Mielensäpahoittajaa ruskealla kastikkeella ja Imagella

Kirjan nimi: Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike (äänikirja)
Kirjoittaja: Tuomas Kyrö

Lukija: Antti Litja
Kustantaja: WSOY
Julkaistu: 2012
Pituus: 3 CD
Mistä minulle: Kirjastosta varaamalla

Jouduin odottamaan Mielensäpahoittajaa ja ruskeaa kastiketta todella, todella kauan, vaikka olin varausjonossa ennen äänikirjojen ilmestymistä jo toisena. Sain äänikirjan kyllä jo muutama viikko sitten, mutta odottavan aika oli pitkä kun positiivisa kommentteja kirjasta virtasi kaikkialla! Äänikirja oli niin lyhyt, että sen kuunteli jo muutamalla automatkalla.

Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike jatkaa tuttua, Sysi-Suomen hieman änkyränkin vanhuksen tarkkailevaa ja kärkkäästi kommentoivaa linjaa. Nyt avainasemassa on ruoka. Ensimmäiseen Mielensäpahoittajaan on ehdottomasti kannattanut tutustua jo etukäteen, ja totta kai tämä sopii hyvin myös Kyrön Kirjan ja Ruusun päivän Miniän kanssa yhteen. 

Kirja oli hauska, oikeastaan voisi sanoa että taattua Kyrö -laatua. En nauranut katketakseni, mutta tunnistin kirjasta niin tuttuja ajatuksia kuin sellaisiakin, jotka eivät aiemmin olleet välähtäneet mieleeni. 

Kyrö tekee mielestäni fiksusti rajatessaan Mielensäpahoittajan tarinaa ensimmäistä kirjaa tarkemmin: Nyt näkökulmana on ruoka, joka on paitsi polttoainetta ja perinnettä, valmistuksensa puolesta mihelle hieman vieras teema. Aiemmin vaimo on vastannut perheen ravitsemisesta. Nyt Mielensäpahoittajan on otettava vastuu kokonaisesta uudesta maailmasta. 

Sitten haluaisinkin mainostaa viime viikolla ilmestynyttä Imagea: Jos ette ole aiemmin huomanneet, sen kannessa komeilee Tuomas Kyrö! Jutun nimi on Kyllä en ole tuote ja ingressi kuuluu näin: Kirjailija Tuomas Kyrö pahoittaa mielensä, kun häneltä kyselee brändinrakennuksesta. Ei hän mitään ole rakentanut. Silti Kyröllä on Suomen paras kirjailjiabrändi. 

 

Juttu käsittelee siis Kyrön läpilyöntiä - hänellähän on todellä pitkä ura takanaan ennen Mielensäpahoittaja -läpimurtoa - ja, noh, brändinrakennusta. Kyrö ei tietenkään itse myönnä mitään brändiä rakentaneensa, mutta markkinointia opiskelleena on kyllä pakko tähän väliin huomauttaa, että jokaiselle ja kaikellehan rakentuu brändi, rakensi sitä sitten suunnitelmallisesti tai ei. Jostain syystä päämäärätietoinen brändinrakennus on monella suomalaisella "viattomalla kulttuurialalla" vielä tabu. Kyrö on tehnyt todella kovasti töitä menestyksensä eteen. Hän on tehnyt hurjasti niin kirjoitus- kuin markkinointityötäkin. Ja kysyn vaan, että jos kaikki jutussa mainitut toimenpiteet eivät ole brändinrakennusta, niin mikä sitten...

Kyröstä syntyy jutun perusteella sympaattinen ja todella, todella ahkera kuva. Suosittelen ehdottomasti lukemaan koko jutun, toimittaja (Joanna Palmén) on osannut asettaa kysymyksensä sopivan napakasti ja taustatyötä on tehty. Juttu on kaikkiaan seitsemän sivua pitkä, osa on tietenkin kuvia.

11+11 +11 +11

Sain Jenniltä Kirjakirppu -blogista, Anna Elinalta Vielä yksi rivi -blogista ja Minna Vuo-Cholta Ja kaikkea muuta -blogista hauskan 11. asian haasteen.  Tarkoitus oli tietysti vastata kysymyksiin pikimmiten, mutta... Sen kuuluisan muun elämän runsaat riennot veivät männäviikolla voimat bloggaamiselta. Pahoittelut, mutta ainakin blogattavia kirjoja ja ajatuksia on kasaantunut taas pinoksi. 

Ensin Jennin kysymykset: 

1. Onko sinulla muita harrastuksia lukemisen lisäksi?

On. Vaihtelevalla vakavuudella juokseminen, vakaammin lemmikkikanin hoito, muuten jooga, bodypump, reissaaminen ja uusimpana surffaus josta tosin on vielä aika vähän kokemusta. Niin ja opiskelu, mutta se on nyt psykologian perusopintojen päätyttyä tauolla mutta jatkunee vielä.  

2. Miten kuvailisit itseäsi? 
Kärsimätön, kiinnostunut enemmän suurista linjoista kuin yksityiskohdista, inhoaa vitkuttelua ja tehottomuutta. Ratkaisukeskeinen, uskollinen ystävä. 

3. Onko sinulla joitain paheita? 
Öö, kyllä varmaan. Ehkä ei käydä niitä tässä läpi.   

4. Mikä on elämässä tärkeintä? 
En ole vielä keksinyt mitään fiksumpaa kuin että elämän tarkoitus on ikävän karkoitus. Luulen, että ympäristöä ei pitäisi tuhota eikä muita ihmisiä tehdä surulliseksi. 

5. Mistä asioista innostut? 
Innostut helposti suunnilleen kaikesta. 

6. Paras asia, mitä elämässäsi on tapahtunut? 
Ajattelen tällaisia kysymyksiä vähän liiankin analyyttisesti: Mistä voin tietää, mikä on parasta, kun en tiedä muista vaihtoehdoista? Ehkä se, että menin tänään vasta yhdeksältä töihin jos mennessäni kahdeksaksi olisinkin jäänyt auton alle, ehkä se, että sain ensimmäisen vakituisen työpaikan niin helposti, ehkä se, että tapasin mieheni, ehkä se, mihin synnyin, tai että ylipäätänsä synnyin... 

7. Kuvitellaan, että joutuisit pakkaamaan reppusi siinä pelossa että joutuisit äkillisesti lähtemään kodistasi. Mitä tavaroita reppusi sisältäisi? 
Kanin (tai ok, nostan kuljetuskopan siihen repun viereen...) tietokoneen, kännykän, rahapussin, passin. Jotain patukoita, vesipullon, villasukat, hupparin. 

