Tänä vuonna itsenäisyyspäivä, itsenäisyyspäivän vastaanotto ja niihin liittyvät tapahtumat ovat tarjonneet enemmän jälkipuintimahdollisuuksia kuin aikoihin. Perinteisten pukumittelöiden lisäksi media ja kahvipöydät pyörittävät kolmea pääaihetta:
1. Itsenäisyyspäivän juhlien konsertti
2. Kiakkovieraat
3. Silver Gyninen
1. Vanhemmilleni kävi ansaittu onni ja heidät oli kutsuttu tänä vuonna vastaanotolle. Istuinkin videotykin kuvan ääressä naulittuna heidän kättelyvuoroonsa saakka, mutta konserttiin en pikkujoulujen etkotunnelmissa kunnolla perjantaina keskittynyt. Katsoinkin konsertin vielä sunnuntaina joulukorttien piirtelyn lomassa Areenasta. Se oli mielestäni vaikuttava, hieno, monipuolinen, eikä ollenkaan niin synkkä, kuin olin välillä lukemistani arvosteluista arvellut.
2. Mietin hetken, halausinko edes kuvitelmissani keskustella mielenosoittajien kanssa kasvokkain. Vastaus on kuitenkin kyllä. Ottaisin kuitenkin mukaan kasan kaavioita Suomen matalasta pieni- ja keskituloisten veroasteesta, monta luokkayhteiskunnan sanamääritelmää, kertoisin hyvästä koulutuksesta, tuetusta opiskelusta ja Suomen korkeasta palkkatasosta. Jos et onnistu Suomessa, missä maassa voisit onnistua? Tai, minkä maan yhteiskuntamallin kopioisit Suomeen? Paitsi että ai niin, hyvinvointivaltio ei suosi heitä, jotka innostuvat auttamaan itseään vasta, kun tajuavat, että jossain on tiukka raja jonka takaa on vaikea kivuta takaisin. Kun on katsellut 400 euron minijobeista, mahdollisuudesta pudota sairasvakuutusjärjestelmän ulkopuolelle, mielettömistä veroista ja sairasvakuutusmaksuista kyhättyä Saksaa jossa opintotuesta lähinnä haaveillaan, alkavat jotkut asiat, näyttää, noh, erilaisilta. Kiakkovieraiden kannattaisi lukea sama kirja, jonka minä luin viikonloppuna, eli Sirpa Kähkösen Jään ja tulen kevät. Elämän rankkuus voisi avautua hieman eri tavalla. Ja meillä voisi olla jotain keskusteltavaa.
3. Tässä kohtaa toivoisin, että moni ihminen olisi haastattelun (jonka aikana on helppo oppia, mitä myötähäpeä tarkoittaa) ymmärtäisi, että tahdikkuuden, käytöstapojen ja kaiken muun sivistyksen olisi alettava siitä, mihin faktatieto ja paniikki jättävät. Jos historia tarpeeksi monen mielestä alkaa näyttää maasta erilliseltä avaruuden osaselta ilman mitään yhteyttä nykyhetkeen, voi käydä niin, että alamme ihmiskuntana toistaa samoja virheitä aina uudelleen ja uudelleen noin 80 vuoden aikajänteellä. Haluan antaa Gyniselle paljon anteeksi, koska kamerat ovat jännittäviä, itsenäisyyspäivän juhlat ovat jännittäviä, ja vastauksia ei ehkä ollut vain mietitty eteenpäin, ja sanonnat kuten "rehellisyys on hyve" ja "ole vain oma itsesi" olivat ehkä takertuneet liian kovasti päähän. Tämä oli taatusti oppimiskokemus, kovin monelle ihmiselle. Suosittelen Jään ja tulen kevättä myös Gyniselle.
Näissä tunnelmissa ja mietteissä luin lauantaina ja sunnuntaina Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjan kolmannen osan, Jään ja tulen kevään.
Kirjan nimi: Jään ja tulen kevät
Kirjoittaja: Sirpa Kähkönen
Julkaistu: 2004
Sivuja: 382
Mistä minulle: Ostettu
Jään ja tulen kevät sijoittuu välirauhan aikaan. Ennestään tuttujen päähenkilöiden elämä kulkee eteenpäin - todellakin raskaasti eläen, ei mitenkään kevyesti alamäkeen rullaten. Loppu ovat niin työt, rahat kuin ruokakin. Päähenkilö, Anna, yrittää säilyttää sovun kolmen sukupolven ja kolmen aikuisen naisen taloudessa.Perheen miehen, Lassin, mielenterveys on paranemaan päin, mutta kun töitä ei ole ja menneisyyden haamut vainoavat, Anna ottaa perheen elättäjän roolin ja menee palkkatöihin. Hän kärsii huonoa omatuntoa on niin sunnuntaitöistä kuin alkoholin menekin edistämisestäkin, mutta toisaalta työ tuo myös vapautta ja mahdollisuuksia elämään.
Kirja ei ole aivan yhtä intensiivinen kuin sarjan kaksi ensimmäistä osaa, ja siinä tosiaan on jonkinlainen väliajan maku. Kuten jokainen kirjaa lukeva tietysti tietää, sota lähenee taas ja mikään ei ole varmaa. Ihmiset yrittävät toisaalta nauttia hetkestä, toisaalta selviytyä materiaalisesta niukkuudesta. Elämää elettiin päivä tai viikko kerrallaan, naiset lähtivät töihin, vanhuksista pidettiin huolta kotona eivätkä lapset nähneet äitejään varmaan edes siinä määrin kuin nykyisin.
Kähkönen kirjoittaa edelleen mielestäni yllättävän sujuvasti ja mukaansatempaavasti. Kuopio-sarjan kaksi seuraavaakin osaa on hankittuna, joten tarttunen niihin pian.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista, se julkaistaan pian!