Matkailu avartaa, kirjat auttavat saamaan samantapaisia kokemuksia kotonakin

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Steph Swainston: Kuolemattomien kaarti

Täällä on tapahtunut vaikka ja sitten mitä, mutta kerron vähän myöhemmin. Onneksi kuitenkin vaihteeksi hyviäkin uutisia :). 

Mutta sitten kirjoihin: Luin Steph Swainstonin Kuolemattomien kaartin, kun sarjan seuraava (tai siis kolmas) osakin on kohta ilmestymässä. Olisin halunnut tykätä, mutta kun ei, niin ei.

Kirjan nimi: Kuolemattomien kaarti, paitsi että takakannen mukaan Sotamme vuosi...
 Kirjoittaja: Steph Swainston
Suomentanut: Hannu Tervaharju
Kustantaja: Like
Julkaistu: 2010
Sivuja: 380
Mistä minulle: Kirjastosta

Tämä taisi olla nyt vaan jotenkin vähän liian sivistynyttä fantasiaa minulle. Ja toisaalta välillä tuntui, että koko ajan vaan rynnättiin sotimaan ympäriinsä. Kuitenkin: Päähenkilö Jant elää keskiaikaisessa maailmassa, jossa on kolme ihmisten kaltaista rotua. Ikävät hyönteiset terrorisoivat, ja vaikka Jantilla on ajatus siitä, miten kaikesta voitaisii selvitä, taistelujoukko ei ehkä ole enää niin yhteneväinen, että se kykenisi väistämään vaaraa. 

Toisaalta - onhan tässä kirjassa paljon realismia. Ainakin Naturen uutisoinnin jälkeen sisäisiin ristiriitoihin ja joukkojen tyhmyyteen on helppo yhtyä, mutta noin muuten kirja ei minua viihdyttänyt. 

Kirja on tiivis, ja siinä tapahtuu koko ajan ryminällä. En oikein saanut paikkoja tai henkilöitä haltuun.  

2 kommenttia:

  1. Mä aion kanssa kirjoittaa tästä tuotapikaa (eli ehkä syyskuussa.) Voin tässä spoilata sen verran, etten itsekään vallan innostunut. On kivaa, ettei ole siinä joukossa ihan yksin.

    Pidin tästä tosin enemmän kuin siitä jatko-osasta, jonka näppärästi luin ensin vuosia sitten, mutta se ei vielä sano paljon.

    Mä en tiedä siitä fantasian sivistyneisyydestä. Tai ehkä ollaan sitten yhdessä epäsivistyneitä, mutta oisko ollut takakannessa kun Tähtivaeltajan Jerrman kehui Swainstonia neroksi. Mietin, että jonkun tässä pitäisi tarkistaa lääkitys.

    Ja mikä hemmetti se nimisekoilukin oikein on? Kumpi sen kirjan nimi nyt on, hmmm?

    VastaaPoista
  2. Liina: Huh, no hyvä. Jotenkin pidän tätä semmoisena sivistyneenä fantasiana kun tämä ei ollut sitä ihan pelkkää miekka ja kivi-hommaa, mutta nyt pelkään tarttua GeneWolfeihin entistä enemmän. Onko se nerous nyt sitten jotenkin saman kaltaista?

    Ja toi nimijuttu, mietin että menikö vaan multa jotain ohi. Mutta joo, takakannesta on kuvakin.

    Aika näppärää kyllä tuo jatko-osista aloittaminen, mutta kiva huomata, että sarja parantuu alkua kohti :D.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se julkaistaan pian!