8. Mitä asioita et missään nimessä tekisi, vaikka sinulle luvattaisiin siitä/ niistä huimia rahasummia? 
Jos jotain olen oppinut, niin sen, että koskaan ei kannata sanoa ei koskaan. Teininä ajattelin, että en ehkä koskaan mene naimisiin ja että vakitöissä ollessani ostan ensimmäiseksi hevosen maneesitalliin. Nyt olen naimisissa, hevositta. Ja kaiken lisäksi vielä tyytyväinen tilanteeseen. 


9. Entäpä mitä tekisit jos eräänä lauantai-iltana huomaisit voittaneesi loton pääpotin? 
Kertoisin miehelle ja vanhemmille. Varaisin maailmanympäri -liput. 

10. Mitkä asiat saavat sinut surulliseksi? 
Blaah. Nykyisin aika monikin asia. Mitä maailmalla tapahtuu ja ei tapahdu, mitä Suomessa tapahtuu, mitä lähipiirissä tapahtuu ja mitä itse ei ole tehnyt. 

11. Luetko muita blogeja kuin kirjablogeja? Millaisia? 
Paljon ja kaikenlaisia. Muoti/tyyli/sisustus/lifestyle, vinkkiä saa profiilin listasta josta tosin siitäkin löytyy vain osa. 

Jopa oli vaikeita! 

Blogielämä on vähän niin kuin tuolla ikkunalaudalla: Sinne näkee ulkoakin, mutta se on aika pieni osa isoa huonetta tai huoneistoa.

Toisena Anna Elinan kysymykset Vielä yksi rivi -blogista

 1. Millaisia muistoja sinulla on elämäsi ensimmäiseltä kirjastokäynniltä?
Nyt täytyy sanoa että en kyllä ihan ensimmäistä käyntiä muista. Alle kouluikäisenä se tietysti oli. Siinä vaiheessa, kuten tosin pitkään myöhemminkin, kirjastossa käyminen oli suurta juhlaa. Kirjastokortti oli vaaleansinistä pahvia, ja lainat merkittiin semmoiseen pahvilipareeseen jolle oli tasku kirjan takakannessa - kuulostaapa kyllä vanhanaikaiselta... Yksi ensimmäisistä lainatuista kirjoista taisi olla vihreä Aapinen. Opin tosin lukemaan vasta koulussa. 

2. Muistatko milloin opit lukemaan ja mitä tuolloin luit?

Koulussa ensimmäisellä luokalla. Aika pian luin Merja Jalon Nummelan ponitalli -hevoskirjoja. Neiti Etsivistä innostuin jossain vaiheessa myöhemmin, mutta aika monta vuotta meni kyllä ihan noilla hevoskirjoilla. Jotain trillereitä tosin luin kyllä jo ala-asteikäisenä, ja Dick Francisin dekkareita. Ne sijoittuivat laukkamaailmaan. 

3. Missä sijaitsee unelmiesi kesämökki: meren, järven, joen vai lammen rannalla? Vai tarvitaanko vesistöä ollenkaan?

Saimaan. Piste. Ja mökki ilman vesistöä kuulostaa minusta aika turhalta. Ai niin, paitsi että kakkosmökki jollain vuorella voisi olla kyllä ihan kiva, siis vaikka Alpeilla. 

4. Minne matkustaisit kaikkein mieluiten juuri nyt?

 Surffaamaan! Portugali kuulostaisi nyt parhaalta.Voi olla, että tuo toteutuukin kesällä.

5. Eksoottisin tai erikoisin ruoka, jota olet maistanut tai syönyt?

 Apua... En kyllä muista. En ole reissannut missää erityisen eksoottisen ruuan maissa, joten itse asiassa eksoottisin ruoka jota olen syönyt taitaa olla karhukeitto.

6. Osaatko sanoa, mitä koirarotua  muistutat?

 Hahhah, jack russeleihin on helppo samaistua,  vaikka luonnollisesti toivon olevani jokin vähän elegantimpi rotu.

7. Suosikkipuusi?

Vaahtera. Kevyet lehdet haravoida."Ruskettuu" nätisti.

8. Mitä puutarha sinulle merkitsee?

Itse asiassa ei oikein mitään. Minulle se on piha tai takapiha. Ymmärrän, että se (puutarha) on osalle rakas harrastus, mutta joskus mietin, onko innokkaasti puutarhaa laittavilla ihmisillä liikaa aikaa. Lisäksi se vaikuttaa olevan osalle vähän pakkopullaa. Siis: Minulle puutarha on itse asiassa patio, viinimarjapuskia, omenapuita ja kirsikkapuita. Ja paljon tilaa.

9. Oletko käynyt navetassa?

Joo. Ja myös sikalassa. Olen maalta. 

10. Mikä on parasta kesässä?

 Valoisuus.

11. Mitä haluaisit kysyä minulta? 
Ei ole tietysti pakko vastata, mutta: Talo, jossa asutte maalla, onko se ns. sukutila vai myöhemmin hankittu? Jos se on myöhemmin hankittu, miksi halusitte asumaan maalle?

Kivaa on, että blogimaailmaan voi osallistua, vaikka ei haluaisikaan raskainta taakkaa kantaakseen.

Sitten Minnan kysymyksiin: 

 1)  Kuinka opit lukemaan ?
Ihan perinteisesti tavaamalla koulussa. 

2) Kuka viimeksi luki sinulle ääneen ? 
Mitä? Varmaan mies jotain tekstaria. Joskus myös sanomalehtiä. 

3) Millä tavoin "kulutat" kirjoja ja mikä tapa on suosikkisi ? Kovakantiset, pokkarit, äänikirjat, e-kirjat ?
Ehdoton suosikki on pokkarit. Keveys, eräänlainen helppous ja arvottomuus ovat niiden valttikortit. Hyllyssä kovakantiset on tietysti kivoja, ja autoillessa äänikirjat. E-kirjat hakevat vielä kirjaelämässäni paikkaansa, mutta kyllä niilläkin ehdottomasti paikkansa on.

4) Ostatko vai lainaatko ?
Lainaan. Mutta kirjahyllyä tuijottaessa on todettava, että olen kyllä myös ostanut. Paljon. Ehkä jopa liikaa.  Olen ottanut lainaamisen/vuokraamisen muussakin elämässä nyt ensisijaiseksi vaihtoehdoksi.

5) Millä kielillä luet ? 
Suomeksi, englanniksi ja itse asiassa nyt on menossa yksi pokkari saksaksi. 

6) Miten paljon (keskimäärin) kulutat aikaa kirjojen parissa viikossa ? 
Hirmu vaikea kysymys! En osaa sanoa, mutta loppujen lopuksi se ei kyllä ole keskimäärin mitenkään hirveästi. Mietin ensin, että 5 h, mutta ei siinä ajassa kyllä ehdi kahta kirjaa viikossa lukemaan. 

7) Montako kirjaa luit viime vuonna ? 
Piti tarkistaa, mutta 64. 

