Matkailu avartaa, kirjat auttavat saamaan samantapaisia kokemuksia kotonakin

maanantai 17. syyskuuta 2012

Lappuja, onnitteluita ja selityksiä

Kun ei ole lukenut niin ei ole lukenut. Se taas tarkoittaa, että on aika vähän blogattavaa kirjablogiin. Mistään pitkäaikaisesta lukutauosta ei oikeastaan ole kyse, olen vain kahlannut pieninä palasina George R.R. Martinin Game of Thronesia ja tämän hetken it-kirjaa eli 50 Shades of Greytä. 

Game of Thrones on hyvä, mutta huomaan, että kun olen jo katsonut sarjan ja tiedän mitä kirjassa tapahtuu, en koe pakonomaista tarvetta käännellä sivuja vaan luen ennemminkin kuvausta jo näkemistäni asioista. Fifty Shades of Grey taas... Noh, sanotaan ainakin heti alkuun, että ostin kirjan uteliaisuuttani jo ennen kuin sitä käsiteltiin suomenkielisissä kirjablogeissa ja olin (tarpeeksi) tutustunut siihen, mistä kirjassa on kyse. Nyt sitten luen kirjan loppuun vain siksi, että saan arvostella sitä kunnolla. Ipadista on saksalaisen duppauskulttuurin keskellä tosin tullut tässä taloudessa niin suosittu kapine, että voi kestää hetken, ennen kuin saan sen taas käsiini.


Hyvä (?) tarkoitukseni olla ostamatta kirjoja on sekin vähän tauolla. Tosin, kun kuvan kaksi alinta kirjaa on napattu kadun vierestä penkiltä ja neljä ylintä ostettu kirpputorilta hintaan 1 e/kpl, niin mielestäni voidaan kyllä puhua jo ennemmin lahjoituksen vastaan ottamisesta kuin ostamisesta. 

Vihdoin tiedossa siis lyhentämätöntä Marian Keyesiä! Ennemminkin faktapuolta edustava, jo eilen jo vähän aloittamani Under the Duvet (suom. Peiton alla) on oikein hykerryttävä. Patricia Scanlan taas on minulle ennestään aivan vieras kirjailija, mutta kun tarjontaa häneltäkin oli tarjolla paljon, päätin kokeilla näin aluksi yhden kirjan verran. 

Kirjastokortinkin olen jo yrittänyt hankkia. Kirjaston aukioloajat eivät sovi kamalan hyvin omiin työaikoihini, mutta yhtenä päivänä ehdin sinne töiden jälkeen. Olin selvittänyt etukäteen, että mukana pitää olla henkkarit mutta Anmeldungsbestätigungia eli aluetoimistosta saatavaa lappua siitä, että asuu jossain osoitteessa, ei tarvita. Lähdin siis reteästi matkaan pelkän passin kanssa. 

Pettymykseenhän reissu päättyi, sillä kirjastovirkailija olisi halunnut nähdä joko Anmeldungsbestätigungin tai vuokrasopimuksen. Eipä ollut kumpikaan takataskussa. Pieni, kauppakeskuksen yhteydessä oleva kirjasto vaikutti kuitenkin ihan hyvältä, lukemista sieltä löytyy varmasti. Harmi vain, että se ei ole koskaan esimerkiksi lauantaisin auki. 

Sitten kiitokset Emilielle Le Masque Rouge -blogiin ja Booksylle Booking it some morehen Posti -it tunnustuksesta!



Koska olin nyt ihan harvinaisen hitaalla tämän tunnustuksen kanssa, jätän lapun jakamatta enää eteenpäin.

Vielä isommat onnittelut haluan kuitenkin toivottaa Karoliinan kirjavaan kammariin kirjan julkaisun ansiosta. ONNEA! Tässä vielä pieni virtuaalinen kukkalähetys, ja vesi tietysti muuttukoon viiniksi:


Toivottavasti saan jollain verukkeella kirjan Aika mennyt palaa lokakuun ensimmäisten vieraiden mukana tänne Berliiniin (muuten, myös Teemestarin kirja kiinnostaisi kovasti. Enkä katso pahalla, vaikka molemmat olisikin joku lukenut jo ennen minua).

4 kommenttia:

  1. Eikös olekin ihanaa tämä saksalainen byrokratia, joka ulottuu kirjastoon saakka :) Täällä päin kirjastot ovat pieniä ja näppäriä, mutta pidän eniten pääkirjastosta, koska siellä on niin suuret valikoimat.

    Lukuiloa syksyysi!

    VastaaPoista
  2. Lämmin kiitos kukista ja "viinistä"! <3 Toivottavasti saat kirjan käsiisi ja vielä pidät siitä. :)

    VastaaPoista
  3. Saksalaiset kirjastot ovat kyllä kovin outoja. Ne ovat aivan liian harvoin auki, ja byrokratiaahan saksalaiset tuppaavat rakastamaan aivan kaikkialla. Onko teidän kirjastossanne aikuisille lainaajille jonkinlainen vuosimaksu, jotta teoksia saa lainata? Tähänkin olen törmännyt.

    VastaaPoista
  4. Helmi: Minullakin näyttäisi onneksi olevan useampi kirjasto ainakin pyörämatkan päässä, pitänee vähän vertailla niitä. Lukuilosta alan saada taas kiinni, kiitos!

    Karoliina: Ole hyvä! Toivon molempia :D.

    Leijailen: Tosiaan, liian harvoin auki (harmi varsinkin tuo lauantai lähikirjaston kohdalla), ja byrokratiaa kyllä riittää. Tuota lainausmaksua en muuten ole edes ajatellut, pitää ottaa siitä selvää.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se julkaistaan pian!