Kirjan nimi: Taivaslaulu
Kirjoittaja: Pauliina Rauhala
Sivuja: 284
Julkaistu: 2013
Mistä minulle: Lahjaksi lähipiiristä
Rauhala kertoo, mitä tapahtuu, kun vanhoillislestadiolainen äiti ei enää jaksa. Kun kyse ei ole vain uskon horjumisesta, vaan siitä, miten keho on piiskautunut jatkuvilla synnytyksillä äärirajoille. Kun mieli ei enää jaksa, kun se tietää, että armoa saa vasta vaihdevuosina. Rauhala kuvaa, miltä tuntuu, kun kulissia haluaa pitää yllä, mutta vaikka toimisi kuten parhaaksi taitaa, aika ei silti riitä kaikille lapsille. Riittämättömyyden tunne on ääretön, päivät selviytymistä, yöt heräilyä, aamut pahoinvointia, aina uudelleen ja uudelleen, ja sitten tulee pelko, sitten pettymys ja kauhu, uudelleen ja uudelleen, tasapainoilu oman jaksamisen ja sen mitä haluaa välillä.
Rauhala rakentaa tarinansa yhteisöön, jonne ulkopuolinen ei kovin tarkasti näe. Lukija ei tietysti tiedä, mikä kaikki on tai voisi olla totta, mutta on valmis uskomaan kaiken mitä Rauhala sanoo. Kirjailija onnistuu kertomaan yhteisöstä mielestäni erinomaisesti kauniilla sanoilla, vaikka niiden taakse kätkeytyy kovin paljon asioita, joita lukija ei ole vaalmis hyväksymään. Ajattelin jo lukiessa, että on saavutus kertoa inhottavista asioista olematta inhorealistinen. Lukuilo säilyy ja tarina kulkee upeasti eteenpäin. Luen tuntikausia kiinnostuneena, kauhistuneena ja ymmärtävänä. Rauhala on kannuksensa ansainnut. Odotan mielenkiinnolla, mistä hän keksii kirjoittaa seuraavaksi.
Kieltä on kehuttu ja moitittu runolliseksi ja koukeroiseksi. Se toimii silti erinomaisesti, eikä kieli vie mielestäni liikaa huomiota tekstiltä tai pilaa sitä raskaslukuiseksi.
En silti sanoisi, että kirja oli mielestäni nerokas tai tajunnanräjäyttävän hyvä. Minun on silti helppo ymmärtää, miksi niin moni on pitänyt siitä. Siinä on koskettava tarina, sopivasti tarttumapintaa mutta silti mielenkiintoista outoutta ja vierautta. Ja uskallan suositella tätä hyvin monenlaisille lukijoille, sillä tarinassa on varmasti uutta monelle.
Aioin ensin kirjoittaa, että kirja on herättänyt paljon vasatustusta ja syytöksiä lestadiolaisyhteisössä. En oikeastaan tiedä miksi, mistä sain moisen ajatuksen mieleen. Pikaisella googletuksella löysin vain varovaisen positiivista palaututetta, kuten täältä.
Voiko kirja muuttaa kokonaista uskontokuntaa, tai ainakin tehdä siitä hieman... Uskallanko sanoa... Inhimmillisemmän joillekin?
Rauhala onnistuu kuitenkin olemaan kirjassa tuomitsematta yksisuuntaisesti. Hän kuvaa kirjansa tarinassa erittäin hyvin sen, kuinka se, mikä voi olla toiselle kestämätöntä, voi olla toiselle onnen tyyssija. Yksilölle ongelmat alkavat kuitenkin luonnollisesti siitä, että hänen jaksamisensa loputtua hän ei voi muuttaa elämäänsä vain joltain usein, vaan joutuu muuttamaan koko elämänsä sosiaalista piiriä myöten.
Taivaslaulusta on blogattu valtavasti. En lukenut ainuttakaan blogijuttua ennen kuin luin kirjan itse, ja nyt alan uppoutua niihin syvemmin. Pikaisella vilkaisulla mielenkiintoisia näkökulmia kirjaan löytyy ainakin seuraavien linkkien takaa:
Lue, ihminen! Tavallista runollisempi ja omakohtaisempi lähestymistapa.
Kalevan juttu siitä, että Taivaslaulu on Oulun kirjaston kaikkien aikojen varatuin kirja ja etenkin ne kommentit.
Leena Lumen vahva teksti ja mielettömästi mielenkiintoisia kommentteja.
Amman lukuhetken selkeästi jäsennelty bloggaus.
Kaikki lukivat tämän jo minua ennen, joten kertokaa: Onko vahvat tunteet säilyneet vielä kuukausia lukemisen jälkeenkin?