8) Mikä kirja tai mitä kirjoja sinulla on tällä hetkellä luettavana ja kesken ? 
Lauren Weisberger: Der Teufel trägt Prada (Paholainen pukeutuu Pradaan)
Haruki Murakami: 1Q84
Steph Swainston: Kuolemattomien kaarti
Mark Twain: The adventures of Huckleberry Finn
Bill Willingham: Fables 1 Legends in Exile

9) Mitä kirjoja otat tänä vuonna kesälomalle mukaan ? 
Vaikka olen muka tosi suunnitelmallinen niin tätä ei kyllä voi vielä yhtään tietää. Riippuu fiiliksestä ja kohteesta. 

10) Kerro esimerkki (tai esimerkkejä) kirjailijasta, jonka kirjoja olet lukenut kolme tai enemmän ? Miksi ?
Ihan aluksi tähän voisi laittaa liudan hevoskirjailijoita: Merja ja Marvi Jalo, Raili Manninen, Annina Holmberg.

Sitten aikuisempana Haruki Murakami (koska se vaan on niin hyvä - yksi harvoista joita voin oikeasti nimittää lempikirjailijakseni), Kazuo Ishiguro (kolahti myös), Milan Kundera (tämä oli nuorempana, en ole lukenut pitkään aikaan), Dostojevski (ei syyttä suuri kertoja), Ilkka Remes (uutuus on vaan pakko lukea) ja Kari Hotakainen ja Tuomas Kyrö (uudempia tuttavuuksia). Huomasin juuri, että aika miespainotteista. Itse asiassa, Marianne Keyesia ja Sophie Kinsellaa ei sovi unohtaa tästä listasta... Enimmäkseen luen aika lailla vain teoksen kerrallaan, en niinkään kirjailija kerrallaan. Luen aika hajanaisesti ja laajalla skaalalla noin muutenkin, joten en kyllä pääse kehuskelemaan sillä, että tuntisin kamalan hyvin useamman yksittäisen kirjailijan koko tuotannon. 

11) Miksi kirjoitat blogiisi kirjoista ?
Koska tykkään lukea niitä. Kuten moni muukin on sanonut, kirjoittaminen syventää lukukokemusta ja kirjabloggaajien ja blogien lukijoiden yhteisöön kuuluminen on mukavaa.

Kiitos kaikille kolmelle kivoista kysymyksistä!

Russelienergialla kiitämme!

Sitten vielä omat kysymykset:

1. Jos jostain käsittämättömästä syystä joutuisit tilanteeseen, jonka takia saisit lukea ensi vuonna vain viittä eri kirjaa (saisit lukea ne uudelleen ja uudelleen), mitkä kirjat valitsisit?

2. Minkä kielen haluaisit oppia?

3. Kenet kuolleen kirjailijan haluaisit tavata?

4. Kenet elävän kirjailijan haluaisit tavata?

5. Kohdassa 3: Mitä kysyisit häneltä?

6. Kohdassa 4: Mitä kysyisit häneltä? (hah, sainpa kikkailtua itseni jo kysymykseen kuusi...)

7. Mikä oli haaveammattisi kun päätit peruskoulun?

8. Jos sinun olisi jäätävä terveenä eläkkeelle 50 -vuotiaana (eläkkeesi olisi suomalaisen keskipalkan suuruinen eli noin 2900 e/kk), mitä tekisit ensimmäisen vuoden aikana?

9. Mikä on lempieläimesi?

10. Mikä oli lempiaineesi koulussa?

11. Minkä ohjeen antaisit 25-vuotiaalle itsellesi?

Siinä!
"Onni" potkaisi nyt Sallaa, Raijaa, Liinaa ja Commentsia! Odotan kaikkien vastauksia kovasti :).

China Miéville: Toiset

Kirjan nimi: Toiset
Kirjoittaja: China Miéville
Kustantaja: Karisto
Julkaistu: 2009/2011
Sivuja: 365
Mistä minulle: Kirjastosta 

 Miévillen Toiset kuului ihan jo lukuisien saamiensa palkintojen takia pakko lukea -listalle. Jostain syystä uskoin Miévillen olevan nainen, kunnes näin miehisen kuvan kirjan kannen sisätaitoksessa. Ja niin illuusio särkyi... 

Mutta sitten vähän enemmän sisältöä koskeviin aiheisiin. China Miévillen toiset on siis jotain noir-dekkareiden ja urbaanin fantasian rajamailta. Kirjassa on vähän samaa henkeä kuin Michael Chabonin The Yiddish Policemen's Unionissa (vertaukseni varmasti paljastaa, että tyylilaji ei ole hirmu tuttu, mutta se nyt oli ainut edes jokseenkin samasta maailmasta tuleva kirja). 

Joka tapauksessa: Kirjassa on poliisi, kirjassa on rikos. Kirjassa on kaksi kaupunkia, jotka ovat... No, samassa paikassa. Kaupungit, Ul Qoma ja Besźel, ovat tavallaan päällekkäiset. Niissä on kuitenkin eri asukkaat, jotka näkevät eri asioita. Kahden päällekkäisen kaupungin läsnäoloa ei toki liiemmin mainosteta.

Lähtökohta on haastava. 

Päähenkilö on Borlú -niminen poliisi. Tämä saa selvitettäväkseen amerikkalaisen jatko-opiskelijan kuolemantapauksen. Paljastuu, että naisella on ollut vähintään epäilyttäviä yhteyksiä, ja että tämä ei välttämättä tulekaan Besźelistä, jonka poliisina Borlú toimii. Tekeekö hän väärin sekaantuessaan koko asiaan? 

Kaupunkien rajojen yli ei luvatta hypitä, edes vahingossa. Jos moka sattuu, hirmuinen Rikko tulee ja rankaisee. Sitä ei halua kukaan. 

Samankaltaista jakoa (johon useampikin kanssabloggaaja on kiinnittänyt huomiota) voi tietenkin nähdä oleen niin DDR:ssä kuin vaikka nykyhelsingissä. Useimmat kokevat, että niiden, joilla menee huonommin, asiat eivät itselle kuulu - pyristeköön, ei ole minun tehtäväni pelastaa maailmaa. Näissä vaihtoehdoissa heikommassa asemassa olevat ovat kuitenkin tietoisempia siitä, mitä joillain on, vaikka se sitten olisi ihan yhtä saavuttamattomissa kuin kaupungissa jonka rajoja vahditaan. 

Kirja oli huiman mielenkiintoinen. Tuntuu, että en ensimmäisellä lukukerralla saanut siitä ihan kaikka irti. Alku vaikutti jopa vähän sekavalta eivätkä sivut ihan imaisseet mukaansa. Vaikka rikostarina ei kirjan kantava voima olekaan, loi se hyvät kehykset tapahtumille ja toi kirjaan kuitenkin mukavasti imua. 

