainos-facebookkaajille.html vinkki tykätä :)

    Lindqvist ei varmasti ole huono kauhuvalinta vaikka genreä huonosti tunnenkin.

    VastaaPoista
  4. Mulla odottaisi LIndqvistin uusin hyllyssä :-) Se Kuolleita oli minusta ok muttei järisyttävä sentään, hauska kuulla että tämä oli sinusta parempi!

    VastaaPoista
  5. Minä olen lukenut 3 Lindqvistiä. Tunnustan kyllä miehen lahjakkuuden, mutta minä en hänen kirjoistaan pidä. Liian raakoja, kuvottavia, iljettäviä ja ahdistavia. Hyviä, mutta liian kauheita minulle. :)

    VastaaPoista
  6. Minä puolestani etsin kauhukirjasta sitä kauhua, sitä että pelkään. Toistaiseksi yksikään kauhukirja (tai muukaan kirja) ei ole minua kunnolla pelottanut. Eivät kyllä pahemmin kauhuleffatkaan. Harmittaa, haluan vielä löytää sen oikeasti aivan hirveän pelottavan kirjan :D Suoranainen pakkomielle ilmeisesti.

    Tätä en ole vielä lukenut (vaikka minullakin pokkari on ollut Facebook-kampanjasta saakka), mutta Kultatukka, tähtösen tässä kuussa. Se oli hirveä ja ällöttävä, mutta niin, ei edelleenkään tarpeeksi pelottava minulle. Kai täytyy vain hyväksyä se tosiasia, etten pelkää.

    Poikaystäväni on lukenut kaikki tähän mennessä julkaistut Lindqvistin kirjat ja hänen mielestään uusin oli tämän Ystävät hämärän jälkeen rinnalla parhain. Pitäisi minunkin lukea ne muut :--)

    VastaaPoista
  7. Booksy: Minäkin kyllä tykkäsin Kuolleista mutta tämä tosiaan oli vielä paljon parempi. Viimeisimmän kommentin perusteella taidan lukea Lindqvistiltä seuravaksi viimeisimman - siis heh, ehkä tosiaan vuoden päästä...

    Maija: Täytyy sanoa, että sinnikkäästi ole kyllä sitten lukenut! Hm, muistan Lindqvistin sanoneen jossain haastattelussa, että kauhukirjallisuus on ollut jotenkin niin maan alla viime aikoina siksi, että kauhukirjailijat eivät aina ole kovin hyviä kirjailijoita noin muuten. Lindqvist kyllä tosiaan osaa kirjoittaa, rakentaa henkilöhahmoja ja juonta.

    Laura: Tosi mielenkiintoista! Pelkäätkö edes pimeää, korkeita paikkoja, hämähäkkejä? Entä pienenä mörköjä? Voikohan olla, että kaikki eivät vaan pelkää? Itse olen ehdottomasti enemmän sitä arkajalka -tyyppiä eli esim. Heroes -sarjaa en todellakaan uskaltanut katsoa muutamaa jaksoa pidemmälle. Hyyh.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se julkaistaan pian!