Matkailu avartaa, kirjat auttavat saamaan samantapaisia kokemuksia kotonakin

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

2015 tartun hyviin kirjoihin ja esittelen pitkästi vain parhaat

Uudenvuodenlupaustoimistosta päivää! Niitä on sellainen lista, että lähimmät kaverini pyörittelivät jo aika huvittuneina päätään, mutta keskitytään täällä vain niihin kirjoihin liittyviin. 

Tänä vuonna... En ainakaan ota stressiä siitä, että minun pitäisi blogata kaikesta minkä olen lukenut. Ei ei ei. Jos kirjasta ei ole mitään sanomista, voin jättää koko kirjan blogissa mainitsematta. Vähän tosin jo harmittelen sitä, että en ole pitänyt lukemieni kirjojen listaa päivitettynä vuoden 2013 jälkeen käytännössä ollenkaan - olihan siellä muutama helmikin joukossa, kuten Sheryl Sandbergin Lean In ja ranskalaisystävysten kirjoittama How to be Parisian.


Aion jatkaa vuonna 2015 hyväksi todetulla kirjasnobbailulinjalla: Vain sellaisia teoksia, jotka kelpuuttaisin yksi kerrallaan to-be-read 100-listalleni! Niiden pitää olla jo lähtökohtaisesti ihan maatajärisyttäviä, joko upeita lukupaketteja kuten odotan Diana Gabaldonin Muukalaisen olevan (pliis, älkää horjuttako mielikuvaani!) tai faktaproosaa joka tuo minulle jotain ihan uutta ajateltavaa (Who owns the future odottaa jo Kindlessä). 

Mitä siis jää pois? Epämääräinen tauhka, josta jää vähän tyhjä olo, kuten itse asiassa vasta lukemani If I stay tai jo aiemmin bloggaamani Veronica Rothin Divergent. Seuraava osa odottaisi jo Kindlessä, mutta... Blaah. Olen tainnut kasvaa aikauiseksi? 

Näistä siis jalostuu lukulupaus vuodelle 2015:
Tartun vain kirjoihin, joiden uskon olevan parempia kuin kolme edellistä lukemaani kirjaa keskimäärin. 

Saataisiinko tästä joku kaava... En siis aio uskoa liikaa muiden suosituksia enkä varsinkaan lue ihan kivoja kirjoja, koska olen oppinut, että ihan kiva ei riitä, kun superkivoja on enemmän kuin ehtii lukemaan. 




Ai ja mitä tällä listalla ihan käytännössä voisi tulla olemaan? No ainakin: 

Finlandia-voittaja Jussi Valtonen He eivät tiedä mitä tekevät 
...koska takakansi on ihan tolkuttoman kiinostava, ex-kuinka-purjehtijaksi-tullaan -Noora suositteli ja se voitti vielä Finlandiankin.

Anna Karenina
...koska venäläiset klassikot ovat oikeasti hyviä. Ja muutama vuosi sitten minulle paljastui vahingosa, miten tämä kirja päättyy, kun joku Hesarin kulttuuritoimittaja ilmeisesti piti sitä jonkinlaisena yleissivistyksenä ja spoilasi jotain ihan muuta aihetta käsitelleessä artikkelissa. No, se loppu teki kirjasta minulle vain kiinnostavamman. 

Cosa Nostra: Sisilian mafian historia
...koska takakansi tässäkin oli niin hyvä, ja tämmöisestä vähän marginaaliaiheesta olisi mielenkiintoista tietää lisää.
 
Amerikan psyko
...koska yleissivistys.
 
Hannu Rajaniemi Kausaalienkeli
...koska Kvanttivaras ja Fraktaaliruhtinas ovat kaikessa sekavuudessaan nerokkaita, ja oikeastaan yksi Hannu Rajaniemen Optio-haastattelu sai minut aikoinaan kiinnostumaan scifistä.

Kjell Westön Kangastus 38
...koska kaikki lukemani Westöt ovat olleet todella, todella hyviä
 
John Ajvide Lindqvist: Kultatukka, tähtönen
...koska katso Kjell Westö, mutta tässä Kjell Westö = John Ajvide Lindqvist

Coco Chanelin elämänkerta
...koska kiinnostaa. Näitä on monta, mutta pitää vaan valita jokin.
 
Gustave Flaubert: Rouva Bovary
Alexandre Dumas: Monte Kriston Kreivi the Count of Monte Cristo
Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä
...koska minulla on nyt joku juttu ranskalaiseen kirjallisuuteen ja se vaikuttaa niin vieraalta.

