BePe eli Berliiniperjantai: The Artist ulkoilmaelokuvissa

Mietin jossain vaiheessa kesää, perustaisinko Berliini-juttuja varten oman bloginsa vai ripottelisinko kuulumisia yleisesti sinne tänne. Nyt, kun arki on alkanut asettua aloilleen ja jokaisen työpäivän jälkeen ei ole enää puolikuollut, asiaa pystyi miettimään vähän tarkemminkin. 

Täkäläisillä reippaahkon pituisilla työpäivillä ja oman muun tekemisen takia kokonaan toisen blogin ylläpitäminen alkoi tuntua jo ajatuksena vähän ylimitoitetulta ponnistukselta. Koen kuitenkin Aamuvirkun Yksisarvisen profiloituneen selvästi kirjablogiksi, ja en tätä brändiä (no nyt kuulostaa hienolta...) halua tärvätä. 

Päätin ratkaista asian lanseeraamalla tänne uuden osion: Berliiniperjantain eli BePen. Päivä-Teema -nimeämistapa saattaa olla Karoliinan Kirjavasta Kammarista lainattu, kiitos vaan ideasta :). BePekään ei tule keskittymään henkilökohtaisiin kuulumisiini, mutta valotan kerran viikossa tai harvemmin jotain Berliinin mielenkiintoista, mieluiten tietysti kirjoihin tai kulttuuriin liippaavaa puolta. 

Alkuselitykset selätetty! Ne, jotka haluavat asian pysyvän vastaisestikin tiukasti kirjoissa, vältelköön siis BePe -tunnistetta kuin ruttoa ja pysyköön perjantaisin muualla. Kiitos. 

Kuten nohevimmat saattavat jo otsikosta päätellä, ensimmäinen aihe on ulkoilmaelokuvat. En tiedä, onko vastaavia laitoksia Suomessa paljonkin, ainakaan Lappeenrannassa niitä ei näkynyt. Täällä Berliinissä niitä on koko joukko, ja kotikaupunginosassamme Friedrichshainissakin yksi, Freiluftkino Friedrichshain. 

Minusta ajatus elokuvan katsomisesta ulkoilmassa vaikutti niin viehkeältä, että suostuttelin miehen mukaan viime lauantaina. Pelkäsin vähän idean vastaanottoa, koska lauantai-iltana elokuvateatterissa pyöri viime vuonna viisi Oscaria voittanut, mustavalkoinen mykkäelokuva The Artist. 

Elokuvajuliste

Voi siis olla, että kaikki liaan korkeakulttuurilta kuulostava pelottaa toisinaan hieman minuakin. Ymmärsin kuitenkin käyttää elokuvaelämystä myydessäni sellaisia avainsanajoukkoja kuin "ainakaan siinä ei puhuta saksaa" ja "ainakaan sitä ei ole dupattu". Vaikka duppaus ei ymmärtämisen puolesta minua (miestä kyllä) enää kohtuuttomasti haittaa, esimerkiksi eilen televisiossa nähty saksankielinen Robert Pattison kirpaisi kyllä vähän ikävällä tavalla. 

The Artist kertoo ajasta elokuvien muuttuessa hiljaisista puhutuiksi ja yhden vanhan ajan tähden kilvoittelusta muutoksen aikana. Tietysti myös iso rakkasutarina on mukana. 

Typeristä ennakkoluuloistani huolimatta elokuva oli aivan loistava. En muista, milloin olisin viimeksi nähnyt noin mukaansa tempaavan, iloisen, surullisen, hauskan ja hienon elokuvan. Hurmaavin näyttelijä oli tietenkin miespääosan koira, joka on taatusti opiskellut jossain eläinnäyttelijöiden yliopistossa tohtoriksi saakka. 

Jalat penkille ja mainokset käyntiin: Niitä riittikin taas 30 minuuttia

Ulkoilma toi elokuvaan taatusti oman säväyksensä: 6,5 euron sopuhintaisella (aikuisten alentamattomalla!) lipulla sai varata tuolin tai vaikka kaksi pehmusteineen, nauttia omia eväitä jos niitä oli ottanut mukaan, käyttää siistejä vessoja ja tietenkin nauttia elokuvasta ensin pimenevässä illassa ja sitten tähtitaivaan alla.

Ilma kylmeni ihan samaa tahtia kuin auringon säteet katosivat, joten kadehdin muutamaan otteeseen jokaisella aiemmin paikassa käyneellä mukana ollutta huopaa. 

Saksalaiseen tapaan omat eväät unohtaneille oli tietenkin tarjolla kahvio, josta sai ostaa mm. popcornia, pientä syötävää, limsoja, olutta ja viiniä. Hintataso oli berliiniläiseen tapaan kohtuullinen: Esimerkiksi viinipullon olisi saanut 10 eurolla.

Kaupungissa vieraileville, saksaa taitamattomille voin mykkäelokuvien lisäksi suositella Freiluftkino Kreutzbergia: Siellä elokuvat saattaa nähdä myös tekstitettyinä.

Elokuvan päättyessä steppaaminen tuntui ihan mahdolliselta uudelta harrastukselta, nyt hurmos on jo vähän haihtunut. Silti: Jos katsot vain yhden elokuvan vuodessa, katso the Artist!