Erittäin hyvä kirja, tosin jos tämä todella on Miévilleä yksinkertaisemmasta päästä, niin en oikein tiedä miten niihin muihin uskaltaa tarttua. 

Kirjan ovat lukeneet myös ainakin

marjis/Kirjamielellä, kata/Luettuja maailmoja, Booksy/Booking it some more, Liina/Sivukirjasto, Raija/Taikakirjaimet ja Satu/Satun luetut.

Kirja solahtaa scifi-haasteeseen luokkaan 2. Aikuisten Science Fiction.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan... Maalis- ja huhtikuun luetut

Huhhuh. Toukokuun puoliväli ei ehkä ole ihan loogisin aika alkaa väkertää listaa maaliskuun luetuista, mutta sanottakoon, että ainakin mielipiteeni ovat nyt hyvin hautuneita. 

Sekä maalis- että huhtikuu olivat määrällisesti aika hyviä lukukuukausia. Maaliskuussa ehdin lukea tai kuunnella kuusi teosta, huhtikuussa peräti yhdeksän. Listaa nyt katsoessa ymmärrän kuitenkin, miksi luettujen kirjojen määrä ei silti tunnu kamalan suurelta: Joukossa on sarjakuvia, lasten ja nuorten kirjoja, kevyempää kirjallisuutta ja muuten vaan ohuita kirjoja. Voisi sanoa, että tosi suuret tarinat puuttuvat Poikani Keviniä lukuunottamatta joukosta.

Tässä vielä listat kuukausien luetuista: 
 
Maaliskuu:
Beth Revis: Across the Universe - matka alkaa 
Michael Murpurgo: Sotahevonen 
Guy Delisle: Pjongjang
Allison Pearson: Kate Reddy - Täydellä teholla yötä päivää
Nancy Kress: Beggars in Spain
Taavi Soininvaara: Vihan enkeli

Huhtikuu:
Guy Delisle: Merkintöjä Burmasta
Lionel Shriver: Poikani Kevin
Sophie Kinsella: Soitellaan, soitellaan!
Guy Delisle: Shenzhen
Jemma Forte: From London With Love
Lena Kalrin, Inger Edelfeldt: Häät Marsipaanimaassa
Turkka Hautala: Kansalliskirja
Tuomas Kyrö: Miniä
Amanda Hocking: Switched

Maaliskuusta parhaiten mieleen jäivät Delislen Pjongjang. Olen edelleen äärimmäisen tyytyväinen, että löysin miehen sarjakuvat. Huhtikuussa luettu Merkintöjä Burmasta on nimittäin tehnyt viimeaikaisesta Burman politiikan seuraamisesta paljon mielenkiintoisempaa!

Taavi Soininvaaran Vihan enkeliä ajatellessa mieleen tulee ennen kaikkea Lappeenranta-Joensuu -välinen tie (sitä ei ole mutkilla pilattu) ja aika sekava alku. Taavi Soininvaaran trilleri oli ihan mielenkiintoinen, vaikka en oikein alussa tajunnut mitä jännittämistä tässä edes on - kaikki vaikutti selvältä, mutta oikeastaan Soininvaara vyörytti yllätyksiä lukijan eteen vielä lopussakin. Silti kuvittelisin tulevaisuudessa mieluummin lukevani kuin kuuntelevani miehen teokset. 

Myös Beggars in Spain teki odotusten mukaan minuun suuren vaikutuksen, vaikka keskustelussa paljastuikin, että mm. Booksy ja minä olemme lukeneet ihan eri mittaiset versiot kirjasta! 

Kesken jäi äänikirjainnostuksesta huolimatta Agatha Christien Murha kirjastossa. En syyttäisi kesken jäämisestä vain kirjaa, vaan myös aika epäkiitollista kuunteluajankohtaa: Ajomatkaa joskus yö kahdentoista ja neljän välilä urheilullisen loman jälkeen lentokentältä seuraavaan kohteeseen. 

Samalla lomalla aloitin myös Sarah Watersin Fingershmithin, joka vaikuttaa tosi kiinnostavalta, mutta on edelleen lappu välissään kirjahyllyssä. Ajattelin, että se vaatii pitkiä lukupätkiä ja paljon huomiota, ja siksi se on joutunut vain odottamaan parempaa hetkeä. Sama kohtalo on ollut jo pitkään Haruki Murakamin 1Q84:lla vaikka nautin kirjan muutamasta sadasta ensimmäisestä sivusta aivan valtavasti. Hyviä kirjoja ei halua lukea hutaisten.


Kuukausiin mahtui myös pari ohutta kotimaista mieskirjaa: Tuomas Kyrön Miniä ja Turkka Hautalan Kansalliskirja olivat mainioita molemmat - Miniä on sittemmin kiertänyt lähipiirissä ahkerasti - mutta mitään vuoden lukukokemuksia ne eivät ole. 

Mielenkiintoisena yllättävänä tuttavuutesna on vielä mainittava Amanda Hocking, jonka Trylle -sarjaa luettuani virittelin keskustelua "vuodosta" omakustanteisista e-kirjoista perinteisiksi, kustanamon julkaisemiksi paperikirjoiksi.

Toukokuussa lukeminen on jatkunut niin vahvasti faktaproosan parissa, että kaipaan taas vähän suurempia tarinoita ja fiktiivisempää menoa. Haruki Murakami siis päässee esiin, samoin kuin Fingersmith. Hyllyssä olisi tosi monta muutakin mielenkiintoista uutta tuttavuutta, mm. Diana Gabaldonin Muukalainen ja Sudenkorento. Toisaalta myös True Blood -sarjaa tekisi mieli lukea pitkästä aikaa eteenpäin.

Amy Chua: Tiikeriäidin taistelulaulu

Kuva Siltala Publishing

Toinen mainio faktaproosa putkeen! Blogeissakin paljon käsitelty Amu Chuan tiikeriäidin taistelulaulu vetäisi mukaansa kuin pohjoismaalainen dekkari, sen halusi ahmia loppuun. 

Ensimmiset muistoni kirjasta liittyvät Helsingin Sanomien isoon, Amu Chuaan keskittyvään juttuun. Kaikki kirjan hurjimmat jutut aina tuntikausien pakollisesta - korostaisin vielä, pakollisesta - soittoharjoittelusta aina takaisin sysättyihin äitienpäiväkortteihin oli tietenkin otettu mukaan. 

