Matkailu avartaa, kirjat auttavat saamaan samantapaisia kokemuksia kotonakin

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Osta ihmistenlehti Huuma, nyt!

Heipähei!

Tämän jutun motiivi on seuraava: Toivon, että mahdollisimman moni klikkaa linkistä http://mesenaatti.me/ihmistenlehti-huuma/ nyt ja ostaa lehden.

Hanki huuma nyt
Kuva Huuman sivuilta http://huumalehti.com/


Sitten vähän pidemmin:

Olen liikkeellä harvinaisen itsekkäillä motiiveilla: yritän kannustaa mahdollisimman monta henkeä ostamaan lehden, jotta minäkin saisin sen! Olen jo itse, omin rahoin lehteni maksanut, joten mistään yhteistyöstä ei siis ole kysymys.

Mikä lehti?

 Huuma on lehti, joka tekijöidensä mielestä vielä puuttuu lehtihyllystä. Siksi he ovat päättäneet tehdä sen itse. Markkinoinnin kärkenä on sana ihmistenlehti. Sitä on selitetty auki kertomalla, että teemoina on teknologiaa, urheilua, yhteiskunnallisia aiheita ja kulttuuria - perinteiset naistenlehtiaiheet kuten sisustus, kauneus ja muoti siis puuttuvat, ellei muotia ole sujautettu ovelasti kulttuurin alle jne.

Tekijöistä voi lukea lisää täältä. Joukosta löytyy vähän erilaista sakkia kuin naistenlehtien toimituksesta ylseensä, joten odotan tuoreita tarinoita ja mielenkiintoisia näkemyksiä.

Minulle lehti tuli tutuksi mahtavan Kuinka purjehtijaksi tullaan -blogin kautta, sen pitäjä on yksi lehden tekijöistä.

Miksi toivon, että mahdollisimman moni ostaa lehden:

Koska lehdessä ei ole mainoksia, se rahoitetaan yhteisörahoituksella. Jokainen lehden haluava maksaa 10 euroa, ja jos tavoitesumma 20 000 euroa saadaan seuraavan 16 päivän sisällä kasaan, lehti painetaan ja toimitetaan ostajille. Jos tavoitesummaa ei saada kasaan, maksut palautetaan ostajille. Lehdessä tulee olemaan 64 sivua, mikä on ilman mainoksia mielestäni ihan hyvä paketti luettavaa.

Mitäs sitten?

Mene http://mesenaatti.me/ihmistenlehti-huuma/ ja osta lehti.
Koska lehteä toimitetaan vain Suomeen, minä tilasin tämän vanhempieni Suomen osoitteeseen.

Mitä te tykkäätte ideasta, ja kiinnostaako lehti?

10 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Poistin edelliset kommenttini, joista toisessa oli virhe ja toisessa selittelin virhettä. Laitetaanpa nyt koko homma uusiksi :D

    Tuli tuosta rahoituksesta mieleeni ravintola Paksun loppuajat.

    Kymmenen euroa on minusta aika suuri hinta lehdestä - etenkin kun ostaa ns. sokkona. En tiedä paljon lehdet Suomessa nykyään maksavat, mutta itse en maksaisi 64-sivun pituisesta lehdestä kymppiä. Ellen siis haluaisi tehdä hyväntekeväisyyttä. :)

    Jään kyllä mielenkiinnolla seuraamaan tätä "keissiä". :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah kiitos viimeisestä selvästä kommentista, muut näinkin sähköpostista :).

      Kymppi on tietysti lehdestä paljon. Toisaalta esimerkiksi Olivian ja Trendin irtonumerot ovat muistaakseni ainakin kahdeksan euroa, esimerkiksi Gloria vielä enemmän. Mitään suoranaista hyväntekeväisyyttä en Huuman ostolla koe tehneeni, koska en ihan tarkkaan tiedä, katetaanko rahalla muitakin kuluja kuin painokulut. Enemmän tämä on minun ääneni Can do -asenteelle ja siihen, että lehden, jota naisetkin lukevat, voi julkaista myös ilman L´Oréal'n mainoksia.

      Sisällöstä olen tietenkin myös huippukiinnostunut :).

      Poista
    2. Mainosten puuttuminen on kyllä ISO plussa. Toivon toki menestystä tälle hankkeelle ja seuraan kyllä mielenkiinnolla näin sivusta, miten käy. Ja jos vaikuttaa kiinnostavalta, niin eihän sitä koskaan tiedä, jos seuraava lehti tehdään ja innostun sitten. :)

      En tiennytkään, että lehdet liikkuvat jo tuollaisissa hintaluokissa Suomessa. Hyvä reality check minulle, alan pudota kärryiltä nähtävästi. :)

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  3. Ihanaa Tessa, että olet mukana! <3 Toivottavasti muutkin lähtevät mukaan nyt, sillä lehti tosiaan toteutetaan yhteisörahoituksella, josta koossa on tämän postauksen kirjoitushetkellä reilu puolet.

    Huuma on TÄYSIN voittoa tavoittelematon projekti, lehden kymmenen euron hinta koostuu laadukkaasta painopaperista ja postikuluista. Huumaan kuuluu myös 10.1.2014 Savoy-teatterissa, Helsingissä järjestettävä seminaari, jonka hinta 49 euroa sisältää lehden. Kaikki tekijät myös seminaarissa, puhujia myöten (mm. Saku Tuominen, Maaretta Tukiainen, André Nöel Chaker), ovat mukana ilman palkkiota. Seminaarin kulut tulevat ainoastaan tilavuokrasta ja tarjoilusta.

    Tämä on ainutlaatuinen projekti, jonka haluamme mahdollistaa kaikille. Tule siis mukaan NYT! :)

    PS. Poistin ekan kommentin, koska unohdin mainita, että olen mukana Huuman seminaaritiimissä - toivottavasti näemme tammikuussa Savoyssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Minnamaa, ja kiitos kommentista! Minäkin todella toivon, että rahoitus saadaan ajoissa kasaan, fb-sivuilla paljastetut etukäteispalat ovat vain lisänneet mielenkiintoa :)

      Poista
  4. Hei! Huuma-lehden voi kyllä tilata myös ulkomaille, joten jos laadukas suomenkielinen lukuhetki on haussa niin ei muuta kun tilaamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valpuri, kiitos korjauksesta! Itse oletin näköjään liian hätäisesti esitäytetyn kohdan "Suomi" olevan kiinteä tilausosoitteena, mutta kävi se näinkin, nyt pääsevät sitten muut vaan selailemaan lehteä jo etukäteen.

      Poista

Kiitos kommentista, se julkaistaan pian!