Paulo Coelho: Alkemisti

Kirjan nimi: Alkemisti
Kirjoittaja: Paulo Coelho

Kustantaja: Bazar

Julkaistu:1988

Sivuja: 183
Mistä minulle: Lahja

Tartuin Alkemistiin vähän vastahakoisesti. Sain sen ajat sitten, ehkä viime jouluna joululahjaksi pikkuveljeltäni. Veli tiesi Coelho -antipatiani (joihin ei muuten ole mitään tarkkaa syytä), ja antoi fikusti myös erään tuntemattoman japanilaiskirjailijan teoksen sovitteluksi mukaan. 

Coelhoon päätin tarttua nyt paitsi siksi, että se oli yksi vähäisistä jäljellä olevista lukemattomista (Eeeh, kun olisikin määrällisesti "lukemattomista" eikä niistä, joista en ole lukenut.. Kielitieteilijät, mistä tämä vitsikäs kaksimerkityksinen "lukematon" mahtaa olla peräisin?) kirjoista, myös siksi, että että jopa mieheni luki sen kohtuullisen tyytyväisenä ennen minua. Hyvä mahdollisuus keskustella kirjasta ihan oikeasti piti tietysti päästä hyödyntämään ennen kuin toisen muistikuvat tarinasta katoaisivat. 

Kirjan lukeminen alkoi ennakkoluulojen vallassa, sillä jo takakanteen painettu Kun haluat jotain, koko maailmankaikkeus auttaa sinua saavuttamaan sen aiheutti pientä allergista aivastelua ja nuhaa. Maailmankaikkeus kuuluu minusta luokkaan sanat, joita fiktiivisiä tarinoita kirjoittavista korkeintaan scifi -kirjailijat saavat käyttää - ja hekin ymmärtävät onneksi yleensä olla käyttämättä. 

Maailmaa näkemään lampaita paimentamalla

Alkemistin päähenkilö on espanjalainen lammaspaimen. Oikeasti isä olisi halunnut hänestä papin, mutta poika totesi haluavansa nähdä maailmaa ja alkoi vahtia lampaita. Tuskin tulisi muuten enää kovin monelle välivuoden viettäjälle mieleen. Poikaa keksii haluavansa nähdä pyramidit ja joutuu keksimään uusia keinoja haaveensa toteuttamiseksi. Samalla olisi tietysti hienoa oppia alkemiaa. Koska halpalentoja tai edes ryhmämatkabusseja ei seudulla ole eikä pojalla tarkemmin ottaen ole juuri rahaakaan, vaatii eteen päin puskeminen kuukausien ja taas kuukausien määrätietoista työtä. 

Matkalla poika tapaa erilaisia ihmisiä ja joutuu erilaisiin tilanteisiin. Pojalla on kaikessa tekemisissään hyvin korkealaatuinen ote, ja niinpä hän saa jopa kristallikauppiaan liikeen Tangerissa kukoistamaan ennennäkemättömällä tavalla, vaikka on vain tienaamassa matkarahoja pyramideille. Toisaalta poika tietää, että aavikon yli ei noin vain marssita, vaan matkaa on tehtävä karavaanissa ja pitkällä matkalla on etu tulla monenlaisten ihmisten kanssa toimeen. Loppujen lopuksi se aarre, jota lähti etsimään, voi kuitenkin löytyä hyvinkin läheltä sitä paikkaa, josta lähti liikkeelle. Pitää osata vain kuunnella ja katsoa. Matkalla voi kuitenkin löytää myös muita aarteita, jotka ovat kivaa ekstraa.

Tekopyhää soopaa vai älykkäitä opetuksia? 

Alkemistin lukemisen jälkeen fiilikset siitä ovat edelleen aavistuksen ristiriitaiset. Toisaalta siinä oli juuri niitä vähän tekopyhiä "viisauksia" niin symbolisesti kuin "ovelasti" dialogiin upotettunakin, toisaalta taas pidin tarinan koko pointista eli siitä, että kannattaa tehdä sitä mistä pitää, suhtautua sopivan vakavasti myös matkalla haaveensa toteuttamiseen kohtaamiinsa tehtäviin ja kuunnella tarpeeksi itseään, mutta toisaalta taas olla kiva myös muille ihmisille. Niillekin, joista ei aina ihan aluksi pidä. Pääasia kuitenkin, että on haaveita, jotain, mitä kohti mennä, joka antaa tarkoituksen joka päivälle ja tehtävälle. 

Loppujen lopuksi...

Kirjan luettuani ymmärsin yhden Coelhon suosion salaisuuksista. Paitsi, että tarina oli ihan mukava ja täynnä viisauksia tai "viisauksia", kirja on ohut ja erittäin helppolukuinen. Sen varmasti jaksaa lukea moni, joka ei muuten kirjoihin niin usein tartu. Mitään elämän suuntaa muuttavaa tai oikeastaan muutenkaan uutta Coelho ei mielestäni kerro, mutta hän on osannut kääriä paljon kivaan pakettiin.

Kaikesta nuivistelustani huolimatta voisin lukea kirjan vielä uudestaan.