Lyhyesti heille, joille kirja on ennestään täysin vieras: Amy Chua on siirtolaiskiinalaisten lapsi, joka ei lapsena käytännössä saanut tehdä mitään oman mielensä mukaan. Kiinalaisessa kulttuurissa menestyminen ja siihen johtava raaka työt ovat mielettömässä arvossa. Epäonnistuminen käytännössä missä tahansa mihin on ryhtynyt on täysin käsittämätöntä ja mahdotonta, minkä takia aktiviteetit, joihin panostaa, kannattaa jo alun perin valita tarkkaan. 

"Kiinalainen kasvatusmalli" tuntuu kuitenkin tuottavan ympäri maailmaa uskomattomia soitinvirtuooseja, mahtavia tiedemiehiä ja lahjakkaita asianajajia ja ekonomisteja. Selityksenä on tietenkin läpi lapsuuden ja nuoruuden kehitetyt istumalihakset ja sinnikkyys. Ja lukemattomat harjoitustunnit. 

Lasten kasvattaminen kiinalaiseen malliin ei kuitenkaan ole helppoa alkuperäisen kulttuurin kehdon ulkopuolella - ja juuri tästä Chua kertoo. Miten sovittaa yhteen perhe, jossa on kaksi työssäkäyvää vanhempaa, lapset, jotka käyvät koulua josta saavat tuoda pelkkiä kymppejä kotiin ja joiden on harjoiteltava soittamista jopa viisi tuntia tavallisena arkipäivänä? Entä millaista on perheen elämä, kun kaikki vapaa-aika tunnutaan uhraavan lasten musiikkiharjoituksille, olipa opettaja sitten tunnin, puolentoista tai sillä kertaa vaikka kahdeksan tunnin päässä?

Kirjan mielenkiintoisinta antia on kuitenkin se, mitä tapahtuu, kun länsimaisessa ympäristössä kasvava lapsi ei hyväksykään kiinalaista mallia. Mitä tapahtuu, kun lapsi tekee lakon? Missä vaiheessa sitkeimmänkin kasvattajan on pakko luovuttaa? Miten lapsesta voi tulla ainakin hetkeksi kaikkea sitä mitä on yrittänyt välttää, vaikka on niin kovasti yrittänyt työntää tätä aivan toiseen suuntaan?

Erittäin, erittäin mielenkiintoinen kirja. Ei todellakaan mikään lastenkasvatusopas, mutta loppujen lopuksi Tiikeriäidin taistelulaulussa ei minusta ole kyse ensisijaisesti lastenkasvastuksesta, vaan ajatusmaailmasta. Tavasta tehdä asioita, asettaa tavoitteita ja puskea kunnes niihin pääsee. Koko malli on helppo kyseenalaistaa, samoin kuin asetetut tavoitteet - mitä hyötyä yksilölle loppujen lopuksi on siitä, että hän saa soittaa pianoa/viulua jonkun kuuluisan konserttisalin näyttämöllä, varsinkin jos tämä ei edes tähtää ammattimuusikoksi... Loppujen lopuksi onnistuminen voi kuitenkin rakentaa itseluottamusta ja tuottaa iloa, varsinkin jos matka onnistumiseen on rankka ja pitkä.

Merja Mähkä: Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois. 543 päivän reppumatka

Kuva Tammi

Kirjan nimi: Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois, 543 päivän reppumatka
Kirjoittaja: Merja Mähkä
Kustantaja: Tammi
Julkaistu: 2012
Sivuja: 254
Mistä minulle: Kirjastosta

Bongasin kirjan Kodin Kuvalehden kirjasivulta äitini vinkistä. Mainiota, ajattelin jo lyhyen selostuksen kirjasta nähtyäni, sillä matkakertomuksia en ole juurikaan lukenut, ja jostain syystä en muista kirjasta koskaan aiemmin kuulleeni. 

Merja Mähkä on kolmekymppinen toimittaja, joka päättää toteuttaa sisällään kyteneen pitkäaikaisen haaveen: Matkustaa maailman ympäri. Ei enää ikäviä töitä, ei arkipäivän oravanpyörää, hyvästi loska ja pimeys, tervetuloa ikuinen kesä! Matkallaan Mähkä bloggaa ja tekee ilmeisesti samalla aika hyvät muistiinpanot kirjaansa varten.

Mähkä todella ottaa lukijansa mukaan rinkkareissunsa parhaille paloille. Niin Laos, Burma kuin Afrikan savannitkin ovat aavistuksen tutumpia kuin ennen. Nyt tiedän, että matkaoppaasta kannattaa ennen Etelä-Amerikkaan suuntaamista lukea myös tyypillisistä huijauksista kertovat sivut mutta venematka Etelä-Amerikasta Keski-Amerikkaan ei oikein houkuttele. 


Kirjan parasta antia ovat Mähkän kuvaus kymmenen päivän meditaatioretriitistä Kaukoidässä, pohdinnat La Pazin vankilaturismista ja Afrikkaan sijouttuva kuvaus - ja kovin paljon niiden välillä. Silti kirjassa on myös vähemmän nautittavia osia: Kirjan alkupuolella muun muassa Burman vierailuun liittyvä kaksinaismoralismi ("no ei pitäis mennä kun rahat menee sotilasjuntalle, mutta voinhan sentään mennä katsomaan nähtävyyttä yöllä ja olla maksamatta siitä erikseen vielä juntalle menevää pääsymaksua niin eihän se ole niin paha") ärsyttää, mutta toisaalta, enpä olisi tiennyt noistakaan asioista Delislen sarjakuvakirjaa enempää ilman Mähkän raporttia. 


 Mähkä on ottanut kirjassaan kauttaaltaan hyvin henkilökohtaisen linjan. Hän kertoo niin pienen valoilmiön myötävaikutuksesta lähtöpäätökseen kuin kaukosuhteen kariutumisen aiheuttamasta tuskasta. Ajoittain minulla olo lukijana oli vähän semmoinen lievän myötähäpeän sävyttämä "ei nyt olisi tätäkin tarvinnut ihan näin tarkasti ruotia", mutta loppujen lopuksi myös ne tunteenpurkaukset istuivat kirjaan hyvin. Ja kirjan hyvät hetket korvaavat ehdottomasti sen huonommat. Helpottavinta on huomata, kuinka tyytyväiseltä ja onnelliselta nainen vaikuttaa matkansa jälkeen, vaikka vain hetkeä aikaisemmin koki kodittomana vaeltelun päättymisen olevan suunnilleen maailmanloppu. 


Mähkän toimittajuus näkyy kirjassa: Vaikka se on periaatteessa kronologisesti etenevä kertomus, siihen on silti maltettu poimia vain parhaat palat yli vuoden mittaiselta matkalta. Kieli on hyvää, ja tarina kulkee eteenpäin ihan samaa tahtia kuin matkakin. 


Suosittelen kirjaa matkakuumeisille ja etenkin heille, jotka aikovat matkustaa maailman ympäri ajan kanssa "sitten joskus". Uskon, että kirjasta voi nauttia myös, vaikka haluaisi kokea kaukaisista maista vain pieniä paloja kotisohvallaan.

