Matkailu avartaa, kirjat auttavat saamaan samantapaisia kokemuksia kotonakin

perjantai 28. syyskuuta 2012

BePe: Pyöräilyn uudet ulottuvuudet

Nyt on pitkästä aikaa Berliiniperjantain aika! Tällä kertaa kerron omia ajatuksiani pyöräilystä ja sen järjestämisestä kaupungissa, jossa pyöräily on hyväksytty suunnilleen tasavertaiseksi liikkumismuodoksi autoilun kanssa.

Aika pian Berliiniin muuton jälkeen tajusin tarvitsevani pyörän. Pystyin polkemaan ensimmäiseltä asunnoltamme töihin samassa tai lyhyemmässä ajassa kuin mitä jouduin käyttämään tungoksessa julkisissa. Tällä hetkellä hurautan töihin noin neljässä minuutissa, ja ainut järkevä vaihtoehto pyöräilylle olisi kävely.

Pyörän hankkiminen

Ensimmäinen haaste oli tietysti pyörän hankkiminen. Koska olin kuullut, että pyörävarkaudet ovat iso ongelma Berliinissäkin, en halunnut sijoittaa montaa satasta hienoon pyörään. Moni suositteli menemään sunnuntaina Mauerparkiin, jossa vähän hämärän näköiset miehet myisivät 50 eurolla mitä erilaisempia pyöriä. Ei kuitenkaan tarvitse olla Einstein aistiakseen, että pyörien entisillä omistajilla on vain käynyt huono tuuri. En halua tukea moista toimintaa. Pulitin vähän rupuisesta, mutta toistaiseksi toimivasta (nippusidettä on tosin jo tarvittu takalokasuojan korjaamiseen) pyörästäni liikkeessä satasen ja paksusta lukosta vitosen päälle. 

Lamputta ei pärjää kukaan

Varustelua ei tietenkään voinut jättää siihen: Myöhemmin hankin vielä kypärän ja etu- ja takavalon. Suomessa käytin etulamppua kun muistin (tosin yleensä aina pimeällä), täällä olen joskus taluttanut pyörää pätkiä kotiin hämärässä kun etulamppua ei vielä ollut. Poliisia oikeasti kiinnostaa pyörien valaistus, ja myönnän kyllä, että muiden pyöräilijöiden näkyvyys on täällä ihan toista luokkaa kuin Suomessa.

Tyhjät tiet

Yllä olevasssa kuvassa näkee erinomaisesti yhden Berliinin ihmeellisyyksistä: Kun olin jonain aamuna suuntaamassa töihin vähän aikaisemmin (kahdeksaksi tai puoli yhdeksäksi), kaikki tiet olivat aivan tyhjiä.  Joskus aamuisin voisi melkein kuvitella, että ihmisillä on ulkonaliikkumiskielto, mutta ei, elämä vaan alkaa vasta vähän myöhemmin.

Kuten kuvasta näkyy, kaistoja on ruhtinaallisesti. Joskus pyörille on oma kaista jalkakäytävän yhteydessä, joskus maalattuna ajoradalle, joskus taas kirjoittamaton sääntö on, että oikeaa ajokaistaa ajavat vain polkupyöräilijät ja kääntyjät. Ajaminen on joka tapauksessa yllättävän vaarattoman oloista.

Berliinin tiet ovat aina aika rauhallisia, siitä osakiitokset voi varmaan antaa erinomaiselle julkisen liikenteen verkostolle, hippihenkisille (ja köyhille) ihmisille ja toisaalta sillekin, että autopaikkoja ei oikein ole.


Polkupyörät omalla kaistallaan. Huom. hienot kääntyvien polkupyörien taskut joihin voi jäädä turvallisesti odottamaan valojen vaihtumista.

Vaara korvien välissä

Joskus polkupyöräilijät tuntuvat olevan isompi uhka itselleen kuin autot. Kaikki eivät tunnu aina varsinkaan rauhallisempina aikoina välittävän liikennevaloista, vaan hinku tien toiselle puolelle on kova vaikka autot odottaisivat rinnalla kiltisti punaisten vaihtumista vihreiksi. Kaikenlaista "sujahdanpa tästä nyt tuohon kaistojen väliin että pääsen nopeasti eteenpäin" -sompailua näkee päivittäin, mikä itsestäni on vähän käsittämätöntä. Kun autoilijat noudattavat kiltisti liikennesääntöjä ja liikkuvat ennustettavasti, voisivat pyöräilijät mielestäni harrastaa kauttaaltaan samaa ennustamattoman sujahtelun sijasta. 

Berliinin pyöräilyolosuhteita halutaan parantaa jatkuvasti, ja muistan syyskuun alussa kuulleeni, että katujen varsien autopaikkoja on päätetty vähennettävän entisestään, jotta uusille pyöräkaistoille saadaan tilaa. Minua tämä ei tietysti haittaa, mutta iso arvovalintahan asia kaupungilta on. Rahakkaat autonomistajat saavat siis pulittaa suuria summia harvinaisista autopaikoista tai muuttaa suosiolla pois keskusta-alueelta, jolleivat halua käydä jokailtaista kissa-hiirileikkiä viimeisistä autopaikoista. Lappuliisoja ja -lasseja täällä nimittäin näkee lähes päivittäin. 

