Vie sinne mun kaihoni, Aunuksen Karjalassa 1941-1944

Kirjan nimi: Vie sinne mun kaihoni Aunuksen Karjalassa 1941-1944

Kirjoittaja: Siina Taulamo

Julkaistu: 1985

Mistä minulle:  Mummo lainasi

Tämä kirja on kirjaimellisesti "normaalien kirjakasojeni" ulkopuolelta: Sain sen lomalla lainaan Karjalassa syntyneeltä mummoltani. Ihan näin kaukaa rajan takaa ei hänkään ole, mutta Karjalan asiat luonnollisesti kiinnostavat ja hänellä onkin vino pino alueeseen liittyviä fiktiivisiä ja faktateoksia.

Siinä lyhyesti kuinka päädyin lukemaan Siina Taulamon kertomusta opettajavuosistaan kaukana rajan Aunuksen Karjalassa jatkosodan aikana. Sota oli läsnä, mutta Siinan elämä oli rikasta. 

Aunuksen Karjala on alue, joka oli ja on selkeästi Venäjällä, mutta silti henkisesti jossain Suomen ja Venäjän välimaastossa. Jatkosodan aikana kylät olivat tyhjiä asekuntoisista miehistä, mutta niissä riitti silti elämää, sillä maaseutu oli täynnä lapsia, naisia ja vanhuksia jotka pulputtivat suomen kaltaista karjalaa.

Taulamo kuvaa kirjassaan kokemuksiaan paitsi opettajana, myös ulkopuolisena pienenä karjalaiskylän asukkaana. Lapset piti opettaa ymmärtämään suomen kirjakieltä ja heille annettiin suomenkieliset kutsumanimet venäläisten nimien lisäksi. Talvisin palelsi, sillä lämpöasteita sisälläkin saatto olla vain muutama. Silloin turkki tuli tarpeeseen.

Taulamon opettaja-aikoina opettajat olivat todellisia kansankynttilöitä. Taulamo otti opetustehtävänsä hyvin, hyvin vakavasti ja opettamisen lisäksi muun muassa koordinoi vaateavun saattamista kylään. Lisäksi koululla järjestetyt joulu- ja juhannusjuhlat tuntuivat olevan merkkitapauksia koko kylällä. 

Kun muut velvollisuudet juuri ja juuri antoivat periksi ja koulun yhteyteen oli saatu aikaiseksi asuntola, kaikkien köyhimmätkin lapset haettiin hiihtämällä peräkyliltä kouluun. Materiaalinen köyhyys oli todella äärimmäistä, joillain lapsilla saattoi olla vain yksi kenkä ja riepu toisessa jalassa. 

Junamatka Helsinkiin kesti yli vuorokauden ja ainutkertainen luokkaretki jäi onnekkaiden oppilaiden mieleen taatusti loppuelämäksi.

Kirja oli mielenkiintoinen, mutta harmikseni kirjoittaja vaikeni omasta yksityiselämästään ja kärkevämmistä mielipiteistä visusti. Tai, ehkä opetustyö todella vei mehut niin että vilkasta yksityiselämää ei ollut ja vieraillulle tullut äiti edustaa henkilökohtaista puolta. Toinen vaihtoehto voi olla, että se leikattiin päiväkirjamaisesti kerrotusta kirjasta pois, sillä se oli julkaistu kirjoittajan kuoleman jälkeen. Syvempi pohdiskelu ja kirjoittajan omat näkemykset olisivaat voineet tuoda kirjaan mielenkiintoisen lisän ja syvyyttä. Luin silti Taulamon kirjan mielelläni, sillä se oli erittäin mielenkiintoien kurkistus lähihistoriaan ja lähialueelle, joka on todella nyt todella eksoottinen. 

Samaan aikaan Taulamon kirja kuvasi sitä, kuinka poikkeustilasta eli sota-ajasta tuli arkea ja ihmiset muodostivat rutiininsa kaiken stressin keskellä. Elämän oli jatkuttava.  Siitä huolimatta kirja tietenkin päättyy vähän surullisesti, kun Taulamon on lähdettävä turvaan Suomeen. Koululaiset jäävät jatkamaan elämäänsä kuten ennen Venäjälle.

Olisi ollut mielenkiintoista tietää, mikä taho lähetti opettajia selkeästi Venäjän puolelle ja oliko heitä vain jatkosodan aikana vai aiemminkin jokaisessa karjalaiskylässä.