Tuomas Kyrö: Miniä

Meillä juhlistettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa (melkein) oikeaoppisesti kirjan ja ruusun päivää. Päivä oli kirjan ja tulilatvan päivä. En varsinaisesti ostanut lahjoittamaani kirjaa, vaan se tuli varastoon hamstratun A Dance with Dragonin mukana. Ostin kirjan ihan vaan Kyrön Miniän takia, joten siin mielessä sangen onnistunut markkinointitempaus...

Mielensäpahoittajasta pidettiin tässä taloudessa paljon, joten Miniä oli ihan oikeasti lahjaksi tarkoitettu.

Kirjan nimi: Miniä
Kirjoittaja: Tuomas Kyrö
Kustantaja: Kirjakauppaliitto
Julkaistu: 2012
Sivuja: 122
Mistä minulle: Selitys alussa

Miniä on mainio välipalakirja ja loistavaa viihdettä kaikille Mielensäpahoittaja -faneille. Kirjassa Mielensäpahoittaja, ikänsä suunnilleen keskellä metsää elänyt, korkealla työmoraalilla ja sota-ajan nuukuudella varustettu mies, joutuu miniänsä hoiviin. 

Miniä on tietenkin aivan toista maata ja aikakautta. Koomisilta tapahtumilta ei vältytä.

Kirja suorastaan kaahaa eteenpäin, mutta annan siitä Kyrölle vain kiitosta: Kevyestä kirjasta olisi muuten voinut tulla venytetyn oloinen, mutta nyt sen luki ahmien. Henkilöhahmot olivat hauskoja ja sopivan suoraviivaisia. 

Päähenkilö ja kertoja, miniä, on korkeasti koulutettu, vaativaa työtä tekevä nainen. Hän on vanhanaikainen perheen pää, Mielensäpahoittajan poika keskittyy miniän onneksi keskimääräistä enemmän lapsiin. Miniä ei ole enää sitä sukupolvea, jonka mielestä kynttilää olisi piiloteltava vakan alla tai hankkimastaan maallisesta hyvästä ei saisi nauttia - ihan uskottavaa aikuisen kaupunkilaisnaisen kuvausta. Lahjaksi saatu Mokkamaster on turha, jos kotona on jo täysautomaattinen kahvikone. 

Miniän ensimmäisellä vierailulla anoppinsa ja appiukkonsa kotiin avataan hauskasti sitä maailmaa, josta Mielensäpahoittajassa puhutaan.

Miniä on paitsi hilpeä, myös syventää Mielensäpahoittajan tarinaa ja antaa mielenkiintoisen, ulkopuolisen kuvan Mielensäpahoittajan kertojanääneen. 

Joissain muissa blogeissa mainittu tarinan viimeistelemättömyys ei häirinnyt minua. En taunnut mitään Jokken listaamista virheistä, mutta kommenteissa mainitun uuniruuan epämääräiset liikkeet uunista ja uuniin kyllä huomasin - tosin ehkä vain siksi, että olin niistä jo etukäteen lukenut.

Joka tapauksessa, viihdyttävä kirja!

Ilokseni sain Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike -äänikirjan itselleni kirjastosta. Jatkan Kyrön luomien hahmojen seikkailuja mielenkiinnolla :).

Turkka Hautala: Kansalliskirja

Kuva Gummerus

Kirjan nimi: Kansalliskirja 
Kirjoittaja: Turkka Hautala

Kustantaja: Gummerus
Julkaistu: 2012
Sivuja: 112
Mistä minulle: Kirjastosta

Hautalan Kansalliskirja kiinnosti jo Gummeruksen uutuusluettelon ansiosta (täytyy heti sanoa, että Gummerusen pari kertaa vuodessa kotipostilaatikosta tupsahtava kaunis, värikäs uutuusluettelo tai oikeastaan -kirjanen on herättänyt lukuhalut monta kertaa). Olen halunnut tutustua Hautalaan jo pidempään, ja itse asiassa lukemattomien kirjojen pinossa, piilotettuna eteiseen valtaisaan pinoon naulakon alle (eivät mahtuneet hyllyyn), on Salo. Ajattelin Kansalliskirjan olevan tiiviin sivumääränsä ja pienten tarinoiden ansiosta nopeampi tutustumisluettava kuin melko paksu romaani. 


Ennakko-odotukseni Kansalliskirjan suhteen olivat osittan vääriä: Jostain syystä kuvittelin sen olevan alusta loppuun Mielensäpahoittajan kaltaista tykitystä, tosin nuoremman kertojan kautta. Kansalliskirjalle ei kuitenkaan voi nimetä yhtä ainutta kertojaa, vaan lukija saa välillä tarinan ulkopuolisen tarkkailijan, välillä kokijan itsensä havainnoimana. 


Tarinoita kirjassa on runsaasti ja ne ovat enimmäkseen hyvin, hyvin lyhyitä. Siinä on tietenkin puolensa, mutta toisaalta osan tarinoista juoni olisi voinut kantaa vähän pidemmällkein. Toisaalta taas rehellisesti sanottuna en tajunnut ihan kaikkien juttujen jujua. 


Kansalliskirja on hauska, mutta ei samalla tavalla ääneen naurattava kuin Mielensäpahoittaja. 


Keksin jopa lopulta syynkin siihen, miksi Kansalliskirja jää minulle aavistuksen vieraaksi: Se sijoittuu liian länteen! Paikan nimet ovat vieraita, kieli on etäistä (eihän nyt kukaan noin puhu, paitsi, no, ehkä siellä lännessä...). Toisaalta, kertoo Kansalliskirja paljon myös siitä todellisuudesta, joka varmasti on minuakin ihan lähellä, mutta jota tavallisessa arkielämässä ei niin vaan huomioi. Ei ole ollut syytä, sama kansa, eri elämät. Tämä kirjan antama oivallus oli hyvä herätys.


Kirjan parhaat tarinat olivat Riipisen lista ja tarinan pidemmälle vievä Riipisen toinen lista. Tarinat ovat kirjan lopussa, joten aikaisemmatkin jutut hotkaisee kyllä ihan mielellään odotellessaan. 


Kirjaa on luettu ja kommentoitu hyvin, hyvin monissa blogeissa.

Uudenlainen kirjaesittely: Lastenkirja Häät Marsipaanimaassa

Blogipostaus ilman kunnollista postausta... Näin tällä kertaa. Tarjoan vain linkin (ihan itse) laatimaani esitykseen. Klikatkaa rohkeasti, lupaan, että ei pure!

http://prezi.com/w_fv2zfosocs/haat-marsipaanimaassa/

En ole vakiinnuttamassa Prezi -esityksiä uudeksi postaustavakseni, mutta törmäsin mielenkiintoiseen työkaluun töissä ja ajattelin ottaa sen haltuun näin vapaa-ajalla. Nauttikaa :).

