Matkailu avartaa, kirjat auttavat saamaan samantapaisia kokemuksia kotonakin

tiistai 2. lokakuuta 2012

Kirjabloggaajien flashmobin jälkitunnelmia

Kuulostiko eilinen postaukseni Minna Canthin Työmiehen vaimosta erilaiselta kuin ehkä joskus itse lukemasi samanniminen kirja? Ei ihme, sillä eilen julkaisu oli osa kirjabloggaajien flashmob -tapahtumaa, josta Helsingin Sanomatkin uutisoi.  

"Vanha" Työmiehen vaimo -postaukseni alkoi kerätä Google-osumia taas syyskussa yhtä varmasti kuin lehdet tippuvat puista. Suosittuja hakusanoja ovat paitsi Minna Canth, Työmiehen vaimo ja näiden yhdistelmät. Osa oli myös tuupannut perään sanan "essee". Tämä ei mielestäni jätä ihan hirveästi arvailujen varaa siihen, millaiseen tarkoitukseen postauksen tietoja aiotaan käyttää. 

Mielestäni tempaus on hauska tapa kiinnittää humoristisesti huomiota vakavaan asiaan. Puhun vakavasta asiasta siksi, että mielestäni se, että huomattava osa oppilaista kärsii kyvyttömyydestä keskittyä kokonaiseen kirjaan ja analysoida sen sisältöä, on jo aika vakava ongelma. Miten nämä ihmiset pystyvät tekemään myöhemmin elämässään päätöksiä repaleisen ja puutteellisen tietomäärän pohjalta, jos jo kansien välissä olevan tiedon tulkitseminen on liian vaikeaa?



Tempauksen tiedote ja siihen osallistuneiden blogien linkit löytyvät alta.

____________________________________________________________

Kirjablogistit tempaisevat plagiointia vastaan

Suomalaiset kirjablogistit järjestävät flashmob-tapahtuman netissä. Noin 20 blogistia julkaisee maanantaina klo 10 vääristellyn kirja-arvion. Arvioissa vääristellään kirjojen juonta ja teemoja. Syy tempaukseen on blogitekstien lisääntynyt plagiointi. Kirjablogistit ovat huolissaan siitä, että koululaiset ja jopa tekstiammattilaiset kopioivat tekstejä blogeista.

Blogistit näkevät kävijäseurantatyökalujen avulla blogilukijoiden käyttämät hakusanat. Tilastot kertovat karua kieltä: kirjablogeista haetaan esseitä, mallivastauksia ja juoniselostuksia.

Tempauksen tavoite on herättää keskustelua plagioinnista ja havahduttaa opettajat ja lasten vanhemmat ilmiön yleisyyteen, vahingollisuuteen ja laittomuuteen. Toinen tavoite on muistuttaa plagioijille, ettei kaikkea netissä luettua voi ottaa todesta. Kolmas tavoite on ilkikurinen: jos joku koululainen todella kopioisi vääristellyn kirja-arvion ja palauttaisi tekstin opettajalle omana työnään, muistuttaisi tilanne jännittävästi Pasi Ilmari Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta -kirjan alkuasetelmaa.

Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajina työskentelevät kirjablogistit Kirsi Hietanen ja Minna Rytisalo ihmettelevät, että monet vanhemmat tietävät lastensa kopioivan tekstejä netistä, mutta eivät pidä sitä vääränä. "Kun kerran kysyin plagioinnista kiinni jääneeltä oppilaalta, mitä kotona oli sanottu, hän sanoi vanhempien vain todenneen, että älä jää kiinni seuraavalla kerralla", kertoo Rytisalo. Kouluilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä sen suhteen, miten tekijänoikeusrikkomuksesta kiinni jääneitä oppilaita rangaistaan.

Suomalaiset kirjablogit julkaisevat vuosittain yhteensä useita satoja kirja-arvioita. Arviot tavoittavat satojatuhansia suomalaisia lukijoita. Kirjablogit tuovat esille myös kirjoja, joita valtamedia ei arvioi. Näin blogit laajentavat kirjakeskustelua.

Vääristellyt kirja-arviot (tekstit julkaistu 1.10.2012 klo 10):
Aho, Juhani: Rautatie - http://suketus.blogspot.fi
Austen, Jane: Ylpeys ja ennakkoluulo - http://luenjakirjoitan.blogspot.fi
Canth, Minna: Anna-Liisa - http://luminenomena.blogspot.fi
Canth, Minna: Työmiehen vaimo - http://aamuvirkkuyksisarvinen.blogspot.fi
Doyle, Arthur Conan: Baskervillen koira - http://bibliofile-x.blogspot.fi/
Fitzgerald, F. Scott: Kultahattu - http://www.psrakastankirjoja.blogspot.fi/
Frank, Anne: Nuoren tytön päiväkirja - http://aitilukeenyt.blogspot.com
Haanpää, Pentti: Noitaympyrä - http://kirsinkirjanurkka.blogspot.fi
Härkönen, Anna-Leena: Häräntappoase - http://kirjasfaari.blogspot.fi
Kianto, Ilmari: Punainen viiva - http://bookingitsomemore.blogspot.fi
Kivi, Aleksis: Seitsemän veljestä - http://sbrunou.blogspot.fi/
Meyer, Stephenie: Houkutus - http://pigeonnaire.blogspot.fi/
Mitchell, Margaret: Tuulen viemää - http://kirjakissa.blogspot.fi/
Niemi, Mikael: Aivot pellolle - http://kannestakanteen.blogspot.fi/
Orwell, George: Eläinten vallankumous - http://kirjamieli.blogspot.fi/
Rimminen, Mikko: Pussikaljaromaani - http://ilsela.blogspot.fi/
Salinger J.D.: Sieppari ruispellossa - http://luetutlukemattomat.blogspot.fi/
Shakespeare, William: Romeo ja Julia - http://sininenlinna.blogspot.fi/
Steinbeck, John: Hiiriä ja ihmisiä - http://kirjojenkeskella.blogspot.fi/
Waltari, Mika: Tanssi yli hautojen - http://hdcanis.blogspot.fi/

3 kommenttia:

  1. Ihan loistava tempaus! Ja tosi hyvin olit kirjottanu! Lukasin noista muista myös Twilightin ja Ylpeyden ja ennakkoluulon, hyvät naurut sain. :) Ja hei, pitääpä skypetellä joku päivä! :)

    -Päivi-

    VastaaPoista
  2. Hahaa, kiitos :D. Kannattaa ehdottomsti lukea noista vielä ainakin Tuulen viemään, pyrskähdin jo ekojen lauseiden kohdalla kun sitä kuvattiin nopeatempoiseksi :).

    VastaaPoista
  3. Todella hyvä idea. Ja hauska toteutus, kiitos nauruista kaikille! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se julkaistaan pian!