Hunger Games, Catching Fire -elokuva

Kävin katsomassa eilen torstaina Hunger Games -trilogian toissen kirjaan, Vihan liekkeihin (Catching Fire), pohjautuvan elokuvan. Aika kiitää kun on hauskaa tai jotain, sillä vaikka Nälkäpeli tuntuu minun ajanlaskussani vielä aika uudelta teokselta, on kirjan lukemisesta minulla kulunut jo kaksi vuotta. Todisteet löytyvät tästä postauksesta. Ei siis ihme, että kirjan jokainen yksityiskohta ei enää ollut aivan tarkalleen mielessä.

Potsdamer Platzilla oli näyttävät valot ja näyttävä valmistautuminen toisen Hobitin ensi-iltaan!

Siitä huolimatta tai varmaan juuri siksi Catching Fire oli minulle yksi tämän vuoden parhaista elokuvakokemuksista. Elokuva oli visuaalisesti äärimmäisen näyttävä ja Collinssin kirjoittama tarina tuli siitä mielestäni selkeästi läpi. Ihastelin kirjoittajan fiksuutta koko suuren tarinan takana. Onko hän ajatellut Uutta uljasta maailmaa jossa jo elämme Capitolin tyyliin? Ovatko Capitolia palvelevat Panemin alueet suora rinnastus kehitysmaihin, joihin likainen työ on pyyhitty ja joissa silti nähdään nälkää?

Elokuvassa ensimmäisestä Nälkäpelistä selvinnyt Katniss palaa vyöhyke kahdelletoista. Koska vyöhykkeillä on kapinan liekkejä, presidentti Snow päättää pistäytyä henkilökohtaisesti Katnissin kotona kertomassa, miten tämän on syytä käyttäytyä. Katniss ei vielä ymmärrä, millainen vaikutus hänen esityksellän Nälkäpelissä on ollut. Katniss ei tietysti silti pääse voittajaroolistaan irti, vaan joutuu näyttelemään kanssavoittajaansa, Peetaan rakastunutta itseään. Panemin alueelta toiselle suuntautuvalla kiertueella Katniss ja Peeta näkevät, kuinka huonosti asiat todella ovat. Turvallisuusjoukot levittäytyvät myös Katnissin kotikaupunkiin, eikä paluuta menneeseen näytä olevan. Katnissin on esitettävä roolinsa, mutta mikään ei tunnu riittävän. 


Muistikuvani trilogian viimeisestä kirjasta, Matkijanärhestä, ovat niin haaleat, että minun tekisi mieli lukea se nyt uudestaan. 

Mieheni moitti Vihan liekkejä "mielettömän tylsäksi, elokuvaa ei tarvitse kuljetta eteenpäin kuin jotain runonlausuntaa" vaikka kirjasta pitikin. Minä taas nautin elokuvan joka sekunnista enkä olisi lyhentänyt sitä lainkaan. Lasken Vihan liekit elokuvan niihin harvoihin tapauksiin, jossa elokuva on yhtä hyvä kuin sen pohjana oleva kirja.