Kustannusalan tulevaisuus ja omakustanteiden kuningatar Amanda Hocking: Switched ja Torn

Tässä postauksessa on paljon asiaa: Kirjaergonomiaa, kommentit kirjoista, pohdintaa e-kirjojen antamista mahdollisuuksista omakustanteille ja koko kustannusalan tulevaisuudesta. Ja ei, en tietenkään halua jakaa tätä useampaan postaukseen :). 

 

Kirjojen nimet:  Switched ja Torn

Kirjoittaja: Amanda Hocking

Kustantaja: TOR

Julkaistu: molemmat 2010/2012 (e-kirja/TOR) ja
Sivuja: 293 (+ekstranovelli + seuraavan kirjan alku + kirjailijan haastattelu) ja 295 (+ekstranovelli + seuraavan kirjan alku)
Mistä minulle: Heräteostoksia riikalaisessa kirjakaupssa

Mainitsin pikaisesti taannoisen matkaltapaluu -postauksen yhteydessä ostaneeni oikeastaan ihan vaan nättien kansien ja The Multimillion Copy International Bestseller -läiskien takia kaksi kirjaa. 

Kirjaergonomiaa

Ihan ensin pari sanaa näiden pokkareiden ulkoasusta: Voi kun ne ovatkin luonnossa kauniita! Kirjan ja kirjailijan nimi on kohokuvioitu, perhoset ja lehdet ovat kiiltäviä ja kansi muuten ihan vähän nahkea. Kiiltävien yksityiskohtien ja matan kannen ansiosta kansi näyttää luonnossa yllättävän kolmiulotteiselta. Nahkeaa kantta on helppo pitää kädessä vai lukemiseen uppoutuisi pidemmäksikin aikaa. Kirjaergonomiaa parhaimmillaan!

Kevyet pokkarit oli helppo pakata mukaan. Teksti oli sopivasti sommiteltua ja paperi kivasti vähän huokoisen tai haperon oloista. Minä pidän. Vaikka kovakantisia kirjoja yleensä arvostetaan enemmän, ja näyttäväthän ne tietysti paremmilta hyllyssä, luen kyllä mieluummin pokkareita. Kädet eivät rasitu ja lukuasentonsa voi valita vapaammin kuin kovakantista järkälettä kannatellessa. 

Toisaalta esimerkiksi pehmeäkantinen Tuulen Viemää -on ihan överi: Se on ollut minulla vuosikausia hyllyssä, mutta ilmeisesti olkapäitä ei ole vielä treenattu tarpeeksi, kun kirja vaikuttaa edelleen ihan mahdottomalta kannatella pidempiä aikoja. Ehkä pitää siirtyä lukemaan ruoka- tai työpöydän ääreen... 

Kirjakaupan kassi, pointsit suunnittelijalle!

Swithed ja Torn - hienostuneet peikot ovat täällä!

Switced aloittaa Amanda Hockingin Trylle -trilogian. Päähenkilö, 17-vuotias Wendy Everton, on jo pitkään aavistanut olevansa vähän erilainen. Hänen kuusivuotissyntymäpäivänsä huipentuivat siihen, että äiti tökkäsi veitsen tyttärensä kylkeen, kiljui tämän olevan hirviö ja väitti että Wendy ei edes olisi hänen lapsensa . Siitä lähtien äiti on elänyt suljetussa laitoksessa. 

Wendyn elämä ei ole sujunut kamalan hyvin hirveän tapahtuman jälkeenkään, mutta onneksi täti ja veli ovat huolehtivaisia. Wendy on tosian vähän huolissaan kummallisesta kyvystään vaikuttaa ihmisten päätöksiin pelkällä tahdonvoimalla. Taidosta on kuitenkin usein hyötyä, joten Wendy ei viitsi pitää siitä turhan kovaa meteliä. 

Eräänä iltana Wendyn liikkeitä hartaasti seurannut tarkkailija käy hakemassa hänet paikkaan, jonka olemassaolosta ihmisillä ei ole tietoakaan. Paitsi, että Wendy ymmärtää äitinsä olleen ainakin osittain oikeassa, hän ei olekaan vain yksi monista peikkolaisista (tryll), vaan yhteisön vastuullisempi jäsen. 

Torn jatkaa tapahtumia täsmällisesti siitä, mihin Switched jäi. 

Kaikenlaiset "olinkin ihan muuta kuin vain tavallinen ihminen" -tarinat ovat olleet muutaman viime vuoden todella pinnalla angloamerikkalaisessa nuorten aikuisten kirjallisuudessa. Ainakin minun tietoisuuteni ne ovat paukahtaneet vasta Twilight -huuman jälkeen, liekö kyseisen saagan läpimurto sitten syy vai seuraus. 

Switchediin oli sarjojen avausosien tapaan tungettu paljon kaikenlaista pohjustamista, mutta silti se tuntui paikoin vähän hidastempoiselta. Koska olin kuitenkin ostanut jo Tornin samalla kortinvingahduksella, luin seuraavankin osan ilman mutinoita melko pian ensimmäisen perään. Onneksi luin, koska tarina, tai oma keskittymiskykyni, parani ja muuttui mielenkiintoisemmaksi. 

Kun näin pitkälle on päästy, pitää viimeinenkin osa, vasta TOR:n kustantamana paperilla ilmestynyt Ascend vielä lukea. Jos tähdittäisin kirjoja, niin nämä olisivat sitä ihan kivaa kolmen tähden sarjaa. 

Miljoonia myytyjä e-kirjoja: Mikä on kustannusalan rooli tulevaisuudessa?

 Aloittaessani Switchedin lukemista en vielä tiennyt sen taustoista mitään. Ennen sivua 100 törmäsin kyllä pariin kummalliseen juttuun, ja ajattelin mielessäni, että kustannustoimittaja olisi voinut tehdä vähän tarkempaakin työtä.

En siis varsinaisesti yllättynyt, kun etäisesti tuttua kirjailijan nimeä googlettaessani huomasin Wikipedian kertovan Hockingsin olevan ensimmäinen tai ensimmäisiä miljoonia euroja kirjoillaan tienanneita e-omakustannekirjailijoita. Ennen vuotta 2010 nainen oli kirjoittanut päivätyönsä ohessa peräti 17 eri e-kirjaa. Alkuvuodesta 2011 Hocking myi keskimäärin 9000 kirjaa päivässä. (Wikipedia: Amanda Hocking) 

Nyt nainen on kuitenkin julkaissut kirjoja paperilla ainakin yhdysvaltalaisen Macmillanin ja brittiläisen TOR:in kautta. Miksi ihmeessä?