Pyöräily oikeaksi liikkumisvaihtoehdoksi?

Suomessa vastaavan pyöräverkoston rakentaminen voisi olla moniin kaupunkeihin hyvinkin mahdollista. Tällöin jalankulkijat ja pyöräilijät pitäisi kuitenkin opettaa kulkemaan tiukasti omilla kaistoillaan. Pyöräilijöiden pitäisi oppia, että pyöräkaistaa käytetään vain yhteen suuntaan etenemiseen (eli aina pyöräillään kadun oikealla puolella olevalla kaistalla, pyörät eivät koskaan kohtaa pyöräkaistoilla). Autojen joukossa pyöräilevien pitäisi kertoa ympäröivälle liikenteelle näkyvästi mihin ovat matkalla ja toisaalta autojen pitäisi hyväksyä pyörät välillä samaa vauhtia ja turvaväliä edellyttäviksi liikennevälineiksi.

6 kommenttia:

  1. Muistan katselleeni tätä fillarishowta hotellihuoneen ikkunasta. Jo siitä näki, miten tärkeä merkitys pyöräilyllä on liikkumiseen Berliinissä.

    Itse käytän fillaria paljon liikkumiseen Suomessa ollessamme,sillä en aja ollenkaan autoa. Täällä Moskovassa en ole pyörineni uskaltautunut liikenteen sekaa, eikä pyöräily ylipäätään ole täällä kovin yleistä, tosin ilmiselvästi lisääntymään päin.

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva postaus! Ainakin kovin organisoituneelta kuulostaa tuo homma mikä on tietty hyvä juttu! Mä kokeilen sen yhden kerran pyöräilyä Lontoossa siinä aamuruuhkassa ja sen jälkeen en enää uskaltautunut sitä tekemään :)

    VastaaPoista
  3. Jee, kiva postauksen aihe, minä kun olen innokas pyöräilijä :) Kesällä poljimme Berliiniin, ja silloin tuli tietysti ajeltua myös kaupungissa, ja on kyllä sanottava, että pyöräilijän näkökulmasta liikenne todellakin toimii siellä.

    Tähänastinen kaupunkifillaroinnin ykköskokemus on Köpiksestä (ei yllättäne ketään!), mutta Berliini on kyllä hyvänä kakkosena. Jotta homma toimisi Helsingissä, tarpeen olisi uusien liikennejärjestelyjen lisäksi aikamoinen asennemuutos niin kaupungin päättäjissä kuin liikenteessä olijoissakin (kulkuvälineestä riippumatta).

    VastaaPoista
  4. BePe-jutut on aina hyviä! :) Hauska kuulla Berliinistä, ja toi pyöräilykulttuuri ei kyllä yllättäny. Tukholmassa oli myöskin suht hyvin huomioitu pyöräilijät.

    Ja vaikken aikasemmin oo kommentoinu täällä, nii oon kuitenkii käyny lukemassa sun juttuja. :)

    -Päivi-

    VastaaPoista
  5. jaana: Huh, no en kyllä osaa oikein yhdistää mitään venäläistä kaupunkia ja pyöräilykulttuuria, pienet autotkin tuntuivat minusta Pietarissa vähän turvattomilta, joten varmasti hyvä ratkaisu pysyä siellä poissa pyörän selästä. Mutta ihan kuten sanoit, varmaan jo lyhyessä ajassa näkee, että täällä pyöräillään!

    Laura: Joo, kyllä täällä pyöräily on suunniteltu saksalaisella mentaliteetilla, mutta toteutus on välillä vähän berliiniläistä, siitä varmaan nuo suhahtelijat ja etuilijat. Lontoossa autoilu ja ruuhkat on ihan eri mittasuhteissa, enkä muista siellä hirveästi mitään pyöräkaistoja nähneeni, joten ymmärrän hyvin jos pyörän selkään hyppääminen ei innosta...

    VastaaPoista
  6. Miia: Kiva huomata miten montaa pöyräily kiinnostaa! Hei, ja kuulostaa aivan mahtavalta reissulta! Olen yrittänyt suostutella miestä jo useamman kerran pyörämatkalle, mutta toistaiseksi ehdotukset ei ole ottaneet tuulta alleen... Minusta olisi tosi hienoa pyöräillä ihan Suomessakin! Kööpehamina on minulta vielä ihan näkemättä, mutta voisin kyllä kuvitella jo muunkin kuulemani perusteella, että siellä on helppo pyöräillä.

    Päivi: Hei JEEEE kiitos kommentista :D. En tiedä, miten Helsinki on sitten jäänyt semmoseksi pyöräilyn perähikiäksi, ja yllätyn aina, kun kuulen, että Suomen paras pöyräilykaupunkion Oulu... Mutta taitaa se sujua monelta Jyväskylässäkin oli olosuhteet sitten suotuisat tai ei :).

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se julkaistaan pian!