Anne Frankin päiväkirja
...koska asun kolmatta vuotta Berliinissä enkä ole lukenut  tätä ja se tuntuu tavallaan jo vähän rikolliselta. Aiaiai...

Dante Alighieri: Jumalainen näytelmä
...koska minulla on seinällä Helvetin kuvitukeksi tehty taulu.

Voltaire, Dumas, Stendhal, Verlaine, Queneau, Darrieussecq
...koska se ranskalaisuus. Ja olisi kiva lukea jotain tosi syvällistä. 

Yllättävän syvällistä, yllättävän vähän uutuuksia. 

Vaikka alussa väitin, että tänä vuonna en suosituksia aiokaan kuunnella, olisi kiva kuulla, mitä vuonna 2014 lukemaasi kirjaa suosittelisit minulle vuodelle 2015!

9 kommenttia:

  1. Venäläiset klassikot <3 Anna Karenina on minulla lukematta ja aika moni muukin tiiliskivi, sillä vaikka venäläisklassikoista pidänkin, niin minun on tsempattava itseäni tarttumaan järkäleisiin. Idiootti on roikkunut listan kärjessä pitkään, aikeissa olisi tänä vuonna se lukea! Listallasi on muitakin, jotka kiinnostavat, esimerkiksi Coco, Valtonen, Voltaire.. Ja Kangastus 38 oli vuoden 2013 kirjarakkauteni. Kaikista rakkain Westöni on kuitenkin Missä kuljimme kerran.

    Ihanaa alkanutta uutta vuotta ja toivottavasti se sisältää monen monta loistavaa kirjaa! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venäläiset klassikot, <3 tosiaan! Ehkä Anna Kareinan on tämän vuoden juttu?

      Poista
  2. Minäkään en enää bloggaa kaikista lukemistani kirjoista. Aina ei vain ole tarpeeksi sanomista, että siitä riittäisi blogiin asti kirjoitettavaa. Tämän ymmärtäminen helpotti elämää huomattavasti :) Luin Kangastus 38:n tänä vuonna ja oli yksi lukuvuoteni kohokohdista, en voi kuin suositella! Anne Frank on kiinnostanut minua jo teinistä lähtien, jolloin luin päiväkirjan. Myöhemmin olen lukenut myös muita tietokirjoja Annesta ja mielenkiintoisia ovat olleet.

    Hyvää vain parhaiden ja loistavien kirjojen vuotta! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nimeonmaan, joskus on hetkiä jolloin sanottavaa tulee helposti, joskus ei sitten taas ollenkaan! Sekin on vähän päiväkohtaista. Kiitos toivotuksista :)

      Poista
  3. Olen itsekkin miettinyt monen monta kertaa, varsinkin kun aikani on tämän bloggaamisen suhteen käynyt rajalliseksi, etten kirjoittaisikaan kaikista lukemistani kirjoista. On niin vaikea kirjoittaa kirjasta, joka oli vain ok, eikä ole herättänyt minkäänlaisia tunteita. Aina ajattelen että en kirjoita kun ei ole mitään sanottavaa, mutta sitten kuitenkin kirjoitan arvostelun. Olen myös jättänyt muiden arvostelujen lukemisen vähemmälle sellaisista kirjoista, jotka aijon lukea, koska en halua spoilaantua ja saada turhia ennakkokäsityksiä taakakseni. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että suuntaus tosiaan menee yleisesti tuohon vain hyvien kirjojen esiin nostamiseen. Toisaalta blogijutut kaikkein huonoimmista kirjoista ovat usein niitä kiinnostavimpia :D.

      Poista
  4. Mahtava lista ja tosi hyviä perusteluja!

    VastaaPoista
  5. Kieltämättä minullakin tekee joskus mieli hypätä yli joku luettu kirja ja olla kirjoittamatta siitä blogiini. Haluan kuitenkin jättää blogiini jonkinlaisen muistijäljen lukemistani kirjoista. Ehkä ratkaisen asian vaikka miniarviolla :)

    Suosittelen Sami Lopakan Marrasta (vai olitko sinä sen jo lukenut?)! Kirja naurattaa ja itkettää vuorotellen ja välillä Lopakka heittää silmille sellaista kielellistä kultapölyä, että henkeä salpaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo muistijälkijuttu minullakin on. Ehkä sitä voisi opetella kuittaamaan ne ei-niin-hyvät kirjat vain tosi lyhyesti?

      Poista

Kiitos kommentista, se julkaistaan pian!