Tornin lopussa on mielenkiintoinen Hockingin haastattelu, jossa käsitellään juuri näitä asioita. Vastaus on ehkä vähän yllättäväkin: "Koska rakastan kirjoittamista". Hocking selittää, että pitää kirjoittamisesta, kirjojensa editoinnista ja kanssakäymisestä lukijoidensa kanssa, mutta ei kirjoihin muuten liittyvästä bisnesspuolesta. Naisen aika alkoi kulua itse kirjoittamisen sijaan editorien etsimiseen, kannen ja sen fonttien valitsemiseen, ja edellisten kaltaiset toissijaiset asiat veivät aikaa kaikkein tärkeimmältä. 

Vastaus on mielenkiintoinen ja sopii toisaalta niin uransa alussa oleviin kuin toisaalta hyvin menestyneisiinkin kirjalijoihin: Uransa alussa olevat tarvitsevat tukea, pidemmällä olevat haluavat keskittyä siihen mitä todella osaavat.

Voisin kuvitella Hockingin olleen mahtava diili kustantajilleen. Kirjoista ollaan todistetusti kiinnostuneita, ja niitä on elektronisessa muodossa valmiina hillitön pino. Sitä, onko alkuperäisiä kirjoja jotenkin muokattu kustantajan mukaan tulon jälkeen, en tiedä. Kuvittelisin, että kirjoihin liitetyt novellit ja haastattelut on lisätty vain paperiversioon.  

Joissain e-kirjakeskusteluissa kustantajien on kuvattu olevan jopa tarpeettomia välikappaleita kirjailijoiden, lukijoiden ja rahojen ansainnan välissä. Minä en todella usko, että että kustannusala tulee kuihtumaan tai etenkään putoamaan kirjallisuuden kelkasta kokonaan, löivät e-kirjat läpi millä voimalla tahansa. Uskon, että freelance -editorien, graafikoiden jne ammattikunta saa paljon uusia asiakkaita e-kirjoilla entistä helpommin markkinoille hyppäävien wannabe-kirjailijoiden kautta. Omakustanteena voi julkaista mitä tahansa, mutta uskon, että valitsen jatkossakin uutuusluettavaa ensin kustantamojen uutuusluetteloja selattuani. Kustantamoon pääseminen antaa kirjalle jonkinlaisen laatuleiman. E-omakustanne voi olla loistava tai alittaa riman. 

Hockingin tarinaan jäin nyt sen verran kiinni, että viimeinenkin osa on luettava, eli iPadilla on taas pian aktiivista lukukäyttöä. 

Hockingin tapaus, eli omakustannekirjailijan hyppääminen kustantamon kelkkaan on mielenkiintoinen esimerkki ja herättää paljon uusia kysymyksiä: Missä vaiheessa esimerkiksi e-kirjojen oikeudet siirtyivät "pelkältä Hockingilta" myös kustantamolle? Miten paljon kirjojen hinta nousi? Millaisen sopimuksen miljoonia myynyt Hocking on saanut neuvoteltua? Onko tämä yksittäistapaus, vai tulemmeko jatkossa näkemään runsaasti omakustanteilla kuuluisuuteen hypähtäviä kirjailijoita? Tapahtuuko tämä vielä myös Suomen markkinoilla? Jos, niin mitä kautta kirjailija myisi suomenkielistä kirjaansa? 

Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia.

Liebster Blog und ganz viele Vampire Bücher!

Kiitän Kujerruksia -blogin Linneaa jo jonkin aikaa sitten saamastani ihastuttavasta Liebster Blog -palkinnosta! Kiitos ja kumarrus (vai tässä tapauksessa kujerrus :)?)

Nyt olen suoraan sanottuna niin väsynyt ja laiska että en enää jaksa kurkkia ketkä kaikki tunnustuksen ovat jo kertakaikkisen blogihiljaisuuteni aikana saaneet.

Ja sitten kootut selitykset pitkälle poissaololle: Arki ei suinkaan ole vienyt mennessään, vaan olen ollut taas reissussa. Se, eli lentokentät ja lentokoneet antavat aihetta muutamalle uudelle kirjapostaukselle. Alan olla siinä tilanteessa, että odotan kauimmin sitten luettujen kirjojen kohdalla bloggausinspiraatiota ja ajastan juttuja sitten useammalle päivälle. Kommentteihin palaan pian :).

Tällä kertaa pääsin matkalla ihmettelemään aivan mielettömän ihanaa saksalaista kirjakauppaa josta haluan näyttää pari hyllyä teillekin. Jos en ihan väärin muista, kaupan nimi oli Mayersche. Onneksi ystävällä jonka luona olin kyläilemässä oli paljon syntymäpäivälahjoja ostettavana! Juutuin aluksi (liian) pitkäksi aikaa tutkimaan jo kaupan yläkertaa, eli myydyimpien ja tuoreimpien uutuuksien pinoja. Onneksi ehdin myös alakertaan, sillä siellä kohtasin suorastaan huikaisevan näyn:

Sain muutaman aika oudon katseen muilta asiakkailta kun aloin kuvata hyllyä. Teki jo melkein mennä mieli selittämään miksi.

Ei sillä, että olisin itse varsinainen vampyyrikirjojen suurkuluttaja, muta näky oli kyllä silti jollain tavalla mykistävä. Onko niitä ihan oikeasti noin paljon? Myydäänkö niitä täälläkin noin paljon? Kyseessä on ihan vaan saksankielisten teosten hylly. Myös etualalla näkyvä pöytä oli täynnä vampyyrikirjallisuutta. 

Sen sijaan science fiction -osaston olisin voinut kuvitella paljon alla olevaa kuvaa laajemmaksi.

Melkein perimmäisessä nurkassa.

Kiersin nurkan taakse, mutta ei, siellä ei ollut lisää scifiä. Sieltä alkoi fantasiaosasto. Scifihyllyssä oli paljon tuttuja, mm. Gluhovskin Metrot.

Kun ystäväni oli tehnyt ostoksensa ja olimme jo poistumassa, huomasin vielä alakerran toisessa päässä olevan "nuorten fantasia" -osaston. Se oli suunnilleen vampyyriosaston luokkaa. Mielenkiintoista. Kannattelevatko nuoret, tai oikeastaan nuortenkirjat, Saksan kirjamarkkinoita? Ehkä, sillä Nälkäpeli -trilogia löytyi kaupan myydyimmät -listalla sijoilta 2, 3 ja 4. 

Osaako kukaan muuten vinkata hyviä saksalaisia kirjablogeja? Olen vähän laiska lukemaan kirjoja saksaksi, mutta ehkä blogijutuista saisi inspiraatiota ennen kuin akkusatiivi ja datiivi unohtuvat lopullisesti...