Minulle tämä kirja ei ollut mikään huippu, vaikka ihan luettava olikin, joten viimeinen kysymykseksi ei ehkä ole osoitettu minulle, mutta vastaan silti ;)
VastaaPoistaMinulle kirjasta on jäänyt vielä toistaiseksi mieleen yksittäisiä kohtauksia, mutta kuten jo lukiessa arvelin, kyllä tämä äkkiä jää parempien kirjojen jalkoihin. Pelkästä lestadiolaisuudesta ja äidin väsymyksestä ei välttämättä saa kirjaa, joka ihan hirveästi koskettaisi näin lapsetonta (ja uskonnotonta) ihmistä ainakaan suoranaisesti.
Moi Katri, kiva, että vastasit silti :). Minäkin muistan kirjasta yksittäisiä kohtauksia, ja jotenkin sen Viljan päänsisäisen maailman, ja minulle tämä on hyvä saavutus muutama päivä kirjan lukemisen jälkeen :). Yleensä en tykkää tämmöisistä "karuista ihmiskohtaoista", mutta Rauhala onnistui nyt kääntämään jutun positiiviseksi. Minulle ryhmäpaine ja monen ihmisen kokemukset siitä olivat jotenkin se kirjan kantava voima.
PoistaSama kuin edellä Katrilla, on jäänyt parempien alle eikä ollut alun alkaenkaan mieluinen. Kirjan tyylisekamelska ärsytti minua.
VastaaPoistaOlen myös itse uskonnoton, mutta kiinnostunut uskonnollisuudesta ilmiönä. Itse asiassa hämmästelen Kari Enqvistin tavoin uskovien uskomattoman omituista maailmaa. Niinpä kävinkin lestadiolaisäitien kanssa kovasti keskustelua niin Lue, ihminen! -blogissa kuinn omassanikin. Varmaan tämä kirja on hyväksi lestadiolaispiireissä, joissa on tapahtumassa jonkinlaista irtautumista vanhasta patriarkaatista.
Moi Marjatta, ja kiitos kommentista! Kävinkin vinkkauksesi jälkeen lukemassa tuon koko Lue, ihminen! blogin keskusteluboksin, ja sieltä tuli kyllä paljon mielenkiintoisia kantoja.
PoistaLuulen, että tämä kirja on tuonut paljon sanomatonta lestadiolaisista ainakin suuren yleisön tietoon, siis sitäkautta, että esimerkiksi ehkäisykielto ei ole niin ehdoton kuin ehkä aikaisemmin on kuviteltu.
Olipa,hyvä, että löysin tämän juttusi just nyt...sattuneesta syystä.
PoistaSinulla on juttusi lopussa hyvä kysymys, johon varmaan kaikilla on erityinen vastauksensa. Minulle kirja oli helppolukuinen ja kielellisesti kauniskin, mutta siinä on asioita, joita en vain kestä. Itse asiassa sain eilen tunnustettua ystävälleni, että kirja melkein ajoi minut ulos omasta ev.luterilaisesta kirkostani, koska tämä naurettavaa ehkäisykieltoa kannattava lahko kuuluu valtionnkirkkomme yhteyteen. Vain isän muisto saa minut enää pysymään kirkossa...Muistan nimittäin, mitä hän pyysi kun ilmoitin, että eroan kirkosta ellei naispapappeus mene läpi.
Totuus on se, että tässä kirjassa kaunokielisyys on toteutettu hyvin eli Rauhala osaa kirjoittaa, mutta sen tyylin paikka ei ole näin vakavan asian äärellä: Nyt kaikki eivät ikinä ymmärrä mistä tässä kaikessa on kyse!
Moi Leena, ja kiitos mielenkiintoisesta kommentista! On ollut todella mielenkiintoista seurata etenkin niiden ihmisten keskustelua tästä kirjasta, jotka eivät yleensä ihan hirveästi lue, ja myös heidän, jotka ovat syvästi tai vain selkeästi uskonnollisia.
PoistaLuulen, että Rauhalalta on ollut toisaalta ihan fiksu veto kirjoittaa näin kaunokielisesti, sillä näin hän on saanut lievennettyä tiukkaa asiaa niin, että nämä uskonnollisemmatkin tahot voivat lukea kirjaa niin, että se on kaunokirjallinen teos eikä vain manifesti.
Hyvin kuvasit kirjaa! Minuunkaan se ei kovasti kolahtanut, kielensä ja syvän uskonnollisuutensa vuoksi, mutta inhimillisenä kuvauksena kyllä. Arvostan kirjoittajan rohkeutta ja juuri tuota, mitä sanoit: se toivottavasti muuttaa lahkoa suvaitsevammaksi. Ja juuri se on tärkeää, että viesti tulee sieltä sisältä, nuorilta ihmisiltä. He eivät kiellä uskoaan, vain kertovat joistakin sen piirteistä, jotka tuntuvat nykymaailmassa kestämättömiltä.
VastaaPoistaKiitos kivasta kommentista :) Tiivistit hyvin mitä yritinkin sanoa.
Poista